Sain alustavasti matikasta 9 pistettä. Nyt olen aika varma, että matikka menee läpi. Siksi, kun rehtorini oli melko varma läpipääsystäni. Itse uskon, että läpi pääsee 7-8 pisteellä, kun kaikilla tutuillani koe meni huonosti.
Pitkä matikka
lsl
142005
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Päätit sitten tulla kertomaan tänne säälittävästä tuloksestasi. Väännetäänpäs rautalangasta:
KETÄÄN EI KIINNOSTA !
Sitä paitsi 9 pistettä on niin säälittävä tulos, että toivon todella hylkäämistäsi. Se tarkoittaa oikeastaan sitä, että et hallitse matematiikkaa edes alkeistasolla. Miksi siis kirjoitit pitkän?
No anyway, tsemppiä syksyn uusintaan!
Minä sain myös 9 pistettä ja uskon että läpi menee. Keskiarvoni 13 kurssista on 8, että ei voi sanoa että jos on PITKÄSTÄ matikasta saanut 9 pistettä että olisi aivan alkeistasolla matikassa. Toki myönnän että omalla kohdallani lyhyen matikan kirjoittaminen olisi ollut selvästi fiksumpaa; sieltä olisi pärähtänyt sentään kunnon arvosana.
Ota huomioon että ylioppilaskokeessa saattaa toisilla olla monia suorituskykyyn vaikuttavia asioita taustalla vaikuttamassa eikä kyse huonojen pisteiden saannissa aina välttämättä ole laiskuus tai tyhmyys...
Turha täällä on lähteä ketään arvostelemaan tietämätä taustoja.
Sanoit, että kukaan ei ole kiinnostunut tietämään pitkän matikan tulostani. No, sinua ainakin kiinnosti. Matikan tulokseni on säälittävä, mutta niin olet sinäkin.
Matikan keskiarvoni on n.7 eli mielestäni tuolla keskiarvolla kannattaa kirjoittaa pitkä matematiikka, vai oletko eri mieltä?
Koe vaan meni tosi huonosti, osasyynä tähän saattoi olla pari päivää ennen koetta alkanut pieni kuume.
Aina ei voi onnistua.
Selvennetäänpäs vähän...
1) Minun pitkän matematiikan keskiarvoni on neljätoista kurssia käytyäni 9.8, sinulla se on noin 7.
2) Minä kirjoitin pitkästä matematiikasta alustavasti 57 pistettä, sinä taas 9 pistettä.
-> Minä en ole säälittävä, mutta sinä olet säälittävä.
Lisäksi todettakoon, että epäonnistumisten selittäminen joidenkin irrelevanttien tekijöiden avulla on täysin absurdia.
Taidat tukehtua omaan "täydellisyyteesi"... itse sain 59 pistettä ja koen, että olet säälittävä kun yrität talloa ihmisiä, joille matematiikan arvosana todella merkitsee jotain. Tällaisten keskustelupalstojen tarkoitushan on omien asioiden jakaminen muiden kanssa, miksei siis saisi kysyä toisten mielipidettä pisterajoista? Ketään ei oikeasti kiinnosta montako pistettä SINÄ sait kirjoituksista, alkuperäinen kirjoittajahan vain kysyy muiden mielipiteitä mahdollisista pisterajoista...
Tuo viimeinen lausahduksesi saa todella hymyilemään, olet yrittänyt nähdä vaivaa keksiäksesi hienon lauseen, joka on todellinen suomenkielisen lauseen irvikuva ;)
Et tainnut nyt ymmärtää tekstini sanomaa. No, joillakin ihmisillä leikkaa paremmin kuin toisilla...
Todella hienoa, kun sait alustavasti pitkästä matematiikasta 57 pistettä. Onnea sinulle. Toivottavasti tämä kehuminen nostaa matalaa itsetuntoasi.
Toivotaan, että pitkä matikka menee läpi minulla, realistilla ja muilla kohtalotovereilla.
Jos luet tarkkaan ensimmäisen viestin, niin havaitset, että alkuperäinen kirjoittaja ei kysy mielipiteitä pisterajoista, kuten sinä viestissäsi virheellisesti väität.
Ja eri asia on myös, että kannattaako sille omalle pistemäärälle avata uutta ketjua, kun matematiikasta on jo kasapäin ketjuja heti ensimmäisellä sivulla!
Jos itse kirjoittaisin 9 pistettä matematiikan YO:sta niin enpä kehtaisi sitä yleisillä palstoilla toitottaa.
Hienoa, että täällä palstalla on keskuudessamme noin taitavia matemaatikkoja. 59 Pistettä on erinomainen tulos, harmi että jäit pisteen päähän 1000 euron stipendistä.
Tsemppiä jatkoon!
Niin ja noista tuloksista, niin tässä ovat omani ;)
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1500000000000005&conference=4000000000000025&posting=22000000007844493
Matematiikan pistemääräsi huomioon ottaen kannattaisi pitää vähän pienempää ääntä! Ja tuskin L:n kirjoittaneella nyt mikään heikko itsetunto on. =D
Ei millään pahalla, mutta miusta on väärin ruveta arvioimaan ihmisten säälittävyysastetta pitkän matikan yo-kokeen perusteella. Koe voi mennä pieleen, vaikka muuten olisi hyvä kyseisessä aineessa. Ei pidä ratsastaa omalla menestyksellään, sillä olen huomannut, että yleensä nämä "tyhmät", jotka saavat kirjoituksissa huonot paperit, ovat ihmisinä inhimillisempiä kuin ne, jotka kirjoittavat ällän joka aineesta. Koska nämä "viisaat" tietävät varsin hyvin omat kykynsä ja haluavat myös toisten tietävän (lue: heille on noussut pissa päähän).
Turha tänne on ketään tulla haukkumaan pelkästään sen takia, että itse tuntee olevansa parempi ihan vaan pitkän matikan yo-kokeen perusteella. Jotkut on hyviä jossain ja toiset taas jossain ihan muussa, sellasisissa asioissa, joita ei kouluarvosanoilla mitata.
Kaikille hyvää keväänjatkoa ja abeille rentoa tulosten odottelua ja pääsykokeisiin lukemista!
taas on aina tuntunut siltä, että nimenomaan ne kaikkein viisaimmat monen ällän kirjoittajat ovat hyvin nöyriä ja muita ymmärtäviä ihmisiä, jotka pitävät aika matalaa profiilia arvosanoistaan. En ainakaan ole koskaan tavannut heidän joukostaan ketään sellaista jolla olisi pissa noussut päähän. Sen sijaan aika moni sellainen, joka on saanut ällän yhdestä tai kahdesta aineesta, on käyttäytynyt kuin euroopan omistaja ja halveksinut muita vain sen yhden tai kahden ällän perusteella. Ja kaikkein eniten tällaisia tyyppejä näyttäisi olevan juuri pitkässä matikassa, eli jos on hyvä vain siinä ja saa vain siitä sen ällän, niin sillä sitten kehutaan kuin olisi Nobelin palkinto voitettu.
Minusta molemmat ootte oikeessa!
Kyllä löytyy ylimielisiä kuuden ällän oppilaita, mutta myös niitä nöyriä ja reiluja (siis kouluelämän ulkopuolella).
Onhan se loisto-oppilaan vaikea vastata kuulostamatta lesolta, kun joku kysyy tuloksia ylppäreistä.
-Mites meni kirjoitukset?
-No kuusi ällää tuli..
Kuulostaa aina lesolta!
Vaikkei sitä tarkottaisikaan.
Vai miten muutoin voi vastata?
onko se minun vikani, jos jostain saan hyvän? mutta kun muita ihmisiä tuntuu vain kiinnostavan arvosanat, ja varsinainen ihminen jää kokonaan arvosanojensa pimentoon.
Jää varmastikin aika rajoille tuo tuloksesi... Kuitenkaan kaikilla se koe ei mennyt huonosti, itse pelkäsin reputtavani koko jutun, mutta kuitenkin vastasin kolmeen tehtävään oikein kahdessa tunnissa ja läksin klo.12 pois kokeesta. Ja olen oikeasti huono pitkässä matikassa enkä laskenut ensimmäistäkään tehtävää kotona ennen kirjoituksia. Aika ristiriitaista kun joillakin meni hyvin ja toisilla tosi huonosti. Ota siitä sitten selvää...
Mulla on pitkässä matikassa keskiarvo joku 5-6 mutta sain yo-kokeesta 36 pistettä. Ensimmäiset kokeet joihin luin.