Ihmiset ihan sekaisin

Miksi ihmiset oikein haluamalla haluaa oman elämänsä sekaisin ja sitten kinutaan kaiken maailman parantoloita normaalien ihmisten laskuun??
Röyhkeää toimintaa.
5338
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Sinullahan on laaja ja monipuolinen näkemys asioista, ja yhtä hyvin perusteltu. Vastaisitko yhteen kysymykseen?

Kuvitellaan tilanne, että moniongelmaiseen perheeseen on syntynyt lapsi vaikkapa 18 vuotta sitten. Eli hän täyttää tänään 18 vuotta. Tämä lapsi on saanut osakseen kaltoinkohtelua koko elämänsä. Kuvitellaan, että kukaan viranomainen ei ole huomannut asiaa ja reagoinut siihen. Kuvitellaan, että tämä lapsi on nähnyt koko elämänsä hyvin väkivaltaista ja päihteidenhuuruista elämää ja on aloittanut omat kokeilunsa jo todella nuorena. Eli hänen aivokemiansa on muuttunut jo kasvuiässä, koska päihteet ovat olleet läsnä aina. Myös henkisesti vahingoittava kasvuympäristö on vaikuttanut mielenrakenteisiin. Ihmisellä voi olla hoitoa vaativa päihdeongelma jo parikymppisenä, ja tällä ihmisellä on. Oletetaan, että alaikäisen asioista ovat enemmän tai vähemmän vastuussa vanhemmat. Rikosoikeudellinen alaikäraja taitaa olla alaikää nuorempi.

Joka tapauksessa kysymys kuuluu: Muuttuuko ihminen yhtäkkisesti 18 vuotta täytettyään aikuiseksi, ja tiedostaa kristallinkirkkaasti kaikki asiat, ja osaa tehdä järkevät ja terveet ratkaisut joka asiassa? Eli menneisyys ei vaikuta enää asioihin, ja ihminen voi missä tahansa vaiheessa olla ihan mitä vain tahtoo olevansa?

Sinulla on varmaan vaikea ymmärtää, mitä ajan takaa. Ajan takaa sitä, että elämä on oikeasti monessa asiassa kuin keilarata. Yksi pallo kaataa keilan, ja keila muita keiloja. Asiat lähtevät liikkeelle siinä vaiheessa, kun pallo irtoaa kädestä keilaradalle. Siinä vaiheessa voi vain seurata pallon kulkua - tulokseen ei voi enää vaikuttaa. Joko tulee kaatoja tai ei. Asioihin voi vaikuttaa vasta seuraavalla uudella heitolla, ja todennäköisesti sekään ei mene hyvin, kun riittäviä pohjataitoja ei ole. Elämä on peli, ja hyvin pärjänneet ovat saaneet hyvät lähtökohdat jo kohdusta lähtien. Niillä, joilla menee huonosti, on todennäköisesti mennyt aina huonosti. Ihan kaikkeen ihminen ei voi vaikuttaa. Elämä rakentuu entisen päälle. Harva päättää ryhtyvänsä isona juopoksi tai narkkariksi. Joku ehkä päättää ryhtyä, mutta useimmat ajautuvat siihen onnettomien olosuhdetekijöiden seurauksena.

Äänestä
  • En tarkoittanut tätä. Vaan TÄTÄ..
    ihan normi mukava perhe ja hyvä turvallinen kasvatus ja sitten "miltähän huumeet tuntuu.. Ai vaarallisia.. Kaveri sanoi ettei ole vaarallisia....."

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    En tarkoittanut tätä. Vaan TÄTÄ..
    ihan normi mukava perhe ja hyvä turvallinen kasvatus ja sitten "miltähän huumeet tuntuu.. Ai vaarallisia.. Kaveri sanoi ettei ole vaarallisia....."

    Kaverin tarjous on vastustamaton tarjous.

    Valitettavasti. :(

    Unohtumaton ensikokemus on riippuvuuden alku.

    Kavalaa on, ettei ikimuistettava ensikokemus aluksi tunnu riippuvuudelta.

    Äänestä

  • Narkkareita naapureiksi = huumeita lasten käsiin
    Narkkari asukkaana = siivoa ruiskut leikkipaikalta

    Narkkareita naapurissa = jatkuva väkivallan uhka
    Yksi narkkari naapurina = monta lisää pihapiirissä

    Narkkari = esimerkkinsä avulla lisääntyvä loinen
    Kirjoittava narkkari = kiihtyvästi lisääntyvä loinen

    Äänestä

  • Narkkarien naapurustossa kasvanut lapsi on usein tuleva huumeenkäyttäjä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Miksi ihmiset oikein haluamalla haluaa oman elämänsä sekaisin ja sitten kinutaan kaiken maailman parantoloita normaalien ihmisten laskuun??
Röyhkeää toimintaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu