Ei SEA FM ole täydellinen,mutta parasta mitä musiikillisesti suomalaisella radiokentällä on tarjota ja sen verran hyvä, että sitä on usein nautinto kuunnella ja tarkoituksella sen pariin hakeutuu. Monia muita kotimaisia kanavia taas välttelen tarkoituksella.
SEA FM aikaniarvoinen radiokanava. Kiitos kun olette olemassa ja rakastatte myös musiikkia monipuolisesti.
SEA FM aikani arvoinen radiokanava
349
5478
Vastaukset
- Anonyymi
Näin 2013 Kalevan haastattelussa
Jos tekisimme tätä Helsingissä tai Turussa, homma olisi luultavasti lyönyt jo läpi. Pohjoisessa töitä saa tehdä vähän kovempaa, jotta suuri yleisö löytää meidät”, Salonpää pohtii. https://www.kaleva.fi/radiossa-paikallisella-tyylilla/1815905 - Anonyymi
Parasta ja parasta, kyllä kyse on makuasioista ja joku muu voi olla eri mieltä...
- Anonyymi
Niin voi ja saakin olla mitä mieltä haluaa.
Sitä taas en ymmärrä miksi monella, ei vältämättä juuri sinulla, on halu täällä tai muiden sivustojen radiokanava-aiheisissa kommenteissa vastustaa massasta poikkeavien radiokanavien, kannattavuuden parantumista.
Ihan fine jos joku tykkää Suomipopista, Loopista tai Radio Suomesta ja tällaiset kanavat saavat olla kaikessa yksitoikkosuudessaankin. Eikai se ole pois suljettu näiltä jos vaikkapa halutessaan pienemmät erilaiset asemat kuuluisivat laajemmallakin, mikäli niitä pyörittävillä siihen halua on. Kilpailu lisääntyy mikä olisi vain hyvä ja nähtäisiin todellisuudessa mitä enemmistö haluaa kuunnella. - Anonyymi
Tottakai saa olla erimieltä. Muistakaa tämä itsekin.
- Anonyymi
Saisivat soittaa enemmän Rock musaa ja kotimaisia.
- Anonyymi
Ei huono olis kyllä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei huono olis kyllä.
Samaa mieltä.
- Anonyymi
kun katsoo biisit sivun listausta kanavan soittolistasta niin samat kappaleet soi jatkuvasti ja kovin on kapea soittolista
- Anonyymi
Se ei kerro koko totuutta. Kaikki mitä SEA FM:llä soi ei aina vältämättä kirjaudu, jos soittolista tietojen keräämisessä on katkos tai esim lauantai illan erikoisohjelmat eivät lukeudu mukaan.
Kapealta se voi nopeasti vilkaistuna näyttää, mutta kun alkaa tutkimaan tarkemmin huomaa kuinka nopeaa musiikin uusiutuvuus ja vaihtuvuus on verrattuna muihin kotimaisiin kanaviin toki pois luettuna Radio Soi joka on myös omassa luokassaan.
Pidätkö jotain Radio Suomea monipuolisena? Toki siellä yksittäinen biisi ei toistu niin useasti, mutta SEA FM kuten Radio Soikin toistaa paljon paljon enemmän ensisoittoja vuoden aikana julkaistujen kappaleiden osalta ja vanhemmankin musiikin osalta kuin Radio Suomi.
Radio Suomen vrk soitettu musiikki koostuu lähinnä vanhoista isoista hiteistä. SEA FM ja Radio soi vrk soitto koostuu lähinnä tuoreista uutuuksista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se ei kerro koko totuutta. Kaikki mitä SEA FM:llä soi ei aina vältämättä kirjaudu, jos soittolista tietojen keräämisessä on katkos tai esim lauantai illan erikoisohjelmat eivät lukeudu mukaan.
Kapealta se voi nopeasti vilkaistuna näyttää, mutta kun alkaa tutkimaan tarkemmin huomaa kuinka nopeaa musiikin uusiutuvuus ja vaihtuvuus on verrattuna muihin kotimaisiin kanaviin toki pois luettuna Radio Soi joka on myös omassa luokassaan.
Pidätkö jotain Radio Suomea monipuolisena? Toki siellä yksittäinen biisi ei toistu niin useasti, mutta SEA FM kuten Radio Soikin toistaa paljon paljon enemmän ensisoittoja vuoden aikana julkaistujen kappaleiden osalta ja vanhemmankin musiikin osalta kuin Radio Suomi.
Radio Suomen vrk soitettu musiikki koostuu lähinnä vanhoista isoista hiteistä. SEA FM ja Radio soi vrk soitto koostuu lähinnä tuoreista uutuuksista.Kun sanon "koostuu lähinnä tuoreista uutuuksista." Tämä tarkoittaa, että jatkuvasti on lisättävä uutuksia soittoon ja vähennettävä pidempään soineita pois tai vähemmälle, jotta vuorokautinen soitto voi koostua lähinnä uutuksista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun sanon "koostuu lähinnä tuoreista uutuuksista." Tämä tarkoittaa, että jatkuvasti on lisättävä uutuksia soittoon ja vähennettävä pidempään soineita pois tai vähemmälle, jotta vuorokautinen soitto voi koostua lähinnä uutuksista.
Kukaan ei kuuntele asia, jotka ei toista tunnettua musiikkia. Oudoksun ajatusta, että joku pitää sitä plussana, ettei radiossa soi lainkaan samat kappaleet pitemmällä aikajänteellä. Sea FM on täydellisen onnistunut. Tätä ei voi sanoa muista radioista, jotka jauhavat samoja kappaleita vuodenkin alle 2 tunnin välein. Pari poikkeusta löytyy, mutta se ei löydy Bauerin tai Nelosen ylikaupallistetuista musiikkirasioista.
- Anonyymi
Täysin yhdentekevä kanava. Ennestään samanlaisia pilvin pimein.
- Anonyymi
Mainitse yksi samanlainen? :) Vertaillaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mainitse yksi samanlainen? :) Vertaillaan.
No tuota. Radio No... Nr... Ki... Lo... Radio Suo... tututut.... tuota eihän niitä itseasiassa ole.
On lähinnä kanavia mitkä soittavat samaa minkä SEA FM on soittanut jo aikoja sitten. Kuten YLEX:lle kelpasi vasta 2021 alkuvuodesta hiti Glass Animals - Heat Waves ja Loopille vasta tässä kuussa. Kuten toisessa aloituksessa mainitsin. SEA FM soitti jo 2020 elokuussa noin reilu 1kk julkaisusta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No tuota. Radio No... Nr... Ki... Lo... Radio Suo... tututut.... tuota eihän niitä itseasiassa ole.
On lähinnä kanavia mitkä soittavat samaa minkä SEA FM on soittanut jo aikoja sitten. Kuten YLEX:lle kelpasi vasta 2021 alkuvuodesta hiti Glass Animals - Heat Waves ja Loopille vasta tässä kuussa. Kuten toisessa aloituksessa mainitsin. SEA FM soitti jo 2020 elokuussa noin reilu 1kk julkaisusta.Luulen myös, ettei tuon aiemman kommentin laukoja edes kuuntele Sea FM:ää, eikä ymmärrä musiikin päälle mitään. Musiikin perustalle radioasemat rakennetaan. Varsinkin ammattitaitoiset. Taitaa tosiaan jäädä vastaamatta tuohon kysymykseen :D
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Luulen myös, ettei tuon aiemman kommentin laukoja edes kuuntele Sea FM:ää, eikä ymmärrä musiikin päälle mitään. Musiikin perustalle radioasemat rakennetaan. Varsinkin ammattitaitoiset. Taitaa tosiaan jäädä vastaamatta tuohon kysymykseen :D
Sitä en tiedä mitä ja mistä ymmärtää, mutta kyseistä kanavaa ei kyllä tunne.
" Musiikin perustalle radioasemat rakennetaan." Käytännössä suurin osa maailman radiokanavista tehdään näin.
Yksi kotimaan esimerkki NRJ vahvistaa ettei isoa osaa radiokuuntelijoista kiinnosta yksitoikkoinen liian kapeagenreinen ja varsinkaan radiokanava, missä uutuksia joutuu odottelemaan kauan. Lyhyesti aikanaan oli se uutudet ensimmäisenä ja melko laaja genre valikoima 2013 vuoden jälkeen, muuttui muuksi ja 800 000 ja parhaillaan jopa yli 900 000 viikkokuulija luvut olivat nopeasti kaukainen muisto. 1-2 vuoden aikana jo kuulijamäärät laskivat 50%.
- Anonyymi
Radioiden tehtävänä ei ole ollut pitkään aikaan nostaa paljon uutuuksia soittoon. Sitä varten on netti. Sean FM soittaa yksitoikkoisesti samoja biisejä loopilla
- Anonyymi
Kuulostat katkeralta Nelosen radion musiikkipäälliköltä tai joltakin muulta alemman tason 'pomolta', jolla ei ole mitään sananvaltaa mihinkään :D. Melkoisen läpinäkyvä vuodatus. Ole kuitenkin mitä mieltä haluat, mutta se ei muuta muiden kuuntelutottumuksia ja tosiasioita mihinkään suuntaan. Sea FM on toimiluvallisista kaupallisista asemista monipuolisin, vaikka otetaan huomioon formaatti. Siinä ei tarvitsisi olla "monipuolisuutta" niinkään paljoa. Ehkä joku tekeekin radiota kuuntelijoilleen.

jonkun edelläkävijän ne kappaleet pitää esitellä. Muuten sieltä netistä ei löydä mitään, tai kuuntelee vain aina samat 10 kappaletta jotka tietää. Huru-ukon kommentti.

Totta. Radiokanavat saavat sellaista infoa ja tietoa, kun heille lähetetään ja markkinoidaan kappaleita, jotka eivät päädy kuin vahingossa tavallisen kuluttajan tietoon. Mistä voit tietää, jostain uudesta yhtyeestä tai bändistä, jos sitä ei ole streemauspalveluiden soittolistoja tekevät "musiikkikuraattorit" nostaneet esille tai radiokanava. On äärimmäisen harvinaista, löytää jokin tuntematon artisti, koska sitä pitäisi käytännössä osata etsiä suoraan nimeltä.
Kirjoitettakoon asia, jonka olen nostanut muistaakseni esille toisessa ketjussa. Muutamavuosi sitten kyselin miksi Radio Suomi ei soita uutta Tapani Kansan materiaalia. Vastaukseksi sain tämän tyylistä: Kyllä sitä soitetaan, jos kuulijat haluaa kuulla ja sitä voi toiva vaikkapa puhelintoivekonserttiin soittoon. Jatko kysymykseeni en sitten saanut oikein minkään moista vastausta. Tiedustelin asiaa, miten joku 65 ihminen ja sitä vanhemmat, jotka ovat Tapani Kansan musiikin pääkohderyhmää voivat olla tietoisia ja osata toivoa hänen uutta musiikkia, jos sitä ei ole YLE:n palveluissa (radio, tv) tuotu lainkaan esille. Netissäkin vain lähinnä artistin levy-yhtiön sivuilla ja taisi jossain välissä päätyä Spotifyssakin uutuudet listoille. Moniko 65 ihminen käyttää musiikin suoratoistopalvelua?
Näin pihalla kaikesta ollaan YLE:lläkin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuulostat katkeralta Nelosen radion musiikkipäälliköltä tai joltakin muulta alemman tason 'pomolta', jolla ei ole mitään sananvaltaa mihinkään :D. Melkoisen läpinäkyvä vuodatus. Ole kuitenkin mitä mieltä haluat, mutta se ei muuta muiden kuuntelutottumuksia ja tosiasioita mihinkään suuntaan. Sea FM on toimiluvallisista kaupallisista asemista monipuolisin, vaikka otetaan huomioon formaatti. Siinä ei tarvitsisi olla "monipuolisuutta" niinkään paljoa. Ehkä joku tekeekin radiota kuuntelijoilleen.
"Siinä ei tarvitsisi olla "monipuolisuutta" niinkään paljoa. Ehkä joku tekeekin radiota kuuntelijoilleen."
Olet oikeassa ettei ole pakkoa olla. Toisaalta radiotoimijasta riippuen, oletko iso vai pieni, on eri mahdollisuudet menestyä. Siksi ne pienemmät kanavat ovat edelleen olemassa itsenäisinä, jotka erottuvat joukosta ja eivät elä yli varojensa.
Kyseiseltä kanavalta tuo linja tulee pitkälti luonnostaan, mikä on monen hyvän asian tae. Sinulla on aito halu tehdä jotain. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Siinä ei tarvitsisi olla "monipuolisuutta" niinkään paljoa. Ehkä joku tekeekin radiota kuuntelijoilleen."
Olet oikeassa ettei ole pakkoa olla. Toisaalta radiotoimijasta riippuen, oletko iso vai pieni, on eri mahdollisuudet menestyä. Siksi ne pienemmät kanavat ovat edelleen olemassa itsenäisinä, jotka erottuvat joukosta ja eivät elä yli varojensa.
Kyseiseltä kanavalta tuo linja tulee pitkälti luonnostaan, mikä on monen hyvän asian tae. Sinulla on aito halu tehdä jotain.Ennen oli NRJ, mutta kun hylkäsi linjansa olla uuden musiikin osalta ensimmäinen avasi se SEA FM:lle lisää tilaa.
Toinen on Radio Soi, joka toteuttaa samaa hieman erityylillä. - Anonyymi
Monipuolisin kanava Suomessa tai no jos ihan pilkun Radio Soi saattaa viedä tuossa voiton, mutta anyway. Jos Sea Fm on yksitoikkoinen mitä kaikki muut asemat ovat Suomessa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Siinä ei tarvitsisi olla "monipuolisuutta" niinkään paljoa. Ehkä joku tekeekin radiota kuuntelijoilleen."
Olet oikeassa ettei ole pakkoa olla. Toisaalta radiotoimijasta riippuen, oletko iso vai pieni, on eri mahdollisuudet menestyä. Siksi ne pienemmät kanavat ovat edelleen olemassa itsenäisinä, jotka erottuvat joukosta ja eivät elä yli varojensa.
Kyseiseltä kanavalta tuo linja tulee pitkälti luonnostaan, mikä on monen hyvän asian tae. Sinulla on aito halu tehdä jotain.Tässä on myös se kuka mistäkin tykkää. Sille yksitoikkoiselle jumputukselle samoja kappaleita jatkuvasti vuositolkulla löytyy ainakin vajaa 30 asemaa Suomesta. Sitten ku yksi tekee toisin 😱. Kuten joku(t) edellä totedennut. Kenelläkään muulla ei pitäisi olla naputtamista kuin kilpailevien asemien leivissä olevilla tai Sanoman osakkeita omistavilla.
Koko 2000-luvun on todistettu. Ensin olivat muut ja 2011 toimintansa Cmusic nimellä aloittanut Sea FM. Sitä porukkaa on, joka ei kaipaa radiokanavilta vai tylsästi aina samat vanhat biisit ja uudempaa vasta kun ovat isoja megahittejä. Eli edelläkävijöiden kanavilla tai ravintola, kaupat, keskukset, missä ei soi yksitoikkoinen radiokanava vaan edelläkävijöiden tai itse rakennettu soittolista.
- Anonyymi
Ohjelmavirta radio kuten muutkin ei perinteinen lokala radio.
- Anonyymi
So what, pääasia ettei jauha pauhaa yksitoikkoinen soittolista täynnä vain isoja vanhoja hittejä.
- Anonyymi
Kuten myös Radio Soi.
- Anonyymi
Olis hakenu taajuksia. Monia jäi tyhyjäksi. Mielellään kuuntelisin, mutta kun Fm taajudella ei Soi.
- Anonyymi
Hienoa että toiminta jatkuu edelleen. Minä en ainakaan jaksa kuunnella kanavia, missä samat biisit pauhaa vuosikausia tehosoitolla. Kyllä pitäisi riittää kun nostetaan tuoreeltaan musiikkia soittoon ja soitetaan sitä x-määrä, kunnes korvataan uusilla ja sitten satunnaissoittoon.
Ei tarvitse soittaa 1-3 biisiä vuosikausia 20 eri esittäjältä.- Anonyymi
Ai niin eihän tuoreeltaan musiikkia soittoon lisää kuin pari kanavaa Suomessa.
- Anonyymi
Miten voi olla, että mini budjetilla toimivissa kanavissa on parempi Yleis kanavailme kuin näissä mukamas eniten kuunnelluissa ja isoimmalla budjetilla tuotetuissa radiokanavissa.
- Anonyymi
Rakkaudesta radioon ja halu tuottaa elämyksiä kuulijoille.
- Anonyymi
Ei ala päätä särkemään samojen hittien vuosikausia jatkuva toistaminen kuten YLE:n kanavilla.
- Anonyymi
Ollut kiva kuunnella Sea FMää tänäänkin. Camilla Cabellon uutuus ei tainnut tulla kuin Ylexillä Sean lisäksi.
- Anonyymi
Suosittelen Radio Pookia kaikille sea fm ystäville.
- Anonyymi
Kuvittelet ihmisen, joka haluaa kuulla tuoretta musiikkia ja vanhoista muutakin kuin samoja, haluavan kuunnella jotain ihan päinvastaisella tyylillä tehtyä kanavaa.
- Anonyymi
Jaahas. Pookiukko spämmä Nyt tännekin. Pookia ei kuuntele kukaan täysipäinen oksentamatta kaarella. Pysyn edelleen Sea FM fanina.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jaahas. Pookiukko spämmä Nyt tännekin. Pookia ei kuuntele kukaan täysipäinen oksentamatta kaarella. Pysyn edelleen Sea FM fanina.
Samoin minä. Jos haluaa kuunella pelkkiä vanhoja hittejä kimarana toisensa perrään, voi avata minkä tahansa seuraavista: Radio Nova, Iskelmä, Hitmix, Basso, Ysäri, Radio Suomi, YLE Vega, Pooki, Aito Iskelmä, Kasari, Nostalgia, Radio Rock, Helmiradio, Savon Aallot...
Ei siinä mitään, jos tykkää ja aivot jaksaa kuunnella yksitoikkoisia soittolistoja. Go for it! - Anonyymi
Boikotoin pookia koska sitä tyrkyspämmätään. Keskustelisitte edes kanavasta.
- Anonyymi
Kunhan vain kommentoin.
- Anonyymi
Paras kotimainen kanava, koska suostuvat ottamaan Avril Lavignen uutuuksia tuoreltaan soittoon ennen kuin ovat edes varmistuneet hiteiksi.
Loop kopioinut pari kk myöhemmin Bit Me soittolistalleen, koska siitä tulilin hitti ja Sea FM soittanut sitä. Eivät uskalla soittaa mitään mikä ei ole hittimusaa.
Sea fm:llä soitossa jo kakkos sinkku Love it when you hate me Lavignen uudelt albumilta. Soitettu tuoreeltaan ilmestymisviikollaan jo päiväkausia sitten. - Anonyymi
Harami ku ei kuulu enää Tampereella. Netistä onneksi voi, mut FM ois helepompi.
- Anonyymi
Osta internetradio. Helppoa eikä tarvii kuunnella tietokoneelta. Yhtä hyvä kuin FM ja yhtä nopea
- Anonyymi
nyt seaa tampereelle pojat, jos mahdollista!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
nyt seaa tampereelle pojat, jos mahdollista!
Eipä ne paljon ole laajentaneet kuuluvuus paikkakuntia. Onko rahat sluut vai eikö yksi jukeboksi asema vailla ohjelmia liikaa?

Minusta neljässä kaupungissa kuuluminen on jo melkoisen hyvä kuuluvuus, jos ei setä saksasta maksa laskuja puolesta. Minä sanoisin, että enemmänkin viisasta pitää kulut kurissa, kun fm band on tukossa radioita, jotka kuuluu pääosin kahdelle omistajalle. Mahtaa näissä isoissa ketjuissa tulla melkoisia tappioita useammasta radiosta, kun kulut on katossa. Saa siinä mainontaa antaa vaikka melkein ilman, että joku maksaisi viulut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
nyt seaa tampereelle pojat, jos mahdollista!
Itse kaipaisin Sea FM:ää Helsinkiin.
- Anonyymi
Meri FM on ihan täyttä skeidaa.
- Anonyymi
Semmoista ei olekaan. Se on vain mörkö sinun painajaisissa. Valvetodellisuudessa on olemassa Sea FM. Se ahdistaa sinua parhaudellaan.
- Anonyymi
Eläkeläisille on omat radiot. Ei kannata ahdistua alle 70 vuotiaiden radioista.
- Anonyymi
mitä muuta turkuun kuuluu
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
mitä muuta turkuun kuuluu
Turkuun?
- Anonyymi
Kovin oli köyhä tämä perjantai "show" nyt satuin kanavalle ja ohjelma pidettiin. Eihän noilla ole minkäänlaista studiotyöskentelystä. Olisivat hiljaa kun eivät osaa pitää ohjelmaa radiossa
- Anonyymi
Ihme urputtaja sinäkin. Miksi "eksyt" kanaville josta et pidä. Täysin tarkoituksenhakuista itkemistä taas. Välillä on asiaa enemmän ja välillä vähemmän. Ihan riittävästi jauhetaan joka kanavalla viruksista ja sodista. Hyvä, että joku osaa pitää positiivisuutta välillä yllä. Hyviä juttuja, kiitos siitä Sea FM!

Toinen tykkää tytöistä, toinen pojista. Negis tykkää varmaan vähän molemmista ja siltä väliltä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihme urputtaja sinäkin. Miksi "eksyt" kanaville josta et pidä. Täysin tarkoituksenhakuista itkemistä taas. Välillä on asiaa enemmän ja välillä vähemmän. Ihan riittävästi jauhetaan joka kanavalla viruksista ja sodista. Hyvä, että joku osaa pitää positiivisuutta välillä yllä. Hyviä juttuja, kiitos siitä Sea FM!
Mielensäpahoittaja kävi vain kertomassa kaikille, että on paha mieli. Ketään ei kiinnosta, mutta kiitos tiedosta.
- Anonyymi
join ölppyä, tuli krapula
- Anonyymi
se tulee vasta huomenna. Tänään on hyvä fiilis!
- Anonyymi
Hyvä show tänään! Nyt voi aloittaa viikonlopun hyvillä mielin!
- Anonyymi
toivoin kappaletta ja se soitettiin :)
- Anonyymi
Ala-arvoista studuotyskentelyä kuten viimeksi viikolla. Juontaja ei selvästikään viihdy radion mikin edessä. Umpisurkea luuseri kanava. Viisi tuhatta kuuntelijaa valtakunnallisesti. Sea FM kanavasta ei ikinä tule valtakunnallista ja pysyy hyvin pienen piirin vaihtoehtoradiona. Samat biisit soi looppina eikä soitossa ole suomalaista musiikkia ollenkaan. Kanavailmeestä on tehty kovin ulkomainen. Häpeävät suomea. Ei jatkoon
- Anonyymi
Et vaikuta ihan terveeltä, mutta sinulla ehkä onkin lääkitys. Kiva oksennus tämä sinun alalyysisi, mutta vaihtoehtomielipiteeksi se jääkin. Et mene jatkoon. Suomi häpeää sinua.
- Anonyymi
Kävitkö oikeasti Pookiukko kuuntelemassa vai muutenko hyökkäät. Ilmeisesti olet kärpänen, kun olet seurannut studiotyöskentelyä :D
- Anonyymi
Sea FM onnistuu selvästi kahlitsemaan kuuntelijansa. Myös vihaaja kuuntelee viikoittain. Asiat selvästi tehdään oikein.
- Anonyymi
hyvää studiotyöskentelyä Sea FM:llä oli ainaki viime pe, kuten aina ennenki 2019 alk. ku alotin Sea FM Radion vakituisen kuuntelun, tosin en tänää kuunellu livee, koska nukuin sillo. ulkomaisessa musiikisssa on totuus.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sea FM onnistuu selvästi kahlitsemaan kuuntelijansa. Myös vihaaja kuuntelee viikoittain. Asiat selvästi tehdään oikein.
Toivottavasti yksi asia myös pysyy jatkossa. Se ettei koskaan voi olla täysin varma minkä biisin kanavalta kuulee. Suomen monipuolisin,
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toivottavasti yksi asia myös pysyy jatkossa. Se ettei koskaan voi olla täysin varma minkä biisin kanavalta kuulee. Suomen monipuolisin,
Itse myös kuuntelen suurimman osan päivästä Sea FM radiota. Yleensä radio on auki taustalla liimattuna kyseiselle kanavalle.
- Anonyymi
Nyt myös Keskisuomalainen & Savon Aallot alkaneet kopioida SeaFM:n listoilta biisejä itselleen.
- Anonyymi
Samoin Steel FM.
- Anonyymi
Niin järkkyjä iskelmäradioita, että tuskinpa muutama valinta vaikuttaa mihinkään suuntaan.
- Anonyymi
Nyt myös Kaupunkiradio on alkanut kopsamaan Seata!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt myös Kaupunkiradio on alkanut kopsamaan Seata!
Niinkö Bauerissa nyt on keksitty. Liikaa aikaa pyöritellä peukaloita.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niinkö Bauerissa nyt on keksitty. Liikaa aikaa pyöritellä peukaloita.
Eivät osaisi edes kopioida. Vaatii liikaa työtä.

saati pyörittää peukaloita.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niinkö Bauerissa nyt on keksitty. Liikaa aikaa pyöritellä peukaloita.
Suurinosa suomalaisita radiokanavista soittaa vain varmistuneita hittejä ja näistä kanavista n.2-4 vähän määrän uutuuksia melko tuoreeltaan lähinnä suosituimmilta kotimaisilta suomeksi musiikkinsa esittäviltä.
Suomessa on vain käytännössä 3 tai 4 tuoreita uutuksia aktiivisesti soittavia kanavia.
Monipuolisimpana kaupalliset
SEA FM ja Radio Soi
Hienoisesti perässä hiitävät
YLEX ja YLE3XM
Kaiken kaikkiaan Suomessa on n.50-55 radiokanavaa, jos mukaan lasketaan niin sanotut osa-aikaisesti paikalliset. Näistä vain neljää voi kutsua tuoretta musiikkia soittaviksi. Käytännössä, kaikki muut soittavat vain musiikkia, kanavasta riippuen viikkojen - 1v 6kk säteellä, jonka joku neljästä tuoreen musiikin kanavista on edellä soittanut. Eli vaikkapa Loop, Suomipop, Iskelmä, NRJ ei soita mitään mikä ei olisi soinut ensin jollain noista.
Toki Iskelmä saattaa ehtiä jonkun muutenkin jokapäiväsoivan Kaija Koon uutuuden soittaa ennen Radio Soita, jos ikinä edes päätyy radio soille soittoon.
Radio Soi ja SEA FM kaupallisista soittavat enemmän tuoretta rock musaa vuodessa, kui City ja Radio Rock. Kumpikaan ei ole kuitenkaan mikään rock musaan vartavasten keskittynyt kanava.
- Anonyymi
Turha kanava.
- Anonyymi
Totta, Bauerin radiot on turhia. Komppaan
- Anonyymi
Muut kanavat voivat syyttää vain itseään siitä, että Suomessa on tilaa Sea FM kaltaiselle asemalle.
Reilut 10v taakseppäin jos mennään ei olisi ollut. YLEx oli parempi ja NRJ oli vielä tuoreita uutuuksia soittava kanava. Nykyään kapeampi genrevalikoima ja uudemmasta soittoon päätyy vain hitit. Ei juuri enää mikään tuoreeltaan.
Onneksi on Sea FM.- Anonyymi
Onneksi on myös Radio Soi, jos tykkää kuunnella suomenkielisiäkin.
- Anonyymi
Se on juurikin näin. Myös kuulija ja radiossa mainostava voi kysyä itseltään. Haluanko, että Suomessa on useampia radio toimijoita ja selkeästi eriliaisia ja sisältöihin panostavia kanavia. Olipa vastauksesi mikä tahansa, edistät sitä parhaiten toimimalla kyseisellä tavalla.
Jos haluat tukea kaupallisen kaksipuolistumista (Sanoma, Bauer saksalaisten) kuuntele ja mainosta heidän kanavillaan. Jos haluat monipuolisuuden pysyvän mainosta vain muiden toimijoiden kanavilla ja kuuntele niitä. Vaikkapa Sandels, Radio Helsinki, Sea FM, Kalevaradio mitä näitä nyt on.
- Anonyymi
Samma här.
- Anonyymi
Radio Pooki aikani arvoinen radiokanava 👍
- Anonyymi
Tunge se Pooki mihin ei aurinko paista.
- Anonyymi
Se ei mahdu. Pooki kun on niin mahtava radioasema 👍
- Anonyymi
Olet eksynyt väärään paikkaan tuputtamaan huonoa Pookia. Tästä ketjusta ei löydy kuuntelijoita. On laatutietoisempaa porukkaa.
- Anonyymi
Pooki on paras. Oon samaa mieltä
- Anonyymi
Roll-FM on ehdottomasti paras musiikkikanava.
https://www.rollfm.fi/- Anonyymi
Rollaaks jatkuvasti samat vanhat biisit? Jos niin ei kiinnosta 👎🏻
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Rollaaks jatkuvasti samat vanhat biisit? Jos niin ei kiinnosta 👎🏻
Sieltä tulee runsaasti uutta musiikkia!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sieltä tulee runsaasti uutta musiikkia!
Roll Fm:ää pitää mainostaa Sea FM ketjussa, koska muuten ei kukaan viitsisi lukea ketjua :D

aika noloa ;D
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sieltä tulee runsaasti uutta musiikkia!
Jatkuvasti uutta ja vanhempaa sekaan.Artistien live haastatteluja.
Paljon erillaisia aiheita,eri juontajilla.
- Anonyymi
Kyllähän se niin on, että Pookihan se paras on.
- Anonyymi
Tomppa tykittää ihan huikeaa kontenttia Pookilla juuri nyt. Tää on hyvää viihdettä.
- Anonyymi
Miksi ihmeessä häiriköit väärässä ketjussa? Esimerkiksi minä en varmasti kuuntele Pookia. Voitko siis pysyä asiassa tai mennä Pookiketjuun!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi ihmeessä häiriköit väärässä ketjussa? Esimerkiksi minä en varmasti kuuntele Pookia. Voitko siis pysyä asiassa tai mennä Pookiketjuun!
Melko tympeä, että vähä-älyinen Pookispämmäri häiriköi väärissäkin keskusteluissa.
- Anonyymi
kuhan nettiradio toimis kunnol nii ois kkona
- Anonyymi
Kohta alkaa kunnon kontenttia YLE radio Suomella ja illalla on puhlarit. Tehkääpä meri FM perässä. Ainiin ei riitä rahat
- Anonyymi
Ylen budjetti yli puoli miljardia. Semmoista se on, kun ryöstäminen kansalaisilta on tehty lailliseksi viranomaisten avulla. Kunnon kommarin unelma. Että terveisiä sinulle.

Hyvin sanottu.
YLE:llä on rahaa, mutta sisällöissä tai niiden laadussa se harvoin näkyy. Kukaan jaksa edes soittolistoja päivittää.
Fanaattinen YLEfani ei taida tietää, kuinka kallista (lue todella halpaa) on laittaa studion puhelimen numero jakoon ja ottaa vastaan puheluita.
Sea fm:llä sentään joku jaksaa päivittää soittolistoja ja pienestä budjetistaan huolimatta on edelleen olemassa. Ylellä mangutaan jatkuvasti lisää rahaa, koska budjetti paukkuu jokavuosi yli. Mikäli YLE olisi yksityinen, yli menevä osa olisi pois seuraavalta vuodelta. Nyky hallitukselta saa nyhdettyä aina lisää korotuksen budjettiin.
Sveriges Radio Finska on minimaalisella budjetilla tuotettu ruotsissa. Taitaa olla vähemmän mitä YLE X3M käytetään budjetista rahaa. Silti Sveriges Radio Finskalla on monipuolisempi soittolista & uutuksia paljon enemmän. Enenmän asia ohjelmia ja juonnettua & toimitettua asiaa. Ruotsin Yleisradion pikkukanava pieksee Suomen rahakkaimman radiokanavan.
Yle ei todellakaan tarvitse 600milj. Budjettia. - Anonyymi
Yle (valtio) on tylyn kuuloinen yksipuolista musiikkia soittava roisto ja syytesuojattu hybrisikeskus, kuten kommenttien tasosta näkyy. Yle (valtio) on Lisäksi halpa agotaattori ja aivopesula. Kaupalliset lähetteet ovat mielestäni sisällöltään monipuolisempaa ja hiveltävämpää kuunneltavaa, ottamatta kantaa brändeihin.
Missä v***ssa kaupallisten vaihtoehtomedioiden molekyylituet viipyy prk.
#vihataan #vihapuhelualue #eiyleä #kansapäättää #suorademokratia - Anonyymi
YLE:n vertaaminen Sea FM:n on sama kun vertaisi yhden ihmisen Indie pelistudiota satoja ihmisiä työllistävään jättipelifirmaan ja kyselee miksi tämä yhden ihmisen Indie studio ei tee AAA-luokan pelejä.
Yhden ihmisen indiepelit tehdään lähes aina nollabudjetilla. AAA peleihin pumpataan miljoonia dollareita. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
YLE:n vertaaminen Sea FM:n on sama kun vertaisi yhden ihmisen Indie pelistudiota satoja ihmisiä työllistävään jättipelifirmaan ja kyselee miksi tämä yhden ihmisen Indie studio ei tee AAA-luokan pelejä.
Yhden ihmisen indiepelit tehdään lähes aina nollabudjetilla. AAA peleihin pumpataan miljoonia dollareita.Juuri näin. Olen myös tästä samaa mieltä. En ymmärrä, että mistä nämä älykääpiöt löytyvät jotka vertaavat pienempää suomalaista toimijaa satojen miljoonien budjetilla pyörivään toimijaan. Ehkä se kertoo siitä enemmän, että osaamisella saadaan enemmän laatua Sea FM:ssäkin kuin rahalla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juuri näin. Olen myös tästä samaa mieltä. En ymmärrä, että mistä nämä älykääpiöt löytyvät jotka vertaavat pienempää suomalaista toimijaa satojen miljoonien budjetilla pyörivään toimijaan. Ehkä se kertoo siitä enemmän, että osaamisella saadaan enemmän laatua Sea FM:ssäkin kuin rahalla.
Minä taas en ymmärrä pieniä radioyrittäjiä, jotka notkuvat täällä kyttäämässä ja valittavat sitten toimittajille, miten väärin on taas heidän bisneksistään kirjoitettu. Suomi24 on mitätön foorumi, jota seuraa muutama radioon hurahtanut harrastelija. Ei siellä kannattaisi notkua, vaan tehdä sekin aika raakaa radiobisnestä.

Oletko itse "iso radiopomo" kun kirjoitat tällaisia vihjailevia typeryyksiä? Kyllä nämä asiat ovat pelkästään havaintoja eikä minun tarvitse olla mikään radioyrittäjä. Mutta mukavahan se olisi vetää mutkat suoriksi. Kun olet noin osaaja, niin olehan suoraan yhteydessä ko. radioon ja anna näitä kullanarvoisia pisnis ideoitasi. Eihän sitä tiedä vaikka niitä arvostetaan nauramatta ääneen. Jaxuhalit.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä taas en ymmärrä pieniä radioyrittäjiä, jotka notkuvat täällä kyttäämässä ja valittavat sitten toimittajille, miten väärin on taas heidän bisneksistään kirjoitettu. Suomi24 on mitätön foorumi, jota seuraa muutama radioon hurahtanut harrastelija. Ei siellä kannattaisi notkua, vaan tehdä sekin aika raakaa radiobisnestä.
"Minä taas en ymmärrä pieniä radioyrittäjiä, jotka notkuvat täällä kyttäämässä.."
Minäkin olen melko kiinnostunut tietämään, että uskookohan kirjoittaja, että Sea Fm:n radioyrittäjä päivystää täällä yötä päivää ,että saa vakuuttaa jotakin tuollekin turhimukselle. Itse ainakin epäilen vahvasti että asia olisi näin. Meitä kuuntelijoita on paljon. Keskustelun perusteella Sea FM on piikki lihassa joillekin. Enkä ihmettele näin kuuntelijana. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvin sanottu.
YLE:llä on rahaa, mutta sisällöissä tai niiden laadussa se harvoin näkyy. Kukaan jaksa edes soittolistoja päivittää.
Fanaattinen YLEfani ei taida tietää, kuinka kallista (lue todella halpaa) on laittaa studion puhelimen numero jakoon ja ottaa vastaan puheluita.
Sea fm:llä sentään joku jaksaa päivittää soittolistoja ja pienestä budjetistaan huolimatta on edelleen olemassa. Ylellä mangutaan jatkuvasti lisää rahaa, koska budjetti paukkuu jokavuosi yli. Mikäli YLE olisi yksityinen, yli menevä osa olisi pois seuraavalta vuodelta. Nyky hallitukselta saa nyhdettyä aina lisää korotuksen budjettiin.
Sveriges Radio Finska on minimaalisella budjetilla tuotettu ruotsissa. Taitaa olla vähemmän mitä YLE X3M käytetään budjetista rahaa. Silti Sveriges Radio Finskalla on monipuolisempi soittolista & uutuksia paljon enemmän. Enenmän asia ohjelmia ja juonnettua & toimitettua asiaa. Ruotsin Yleisradion pikkukanava pieksee Suomen rahakkaimman radiokanavan.
Yle ei todellakaan tarvitse 600milj. Budjettia."Sveriges Radio Finska on minimaalisella budjetilla tuotettu ruotsissa. Taitaa olla vähemmän mitä YLE X3M käytetään budjetista rahaa. Silti Sveriges Radio Finskalla on monipuolisempi soittolista & uutuksia paljon enemmän. Enenmän asia ohjelmia ja juonnettua & toimitettua asiaa. Ruotsin Yleisradion pikkukanava pieksee Suomen rahakkaimman radiokanavan."
Leijonaosa heidän budjetistaan menee myös to-maksuihin ja Digitan maksuihin. SR;llä ei mene, koska Teracom on puoliksi valtion omistuksessa.
X3M:n KRT on todella surkea, koskahan se lakkautetaan?
Mutta joo, Reporadio saa porsastella valtion osoittamalla budjetilla omine sääntöineen miten huvittaa. Siihen ei ole kenelläkään ulkopuolisella nokan koputtamista. Miten budjetti ylipäätään jakaantuu, lienee liikesalaisuus. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Sveriges Radio Finska on minimaalisella budjetilla tuotettu ruotsissa. Taitaa olla vähemmän mitä YLE X3M käytetään budjetista rahaa. Silti Sveriges Radio Finskalla on monipuolisempi soittolista & uutuksia paljon enemmän. Enenmän asia ohjelmia ja juonnettua & toimitettua asiaa. Ruotsin Yleisradion pikkukanava pieksee Suomen rahakkaimman radiokanavan."
Leijonaosa heidän budjetistaan menee myös to-maksuihin ja Digitan maksuihin. SR;llä ei mene, koska Teracom on puoliksi valtion omistuksessa.
X3M:n KRT on todella surkea, koskahan se lakkautetaan?
Mutta joo, Reporadio saa porsastella valtion osoittamalla budjetilla omine sääntöineen miten huvittaa. Siihen ei ole kenelläkään ulkopuolisella nokan koputtamista. Miten budjetti ylipäätään jakaantuu, lienee liikesalaisuus.Se on Sisuradio!
- Anonyymi
Bäst på fredag. Mest ny musik.
- Anonyymi
Mietityttää, että mahtaako tämä hyvin outo sea fm kiimailu olla jonkinlaista autismin kirjoon liittyvää juttua. Se voisi selittää paljon ja oikeastaan hyvin pitkälle myös tätä koko palstaa. On meinaa tosi hämärää pakkomielteenomaista kirjoitusta useammassakin viestiketjussa.
- Anonyymi
näetkö taas harhoja 🤣🤣
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
näetkö taas harhoja 🤣🤣
En oikein ole huomannut, että muista radioista puhuttaisiin aina positiiviseen sävyyn. Näihin Sea FM keskusteluihin joku yksittäinen terrorisoi massaviesteillään väliin, jolla on selvästi jokin henkilökohtainen agenda. Menee siis omaan arvoonsa.
Missä on Iskelmän, Loopin, Aito Iskelmän, MeNaiset radion kehut? Niinpä. Voi olla hankala kehua radioita joita kuunnellaan ehkä vain pakosta ja tarjonta yksitoikkoista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En oikein ole huomannut, että muista radioista puhuttaisiin aina positiiviseen sävyyn. Näihin Sea FM keskusteluihin joku yksittäinen terrorisoi massaviesteillään väliin, jolla on selvästi jokin henkilökohtainen agenda. Menee siis omaan arvoonsa.
Missä on Iskelmän, Loopin, Aito Iskelmän, MeNaiset radion kehut? Niinpä. Voi olla hankala kehua radioita joita kuunnellaan ehkä vain pakosta ja tarjonta yksitoikkoista.ainakin pookiukko, agentana sillä ilmeisesti yrittää sillätavalla saada meriradio huonoon valoon. tää meiradio-bauer maaottelu on kyl hauskaa katseltavaa, ja sanoma aina väliin heittä omat setit ;D parasta viihdettä -popcornin esiin, nauti
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En oikein ole huomannut, että muista radioista puhuttaisiin aina positiiviseen sävyyn. Näihin Sea FM keskusteluihin joku yksittäinen terrorisoi massaviesteillään väliin, jolla on selvästi jokin henkilökohtainen agenda. Menee siis omaan arvoonsa.
Missä on Iskelmän, Loopin, Aito Iskelmän, MeNaiset radion kehut? Niinpä. Voi olla hankala kehua radioita joita kuunnellaan ehkä vain pakosta ja tarjonta yksitoikkoista.Siitä puhutaan mikä kiinnostaa. Aikanaan kaupallisista asemista kaikkien huulilla oli NRJ. Menivät ja muuttivat konseptinsa. Nyt siitä joskus muistellaan tähän sävyyn vain kaiholla. Onneksi uusia tulee tilalle ei sentään tarvi jäädä kaipaamaan sitä mitä ei enää ole.
- Anonyymi
Kuuntele mitä kuuntelet, mutta Pooki on paras.
- Anonyymi
Pookia pitää mainostaa Sea FM ketjussa? Jää pookit kuuntelematta meidän taloudessa.
- Anonyymi
Asiaa et voi millään perustella koskaan. Kaikki voittaisivat, jos jokapaikassa kuuluisi mahdollisimman paljon aidosti monipuolisia toimintaansa panostavia asemia. Ei vain näitä panostus nolla ja pari isointa asemaa panostus pidetään 1-2kpl suosikkijuontajat kalliilla palkalla asemallamme.
Toivottavasti tajuavat tällä lupakierroksella myöntää aidosti monipuolisille ja erilaisille edelläkävijöille taajuksia. Niitä tosin ei paljoa ole, mutta kaikki mitä haetaan pitää antaa Radio Soi ja SEA FM. Vain siitä syystä, että ne ovat aidosti massasta poikkeavia asemia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Asiaa et voi millään perustella koskaan. Kaikki voittaisivat, jos jokapaikassa kuuluisi mahdollisimman paljon aidosti monipuolisia toimintaansa panostavia asemia. Ei vain näitä panostus nolla ja pari isointa asemaa panostus pidetään 1-2kpl suosikkijuontajat kalliilla palkalla asemallamme.
Toivottavasti tajuavat tällä lupakierroksella myöntää aidosti monipuolisille ja erilaisille edelläkävijöille taajuksia. Niitä tosin ei paljoa ole, mutta kaikki mitä haetaan pitää antaa Radio Soi ja SEA FM. Vain siitä syystä, että ne ovat aidosti massasta poikkeavia asemia.Mitä nämä edellä muut kopioivat osan perässä. Eli jos eivät tee mitään edellä, muut kanavat olisivat vieläkin yksipuolisempia. Siksi tällaisten asemien kuuluvuutta pitää vahvistaa ja laajentaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pookia pitää mainostaa Sea FM ketjussa? Jää pookit kuuntelematta meidän taloudessa.
Kyllä vain. Hyvää kannattaa mainostaa.
- Anonyymi
teron valehuutikset venäjältä?!
- Anonyymi
SEA FM kanavalta sentään kuulee myös musiikkia, mitä ei ole kerennyt jo kuulemaan jokapaikassa (useilla radiokanavilla) tai ehtinyt itse kuunnella streemauspalvelusta. Siksi kyseinen kanava on erinomainen ja kelpaa myös enemmän musiikkia kuuntelevalle. Monilla asemilla vain huomaa kuinka olen tämänkin jo kuullut ja sitä seuraavan kappaleen... monet lukuisia kertoja. Tuokin biisi alkoi soida jo sillä asemalla 5kk sitten ja korvattu jo hänen tuoreella julkaisullaan. Täällä vasta ekaa kertaa se toiseksi uusin kyseiseltä artistilta. :D
- Anonyymi
Pookilta sentään kuulee myös musiikkia, mitä ei ole kerennyt jo kuulemaan jokapaikassa (useilla radiokanavilla) tai ehtinyt itse kuunnella streemauspalvelusta. Siksi kyseinen kanava on erinomainen ja kelpaa myös enemmän musiikkia kuuntelevalle. Monilla asemilla vain huomaa kuinka olen tämänkin jo kuullut ja sitä seuraavan kappaleen... monet lukuisia kertoja. Tuokin biisi alkoi soida jo sillä asemalla 5kk sitten ja korvattu jo hänen tuoreella julkaisullaan. Täällä vasta ekaa kertaa se toiseksi uusin kyseiseltä artistilta. Pooki on paras.

itse kuultelen looppia. parempi kuuluvuus kun pookilla , ainakin meitsin pitäjäl
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pookilta sentään kuulee myös musiikkia, mitä ei ole kerennyt jo kuulemaan jokapaikassa (useilla radiokanavilla) tai ehtinyt itse kuunnella streemauspalvelusta. Siksi kyseinen kanava on erinomainen ja kelpaa myös enemmän musiikkia kuuntelevalle. Monilla asemilla vain huomaa kuinka olen tämänkin jo kuullut ja sitä seuraavan kappaleen... monet lukuisia kertoja. Tuokin biisi alkoi soida jo sillä asemalla 5kk sitten ja korvattu jo hänen tuoreella julkaisullaan. Täällä vasta ekaa kertaa se toiseksi uusin kyseiseltä artistilta. Pooki on paras.
Säälittävä härski viestini kopiointi. Kannattaa varmaan valehdella ja kuten Sanomalla varsinkin ja Bauerilla myös kanavien markkinointi teksteissä.
Floppi Ysärilläkin piti tulla 90-luvun musaa. Miksi sitten soittivat myös 80 ja 2000 luvun? EI JATKOON! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pookilta sentään kuulee myös musiikkia, mitä ei ole kerennyt jo kuulemaan jokapaikassa (useilla radiokanavilla) tai ehtinyt itse kuunnella streemauspalvelusta. Siksi kyseinen kanava on erinomainen ja kelpaa myös enemmän musiikkia kuuntelevalle. Monilla asemilla vain huomaa kuinka olen tämänkin jo kuullut ja sitä seuraavan kappaleen... monet lukuisia kertoja. Tuokin biisi alkoi soida jo sillä asemalla 5kk sitten ja korvattu jo hänen tuoreella julkaisullaan. Täällä vasta ekaa kertaa se toiseksi uusin kyseiseltä artistilta. Pooki on paras.
Kuuluuko sulla joku eri Pooki? Mun Pookilta tuli vain niitä kuluneita vanhoka hittejä. Miten voin saada ton saman kanavan?
- Anonyymi
Sea FM asema on tarkoitettu niille, jotka ei arvosta musiikkia lainkaan. Heille musiikki on vain kertakäyttöinen tuote. Yhtä kappaletta ei voi kuunnella kahta kertaa useammin. Sea FM on roskakanava jolla onneksi ei riitä rahkeet laajentumiseen. Suomeen ei tarvita kertakäyttökulttuuria radiokentälle
- Anonyymi
Sea FM on ehdottomasti minun valintani. Tuon kommentin perusteella et taida tuntea radion tarjontaa. Hyviä valintoja aina 2000 luvun alusta. Sea FM ei sovi niille jotka haluavat kuunnella samaa viittä kappaletta vuosikymmeniä.

ja 2010 luvulta mielestäni paras kontenttikattaus
- Anonyymi
Nimen omaan musiikin todellinen ystävä haluaa kuunnella sitä mahdollisimman laajasti.
Ihminen joka jaksaa kuunnella jokavuosi kymmeniä kertoja samoja mitä on kuullut vuosikausia, on ihminen joka ei ole aito musiikinystävä vaan kuuntele kaiken musiikkinsa joltain tietyltä samoihin hitteihin hirttäytyneeltä radiokanavalta. Todellinen musiikin ystävä tuntee artisteilta ja bändeiltä muutakin kuin 1-3 isointa hittiä.
"SEA FM ON ROSKAKANAVA..." Tämä roskakanavaksi kutsuma asema pakotti NRJ:n luopumaan Kemi-Tornio-Tervola- Haaparanta-Ylitornio akselilla kuuluvasta taajudestaan, kun se olisi pitänyt uusia. Ei kannattanut uusia ja perustelivat mukamas liian pieni alue kuulua, vaikka NRJ kuuluu edelleen vieläkin pienemmillä väkimäärän alueilla, missä Sea FM ei. - Anonyymi
Tällä hetkellä soitossa on useita kappaleita, jotka ovat liian liian isoja riskejä, jos haluat tehdä radiota vain kaupallisesta näkökulmasta. Arvostan musiikkia hyvinkin syvästi, mutta tässä genressä radio tehdään oikein näin. Henkilökohtaisesti olen kyllästynyt kaikkeen vanhaan musiikkiin kuultuani ne lukemattomia kertoja jo aikoinaan. Niitä on turha soittaa enää nykyisin jatkuvasti. Eikä ne kuulu tämäntyyppiseen radioon millään tavalla.
En viitsi avata tarkasti Sea FM:n musiikkipolitiikkaa, mutta siinä on hyvin syvälle menevä leikkaus. Se vaatii sen, että radion luoja ymmärtää ja tuntee musiikin jopa vuosikymmeniä taakse päin. Emme voi valitettavasti aloittaa muunlaista radioasemaa, joka olisi ehkä räätälöity enemmän sinun tarpeisiin. Mikäli radioiden taajuuksia ei olisi aikoinaan liberalisoitunut nykyisellä tavalla, niin tarkoitus oli aloittaa myös toinen radio "Gold" genressä. Olemme rekisteröineetkin tämän nimen. Tosin mihin tarpeeseen tällainen radio tulisi, kun on olemassa esim. Kasari, Nostalgia, Helmi?
Sea FM on häpeilemättä TOP40 painotteinen radioasema formaattiaan myöten. Se ei ole salaisuus. Tämä on kuitenkin tehty omalla tavalla. Jälleen tarkemmin tätä avaamatta. Helpoin tapa tehdä radiota olisi ottaa kiertoon esim. 10 000 kappaletta ja antaa kaiken soida vain satunnaisotoksella. Mieluiten vain kaikkien tuntemaa musiikkia, joka ärsyttää, mutta on tunnistettavaa. Se ei vaatisi edes ihmistyötunteja kuin kappaletietojen syötön osalta.
Kuitenkin Sea FM:n rakenne on kuin kellopeli, jolla on logiikka. Se ottaa huomioon tosissaan, etteivät kuuntelijat kyllästy kuulemaansa. Se ottaa myös huomioon sen, että emme ole tarpeeton esim. Spotifyn ilmaannuttua, vaan voimme jopa tarjota oivalluksia sekaan. Kaikkien radioiden soittolistathan voisi teoriassa koostaa Spotifystä tehden ne tarpeettomiksi. Kuitenkin suurin osa kuuntelijoista ei halua kuunnella musiikkia satunnaisotannalla, vaan jopa altistua uusiin artisteihin aluksi jossakin. Me tehdään se työ puolesta niin hyvin kuin osataan. Ja olemme melko hyviä tässä.
Sanoit, ettei Sea FM:llä ole rahkeita laajentumiseen. Mitä mahdat tarkoittaa tällä ja mihin meidän mielestäsi pitäisi nykyisestä laajentua? Vaikutat hieman nuorelta, mutta alunperin oikein mikään radio ei kuulunut kuin yhdessä kaupungissa. Nämä laajentumiset ovat ilmiönä kuitenkin suhteellisen tuore, joka on vauhdittunut taajuuksien liberalisoinnin seurauksena. Minusta se ei ole hyvä asia. Jos meillä ei ole myynnin koneistoa kuin suurilla yrityksillä pistää myyntitoimistoa esim. Saarijärvelle, niin siinä ei ole yritystoiminnan ja kuuluvuuskokonaisuuden kannalta mitään järkeä. Vähän ikävä lukea, että nimität radiotamme roskakanavaksi, sillä teemme tätä aidosti sydämestämme. Tämän päivän musiikki on kuitenkin katettuna poikkeuksellisen laajasti radioasemallamme, joten sinänsä tuolla leimalla tuohon roskalaariin menee kaikki nykypäivän musiikki. Tämähän ei voi pitää paikkaansa, sillä maailma on täynnä erittäin lahjakkaita artisteja, kuten niitä löytyy joka vuosikymmeneltä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tällä hetkellä soitossa on useita kappaleita, jotka ovat liian liian isoja riskejä, jos haluat tehdä radiota vain kaupallisesta näkökulmasta. Arvostan musiikkia hyvinkin syvästi, mutta tässä genressä radio tehdään oikein näin. Henkilökohtaisesti olen kyllästynyt kaikkeen vanhaan musiikkiin kuultuani ne lukemattomia kertoja jo aikoinaan. Niitä on turha soittaa enää nykyisin jatkuvasti. Eikä ne kuulu tämäntyyppiseen radioon millään tavalla.
En viitsi avata tarkasti Sea FM:n musiikkipolitiikkaa, mutta siinä on hyvin syvälle menevä leikkaus. Se vaatii sen, että radion luoja ymmärtää ja tuntee musiikin jopa vuosikymmeniä taakse päin. Emme voi valitettavasti aloittaa muunlaista radioasemaa, joka olisi ehkä räätälöity enemmän sinun tarpeisiin. Mikäli radioiden taajuuksia ei olisi aikoinaan liberalisoitunut nykyisellä tavalla, niin tarkoitus oli aloittaa myös toinen radio "Gold" genressä. Olemme rekisteröineetkin tämän nimen. Tosin mihin tarpeeseen tällainen radio tulisi, kun on olemassa esim. Kasari, Nostalgia, Helmi?
Sea FM on häpeilemättä TOP40 painotteinen radioasema formaattiaan myöten. Se ei ole salaisuus. Tämä on kuitenkin tehty omalla tavalla. Jälleen tarkemmin tätä avaamatta. Helpoin tapa tehdä radiota olisi ottaa kiertoon esim. 10 000 kappaletta ja antaa kaiken soida vain satunnaisotoksella. Mieluiten vain kaikkien tuntemaa musiikkia, joka ärsyttää, mutta on tunnistettavaa. Se ei vaatisi edes ihmistyötunteja kuin kappaletietojen syötön osalta.
Kuitenkin Sea FM:n rakenne on kuin kellopeli, jolla on logiikka. Se ottaa huomioon tosissaan, etteivät kuuntelijat kyllästy kuulemaansa. Se ottaa myös huomioon sen, että emme ole tarpeeton esim. Spotifyn ilmaannuttua, vaan voimme jopa tarjota oivalluksia sekaan. Kaikkien radioiden soittolistathan voisi teoriassa koostaa Spotifystä tehden ne tarpeettomiksi. Kuitenkin suurin osa kuuntelijoista ei halua kuunnella musiikkia satunnaisotannalla, vaan jopa altistua uusiin artisteihin aluksi jossakin. Me tehdään se työ puolesta niin hyvin kuin osataan. Ja olemme melko hyviä tässä.
Sanoit, ettei Sea FM:llä ole rahkeita laajentumiseen. Mitä mahdat tarkoittaa tällä ja mihin meidän mielestäsi pitäisi nykyisestä laajentua? Vaikutat hieman nuorelta, mutta alunperin oikein mikään radio ei kuulunut kuin yhdessä kaupungissa. Nämä laajentumiset ovat ilmiönä kuitenkin suhteellisen tuore, joka on vauhdittunut taajuuksien liberalisoinnin seurauksena. Minusta se ei ole hyvä asia. Jos meillä ei ole myynnin koneistoa kuin suurilla yrityksillä pistää myyntitoimistoa esim. Saarijärvelle, niin siinä ei ole yritystoiminnan ja kuuluvuuskokonaisuuden kannalta mitään järkeä. Vähän ikävä lukea, että nimität radiotamme roskakanavaksi, sillä teemme tätä aidosti sydämestämme. Tämän päivän musiikki on kuitenkin katettuna poikkeuksellisen laajasti radioasemallamme, joten sinänsä tuolla leimalla tuohon roskalaariin menee kaikki nykypäivän musiikki. Tämähän ei voi pitää paikkaansa, sillä maailma on täynnä erittäin lahjakkaita artisteja, kuten niitä löytyy joka vuosikymmeneltä./kmm
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tällä hetkellä soitossa on useita kappaleita, jotka ovat liian liian isoja riskejä, jos haluat tehdä radiota vain kaupallisesta näkökulmasta. Arvostan musiikkia hyvinkin syvästi, mutta tässä genressä radio tehdään oikein näin. Henkilökohtaisesti olen kyllästynyt kaikkeen vanhaan musiikkiin kuultuani ne lukemattomia kertoja jo aikoinaan. Niitä on turha soittaa enää nykyisin jatkuvasti. Eikä ne kuulu tämäntyyppiseen radioon millään tavalla.
En viitsi avata tarkasti Sea FM:n musiikkipolitiikkaa, mutta siinä on hyvin syvälle menevä leikkaus. Se vaatii sen, että radion luoja ymmärtää ja tuntee musiikin jopa vuosikymmeniä taakse päin. Emme voi valitettavasti aloittaa muunlaista radioasemaa, joka olisi ehkä räätälöity enemmän sinun tarpeisiin. Mikäli radioiden taajuuksia ei olisi aikoinaan liberalisoitunut nykyisellä tavalla, niin tarkoitus oli aloittaa myös toinen radio "Gold" genressä. Olemme rekisteröineetkin tämän nimen. Tosin mihin tarpeeseen tällainen radio tulisi, kun on olemassa esim. Kasari, Nostalgia, Helmi?
Sea FM on häpeilemättä TOP40 painotteinen radioasema formaattiaan myöten. Se ei ole salaisuus. Tämä on kuitenkin tehty omalla tavalla. Jälleen tarkemmin tätä avaamatta. Helpoin tapa tehdä radiota olisi ottaa kiertoon esim. 10 000 kappaletta ja antaa kaiken soida vain satunnaisotoksella. Mieluiten vain kaikkien tuntemaa musiikkia, joka ärsyttää, mutta on tunnistettavaa. Se ei vaatisi edes ihmistyötunteja kuin kappaletietojen syötön osalta.
Kuitenkin Sea FM:n rakenne on kuin kellopeli, jolla on logiikka. Se ottaa huomioon tosissaan, etteivät kuuntelijat kyllästy kuulemaansa. Se ottaa myös huomioon sen, että emme ole tarpeeton esim. Spotifyn ilmaannuttua, vaan voimme jopa tarjota oivalluksia sekaan. Kaikkien radioiden soittolistathan voisi teoriassa koostaa Spotifystä tehden ne tarpeettomiksi. Kuitenkin suurin osa kuuntelijoista ei halua kuunnella musiikkia satunnaisotannalla, vaan jopa altistua uusiin artisteihin aluksi jossakin. Me tehdään se työ puolesta niin hyvin kuin osataan. Ja olemme melko hyviä tässä.
Sanoit, ettei Sea FM:llä ole rahkeita laajentumiseen. Mitä mahdat tarkoittaa tällä ja mihin meidän mielestäsi pitäisi nykyisestä laajentua? Vaikutat hieman nuorelta, mutta alunperin oikein mikään radio ei kuulunut kuin yhdessä kaupungissa. Nämä laajentumiset ovat ilmiönä kuitenkin suhteellisen tuore, joka on vauhdittunut taajuuksien liberalisoinnin seurauksena. Minusta se ei ole hyvä asia. Jos meillä ei ole myynnin koneistoa kuin suurilla yrityksillä pistää myyntitoimistoa esim. Saarijärvelle, niin siinä ei ole yritystoiminnan ja kuuluvuuskokonaisuuden kannalta mitään järkeä. Vähän ikävä lukea, että nimität radiotamme roskakanavaksi, sillä teemme tätä aidosti sydämestämme. Tämän päivän musiikki on kuitenkin katettuna poikkeuksellisen laajasti radioasemallamme, joten sinänsä tuolla leimalla tuohon roskalaariin menee kaikki nykypäivän musiikki. Tämähän ei voi pitää paikkaansa, sillä maailma on täynnä erittäin lahjakkaita artisteja, kuten niitä löytyy joka vuosikymmeneltä."Henkilökohtaisesti olen kyllästynyt kaikkeen vanhaan musiikkiin kuultuani ne lukemattomia kertoja jo aikoinaan. Niitä on turha soittaa enää nykyisin jatkuvasti. Eikä ne kuulu tämäntyyppiseen radioon millään tavalla."
Kanavallasi tulee tästä huolimatta vanhaa musiikkia, esim https://biisit.info/kappale/179/91741/17 tai https://biisit.info/kappale/20977/39806/17 tai https://biisit.info/kappale/5848/42082/17
Jotkut biisit jankuttavat päivittäin kuukausikaupalla, esim https://biisit.info/kappale/51899/173487/17 on jankuttanut maaliskuusta lähtien. Alussa jopa 8 krt /vrk. Tämä on suurin syy, miksi kanavasi tökkii, oli musa muuten miten tuoretta tai "tuoretta" tahansa ja oli se tällä palstalla joillekin "ainoa aikani arvoinen kanava". Loopiin nähden luvut on toki kesyjä =)
"Sanoit, ettei Sea FM:llä ole rahkeita laajentumiseen. Mitä mahdat tarkoittaa tällä ja mihin meidän mielestäsi pitäisi nykyisestä laajentua?"
Haitte ja saitte 2015 luvan Raaheen. Taajuutta ette koskaan ottaneet käyttöön. Se on kuitenkin Oulun talousaluetta. Sen sijaan satsattiin Meri-Lappiin (ilmeisesti muuten menestyksekkäästi) ja Rovaniemelle.
https://www.traficom.fi/sites/default/files/media/regulation/Radiotoimiluvan_muutos_-_Nordic.pdf - Anonyymi
Oisko kuitenkin niin, että Sea FM uhka sun suosikkikanavan olemassa ololle tai olet raditoimija, joka pelkää oman liiketoiminnan laskevan kun ei huvita panostaa kanavaan, koska se tietää lisäkuluja, jos pitää enemmän tunteja käyttää soittolistojen tekoon ja päivittämiseen.
- Anonyymi
Ainoita kanavia Radio Soi ohella Suomessa, mitä viitsii laittaa vasiten tarkoituksella soimaan.
- Anonyymi
Sea FM tulee aina olemaan pohjoisten junttien junttikanava, jota kuuntelee vain poronnussijat. Tosin niitä ei Oulun seudulla ole, mutta sea FM fanit niitä mielessään panevat juodessaan kotikutoista sameaa kiljua, paskat housuissa ja kuset lattialla. Se on mielikuva sea FM radiosta ja sen muutamasta tuhannesta kuuntelijasta. Tunnettu tosiasia on ettei Oulusta ja sen yläpuolelta ole koskaan tullut mitään suosittua ja suurta
- Anonyymi
Ylläoleva kirjoitus lienee provokaatio, mutta otan ihan mielelläni kantaa kommenttiisi. Se ei järkytä tai säväytä millään tavalla. Oli kyse mistä radioasemasta tahansa, niin valitettavasti kaikkia ei voi miellyttää. Se on minusta ihan hyväkin asia, ettei ihmiset ole samasta puusta veistetty. Tosin perustelemattoman palautteen voi unohtaa merkityksettömänä.
On mielenkiintoista luonnollisesti lukea näin ruohonjuuritasolta kirjoittelua. Sinänsä olisi tervettä muidenkin toimijoiden hieman lukea näitä sekavia purkauksia ja osallistua keskusteluun. Vaikka jotkut väittävät ettei kukaan lue tai osallistu, niin tämä ei pidä paikkaansa. Aina joku eksyy paikalle jopa vahingossa. Vaikka niistä ei välttämättä paljoa saa irti, mutta hyvä ottaa kuuleviin korviin. Voisit ehkä tarkentaa, että millä tavalla voisimme parantaa radioasemaamme? Melkoista koulukiusaajan tekstiä, joka on noloa luettavaakin.
Kuten aiemmissa viesteissä pääosin näkyy, niin palaute on meillä positiivista. Poikkeuksena välillä tämä palsta. Syitä voi vain miettiä. Radiona palautteemme on ollut jo yli 10 vuotta pääosin aina vain positiivinen, sitä enempää avaamatta. Kuuntelijoita meillä on kuuluvuusalueen lisäksi ympäri maailmaa. Kun meille radiona välillä tulee viestiä, että osallistuisin täällä keskusteluun, niin ajattelin sen olevan ehkä parempi, jos otan täällä välillä kantaa omalla nimimerkilläni.
Olen työskennellyt Suomessa myös muilla radioasemilla, joita en nimeä. Näissä palaute oli hyvin pitkälti negatiivista, joissa pääosin se tuli juurikin musiikin osalta.
Kun lähdin tekemään Sea FM radiota yli 10 vuotta sitten, niin se lähti mm. siitä tarpeesta, että mielestäni suurin osa suomalaisista radioasemista kuulosti samalta. Teen radiota kutsumuksesta tähän hommaan, en suosion tai rahan takia. Se jääköön niille, joille radioala on pelkkä työ ja tulostavoite. Tarkoituksena on tehdä aidosti hyvää musiikkiradiota, josta tulee hyvä fiilis ja se kestää kovaa kuuntelun kulutusta. Olemme olleet lukuisille ihmisille hyvin tärkeä kumppani hankalina aikoina jne,, josta olemme luonnollisesti saaneet viestejä. Musiikin ja hyvin tuotetun radionystävät ymmärtävät, että teemme työmme niin hyvin genressämme kuin sen voi.
Kun ylläoleva haukkuu alueen ihmisiä ja radioita, niin kannattaa muista, että koko Suomi on maana erittäin pieni ja maalainen. Myös pääkaupunkiseutu. Suomen kaupungit ovat hyvin pieniä maailman mittakaavassa. Olen työskennellyt radioasemilla joilla on kymmenien miljoonien ihmisten peittoalue. Sea FM radion ei tarvitse kopioida muita, sillä muuten olisi helpompaa olla jonkun muun leivissä töissä? Jos joku epäilee plagiaatiosta, niin minuun saa olla yhteydessä suoraan siitä tai mistä muusta asiasta joka vaivaa. Sea FM tuotanto on minun käsikirjoitusta sekä käsialaani. Asematuotantoon olemme käyttäneet enemmän panoksia kuin mikään muu radioasema tässä maassa suhteessa kokoon, vaikka aina olisi päässyt sieltä mistä aita on matalin. Sea FM:stä ei tule radioasemaa, joka soittaa vain tuttua musiikkia seassa muutama kiva suomipoppi.
"Tunnettu tosiasia on ettei Oulusta ja sen yläpuolelta ole koskaan tullut mitään suosittua ja suurta...muutamasta tuhannesta kuuntelijasta"
nettipuolella luvuissa jo ollaan kymppitonneissa. Mitä enemmän tarjontaa tulee pieneen maahan, niin on puhdasta matematiikkaa, että pienemmillä kuuluvuusalueilla jää vähemmän jaettavaa. Siinä mielessä laajeneminen on hyvä asia.
Olen ollut suurimmilla radioasemilla töissä maailmalla, johon mahtuisi kaikki Suomen radion sisään. Nyt kuitenkin saa luoda omaa radiota ja ottaa ihmisten toiveet huomioon vaikkapa tämän palstan kautta. Toinen vaihtoehto on, että tekee työnsä hyvin, on jonkun muun palkkalistoilla ja tottelee miten sinun pitää työsi hoitaa. Tämä lienee harvemman unelta urastaan? Suomen kaupallisen radion myynti vastaa vain suuren Citymarketin vuosibudjettia eli ala on valitettavan pieni. Se miksi Sea FM ei kuulu Helsingissä on tietääkseni politiikkaa. Vaikka ala keskittyy, niin jotkut tahot toimivat portin vartijana. Seuraavan 20 vuoden aikana radioalakin tulee mullistumaan, sillä jakelukanavien muutokset tekee jo automaattisesti pienistä radioista isoja. Kuten vaikkapa YouTube parhaimmillaan. Siksi on tärkeäpää kuulostaa omanlaiselta kuin joltakin joka ei herätä mitään tunteita mihinkään suuntaan./kmm - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ylläoleva kirjoitus lienee provokaatio, mutta otan ihan mielelläni kantaa kommenttiisi. Se ei järkytä tai säväytä millään tavalla. Oli kyse mistä radioasemasta tahansa, niin valitettavasti kaikkia ei voi miellyttää. Se on minusta ihan hyväkin asia, ettei ihmiset ole samasta puusta veistetty. Tosin perustelemattoman palautteen voi unohtaa merkityksettömänä.
On mielenkiintoista luonnollisesti lukea näin ruohonjuuritasolta kirjoittelua. Sinänsä olisi tervettä muidenkin toimijoiden hieman lukea näitä sekavia purkauksia ja osallistua keskusteluun. Vaikka jotkut väittävät ettei kukaan lue tai osallistu, niin tämä ei pidä paikkaansa. Aina joku eksyy paikalle jopa vahingossa. Vaikka niistä ei välttämättä paljoa saa irti, mutta hyvä ottaa kuuleviin korviin. Voisit ehkä tarkentaa, että millä tavalla voisimme parantaa radioasemaamme? Melkoista koulukiusaajan tekstiä, joka on noloa luettavaakin.
Kuten aiemmissa viesteissä pääosin näkyy, niin palaute on meillä positiivista. Poikkeuksena välillä tämä palsta. Syitä voi vain miettiä. Radiona palautteemme on ollut jo yli 10 vuotta pääosin aina vain positiivinen, sitä enempää avaamatta. Kuuntelijoita meillä on kuuluvuusalueen lisäksi ympäri maailmaa. Kun meille radiona välillä tulee viestiä, että osallistuisin täällä keskusteluun, niin ajattelin sen olevan ehkä parempi, jos otan täällä välillä kantaa omalla nimimerkilläni.
Olen työskennellyt Suomessa myös muilla radioasemilla, joita en nimeä. Näissä palaute oli hyvin pitkälti negatiivista, joissa pääosin se tuli juurikin musiikin osalta.
Kun lähdin tekemään Sea FM radiota yli 10 vuotta sitten, niin se lähti mm. siitä tarpeesta, että mielestäni suurin osa suomalaisista radioasemista kuulosti samalta. Teen radiota kutsumuksesta tähän hommaan, en suosion tai rahan takia. Se jääköön niille, joille radioala on pelkkä työ ja tulostavoite. Tarkoituksena on tehdä aidosti hyvää musiikkiradiota, josta tulee hyvä fiilis ja se kestää kovaa kuuntelun kulutusta. Olemme olleet lukuisille ihmisille hyvin tärkeä kumppani hankalina aikoina jne,, josta olemme luonnollisesti saaneet viestejä. Musiikin ja hyvin tuotetun radionystävät ymmärtävät, että teemme työmme niin hyvin genressämme kuin sen voi.
Kun ylläoleva haukkuu alueen ihmisiä ja radioita, niin kannattaa muista, että koko Suomi on maana erittäin pieni ja maalainen. Myös pääkaupunkiseutu. Suomen kaupungit ovat hyvin pieniä maailman mittakaavassa. Olen työskennellyt radioasemilla joilla on kymmenien miljoonien ihmisten peittoalue. Sea FM radion ei tarvitse kopioida muita, sillä muuten olisi helpompaa olla jonkun muun leivissä töissä? Jos joku epäilee plagiaatiosta, niin minuun saa olla yhteydessä suoraan siitä tai mistä muusta asiasta joka vaivaa. Sea FM tuotanto on minun käsikirjoitusta sekä käsialaani. Asematuotantoon olemme käyttäneet enemmän panoksia kuin mikään muu radioasema tässä maassa suhteessa kokoon, vaikka aina olisi päässyt sieltä mistä aita on matalin. Sea FM:stä ei tule radioasemaa, joka soittaa vain tuttua musiikkia seassa muutama kiva suomipoppi.
"Tunnettu tosiasia on ettei Oulusta ja sen yläpuolelta ole koskaan tullut mitään suosittua ja suurta...muutamasta tuhannesta kuuntelijasta"
nettipuolella luvuissa jo ollaan kymppitonneissa. Mitä enemmän tarjontaa tulee pieneen maahan, niin on puhdasta matematiikkaa, että pienemmillä kuuluvuusalueilla jää vähemmän jaettavaa. Siinä mielessä laajeneminen on hyvä asia.
Olen ollut suurimmilla radioasemilla töissä maailmalla, johon mahtuisi kaikki Suomen radion sisään. Nyt kuitenkin saa luoda omaa radiota ja ottaa ihmisten toiveet huomioon vaikkapa tämän palstan kautta. Toinen vaihtoehto on, että tekee työnsä hyvin, on jonkun muun palkkalistoilla ja tottelee miten sinun pitää työsi hoitaa. Tämä lienee harvemman unelta urastaan? Suomen kaupallisen radion myynti vastaa vain suuren Citymarketin vuosibudjettia eli ala on valitettavan pieni. Se miksi Sea FM ei kuulu Helsingissä on tietääkseni politiikkaa. Vaikka ala keskittyy, niin jotkut tahot toimivat portin vartijana. Seuraavan 20 vuoden aikana radioalakin tulee mullistumaan, sillä jakelukanavien muutokset tekee jo automaattisesti pienistä radioista isoja. Kuten vaikkapa YouTube parhaimmillaan. Siksi on tärkeäpää kuulostaa omanlaiselta kuin joltakin joka ei herätä mitään tunteita mihinkään suuntaan./kmmnetti on täynnä provokaattoreita, kuten olemme havainneet. en kannusta esiintymään nimimerkillä, koska isot lobbarit saavat siitä vain lisää vettä myllyyn, kuten lobbarien teksteistä jo aiemmin havaittu, seafm on mielestäni ollut hyvä liikeidea, josta propsit sulle kmm.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
netti on täynnä provokaattoreita, kuten olemme havainneet. en kannusta esiintymään nimimerkillä, koska isot lobbarit saavat siitä vain lisää vettä myllyyn, kuten lobbarien teksteistä jo aiemmin havaittu, seafm on mielestäni ollut hyvä liikeidea, josta propsit sulle kmm.
Moikka. Kiitos tästä. Sinänsä omalla nimimerkillä tai jopa nimellä ei ole häpeä. Radion tekemisessä kun kuitenkin seistään ylpeästi takana. On totta, että massamediaa tehdessä on tottunut ihan kaikkeen palautteeseen. Sitä myös luonnollisesti saa kaikki median parissa työskentelevät. Se saa olla osa sitä, mutta varsinkin kritiikki pitää osata perustella muutenkin kuin mustatuntuu mielipiteellä. Herjauskin on meteliä vain kaiken muun keskellä. Sellainenkaan ei muuta mitä teemme, vaan jopa päin vastoin. Näin radion tekijänä olen ihan aidosti kiinnostunut menemään vähän syvemmälle, jos joku älykkäästi osaa tarkentaa sanomaansa. Aina voi nääs muuttaa jotakin, sillä meidän radion tekemistä ei sanele kukaan taho ollessamme itsenäinen suomalainen radio. Olen sinun kanssa samaa mieltä, että joku saattaa innostua entisestään, mutta voi jo olla, etten käy täällä kuukausiin taas. Sinänsä ei merkitystä minkään kannalta.Tällä palstalla kuitenkin on kirjoittajia, joiden tekstit voisivat tulla vaikka omasta kädestäni, kun puhutaan radiosta tai oivalletaan juttuja. Siksi jopa tervettäkin laittaa itsensä peliin, jotta tulee selvennystä väliin. Viestit niin hyvässä ja välillä pahassakin tulee perille :)./kmm/seafm
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ylläoleva kirjoitus lienee provokaatio, mutta otan ihan mielelläni kantaa kommenttiisi. Se ei järkytä tai säväytä millään tavalla. Oli kyse mistä radioasemasta tahansa, niin valitettavasti kaikkia ei voi miellyttää. Se on minusta ihan hyväkin asia, ettei ihmiset ole samasta puusta veistetty. Tosin perustelemattoman palautteen voi unohtaa merkityksettömänä.
On mielenkiintoista luonnollisesti lukea näin ruohonjuuritasolta kirjoittelua. Sinänsä olisi tervettä muidenkin toimijoiden hieman lukea näitä sekavia purkauksia ja osallistua keskusteluun. Vaikka jotkut väittävät ettei kukaan lue tai osallistu, niin tämä ei pidä paikkaansa. Aina joku eksyy paikalle jopa vahingossa. Vaikka niistä ei välttämättä paljoa saa irti, mutta hyvä ottaa kuuleviin korviin. Voisit ehkä tarkentaa, että millä tavalla voisimme parantaa radioasemaamme? Melkoista koulukiusaajan tekstiä, joka on noloa luettavaakin.
Kuten aiemmissa viesteissä pääosin näkyy, niin palaute on meillä positiivista. Poikkeuksena välillä tämä palsta. Syitä voi vain miettiä. Radiona palautteemme on ollut jo yli 10 vuotta pääosin aina vain positiivinen, sitä enempää avaamatta. Kuuntelijoita meillä on kuuluvuusalueen lisäksi ympäri maailmaa. Kun meille radiona välillä tulee viestiä, että osallistuisin täällä keskusteluun, niin ajattelin sen olevan ehkä parempi, jos otan täällä välillä kantaa omalla nimimerkilläni.
Olen työskennellyt Suomessa myös muilla radioasemilla, joita en nimeä. Näissä palaute oli hyvin pitkälti negatiivista, joissa pääosin se tuli juurikin musiikin osalta.
Kun lähdin tekemään Sea FM radiota yli 10 vuotta sitten, niin se lähti mm. siitä tarpeesta, että mielestäni suurin osa suomalaisista radioasemista kuulosti samalta. Teen radiota kutsumuksesta tähän hommaan, en suosion tai rahan takia. Se jääköön niille, joille radioala on pelkkä työ ja tulostavoite. Tarkoituksena on tehdä aidosti hyvää musiikkiradiota, josta tulee hyvä fiilis ja se kestää kovaa kuuntelun kulutusta. Olemme olleet lukuisille ihmisille hyvin tärkeä kumppani hankalina aikoina jne,, josta olemme luonnollisesti saaneet viestejä. Musiikin ja hyvin tuotetun radionystävät ymmärtävät, että teemme työmme niin hyvin genressämme kuin sen voi.
Kun ylläoleva haukkuu alueen ihmisiä ja radioita, niin kannattaa muista, että koko Suomi on maana erittäin pieni ja maalainen. Myös pääkaupunkiseutu. Suomen kaupungit ovat hyvin pieniä maailman mittakaavassa. Olen työskennellyt radioasemilla joilla on kymmenien miljoonien ihmisten peittoalue. Sea FM radion ei tarvitse kopioida muita, sillä muuten olisi helpompaa olla jonkun muun leivissä töissä? Jos joku epäilee plagiaatiosta, niin minuun saa olla yhteydessä suoraan siitä tai mistä muusta asiasta joka vaivaa. Sea FM tuotanto on minun käsikirjoitusta sekä käsialaani. Asematuotantoon olemme käyttäneet enemmän panoksia kuin mikään muu radioasema tässä maassa suhteessa kokoon, vaikka aina olisi päässyt sieltä mistä aita on matalin. Sea FM:stä ei tule radioasemaa, joka soittaa vain tuttua musiikkia seassa muutama kiva suomipoppi.
"Tunnettu tosiasia on ettei Oulusta ja sen yläpuolelta ole koskaan tullut mitään suosittua ja suurta...muutamasta tuhannesta kuuntelijasta"
nettipuolella luvuissa jo ollaan kymppitonneissa. Mitä enemmän tarjontaa tulee pieneen maahan, niin on puhdasta matematiikkaa, että pienemmillä kuuluvuusalueilla jää vähemmän jaettavaa. Siinä mielessä laajeneminen on hyvä asia.
Olen ollut suurimmilla radioasemilla töissä maailmalla, johon mahtuisi kaikki Suomen radion sisään. Nyt kuitenkin saa luoda omaa radiota ja ottaa ihmisten toiveet huomioon vaikkapa tämän palstan kautta. Toinen vaihtoehto on, että tekee työnsä hyvin, on jonkun muun palkkalistoilla ja tottelee miten sinun pitää työsi hoitaa. Tämä lienee harvemman unelta urastaan? Suomen kaupallisen radion myynti vastaa vain suuren Citymarketin vuosibudjettia eli ala on valitettavan pieni. Se miksi Sea FM ei kuulu Helsingissä on tietääkseni politiikkaa. Vaikka ala keskittyy, niin jotkut tahot toimivat portin vartijana. Seuraavan 20 vuoden aikana radioalakin tulee mullistumaan, sillä jakelukanavien muutokset tekee jo automaattisesti pienistä radioista isoja. Kuten vaikkapa YouTube parhaimmillaan. Siksi on tärkeäpää kuulostaa omanlaiselta kuin joltakin joka ei herätä mitään tunteita mihinkään suuntaan./kmmMoni ei näytä tajuavan mikä merkitys isommaksi tulemisessa on kuuluvuusalueiden kasvattamisella ja mainostamisella. Aina kannattaa suhteuttaa kanavien suosiota myös maantieeteelliseen väestöpeittoon ja mainosmääriin.
Jos Radio Nova kuuluisi vain PK seutu ja Tampere, ei kanava olisi Suomen kuunnelluin kaupallinen.
Tosin aina ei kuuluvuusalueiden kasvattaminenkaan auta, jos tuoete ei ole kunnossa. Tästä hyvä esimerkki on Basso, joka peri Kissin taajuudet.
Veikkaampa ettei ole ollut ihan sattumaa, ettei Sea FM ole saanut laajentumisia, vaikka aikanaan Helsinki ja Tampere ainakin muistinimukaan haettu. Kanava taidetaan kokea aitona uhkana eräiden radio "jättien" toiminnalle. Jos toinen tekee paremmin, miksi et itse kehitä omaa toimintaasi? No näille radioalan jäteille tuntuu olevan helpompi niin kauan kuin rahaa riittää ostaa ja lobata kilpailijoita pois tieltä.
Jospa uusi lupakierros olisi poikkeus säännössä. Toki jos on rahaa hakea about kaikkia taajuksia, mitä vaikkapa Tampereen alueella on tarjolla, varmasti silloin ainakin yhden saa.
Mitä tulee soittopolitiikkaan. Tiedän aikanaan aktiivisesti YLExää kuunnelleena (vielä kun oli parempi kanava ennen 2010 luvun huonontumista) ja soittolista tietoja tutkineena, tänäpäivänäkään soittolistaaikana ei soiteta mitään vanhempaa, mikä ei ole aiemmin ollut kanavan soittolistalla. Kanavalla on vaihtunut vuosien saatoissa musapäälliköitä ja kaikki noudattaneet samaa linjaa. Tuskin on pelkkää sattumaa. Toki Äxän ensimmäinen musapäällikkö ei kaiketi tätä tehnyt, mutta kaikki muut hänen jälkeensä kyllä.
Onneksi on Sea FM jolla tarjonta vaihtelee ja uusiutuu suht nopeastikin. Toki hyville biiseille suo pidemmä eli kaaren, mutta hirtäyttyminen vuosiksi tehosoitolla kanavia taas riittää ja onneksi Sea Fm ei ole tällainen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Moni ei näytä tajuavan mikä merkitys isommaksi tulemisessa on kuuluvuusalueiden kasvattamisella ja mainostamisella. Aina kannattaa suhteuttaa kanavien suosiota myös maantieeteelliseen väestöpeittoon ja mainosmääriin.
Jos Radio Nova kuuluisi vain PK seutu ja Tampere, ei kanava olisi Suomen kuunnelluin kaupallinen.
Tosin aina ei kuuluvuusalueiden kasvattaminenkaan auta, jos tuoete ei ole kunnossa. Tästä hyvä esimerkki on Basso, joka peri Kissin taajuudet.
Veikkaampa ettei ole ollut ihan sattumaa, ettei Sea FM ole saanut laajentumisia, vaikka aikanaan Helsinki ja Tampere ainakin muistinimukaan haettu. Kanava taidetaan kokea aitona uhkana eräiden radio "jättien" toiminnalle. Jos toinen tekee paremmin, miksi et itse kehitä omaa toimintaasi? No näille radioalan jäteille tuntuu olevan helpompi niin kauan kuin rahaa riittää ostaa ja lobata kilpailijoita pois tieltä.
Jospa uusi lupakierros olisi poikkeus säännössä. Toki jos on rahaa hakea about kaikkia taajuksia, mitä vaikkapa Tampereen alueella on tarjolla, varmasti silloin ainakin yhden saa.
Mitä tulee soittopolitiikkaan. Tiedän aikanaan aktiivisesti YLExää kuunnelleena (vielä kun oli parempi kanava ennen 2010 luvun huonontumista) ja soittolista tietoja tutkineena, tänäpäivänäkään soittolistaaikana ei soiteta mitään vanhempaa, mikä ei ole aiemmin ollut kanavan soittolistalla. Kanavalla on vaihtunut vuosien saatoissa musapäälliköitä ja kaikki noudattaneet samaa linjaa. Tuskin on pelkkää sattumaa. Toki Äxän ensimmäinen musapäällikkö ei kaiketi tätä tehnyt, mutta kaikki muut hänen jälkeensä kyllä.
Onneksi on Sea FM jolla tarjonta vaihtelee ja uusiutuu suht nopeastikin. Toki hyville biiseille suo pidemmä eli kaaren, mutta hirtäyttyminen vuosiksi tehosoitolla kanavia taas riittää ja onneksi Sea Fm ei ole tällainen.Akbar sanoi niin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ylläoleva kirjoitus lienee provokaatio, mutta otan ihan mielelläni kantaa kommenttiisi. Se ei järkytä tai säväytä millään tavalla. Oli kyse mistä radioasemasta tahansa, niin valitettavasti kaikkia ei voi miellyttää. Se on minusta ihan hyväkin asia, ettei ihmiset ole samasta puusta veistetty. Tosin perustelemattoman palautteen voi unohtaa merkityksettömänä.
On mielenkiintoista luonnollisesti lukea näin ruohonjuuritasolta kirjoittelua. Sinänsä olisi tervettä muidenkin toimijoiden hieman lukea näitä sekavia purkauksia ja osallistua keskusteluun. Vaikka jotkut väittävät ettei kukaan lue tai osallistu, niin tämä ei pidä paikkaansa. Aina joku eksyy paikalle jopa vahingossa. Vaikka niistä ei välttämättä paljoa saa irti, mutta hyvä ottaa kuuleviin korviin. Voisit ehkä tarkentaa, että millä tavalla voisimme parantaa radioasemaamme? Melkoista koulukiusaajan tekstiä, joka on noloa luettavaakin.
Kuten aiemmissa viesteissä pääosin näkyy, niin palaute on meillä positiivista. Poikkeuksena välillä tämä palsta. Syitä voi vain miettiä. Radiona palautteemme on ollut jo yli 10 vuotta pääosin aina vain positiivinen, sitä enempää avaamatta. Kuuntelijoita meillä on kuuluvuusalueen lisäksi ympäri maailmaa. Kun meille radiona välillä tulee viestiä, että osallistuisin täällä keskusteluun, niin ajattelin sen olevan ehkä parempi, jos otan täällä välillä kantaa omalla nimimerkilläni.
Olen työskennellyt Suomessa myös muilla radioasemilla, joita en nimeä. Näissä palaute oli hyvin pitkälti negatiivista, joissa pääosin se tuli juurikin musiikin osalta.
Kun lähdin tekemään Sea FM radiota yli 10 vuotta sitten, niin se lähti mm. siitä tarpeesta, että mielestäni suurin osa suomalaisista radioasemista kuulosti samalta. Teen radiota kutsumuksesta tähän hommaan, en suosion tai rahan takia. Se jääköön niille, joille radioala on pelkkä työ ja tulostavoite. Tarkoituksena on tehdä aidosti hyvää musiikkiradiota, josta tulee hyvä fiilis ja se kestää kovaa kuuntelun kulutusta. Olemme olleet lukuisille ihmisille hyvin tärkeä kumppani hankalina aikoina jne,, josta olemme luonnollisesti saaneet viestejä. Musiikin ja hyvin tuotetun radionystävät ymmärtävät, että teemme työmme niin hyvin genressämme kuin sen voi.
Kun ylläoleva haukkuu alueen ihmisiä ja radioita, niin kannattaa muista, että koko Suomi on maana erittäin pieni ja maalainen. Myös pääkaupunkiseutu. Suomen kaupungit ovat hyvin pieniä maailman mittakaavassa. Olen työskennellyt radioasemilla joilla on kymmenien miljoonien ihmisten peittoalue. Sea FM radion ei tarvitse kopioida muita, sillä muuten olisi helpompaa olla jonkun muun leivissä töissä? Jos joku epäilee plagiaatiosta, niin minuun saa olla yhteydessä suoraan siitä tai mistä muusta asiasta joka vaivaa. Sea FM tuotanto on minun käsikirjoitusta sekä käsialaani. Asematuotantoon olemme käyttäneet enemmän panoksia kuin mikään muu radioasema tässä maassa suhteessa kokoon, vaikka aina olisi päässyt sieltä mistä aita on matalin. Sea FM:stä ei tule radioasemaa, joka soittaa vain tuttua musiikkia seassa muutama kiva suomipoppi.
"Tunnettu tosiasia on ettei Oulusta ja sen yläpuolelta ole koskaan tullut mitään suosittua ja suurta...muutamasta tuhannesta kuuntelijasta"
nettipuolella luvuissa jo ollaan kymppitonneissa. Mitä enemmän tarjontaa tulee pieneen maahan, niin on puhdasta matematiikkaa, että pienemmillä kuuluvuusalueilla jää vähemmän jaettavaa. Siinä mielessä laajeneminen on hyvä asia.
Olen ollut suurimmilla radioasemilla töissä maailmalla, johon mahtuisi kaikki Suomen radion sisään. Nyt kuitenkin saa luoda omaa radiota ja ottaa ihmisten toiveet huomioon vaikkapa tämän palstan kautta. Toinen vaihtoehto on, että tekee työnsä hyvin, on jonkun muun palkkalistoilla ja tottelee miten sinun pitää työsi hoitaa. Tämä lienee harvemman unelta urastaan? Suomen kaupallisen radion myynti vastaa vain suuren Citymarketin vuosibudjettia eli ala on valitettavan pieni. Se miksi Sea FM ei kuulu Helsingissä on tietääkseni politiikkaa. Vaikka ala keskittyy, niin jotkut tahot toimivat portin vartijana. Seuraavan 20 vuoden aikana radioalakin tulee mullistumaan, sillä jakelukanavien muutokset tekee jo automaattisesti pienistä radioista isoja. Kuten vaikkapa YouTube parhaimmillaan. Siksi on tärkeäpää kuulostaa omanlaiselta kuin joltakin joka ei herätä mitään tunteita mihinkään suuntaan./kmmPookifani olen, mutta tälle erinomaiselle kommentille 👍
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Akbar sanoi niin.
sitä on kiva tutkia iltaisin
- Anonyymi
Kohtahan se nähdään tai sitten tuota porukkaa on Eteläinen Suomikin pullollaan.
- Anonyymi
Itse olen aina arvostanut radiokanavia, joilla soi musiikkia monipuolisesti ja uutuuksia ei tarvitse odotella viikkokauksia, kuukausia soittoon. Soittomäärät ja ajat rajallisia, joten kaikkea ei voi tietenkään saada kuulijana, mutta onhanse hiton tylsää jos vain varmoja hittejä soitetaan. Oli kyse uudesta taikka vanhasta musiikista.
Jos Sea FM menisi jollain tämänpäivän NRJ, Loop Basso, Top51 konseptilla, tuskin kanavaa olisi enää olemassa. Kanavan pyörittäminen ei ole ilmaista ja jos ei ole kuulijoita tuskin olisi mainoksen mainostajaakaan saati rakkaudesta radioonkaan jaksaisi tehdä oletan.
Aika monia lisäkseni näyttää kiinnostavan jatkuvasti musiikillisesti uusiutuvat monipuolista soittolista tarjontaa tarjoavat kanavat.
Toinen mistä olen innostunut on Radio Soi mikä toteuttaa musiikillisesti samantapaista hieman erilaisesta musiikillisesta näkökulmasta.
Suomessa on lukuisia vain varmoja hittejä & vuosikausia samoja biisejä teholla soittavia asemia ja alle yhden käden sormilla laskettuna, näitä tuoretta musiikkia tuoreeltaan, ennen kuin ovat edes hittejä, soittavia asemia.
Jos soittaa jotain vanhaa, pakkoko sen on aina olla joku artistin tai bändin top 3 isoimmista hiteistä. Läheskaikilla asemilla on näin. Ei onneksi ihan kaikilla. - Anonyymi
Samma här 👍🏻
- Anonyymi
Radion ohjelmistolupien hakijat selvillä
https://www.mediamonitori.fi/index.php/uutiset/radio/2274-radion-ohjelmistolupien-hakijat-selvillae - Anonyymi
Myös minun.
- Anonyymi
TIEDOKSI. Ensimmäisenä soittananut ja soittoon nostanut uutta Taylor Swiftin musiikkia viimekuun lopulla suoraan julkaisupäivänä oli tietenkin Sea FM. Kiitos tästä ja tämän takia jaksaa aikaa kuluttaa kanavan parissa. Biisejä tuoreeltaan ja jatkuvaa soittolistan päivitystä.
- Anonyymi
kiitos mestari
- Anonyymi
Ennemmin koko radio kiinni kuin sea-kanava soimaan.
- Anonyymi
Minä taas en juuri muuta kuuntele. Monipuolisin kiistämättä.
- Anonyymi
pannaha mehtä raikaa -"prööt" ASIAA! 😂
- Anonyymi
Spämmääjä on jo herännyt.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Spämmääjä on jo herännyt.
kakkonen on aina ykkönen ;) suomi jeesukselle, JA PUTINILLE, koska polpo v****ilee ilman syytä, haen sata sandelssii jou!

joo älä niistä aattele
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Spämmääjä on jo herännyt.
Kuuntelisit sinäkin parasta kontenttia. Kiva kuuulla vain ennestään tuttua musiikkia ja lörpötyksiä. Sitä tarjoaa tietysti Radio Pooki. Saunatakkitansseihin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuuntelisit sinäkin parasta kontenttia. Kiva kuuulla vain ennestään tuttua musiikkia ja lörpötyksiä. Sitä tarjoaa tietysti Radio Pooki. Saunatakkitansseihin.
En kuuntele huonoa musiikkia, eli vahva ei mm. Pookille. Kanava valintani on yleensä aina Sea FM. Pysyy positiivisessa vireessä. Joskus ehkä Yleltä tulee uutiset kuunneltua.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En kuuntele huonoa musiikkia, eli vahva ei mm. Pookille. Kanava valintani on yleensä aina Sea FM. Pysyy positiivisessa vireessä. Joskus ehkä Yleltä tulee uutiset kuunneltua.
Ne onkin sitten minuutissa kuunneltu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ne onkin sitten minuutissa kuunneltu.
Jep jep.
- Anonyymi
Pooki se vasta aikani arvoinen onkin! Pookiukon mainostamana eksyin kavalle ja siitä lähtien ollut suosikkikanavani.
- Anonyymi
Älä lässyttä. Älä viitsi pilata kaikkia ketjuja Pookipaskalla. Ei kiinnosta.
- Anonyymi
Eikö Pooki keskusteluja voi käydä sille avatussa ketjussa. Taitaa kanava olla todella lakkautusuhan alla, kuten joku uumoili. Siksi spämmäät jokaketjussa. Tälläkö uskot saavasi Pookin kuulijaluvit riittäväästi kasvamaan.
- Anonyymi
Sea FM Radiota eli Meriradiota kuuntelin itsekin aiemmin. Olin silloin tyytyväinen kuulemaani. Pookiukon suositusten ansiosta aloin tehdä tuttavuutta niin kovin eksoottiselta kuulostavaan Pookiin. Eksoottista se oli Pookin tarjontakin. Se oli elämys. Se oli jotain ennenkuulemattoman hienoa. Koin ikään kuin valaistumisen, jonka jälkeen en muuta radiokanavaa ole kuunnellut kuin Pookia.
- Anonyymi
Kyllä hätäsi on täällä kuultu. Kannattaisiko mieluummin viestiä Bauerin suuntaan niin tajuavat, että Pookia ei kannata lopettaa ja korvata toisella kanavalla. Se on vääjämättä edessä, sillä laajentumiset eivät juurikaan näy finpannelin mittaustuloksien mukaan kuulijamäärien kasvussa.
Pookin kuuluvuuyta laajennetaan, koska sillä saadaan taajuksia. Kun taajudet on haalittu on helppo tilalle siirtä kuulumaan laajemmalla...
No eiköhän tää riitä Pookista kaikkien taholla. Puhukaamme ketä kiinnostaa jatkossa Pooki ketjuissa. - Anonyymi
keksittyjä satuja saksasta vai kuinka 🧐
- Anonyymi
Pitääkö se huhu paikkansa, että Sea FM fanit kuuntelisivat torstaisin salaa Pookilta Kuuntele Tomppaa -ohjelmaa? Pitävät kuulemastaan, mutta eivät vain kehtaa myöntää sitä.
- Anonyymi
Se mikä pitää paikkansa on, että Pookin kuuntelijat juoksentelevat paskavaipat jalassa.
- Anonyymi
Voisiko sitä kutsua kaappipookismiksi?
- Anonyymi
ei pidä mitenkään paikkansa, torstai illassa soi meriradio, sillä selvä. jos ei miellytä voi kuunnella jotain muuta mutta mul on pultattu meri fm taajuus radioon se on jämpti! muistakaahan äänestää salonpää eduskuntaan <3
- Anonyymi
tänään 14:00 Kimmon Meri FM perjantaijournalismi, pitääkin virittää vanha windows 2k- läppäri kaapinpohjalta tulille kkona 👍
- Anonyymi
Hemmetin hyvää musaa soittaa tämä Pooki 👍
- Anonyymi
Ihan paras radiostatsiooni on tää pooki tosijaan
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihan paras radiostatsiooni on tää pooki tosijaan
miten helkkarissa tämmönen voi olla edes mahdollista 🤔

Miten kävi Alfa teeveellekin, kun kaveerasi Pookin kanssa? Meni konkurssiin. Ei kiinnosta seniilien jutut ketään.

Miten vitussa ALFA TV liittyy SEA FM keskusteluun. Ja alfa tv ei ole konkursissa. Afalta tulee paljon hyviä ohjelmia. Pookista enkä Bauerista välitä, mutta ALFA tv:n asiohjelmia, Jukkalaaksonen Showta ja urheiluja sieltä toisinaan katselen.

Alfa tv on mennyt konkurssiin. Lue päivän uutiset. Riehu vasta sitten. Alfa tv ei liity Sea Fm:ään vaan Pookiin, jota joku koko ajan yrittää nostattaa tässäkin keskustelussa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
miten helkkarissa tämmönen voi olla edes mahdollista 🤔
Totuus on tarua ihmeellisempää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totuus on tarua ihmeellisempää.
olen yllättynyt kun seafm perjantai kkontentti jäi välistä taas kerran vaikka meriradion fb-sivuilla kovasti mainostettiin että loppukuusta ois kkontenttilive, taitaa kmm:lla moppi heilua vai kuinka 🧐
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
olen yllättynyt kun seafm perjantai kkontentti jäi välistä taas kerran vaikka meriradion fb-sivuilla kovasti mainostettiin että loppukuusta ois kkontenttilive, taitaa kmm:lla moppi heilua vai kuinka 🧐
Semmoisia ne vuosilomat on. Viestisi kontentti taitaa tulla suoraan Bauerin sylttytehtaalta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Alfa tv on mennyt konkurssiin. Lue päivän uutiset. Riehu vasta sitten. Alfa tv ei liity Sea Fm:ään vaan Pookiin, jota joku koko ajan yrittää nostattaa tässäkin keskustelussa.
Pahoitteluni tuosta. En tiennyt asiaa, mutta ei se liity silti mitenkään SEA FM kanavaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
olen yllättynyt kun seafm perjantai kkontentti jäi välistä taas kerran vaikka meriradion fb-sivuilla kovasti mainostettiin että loppukuusta ois kkontenttilive, taitaa kmm:lla moppi heilua vai kuinka 🧐
Hyvä vain etteivät elä ylivarojen. Jos ei ole varaa olla aina studiossa ei kannata olla. Sitten kun kanavan kassatilanne on siinä kunnossa voi lisätä juontoja useammin. Kivahan se olis kuulla niitä.
Taitaa kuitenkin siellä Bauer & Sanoma leirissä harmittaa, kun kaikki pienemmät toimijat ei eläkään ylivarojen ja olis helppoja ostaa pois tai napata vapautuva taajuus itselle. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pahoitteluni tuosta. En tiennyt asiaa, mutta ei se liity silti mitenkään SEA FM kanavaan.
Sattuuhan noita. Ei hätää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
olen yllättynyt kun seafm perjantai kkontentti jäi välistä taas kerran vaikka meriradion fb-sivuilla kovasti mainostettiin että loppukuusta ois kkontenttilive, taitaa kmm:lla moppi heilua vai kuinka 🧐
Soittolistat päivittyy kuitenkin jatkuvasti. Teillä Bauerilla ja Sanomalla on vartavasten palkatut henkilöt joiden tehtävä on hioitaa pelkästään musahommat kanaville. Ei kaikkea muuta mahdollista kanavaan liittyen. Silti kanavillanne musiikin uusiutumisprosentti on olematonta. Jopa Sea Fm kanavaakik pienempi Radio Soi päivittää tarjontaansajatkuvasti eli paljon aktiivisemmin kuin miljoonilla operoivat mainitsemani.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
olen yllättynyt kun seafm perjantai kkontentti jäi välistä taas kerran vaikka meriradion fb-sivuilla kovasti mainostettiin että loppukuusta ois kkontenttilive, taitaa kmm:lla moppi heilua vai kuinka 🧐
Yllätyitkö? Minä en. Sen vain on niin, että kkontenttiliveen kykenee vain harvat toimijat kuten POOKI.

Minä olen yllättynyt vain Pookin kuuntelijoiden typeryydestä sekä siitä miten sekaantuvat joka keskusteluun.

Onko paklo pilata kaikki aloitukset Pookilla. Sitä varten on ihannomat keskustelut voi avata uuden ketjun jos ei löydy sopivaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
olen yllättynyt kun seafm perjantai kkontentti jäi välistä taas kerran vaikka meriradion fb-sivuilla kovasti mainostettiin että loppukuusta ois kkontenttilive, taitaa kmm:lla moppi heilua vai kuinka 🧐
Taitaa sua harmittaa ainoastaan se et kanava on edelleen olemassa. Kerroppa joskus rehelliset syyt, mikä antipatias ja harmitus on. Me muut ollaan vain iloisia kun joku edes tarjoaa monipuolista, vaihtuvaa ja uusiutuvaa musasisältöä aktiiviisesti Suomenkin radioaalloilla.
- Anonyymi
Vähemmän samojen vanhojen biisien toistamista enemmän monipuolisuutta. Tästä paras esimerkki Suomessa on Radio Pooki, vaikka kanava ei soita paljoa ihan uusinta musiikkia. Uutta ja uuhdekoa musiikkiakin tulee myös hieman, mutta kanavalla tulee paljon vanhempaa vuoden ja aina jopa vuosikymmenien takaistakin musiikkia, silti kyllästymis kynnys kanavan musiikkiin on aika pieni.
Pooki soimaan se paras radio!- Anonyymi
Ja taas täytyy terrorisoida muita keskusteluja. Noh ruusuinen on varmasti kanavan tulevaisuus, kun pitää kaikissa ketjuissa sitä spämmätä, vaikka aihe olis ihan muu aloittajalla.
- Anonyymi
Tämä kommentti on täyttä asiaa. Juuri tällainen radio on Pooki.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämä kommentti on täyttä asiaa. Juuri tällainen radio on Pooki.
Niin on. Pooki on huono ja ilmeisesti melko sairaiden ihmisten radio.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin on. Pooki on huono ja ilmeisesti melko sairaiden ihmisten radio.
Nää pookipakottajat pitäs bännätä terrorisoimasta muitakin ketjuja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nää pookipakottajat pitäs bännätä terrorisoimasta muitakin ketjuja.
Pooki sanan käyttö pitäisi automaattisesti aiheuttaa bännin sivustolta sekä viestin poiston.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pooki sanan käyttö pitäisi automaattisesti aiheuttaa bännin sivustolta sekä viestin poiston.
Olen samaa mieltä. Tämä ei ole kyseisen kanavan keskustelu ja sillä ei pitäs tukkia tätä keskustelua.
Minä olen iloinen kun jotkut vielä haluaa tehdä radiota sisältöihin panostaen.
Se et pika juonnetaan ja lausutaan biisien nimiä ei vielä ole paljoa mitään, ku kanavan olemassa olon aikana sama biisi on lausuttu satoja tuhansia kertoja. Tämä ei koske Sea FM kanavaa vaan monia muita, missä soittolistat ei paljoa päivity.
- Anonyymi
Pysyttäisiinkö aiheessa eikä muissa kanavissa.
- Anonyymi
Radiokanavan kaksi tärkeintä tehtävää on antaa paljoon iformaatiota ja luoda viihtyisyyttä. Jälkimmäisessä SEA FM ainakin onnistuu ja informaatiossakin aika hyvin ainakin musiikinosalta.
- Anonyymi
Uutuus biisit All Time Low - Fake as Hell (with Avril Lavigne) ja Kylie Minogue - Tension ainoana soitossa SEA FM kanavalla. Edes jokin kanava tajuaa hyvän musiikin päälle. Kiitos siitä.
- Anonyymi
Kuulin biisin aikoja sitten BBC:ltä, josta Sea FM kopioi listansa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuulin biisin aikoja sitten BBC:ltä, josta Sea FM kopioi listansa.
Ammattilaisethan kopioi kaikki. Olet selvästi asian ytimessä :D Säästyy työnvaivalta eikä pidä osata itse mitään. Mutta taidat nyt kuitenkin puhua niistä Nelosen musiikkivastaavista, jotka kopioi Spotifystä. Eivät jaksa edes ulkomaisia radioita kuunnella :D
- Anonyymi
Olen täysin samaa mieltä näistä havainnoista. Joku mainitsi, että BBC:ltä olisi kopiotu, joka on melko naurettava väite. Mikähän asema soittaisi Avril Lavignea? Yleensä melko brittipainotteista varsinkin BBC radio 1.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuulin biisin aikoja sitten BBC:ltä, josta Sea FM kopioi listansa.
Aika moni biisi on soinut Sea FM:llä ennen kuin päätynyt ensisoittoon BBC:n kanavilla. Muun muassa tiettävästi esimerkkinä lukuisasta joukosta 2021 GREGORY PORTER & TROY MILLER - DRY BONES. Maailman Radio ensisoitto tapahtui Sea Fm:llä. Ainakaan mistään ei löydy tilastoitua tietoa, että jokin kanava maailmassa olisi soittanut kappaleen aikaisemmin. Kappale julkaistiin 1.10.2021 ja samaisena päivänä soi jo Sea FM:llä. Ja ainoa asema mikä Suomessa soittanut appaletta tähän mennessä. Liian jazzia muille kanaville 🤷🏻♂️.
Ja aika paljon soi musiikkia mitä ei BBC:n kanavilla ole soitossa.
Sanoma ja Bauer soittaa uudemmasta suurimmaksi osaksi hiteiksi muodostuneista sen mitä Radio Soi, Sea Fm tai Radio Sun Suomessa soittanut ensin ja YLE tulee isoimpien hittien osalta Radio Suomella kaupallistenkin perässä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aika moni biisi on soinut Sea FM:llä ennen kuin päätynyt ensisoittoon BBC:n kanavilla. Muun muassa tiettävästi esimerkkinä lukuisasta joukosta 2021 GREGORY PORTER & TROY MILLER - DRY BONES. Maailman Radio ensisoitto tapahtui Sea Fm:llä. Ainakaan mistään ei löydy tilastoitua tietoa, että jokin kanava maailmassa olisi soittanut kappaleen aikaisemmin. Kappale julkaistiin 1.10.2021 ja samaisena päivänä soi jo Sea FM:llä. Ja ainoa asema mikä Suomessa soittanut appaletta tähän mennessä. Liian jazzia muille kanaville 🤷🏻♂️.
Ja aika paljon soi musiikkia mitä ei BBC:n kanavilla ole soitossa.
Sanoma ja Bauer soittaa uudemmasta suurimmaksi osaksi hiteiksi muodostuneista sen mitä Radio Soi, Sea Fm tai Radio Sun Suomessa soittanut ensin ja YLE tulee isoimpien hittien osalta Radio Suomella kaupallistenkin perässä.En voisi paremmin sanoa tuota. Toisaaltahan se on vain hyvä asia, jos Sea FM:stä tulee niin laadukas kuva, että joku vertaa BBC:n radioihin. Muita kaupallisia radioitahan ei voi edes vitsinä verrata.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En voisi paremmin sanoa tuota. Toisaaltahan se on vain hyvä asia, jos Sea FM:stä tulee niin laadukas kuva, että joku vertaa BBC:n radioihin. Muita kaupallisia radioitahan ei voi edes vitsinä verrata.
LOL
Sea FM laadukas 🤣🤣Kiitos seaukko hyvistä aamunauruista. Huutista!🤣🤣🤣 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aika moni biisi on soinut Sea FM:llä ennen kuin päätynyt ensisoittoon BBC:n kanavilla. Muun muassa tiettävästi esimerkkinä lukuisasta joukosta 2021 GREGORY PORTER & TROY MILLER - DRY BONES. Maailman Radio ensisoitto tapahtui Sea Fm:llä. Ainakaan mistään ei löydy tilastoitua tietoa, että jokin kanava maailmassa olisi soittanut kappaleen aikaisemmin. Kappale julkaistiin 1.10.2021 ja samaisena päivänä soi jo Sea FM:llä. Ja ainoa asema mikä Suomessa soittanut appaletta tähän mennessä. Liian jazzia muille kanaville 🤷🏻♂️.
Ja aika paljon soi musiikkia mitä ei BBC:n kanavilla ole soitossa.
Sanoma ja Bauer soittaa uudemmasta suurimmaksi osaksi hiteiksi muodostuneista sen mitä Radio Soi, Sea Fm tai Radio Sun Suomessa soittanut ensin ja YLE tulee isoimpien hittien osalta Radio Suomella kaupallistenkin perässä.En tiennytkään että meillä on täällä BBC:n musiikista niin hyvin perillä oleva tyyppi palstoilla 🤣🤣🤣🤣
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En tiennytkään että meillä on täällä BBC:n musiikista niin hyvin perillä oleva tyyppi palstoilla 🤣🤣🤣🤣
Niinpä. Joku teki itsensä naurettavaksi väittämällä, että Sea kopioi bbctä. Heilläkin aika monta radiota mistä valita...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
LOL
Sea FM laadukas 🤣🤣Kiitos seaukko hyvistä aamunauruista. Huutista!🤣🤣🤣"LOl. Sea FM laadukas 🤣🤣Kiitos seaukko hyvistä aamunauruista. Huutista!🤣🤣🤣"
Kiitos sinulle persaukko jälleen omista vitseistä jotka viihdyttävät tasan yhtä ihmistä. Sinua. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En tiennytkään että meillä on täällä BBC:n musiikista niin hyvin perillä oleva tyyppi palstoilla 🤣🤣🤣🤣
Niimpä. Kirjoitella voi "faktana" mitä sylki suuhun tuo. Pitäisi kuitenkin lyödä tilastot tiskiin niistä bbc soittolistoista.niin ja mitä v"tun väliä sillä on mikä asema soittaa mitäkin ja missä järjestyksessä. Kukaaan ei valitse radio asemaa kuultavaksi sillä perusteella et se mahdollisesti soittaa jonkun noubadiartistin kurakipaleen ekana
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"LOl. Sea FM laadukas 🤣🤣Kiitos seaukko hyvistä aamunauruista. Huutista!🤣🤣🤣"
Kiitos sinulle persaukko jälleen omista vitseistä jotka viihdyttävät tasan yhtä ihmistä. Sinua.Persaukko on elintärkeä osa ihmiskokonaisuutta
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niimpä. Kirjoitella voi "faktana" mitä sylki suuhun tuo. Pitäisi kuitenkin lyödä tilastot tiskiin niistä bbc soittolistoista.niin ja mitä v"tun väliä sillä on mikä asema soittaa mitäkin ja missä järjestyksessä. Kukaaan ei valitse radio asemaa kuultavaksi sillä perusteella et se mahdollisesti soittaa jonkun noubadiartistin kurakipaleen ekana
ja sitä kuraa tulee paljon Bauerin asemilla ja noubadiartisteja.. Ei viitsitä edes sitä BBCtä kuunnella. Novalla soi yhden hitin ihmeitä vielä 25 vuoden jälkeen, joita ei soita kukaan enää missään päin maailmaa. Mutta eipä tarvitse kuunnella.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niinpä. Joku teki itsensä naurettavaksi väittämällä, että Sea kopioi bbctä. Heilläkin aika monta radiota mistä valita...
Alkuperäisessä tekstissä oli varmaan typo. Tarkotti LBC:tä eikä BBC:tä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Alkuperäisessä tekstissä oli varmaan typo. Tarkotti LBC:tä eikä BBC:tä.
LBC ei soita musiikkia. Touché.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ja sitä kuraa tulee paljon Bauerin asemilla ja noubadiartisteja.. Ei viitsitä edes sitä BBCtä kuunnella. Novalla soi yhden hitin ihmeitä vielä 25 vuoden jälkeen, joita ei soita kukaan enää missään päin maailmaa. Mutta eipä tarvitse kuunnella.
Hitti on aina hitti. Usein se myös kestää ajan hampaan puraisuja. Siitä syystä hittejä soitetaan radiossa. Hitti on siis yleisesti suosittu ja tykätty biisi. Joillekin tuntuu vieläkin olevan vaikea sitä ymmärtää. Radio haluaa miellyttää mahdollisimman laajaa kuulijakuntaa. Ei se ole mikään Bauerin tyyli pelkästään vaan se on toimivaksi osoittautunut tyyli. Hittiasemia kuunnellaan eniten.

Pelkkkiä hittejä soittavat asemat ova laiskoja ja mennään usein sieltä mistä helpoimmalla päästään. Joa hittikanava tyyli minkä kuvaat oliso toimiva, miksi sitten Sanoma ja Baurmedia jatkuvasti joutuvat miksamaan kanavapalettiaan. Miksi Basso ei menesty, miksi Ysäri ei menesty, Miksi Top51 ei menesty, miksi Me Naiset ei menestynyt? Millä selität että NRJ keräsi 10v sitten vielä yli 800 000 viikkokulijaa, mutta 2014 eteenpäin paljon vähemmän, vaikka muutti tyyliään vielä enemmän hittiradioksi ja lopetti käytännössä musiikik tuoreeltaan soittamisen eli ei hittibiisien.
Tuo tyyli toimi ennen aikaa suoratoistopalveluiden, paitsi että 90-luvulla ja 2000-2010 useampi radiokanava suomessa soitti enemmän musiikkia tuoreltaan. Nykyään odotellaan, kun om helpompaa selvittää mikä on varma hitti. Sitten kun vielä isoimmat hitit kelpaa vain soittoon on todella kapeavalikoima musiikkia soitossa. Ei siinä jos tykkää radiokanavista, mistä et ikinä kuule mitään mitä et olisi ennen kuullut jo jossain.
Minä kuuntelen ja olen aina kuunnellut mieluummin kanavia, jotka soittavat hyvää laadukasta musiikkia eikä pelkästään hittikategoriasta ja uskaltavat nostaa musiikkia soittoon ennen kuin ovat isoja hittejä. Vanhemmassakin musiikissa on monilla paljon hienoja biisejä ja arvostan niitä radiokanavia, jotka voivat soittaa muutakin kuin vain aina esittäjän isoimpia hittejä.
Radio musiikki fakta kappaleesta Heat Waves
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17129037/radio-musiikki-fakta-kappaleesta-heat-waves - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En tiennytkään että meillä on täällä BBC:n musiikista niin hyvin perillä oleva tyyppi palstoilla 🤣🤣🤣🤣
Ja suurin osa ihan kujalla, mutta tulette kiistelemään faktoja ja levittämään propaganda väitteitänne siitä mitä milläkim asemalla soi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persaukko on elintärkeä osa ihmiskokonaisuutta
Toi oli aika hyvä 🤣
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toi oli aika hyvä 🤣
"Toi oli aika hyvä 🤣"
Sehän on hienoa, että komppaat jatkuvasti omia typeriä letkautuksiasi. Jäljet johtavat taas pookiukon juttuihin. Persaukko ei valitettavasti kiinnosta radiopalstalla. Kannattaa mennä keskustelemaan sisäelimistä johonkin muuhun ketjuun. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Toi oli aika hyvä 🤣"
Sehän on hienoa, että komppaat jatkuvasti omia typeriä letkautuksiasi. Jäljet johtavat taas pookiukon juttuihin. Persaukko ei valitettavasti kiinnosta radiopalstalla. Kannattaa mennä keskustelemaan sisäelimistä johonkin muuhun ketjuun.pookiukko on pöksyissäsi 🤣 Tiedoksi että persaukko ei ole sisäelin. Aivan samoin kuin esimerkiksi sieraimet. Suosittelen perehtymistä ihmisen anatoomiaan🤣
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pelkkkiä hittejä soittavat asemat ova laiskoja ja mennään usein sieltä mistä helpoimmalla päästään. Joa hittikanava tyyli minkä kuvaat oliso toimiva, miksi sitten Sanoma ja Baurmedia jatkuvasti joutuvat miksamaan kanavapalettiaan. Miksi Basso ei menesty, miksi Ysäri ei menesty, Miksi Top51 ei menesty, miksi Me Naiset ei menestynyt? Millä selität että NRJ keräsi 10v sitten vielä yli 800 000 viikkokulijaa, mutta 2014 eteenpäin paljon vähemmän, vaikka muutti tyyliään vielä enemmän hittiradioksi ja lopetti käytännössä musiikik tuoreeltaan soittamisen eli ei hittibiisien.
Tuo tyyli toimi ennen aikaa suoratoistopalveluiden, paitsi että 90-luvulla ja 2000-2010 useampi radiokanava suomessa soitti enemmän musiikkia tuoreltaan. Nykyään odotellaan, kun om helpompaa selvittää mikä on varma hitti. Sitten kun vielä isoimmat hitit kelpaa vain soittoon on todella kapeavalikoima musiikkia soitossa. Ei siinä jos tykkää radiokanavista, mistä et ikinä kuule mitään mitä et olisi ennen kuullut jo jossain.
Minä kuuntelen ja olen aina kuunnellut mieluummin kanavia, jotka soittavat hyvää laadukasta musiikkia eikä pelkästään hittikategoriasta ja uskaltavat nostaa musiikkia soittoon ennen kuin ovat isoja hittejä. Vanhemmassakin musiikissa on monilla paljon hienoja biisejä ja arvostan niitä radiokanavia, jotka voivat soittaa muutakin kuin vain aina esittäjän isoimpia hittejä.
Radio musiikki fakta kappaleesta Heat Waves
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17129037/radio-musiikki-fakta-kappaleesta-heat-waves"Miksi Basso ei menesty, miksi Ysäri ei menesty, Miksi Top51 ei menesty, miksi Me Naiset ei menestynyt? "
Niiltä kanavilta puuttuu kontentti. Näillä soi tauoton musiikki eli se on halpatuotantoa. Eivät kuuntelijat tyhmiä ole. Useimmat ihmiset vaativat radiolta enemmänkin kuin pelkkää musiikkia. Ei ihmiset radiota yleensä pelkän musiikin takia kuuntele. Pitää olla kontenttia. Radion tehtävä ei nykyään myöskään ole tuoda uutta musiikkia soittoon ensimmäisenä. Sitä varten ovat suoratoistopalvelut. Kuka kuuntelee radiota siksi, että kuulisi ensimmäisenä uudet biisit? Niinpä. Netistä ne kuunnellaan.
"Millä selität että NRJ keräsi 10v sitten vielä yli 800 000 viikkokulijaa, mutta 2014 eteenpäin paljon vähemmän, vaikka muutti tyyliään vielä enemmän hittiradioksi ja lopetti käytännössä musiikik tuoreeltaan soittamisen eli ei hittibiisien."
Tyhmä kysymys, mutta toisaalta tyhmiä kysymyksiä ei ole olemassakaan. No mutta tämähän on täysin selvä juttu. Jo moneen kertaan se on tällä palstalla tehty tietäjän toimesta selväksi. Sea FM on näivettänyt NRJ:n syömällä siltä kaiken elintilan. Tästä johtuen NRJ on jopa luopunut pohjoisen taajuuksista. 🤣 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Miksi Basso ei menesty, miksi Ysäri ei menesty, Miksi Top51 ei menesty, miksi Me Naiset ei menestynyt? "
Niiltä kanavilta puuttuu kontentti. Näillä soi tauoton musiikki eli se on halpatuotantoa. Eivät kuuntelijat tyhmiä ole. Useimmat ihmiset vaativat radiolta enemmänkin kuin pelkkää musiikkia. Ei ihmiset radiota yleensä pelkän musiikin takia kuuntele. Pitää olla kontenttia. Radion tehtävä ei nykyään myöskään ole tuoda uutta musiikkia soittoon ensimmäisenä. Sitä varten ovat suoratoistopalvelut. Kuka kuuntelee radiota siksi, että kuulisi ensimmäisenä uudet biisit? Niinpä. Netistä ne kuunnellaan.
"Millä selität että NRJ keräsi 10v sitten vielä yli 800 000 viikkokulijaa, mutta 2014 eteenpäin paljon vähemmän, vaikka muutti tyyliään vielä enemmän hittiradioksi ja lopetti käytännössä musiikik tuoreeltaan soittamisen eli ei hittibiisien."
Tyhmä kysymys, mutta toisaalta tyhmiä kysymyksiä ei ole olemassakaan. No mutta tämähän on täysin selvä juttu. Jo moneen kertaan se on tällä palstalla tehty tietäjän toimesta selväksi. Sea FM on näivettänyt NRJ:n syömällä siltä kaiken elintilan. Tästä johtuen NRJ on jopa luopunut pohjoisen taajuuksista. 🤣Kyllä se suurin syy on ihan NRJ:ssä itsessään. SEA FM vain ilmaantui sopivaan ajankohtaan tilalle merilapissa ja vastasi enemmän siihen NRJ:n jättäämään aukkoon kun muuttivat vanhan linjansa 2014.
NRJ:n suunnastahan viestittiin jostain maston uusimisesta, jos oikein muistan ja syyksi miksi ei palaa oli liian pieni kuuluvuus peitto. Tuo heidän selityshän oli täyttä skeidaa, koska NRJ Finland kuuluu edelleenkin pienemmän peittoalueen paikkakunnilla kuin mitä Meri-Lapissa ollut taajuus, joka kattoi reilut 60 000 askukasta.
- Anonyymi
Kilpailijat soittaa Saunarallia. Milloin Sea FM herää ja tekee samoin? Kilpailijat menevät nyt ohi vasemmalta ja oikealta kun baana on vapaa.
- Anonyymi
Kaikki eivät osta, tee ja halua samaa kuin naapuri. Se on varmasti tuulipukukansalaisen hankala ymmärtää.
- Anonyymi
"Kilpailijat soittaa Saunarallia. Milloin Sea FM herää ja tekee samoin? "
Miksei Nelonen tai Baeur tee sitä kaikilla asemillaan? Moni on muutenkin niin samankaltainen jonkun muun kanssa. Tylsää musiikkitarjontaa. Sekoitus vähän sitä ja tätä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Kilpailijat soittaa Saunarallia. Milloin Sea FM herää ja tekee samoin? "
Miksei Nelonen tai Baeur tee sitä kaikilla asemillaan? Moni on muutenkin niin samankaltainen jonkun muun kanssa. Tylsää musiikkitarjontaa. Sekoitus vähän sitä ja tätä.näinpä! onneksi kaikki eivät tee samoin, muuten ei olisi mitään kuunneltavaa minulle!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
näinpä! onneksi kaikki eivät tee samoin, muuten ei olisi mitään kuunneltavaa minulle!
Kannattaa kuunnella Saunaralli vaikka Youtubesta. Voit jäädä koukkuun. Hyvä kipale.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kannattaa kuunnella Saunaralli vaikka Youtubesta. Voit jäädä koukkuun. Hyvä kipale.
Tuskin. Sitä samaa ne on kaikki.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kannattaa kuunnella Saunaralli vaikka Youtubesta. Voit jäädä koukkuun. Hyvä kipale.
Kun mä reissuun taas
Poikain kanssa meen
Koivun oksista vastan valmiiks teen
Kotikonnuille odottamaan jää
Vanha kiuas taas tuttua lämmittäjää
Kun mua ahdistaa
Ja elämä mua lyö
Sauna kuumaks vaan
Ja löyly surut syö
Mikään maailma ei pysty tarjoomaan
Sitä tunnetta jonka vain saunassa saa
Pistä korvasi taa et ollaan Suomesta
Järveen uimaan vaan ja suoraan saunasta (Hei!)
Mamman poikii me ei olla ollenkaan - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kannattaa kuunnella Saunaralli vaikka Youtubesta. Voit jäädä koukkuun. Hyvä kipale.
Ei tarvitse. Tunnen jo kappaleen.
- Anonyymi
Nyt on sitten vanha juontaja kaksikkokin paikalla. Ei huono
Kuuntelemaan pääset perjantai showta vaikkapa tästä
https://www.seafm.fi/ - Anonyymi
kiitos vaan itsellesi 😊 ei sen parempaa asiaa olekkaan kun voi raikkaan seafm radion saattelemana vaipua untenmaille rankan työpäivän jälkeen 😇 petri heinonen on kyllä ihana komistus 🥰
- Anonyymi
Eräs kotimainen uutuus biisi ainoana kaupallisena soitossa Sea FM:llä. Eiköhän muut kopioi tämän perässä soittoon vasta 2024 aikana, kun hoksaavat kappaleesta tulevan hitin.
Sea Fm sentään uskaltaa soittaa muutakin kuin varmistettua hittimusaa ja tämäkin on osoitus siitä. Minä pysyn edelleen kanavan kuuntelijana.- Anonyymi
Minäkin pysyisin jos se kuuluisi Tampereella FM-taajuudella. Meillä työpaikalla kännykät on kielletty enkä voi sitä netissä kuunnella. :/
samoilla linjoilla ap:n kans oon, Sea FM on kieltämättä mielestäni todellakin ihan puhtaasti parasta kontenttia, ei siitä pääse yli eikä ympäri, herran siunausta ouluun 😇 toivottavasti saamme jatkossa sen myös tänne etelään kuulumaan 😎
- Anonyymi
Hienosti sanottu Antti. Tampere ensin tulille. Sitten helpottaa jo hieman.
- Anonyymi
Samaa toivon minäkin. Tämän tyylistä kanavaa ei tänäpäivänä vielä Tampereella ja Turussa kuulu. Ehkä pian alkaisi kuulua?
Osa väittää toki toista, kun eivät ole perillä kanavien sisällöistä.
- Anonyymi
SE MONIPUOLISIN.
- Anonyymi
Käyyännössä itseasiassa ainoana radiokanavana Suomessa Sea FM nostanut 2023-2024 Kylie Minoguen uutuuksia soittoon. Mielestäni hyvä juttu.
Muut kanavat soittaa edelleen vain niitä paria 20 vuoden takaista Minoguen hittibiisiä.- Anonyymi
hieno homma 😇 Sea FM on ihan parasta 🤗🥰
- Anonyymi
Kun ja toivottavasti Sea FM ottaa uudet taajuudet käyttöön on se todellinen näytönpaikka. Vaikka Sea FM:n taajuuden peitto on edelleen pieni vrt. kilpailijat kasvaa tavoittavuus siinämäärin, että voidaan olettaa nähtävän jo 2 vuoden sisällä onko kanavalle todella isoa tilausta kuuntelijoiden keskuudessa.
Itse väitän että on mikäli pysyy seuraavissa entisellään ollen ennakkoluulottomin, monipuolisin ja uutuksia paljon tuoreeltaan.
Uusituakin pitää muttei sen kustannuksella mikä jo toimii. - Anonyymi
Onko mitään tieto, koska uudet taajuudet aloittaa?
- Anonyymi
Aikanaan
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aikanaan
Tampere tulossa ensin, alkaa kuukauden sisään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tampere tulossa ensin, alkaa kuukauden sisään.
Nokia

👍🏻🫶
- Anonyymi
Jes kohta kuuluu. 29.3. Alkaa Tampereen ja Tutun alue.
- Anonyymi
Tampereella kuuluvuus säde 80 km ja Turussa 50 km. 💪
Oikein hyvää iltapäivää ap 😇, oon kanssasi hyvinpitkälti samaa mieltä, omasta mielestäni ehkä joka suomen paras musamedia on Sea FM 🥰 ja radiohan on mielestäni kuuntelijan paras ystävä 🤔 tai niin sen ainakin itse koen sen olevan 😊 vähän yksinäinen sielu kun olen 😌..... oon kans pohtinu et mitenköhän digitan/telemastin linkistä mahtas Sea FM pärähtää kuuluviin 🤔 kun ei tuo vesalan testitaajuus oikein ostaria pidemmälle mahda kuulua. tampere ja turku on toki mielestäni hyvä lisä 🤏 mut ei se toki klubipäädys vaikuta 🤭. tosin kulut on mitä on... ehkä sqaamme jonkun ratkasun tähän 🙏 toivossa on hyvä elää 🫶 oikein mukavaa torstai-iltapäivää tännekin suomi24:n aina niin ihmeelluiseen maailmaan paljon haleja 🤗 antamaan voimaa jaksaa huomiseen 💖, ainiin huomenna on muutes naistenpäivä, oikein hyvää naistenpäivää, annan kaikille naisille nyt virtuaaliruusun naistenpäivän kunniaksi 🌹💐. joudun nyt valilettavasti jatkaa töitä, joten en ehdi nyt enempää jäädä palstaa lukemaan tältä erää, oikein aurinkoista 🌞 ja valoisaa kevättalvea, muistakaa nauttia hiihtolomasta ❄️🧣⛷️🎗️💝
- Anonyymi
Samu Haberin tuorein kappale ainoana soitossa Sea FM:llä. Kiitokset siitä tätä kautta.
- Anonyymi
Outoa ettei kelpaa Haber muille asemille soittoon. Pääasia että soi sillä asemalla jota itse kuuntelen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Outoa ettei kelpaa Haber muille asemille soittoon. Pääasia että soi sillä asemalla jota itse kuuntelen.
Mistäs tiedät mitä muilla soi kun et edes kuuntele
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mistäs tiedät mitä muilla soi kun et edes kuuntele
Kyllä välillä kuulen julkisisissa paikoissa ja työaikana. Mitä muut kanavat soittaa voi tarkistaa siltä osin kanavien "omilta sivuilta" tai biisit sivustolta. Siltä osin kun kanavat jakavat soitettujen kappaleiden tietoja. Tätä teen ihan mielkiinnosta välillä ja myös löytääkseni omille listoille uutta kuunneltavaa.
Tähän perustan tietoni. Aukoton fakta se ei ole, mutta fakta siltä osin mitä tietoa on dokumentoidusti kaikkien saatavilla Internetistä.
- Anonyymi
Katsoin juuri soittolistaa. Rokkia ei näkynyt. Ei edes yhtään AOR, eli "stadion" rokki-biisiä näkynyt.
- Anonyymi
Enemmän sais kyllä olla hyvää (uutta) rokkia. Edustivatpa sitten mitä rock tyyliä tahansa (coutryrock, poprock punkrock, hardrock, metalli etc.)
On siellä onneksi muutamia. Itse kyllä löydän, koska tunnistan. Monipuolisesti paras! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Enemmän sais kyllä olla hyvää (uutta) rokkia. Edustivatpa sitten mitä rock tyyliä tahansa (coutryrock, poprock punkrock, hardrock, metalli etc.)
On siellä onneksi muutamia. Itse kyllä löydän, koska tunnistan. Monipuolisesti paras!Joku oli jo sammuttanut Turun taajuuden. Ilkivalta tod näk. Poliisi asia?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joku oli jo sammuttanut Turun taajuuden. Ilkivalta tod näk. Poliisi asia?
Ei ole taajuutta sammutettu. Virittää vain oikean taajuuden 104,2 MHz.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joku oli jo sammuttanut Turun taajuuden. Ilkivalta tod näk. Poliisi asia?
tää o hienoo meninkii ku kommentit katoo, tosijjaan 🙃
- Anonyymi
mm. löytyy uusin Snow Patrol, Nothing but thieves, Twenty one pilots. Ensi kerralla katsot listaa vähän tarkemmin tai pistät vain kuunteluun.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
mm. löytyy uusin Snow Patrol, Nothing but thieves, Twenty one pilots. Ensi kerralla katsot listaa vähän tarkemmin tai pistät vain kuunteluun.
Entäs löytyykö Saunaralli? 🧐

Eikä ihan jokainen biisi aina tallennu soitettuihin tämän huomannu. 🤷🏼 Sitä en tiedä mistä johtuu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Entäs löytyykö Saunaralli? 🧐
no totta helvetissä löytyy !
- Anonyymi
Täysin tarpeeton kanava. Joutaisi lopettaa.
- Anonyymi
Onneksi on Pooki 👍
- Anonyymi
periaatteessa ainoa kanava mitä kuuntelen. Papparaisille elämässä kaikki onkin turhaa, joten ei yllätä kommentti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
periaatteessa ainoa kanava mitä kuuntelen. Papparaisille elämässä kaikki onkin turhaa, joten ei yllätä kommentti.
Sea FM <3
- Anonyymi
Ainoa aito yhtäjaksoisesti vakituisesti FM taajudella kuuluva tuoretta musaa soittava asema. Helppo valinta.
- Anonyymi
Snow Patrol uutuus The Beginning ainoana soitossa SEA FM:llä kotimaisista radiokanavista.
Onneksi edes kyseisellä asemalla tajutaan hyvän musiikin päälle.
Kelpaa muutkin kuin isoimmat hitit soittoon.
Terveisin tyytyväinen kuuntelija.- Anonyymi
On se meri fm hyvä radio. Wanha kunnon meriradio. Meriradio on järviradion veli tosijjaan 👍🥃🍺
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On se meri fm hyvä radio. Wanha kunnon meriradio. Meriradio on järviradion veli tosijjaan 👍🥃🍺
Aina kun mä kuuntelen järviradioo niin mä kuuntelen meriradioo🍺
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aina kun mä kuuntelen järviradioo niin mä kuuntelen meriradioo🍺
Sea FM on ihan ykkönen jussina! Hyvää juhannusta :)
- Anonyymi
Hyvän musiikin se Number One asema itselleni ollut jo vuosia.
- Anonyymi
Tänään kuulin The 69 Eyesin musiikkia Sea FM:ltä. On se vain monipuolinen musiikissa ja hyvä niin!
- Anonyymi
Säätiedotukset vissiin loppunu Sea FM:ltä. Ei oo ainakaan vähään aikaan kaikunu korviin kanavaa kuunnellessa.
- Anonyymi
Ne ovatkin turhia ja rikkovat hyvän soittolistan harmonian.
- Anonyymi
Merisää tulee
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ne ovatkin turhia ja rikkovat hyvän soittolistan harmonian.
ei riko 😔 kkontenttia sevain on 🫡
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ne ovatkin turhia ja rikkovat hyvän soittolistan harmonian.
Ei ole muutaman kerran päivässä. Jatkuvalla syötöllä joo.
- Anonyymi
Miten voi olla ettei Biffy Clyro - Flammable ole ilmeisesti soinut millään muulla asemalla koskaan Suomessa. No SEA FM:ää tässä kuunnellaan joten pääasia et hyvät biisit soi siellä.
Tässä kyseinen biisi.
https://www.youtube.com/watch?v=8r-WbSan6D0- Anonyymi
Sea FM ymmärtää oikeasti laadukkaan musiikin päällä. Välillä on huteja uutuuksien suhteen, mutta kukapa sitä tulevaisuuteen näkisi. Muut radiot ei taida tällä hetkellä edes tietää, että esimerkiksi Kyliellä on uusi albumi ilmestynyt. Hän edelleen takoo hittejä, ei vain niitä pari harvaa 80-luvulla, joita edelleen vain soitellaan puhki. Ps. Flammable on loistava biisi, kuten muutama muukin kyseiseltä bändiltä. Yungblud on minusta myös hyvä lisä soitossa.

Uutta Kylietä soittaa myös Radio Soi. Tosin ei enää kauan, jos todellakin loppuu koko kanava.

Kylie Minogue on kyllä kieltämättä aika kuuma mature

kannattaisko sun Rauno hakeutuu vaik hoitoo.
- Anonyymi
Näyttäisi Sea FM olevan ainoa kanava Suomessa jolla soitosso uutta Craig Davidia. Käsittämätöntä ettei kelpaa muille. No poimivat sitten kun on isohitti. Onneksi se kanava mikä täällä kuuluu tajuaa ja haluaa hyvät biisit soittaa heti.
- Anonyymi
Harva haluaa kuulla tuollaisia nevahöödejä. Muilla kanavilla onkin sentään jonkinlainen taso mitä musaa soitetaan 👍
- Anonyymi
Kävin juutupesta kuuntelemassa 7 days kipaleen ja paskaahan se oli
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kävin juutupesta kuuntelemassa 7 days kipaleen ja paskaahan se oli
7 days on luokkaa 20 vuotta vanha. Se on sitä mitä muut radiot, kuten Nova edelleen soittaa. Eipä soi Sea FM:llä.
- Anonyymi
Sea FM on täysin ajan hermoilla musiikin suhteen. Minkään muun radion musiikkia ei voi edes verrata samana päivänä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Harva haluaa kuulla tuollaisia nevahöödejä. Muilla kanavilla onkin sentään jonkinlainen taso mitä musaa soitetaan 👍
"Harva haluaa kuulla tuollaisia nevahöödejä. Muilla kanavilla onkin sentään jonkinlainen taso mitä musaa soitetaan"
Onko sinulla kaikki hyvin? Ja ei oikeasti sano mitään esim. The Killers, Liam Payne, Kylie Minoque, Teddy Swims, Colplay, Hozier, Zara Larsson, Dua Lipa, The Weeknd etc. ?
Et ole tainnut kuunnella musiikkia kahteen vuosikymmeneen, joten älä kommentoi typeryyksiä. Myötähävettää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sea FM on täysin ajan hermoilla musiikin suhteen. Minkään muun radion musiikkia ei voi edes verrata samana päivänä.
Radio Soi 👍
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Harva haluaa kuulla tuollaisia nevahöödejä. Muilla kanavilla onkin sentään jonkinlainen taso mitä musaa soitetaan"
Onko sinulla kaikki hyvin? Ja ei oikeasti sano mitään esim. The Killers, Liam Payne, Kylie Minoque, Teddy Swims, Colplay, Hozier, Zara Larsson, Dua Lipa, The Weeknd etc. ?
Et ole tainnut kuunnella musiikkia kahteen vuosikymmeneen, joten älä kommentoi typeryyksiä. Myötähävettää.Kaupallista, muovista, musateollista, kertakäyttöistä skeidaa on kyllä noiden artistien musiikki. Kaikki kipaleet samaa jöötiä kuin samasta muotista valettuja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaupallista, muovista, musateollista, kertakäyttöistä skeidaa on kyllä noiden artistien musiikki. Kaikki kipaleet samaa jöötiä kuin samasta muotista valettuja.
Katsoit ilmeisimmin itseäsi peilistä. Tuosta musiikista olen täysin eri mieltä. Ei kannata stressata asioilla, jotka eivät sinua kosketa. Keskittyy vain palstoihin, jotka itseään kiinnostaa. Tänään minullakin oli Sea FM aamusta iltaan auki. Aivan loistava kokonaisuus.

Se on sinun mielipiteesi. Minä kuuntelen parempia kanavia, parempia kokonaisuuksia.

Sehän on sinun vapautesi ja yksin sinun mielipiteesi. Jos musiikki ei sinua ole ylipäänsä kiinnostanut 90-luvun jälkeen, niin et varmasti onnistu täällä pakottamaan muiden musiikkimakua toiseksi. Sea FM kuuntelijakunta kuuntelee sitä musiikkia mikä on tämän päivän suosituinta ja ostetuinta.

Ok boomer. Pysyttäydyn Pookissa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ok boomer. Pysyttäydyn Pookissa.
Mainio idea ja loistava valinta 🤘
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mainio idea ja loistava valinta 🤘
Miltä se yksin kirjoittelu tuntuu? Kannattaisi odottaa edes minuutti, että vastaat itselle. Et ole ihan terve.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sehän on sinun vapautesi ja yksin sinun mielipiteesi. Jos musiikki ei sinua ole ylipäänsä kiinnostanut 90-luvun jälkeen, niin et varmasti onnistu täällä pakottamaan muiden musiikkimakua toiseksi. Sea FM kuuntelijakunta kuuntelee sitä musiikkia mikä on tämän päivän suosituinta ja ostetuinta.
Eniten vaihtuvuutta ja uutuksia kun Radio Soi lopettaa. Kelpaa muutkin kuin vain isoimmat hitit soittoon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eniten vaihtuvuutta ja uutuksia kun Radio Soi lopettaa. Kelpaa muutkin kuin vain isoimmat hitit soittoon.
Älä viitsi jankuttaa tuota yhtä ja samaa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä viitsi jankuttaa tuota yhtä ja samaa
Eniten Vituttaa Kaikki
https://www.youtube.com/watch?v=bSr1C6a909U
Ei tarvii oikasta, jos muut pysyy totuudessa Nyt oli pakko. - Anonyymi
Erinomaista! Eipä tarvii miettiä mitä kanavaa kuuntelee.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Erinomaista! Eipä tarvii miettiä mitä kanavaa kuuntelee.
Kuuntelen mieluummin YleX
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuuntelen mieluummin YleX
Koska Ylex on teiniradio suppealla soittolistalla. Ehkä varhaisteininä valinta on normaali sinulle. Toivottavasti oli kiva kouluviikko.
- Anonyymi
Jukebox-soittorasia nuorille SeaFM soitamme samat biisit kuin kaikki muutkin vähemmän puhetta, enemmän musiikkia. Tästä ei enää juontajan työ helpommaksi muutu.
- Anonyymi
Tykkäät jauhaa propagandaa. Ota faktat haltuun. Kanavalla soi paljon mitä ei muilla soi ja pienuudestaan huolimatta 98% soitossa olevista, mitä myös muut soittavay, ehtinyt soittaa ennen (monet kuukausia ennen) kuin muut ja osan maailman ensimmäisenä radiokanavana maailmassa.

Prööt 💩
- Anonyymi
Tuo ei pidä paikkaansa. Mikä motivaatio sinulla on mustamaalata tätä radiota? Radiomedian sivulla näyttää, että saa luokkaa 75 prosenttia kiinni työikäisistä kuuntelijoista. Kertoo ihan muusta kuin teiniradiosta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Prööt 💩
tyhjentävästi sanottu tosijjaan
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tykkäät jauhaa propagandaa. Ota faktat haltuun. Kanavalla soi paljon mitä ei muilla soi ja pienuudestaan huolimatta 98% soitossa olevista, mitä myös muut soittavay, ehtinyt soittaa ennen (monet kuukausia ennen) kuin muut ja osan maailman ensimmäisenä radiokanavana maailmassa.
Ja usein myös ennen spotifyta!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja usein myös ennen spotifyta!
Sea FM❤️Kuuntelijaprofiili %
9-24: 16,2
25-54: 74,0
55+: 9,8
Joten tietämättömät voi lopettaa jankutuksen 'teiniradiosta' - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sea FM❤️Kuuntelijaprofiili %
9-24: 16,2
25-54: 74,0
55 : 9,8
Joten tietämättömät voi lopettaa jankutuksen 'teiniradiosta'Isoja lukuja! 200 k kuulijamäärä on isompi kuin moni luuli.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Isoja lukuja! 200 k kuulijamäärä on isompi kuin moni luuli.
Vai että kuulijamäärä 200 tuhatta. Mistä voin todentaa tämän väitteen?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vai että kuulijamäärä 200 tuhatta. Mistä voin todentaa tämän väitteen?
Koska kirjoitit luultavasti itse tuon luvun, niin todistele keskenäsi. Älä aina vingu!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Koska kirjoitit luultavasti itse tuon luvun, niin todistele keskenäsi. Älä aina vingu!
Mistä väitteen voi todentaa? Noilla lukemilla kanava näkyisi Finnpanelissa nimellä vaan kun ei näy.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mistä väitteen voi todentaa? Noilla lukemilla kanava näkyisi Finnpanelissa nimellä vaan kun ei näy.
Radiot julkistavat itse mitä haluavat. Luultavasti sinä tai hengenheimolaisesi keksi nyt lukuja, että saa kiukutella asiasta. Onko tuommoinenkaan normaalin ihmisen toimintaa velloa pahassa olossa jostakin keksitystä jutusta.

tämä on faktaa: Sea FM Kuuntelijaprofiili %
9-24: 16,2
25-54: 74,0
55+: 9,8 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja usein myös ennen spotifyta!
Ja usein ennen kuin biisiä on edes tehty!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
tämä on faktaa: Sea FM Kuuntelijaprofiili %
9-24: 16,2
25-54: 74,0
55 : 9,8Minua ei kiinnosta prosentit kuin alkossa asioidessa. Missä kuulijaluvut? Miksei julkisteta?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minua ei kiinnosta prosentit kuin alkossa asioidessa. Missä kuulijaluvut? Miksei julkisteta?
198000. Johan se sanottiin aijemmassa viestissä!

Oletko nyt täysin varma tästä asiasta?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oletko nyt täysin varma tästä asiasta?
Vai kirjoitinko itse tuon luvun 🤪
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mistä väitteen voi todentaa? Noilla lukemilla kanava näkyisi Finnpanelissa nimellä vaan kun ei näy.
Ollaan vaan iloisia, että meillä on useampi itsenäinen radiotoimija Suomessa.
Keskustella saa kriittisesti mutta mielellään rakentavassa hengessä ja epäkohtiakin / omasta mielestään huonouksia saa mainita myös, kunhan ne perustuvat olemassa olevaam asiaan eivätkä ole disinformaatiota. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minua ei kiinnosta prosentit kuin alkossa asioidessa. Missä kuulijaluvut? Miksei julkisteta?
Miksi se niin kovasti kiinnostaa sinua? Radio Mega näyttää tavoittavan hurjat 5000. Melkoista rahan haaskausta Bauerilta. Olisin enemmän huolissani siitä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi se niin kovasti kiinnostaa sinua? Radio Mega näyttää tavoittavan hurjat 5000. Melkoista rahan haaskausta Bauerilta. Olisin enemmän huolissani siitä.
Paikallisradio 😅🤣😂🤥
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paikallisradio 😅🤣😂🤥
Hyvinkin paljon mieluisampaa kuunneltavaa Mega siltikin on kuin Seafm. Ei voi mitään. Megalla on ihan viihdyttävää jutustelua.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvinkin paljon mieluisampaa kuunneltavaa Mega siltikin on kuin Seafm. Ei voi mitään. Megalla on ihan viihdyttävää jutustelua.
Tämä kommenttihan ei yllätä, sillä se näyttää tulevan suoraan sieltä mekan toimipisteestä. Viihdyttävä? 🤣 Kilpaa haastatellaan mainostajia. Siitä on journalistisuus kaukana. Höpö radio.

Kyse on viihteestä eikä journalistisuudesta. Mega on kaupunnin paras radio.

Aika surullisia viestejä lähettelette Bauerista. Mekoja on tusinottain, ihan samaa tuunaa kuin vaikka savon Aallot tai Keskisuomalainen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvinkin paljon mieluisampaa kuunneltavaa Mega siltikin on kuin Seafm. Ei voi mitään. Megalla on ihan viihdyttävää jutustelua.
En ottanut Mega kanavan sisältöihin kantaa kommentilla "paikallisradio".
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En ottanut Mega kanavan sisältöihin kantaa kommentilla "paikallisradio".
Objektiivisesti tarkasteltuna Mega on paikallisradio. Sitä oululaiset kuuntelee. Liha ja viihe takaisin! Sitä kansa tahtoo. Megan paluu oli viime vuosien merkittävimpiä kulttuuritekoja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Objektiivisesti tarkasteltuna Mega on paikallisradio. Sitä oululaiset kuuntelee. Liha ja viihe takaisin! Sitä kansa tahtoo. Megan paluu oli viime vuosien merkittävimpiä kulttuuritekoja.
Jengi kuuntelee rotuaarilla kulkiessaan radioplaysta megaa. Onhan tää tiedossa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jengi kuuntelee rotuaarilla kulkiessaan radioplaysta megaa. Onhan tää tiedossa
Totta, toripolliisikin kuuntelee mekaa tosijjaan
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jengi kuuntelee rotuaarilla kulkiessaan radioplaysta megaa. Onhan tää tiedossa
Kuuluuko Radioplay Premiumista Mega ilman mainoskatkoja?
- Anonyymi
Mielipiteitä maailmaan mahtuu. Itse voisin käyttää samoja sanoja Radio Suomesta, joka on Suomen radioiden kunkku.
- Anonyymi
Joo noloa. Ruotsissa on sentään eri meininki. 🤣
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo noloa. Ruotsissa on sentään eri meininki. 🤣
mutta jos vasurisaasta menisit vaikka töihin, hankkisit jonku ammatin, ihan ajatuksena vaan

Joo, ostan sirpin ja vasaran ja menen riihen taakse vähän heilumaan. Ja taustalla soi radiokanava Pee Tree eli suomeksi Kakkosverkko.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo noloa. Ruotsissa on sentään eri meininki. 🤣
sä voit nyt oppositio lopettaa ton v**un pelleilyn hyvän sään aikana! et ees osaa imitoida. minä hallituksen tukija teen töitä 24/7 ilman palkkaa! myös unissani, työni on todellakin mulle mun uskonto, ja sä voit suksii kuuseen!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo, ostan sirpin ja vasaran ja menen riihen taakse vähän heilumaan. Ja taustalla soi radiokanava Pee Tree eli suomeksi Kakkosverkko.
mää haen moottorisahan
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
sä voit nyt oppositio lopettaa ton v**un pelleilyn hyvän sään aikana! et ees osaa imitoida. minä hallituksen tukija teen töitä 24/7 ilman palkkaa! myös unissani, työni on todellakin mulle mun uskonto, ja sä voit suksii kuuseen!
Mitä töitä sinä muka teet? Radiopalstalla trollailua ei lasketa työnteoksi
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä töitä sinä muka teet? Radiopalstalla trollailua ei lasketa työnteoksi
aspa hommii lähinnä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
aspa hommii lähinnä
Hyvää duunia 👍
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
mää haen moottorisahan
Älä nyt Papparainen jv06
- Anonyymi
Totta turiset kollega hyvä! ❤️
- Anonyymi
Ei ne musiikilliset ansiot ole kovin ihmeellisiä jos siellä vain köyhä laulaa ja kissaa hiirtä soi.
- Anonyymi
Paskan musiikin kanava ollut poikkeuksetta kun taajuudella oon vieraillut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paskan musiikin kanava ollut poikkeuksetta kun taajuudella oon vieraillut.
Tämän päivän musiikista joko pitää tai ei. Oma valintani on poikkeuksetta Sea FM.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämän päivän musiikista joko pitää tai ei. Oma valintani on poikkeuksetta Sea FM.
Tänä päivänä tehdään myös hyvää musiikkia. Sea tuntuu keskittyvän ulkolaiseen teolliseen liukuhihnapoppiin, jossa kaikki kuulostaa ihan samalta. Jokainen biisi samaa jöötiä. Niitä ei edes erota toisistaan. Liukuhihnapoppikin oli ennen suoratoistopalvelupelleilyjä ihan hyvää. Nollarina tehtiin vielä hyviä biisejä. Lady Gagalla esimerkiksi on pari hyvää biisiä ja sitten se Infernalin From Paris to Berlin. Siinä nyt vain muutama mainittuna. Nykypoppi sen sijaan on kuin pureskelisi pakasteseitä suoraan pakastimesta.

Eipä vaikuta siltä että olisit musiikkia viime vuosina paljoa kuunnellut En voisi olla enempää eri mieltä. Moni kun vanhenee niin musiikkimaku jää sinne jonnekin. Maailma kuitenkin menee eteen päin, onneksi.

Mitähän se "hyvä musiikki" on? Jonkinlainen listaus nyt tähän. Helppoa sanoa kaikkea huonoksi, mutta luulenpa ettei oma musiikkimaku kestä päivänvaloa.
- Anonyymi
Taitaa olla taas yhden ihmisen keskusteluja keskenään tuossa yläpuolella. Ei mitään järkeä. Mutta hyvin pilataan ketjuja, joissa järkevimmät ainakin yrittää pysyä aiheessa..
- Anonyymi
Suomen paras musiikkiradio 👍
Ketjusta on poistettu 15 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä1364215Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3232126Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik31944Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2481851- 1061780
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4461739Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4771594MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar551375Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun4641300Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat441296