Hämeenlinna on menettänyt mm. varuskunnan ja Seminaarin. Hämeenlinnan Energia myytiin. Meillä on kuitenkin kaiken aikaa ollut kolme valtapuolueiden kansanedustajaa, jotka useimmiten ovat löytyneet myös kaupunginvaltuustosta. Joku sanoo lähes joka asiaan, että asia ei kuulu kuntavaaleihin. Politiikkakin on kokonaisuus. Miten joku asia ei liittyisi toiseen. Kuntatasolla tehdään päätöksiä, joita valtapuolueiden kansanedustajat ovat olleet suhmuroimassa ja lehmäkauppoja tehdään myös ylöspäin. Selittäkää joku viisaampi minulle miten meillä on voinut olla kaiken aikaa kunnanvaltuustossa ja eduskunnassa edustajia ajamassa seutukunnan asioita ja kaikessa on tullut turpaan? Ovatko esim. Tarja, Johannes ja Sirpa onnistuneet tehtävissään?
Tarja, Johannes ja Sirpa. Monta vuotta ihan suotta
Anonyymi
0<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.