Ketä et äänestäisi?

Anonyymi

Pukkilan kuntavaaliehdokkaat alkavat olla selvillä. Valinta on monelle vaikea. Moni kuitenkin pystyy ainakin luettelemaan mahdolliset äänensä saajat. Mutta ketä ette äänestäisi ja miksi?

198

1095

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      En äänestäisi Juha Myllyojaa (Pukkilan Kokoomus) missään tapauksessa valtuustoon. Perustelukseni sanon kaikkien Pukkilan somefoorumeita seuraavien nähtävillä olevia tökerön kärkkäitä ja jopa agressiivisia kirjoituksia. Nämä kirjoitukset kertovat ehdokkaasta itsestään ja hänen arvoistaan riitävästi...

      • Anonyymi

        Sama, en äänestäisi Juha Myllyojaa (kok.). Perustelut ovat samat kuin edellisellä ja tuohon lisäisin mm. huolen siitä, että esimerkiksi sisäilmaongelmaisissa tiloissa työskentelevät/opiskelevat henkilöt joutuisivat kärsimään, jos Myllyoja pääsisi valtuustoon syöttämään käsityksiään, joiden mukaan oireilun syy on oireilijan korvien välissä.

      • Anonyymi

        No tuossapa yllättävä avautuminen kolmen vuoden törkyketjujen ja maalittamisen jälkeen. Oli jännittävä ja hyvin merkittävä julkistus. Ketä kiinnostaa mikään tunkiokorinasi? Eikä varmaan kukaan olisi arvannut mitä hait nerokkaalla uudella lokaketjullasi.
        Mutta hei- ehkä sinua lohduttaa, että et ilmeisen ulkopaikkakuntalaisena voi edes äänestää Pukkilan kuntavaaleissa. Tämä vaan tiedoksi vaikka varmaan pakkomielteisesti piirrät juuri hänen numeronsa lippuun olitpa missä kunnassa vaan. Äänestämättömyydelläsi ei siis ole silläkään mitään merkitystä. Turha siis miettiä.
        Luulen, että kukaan ei halua edes saada kaltaistesi tukea tai ääniä. Voit miettiä toimintaasi eräässä toisessa asiassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tästä huvittavasta ketjusta pari kommenttia:
        Häirikkö siunaa täysin kunnan toiminnan homeasiassa. Kaikkia homekouluasiaan liittyviä päättäjiä voi äänestää hänen mielestään ilman ongelmaa. Kaikki jatkuu kuten ennen.
        Häirikön mielestä ongelmallista on se, että hänen kanssaan ollaan eri mieltä ja se loukkaa. Se, että toimitaan ihmisten vahingoksi päätöksiä tehden on ihan ok.
        Tuosta voi taas päätellä paljoa eri asioita.
        Häirikkö ei selvästi ole kuntalainen joten hänen mielipiteellään on lähinnä kissanpieruraketin vinkuva arvo! Siinäkin on jokin tuhnuvaihde päällä kun ääni ei kuulu minnekään.
        Kannattaisiko keskittyä oman kunnan asioihin nyt koirankakkakauden alkaessa ja lähiympäristön viihtyvyyden ollessa se kaikkein tärkein kaikille?

        Ja mikä on se eräs toinen asia?

      • Anonyymi

        Mitäköhän foorumeita oikein luet? Täällä vihaketjussa kirjoittavan sana ei paljon paina avoimesti kirjoittavaa vastaan.
        Vv:n kirjoitukset ovat avoimesti omalla nimellä ja et näy ymmärtävän, että rehellinen kirjoittaja ei yritäkään mielistellä teksteissään ketään-etenkään tunkioprinsessoja.
        Ilmeisesti sinä haluat kultaa ja mirhamia ja voit hyvin äänestää sellaisia vaalien alla lupaavia ehdokkaita.
        Vv on kirjoittanut koko vaalikauden ainoana aktiivisena kirjoittajana FB:ssä. Äänestäjän on helppo nähdä onko hän omalta kannalta hyvä ehdokas vai ei.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tästä huvittavasta ketjusta pari kommenttia:
        Häirikkö siunaa täysin kunnan toiminnan homeasiassa. Kaikkia homekouluasiaan liittyviä päättäjiä voi äänestää hänen mielestään ilman ongelmaa. Kaikki jatkuu kuten ennen.
        Häirikön mielestä ongelmallista on se, että hänen kanssaan ollaan eri mieltä ja se loukkaa. Se, että toimitaan ihmisten vahingoksi päätöksiä tehden on ihan ok.
        Tuosta voi taas päätellä paljoa eri asioita.
        Häirikkö ei selvästi ole kuntalainen joten hänen mielipiteellään on lähinnä kissanpieruraketin vinkuva arvo! Siinäkin on jokin tuhnuvaihde päällä kun ääni ei kuulu minnekään.
        Kannattaisiko keskittyä oman kunnan asioihin nyt koirankakkakauden alkaessa ja lähiympäristön viihtyvyyden ollessa se kaikkein tärkein kaikille?

        Tässähän puhutaan nyt siitä, ketä kukakin ei äänestäisi. Ei täällä ole kukaan siunannut kenenkään toimintaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tässähän puhutaan nyt siitä, ketä kukakin ei äänestäisi. Ei täällä ole kukaan siunannut kenenkään toimintaa.

        Kukaan ei äänestäisi sinua!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kukaan ei äänestäisi sinua!

        Ei sinuakaan, jos ihmiset tietäis sun olevan niiden rivojen kirjoitusten ja uhkauksien takana. Mutta kyllä sun toimintatavat vielä käy selville.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei sinuakaan, jos ihmiset tietäis sun olevan niiden rivojen kirjoitusten ja uhkauksien takana. Mutta kyllä sun toimintatavat vielä käy selville.

        Taitaa aika monet jo tietääkin. Ihme kyllä, on malttanut jättää viime aikoina tuon sortin törkysepostuksensa pöytälaatikkoon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tässähän puhutaan nyt siitä, ketä kukakin ei äänestäisi. Ei täällä ole kukaan siunannut kenenkään toimintaa.

        Kaikki ovat äänestäneet jaloillaan vastaan kupposta ja lööperiä!

    • Anonyymi

      En äänestäisi ketään sekoomuksesta. Puolueen ihmiskuva on vastenmielinen, nyt kun vielä tuo Atte rinnastaa natsit ja kommunistit- Toisaalta, ne jotka äänestää sekoomusta, ei ehkä välitäkään humaaneista arvoista ja silloin ehkä mahdollisimman hankala tyyppi onkin heidän ehdokkaansa. Koska tämä häikäilemättömästi väsyttää vastapuolen. Näitähän on nähty ja tullaan näkemään.

      • Anonyymi

        Sieltä tuli taas karpaattien neron mylväys.
        On tosiaan väärin rinnastaa kahta ääretöntä pahaa toisiinsa.
        Kumpikin ansaitsee oman tuomionsa. Ainoa ero näillä kahdella aatteella kannattajineen on se, että kommunismi elää ja sillä on vielä nykyäänkin suomessa kannattajia jopa eduskunnassa. Natseja ei ole suomessa ollut tällä vuosituhannella.
        Tärkeää on siis vastustaa juuri sitä pahaa joka on vielä uhkana.

        Kutsutaanko Kalevaa karpaattien neroksi?

        Karpaattien nero oli yksi tyypillinen kommunisti.

        Caucescuhan oli ennemminkin kokkeli!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Caucescuhan oli ennemminkin kokkeli!

        Kommunistijohtaja kuten Pol Pot Kim Yong Un .
        Siis ilmeisesti aatetoverisi. Tovereistahan olet täällä puhunut kunnon neukkutyyliin jatkuvasti.

    • Anonyymi

      Minäkään en äänestäisi Myllyojaa. Käytöksensä syy.

      • Anonyymi

        Johan olet ketjun perustsnut ja nyt jo kolmannen kerran toitotat samaa asiaa. Sama ihminen mielessä ja katkeruutta kielessä. Miksi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Johan olet ketjun perustsnut ja nyt jo kolmannen kerran toitotat samaa asiaa. Sama ihminen mielessä ja katkeruutta kielessä. Miksi?

        Mitä ihmettä tarkoitat? Kolmannen kerran?

    • Anonyymi

      Vaalit siirtyy. Hyvä niin.

    • Anonyymi

      En äänestäisi ketään vanhasta hallituksesta, jotka ovat olleet päättämässä homekouluasian käsittelystä. He ovat olleet äärimmäisen törkeitä/julmia ja kohdelleet moraalisestikin ala-arvoisella tavalla ostajaperhettä. Pitkittäen vuosia tahallisesti kaupanpurkua ja näin ollen sairastuttaneet ostajaperheen lapset yhä pahemmin täysin tietoisena Kanteleen koulurakennuksen ongelmista, sekä sen aiheuttamista oireiluista lapsille varsinkin ostajaperheen pojalle. Lisäksi tällä petollisella toiminnallaan he ovat ajaneet yrittäjän perheineen vuosia kestäneeseen ahdinkoon.
      Kun ottaa huomioon vielä sen kuinka sovinnollisesti ostajaperhe asiointia kunnan kanssa hoiti on tämä erityisen törkeää.

    • Anonyymi

      En äänestäisi niitä kahta, joiden väitetään loikanneen persuista kykypuolueeseen, koska kohta he loikkaavat takaisin kuitenkin. Jostain syystä asiaa koskeva keskustelu poistettiin. Onkohan rikostutkinta jo vireillä?

      • Anonyymi

        Kuka väittää tuollaista? Väite ei pidä paikkaansa.
        Näyttää olevan häiriköllä äänestyspäätöksetkin väärän tiedon valossa tehtyjä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuka väittää tuollaista? Väite ei pidä paikkaansa.
        Näyttää olevan häiriköllä äänestyspäätöksetkin väärän tiedon valossa tehtyjä.

        Poliisi varmaan selvittää kuka väitti noiden kahden loukanneen. Eikös jompikumpi heistä jo ilmoittanut olevan tutkintapyynnön paikka?

        Poliisi nauraa ne pihalle.

      • Anonyymi

        Toisella heistä tosiaan on törkypersujen (joita siis pieni mutta näkyvä/kuluva osa persuista on) trollaus metodi kovassa käytössä. Ei jatkoon! Eikä ylipäätään mihinkään muualle kuin ehkä korkeintaan pöytälaatikkoon raapustajien osastolle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuka väittää tuollaista? Väite ei pidä paikkaansa.
        Näyttää olevan häiriköllä äänestyspäätöksetkin väärän tiedon valossa tehtyjä.

        Kyllä Loijas on persuloikkaari. Senhän nyt kaikki Pukkilassa tietää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä Loijas on persuloikkaari. Senhän nyt kaikki Pukkilassa tietää.

        Kuka tollo edes yrittää väittää, ettei Pukkilan Kokoomuksen Jyrki Loijas olisi persuloikkari.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuka tollo edes yrittää väittää, ettei Pukkilan Kokoomuksen Jyrki Loijas olisi persuloikkari.

        Olisiko sama joka väittää kaikesta muustakin ihan mitä sattuu. Salaliitot pyörivät omassa päässään taukoamatta, mutta väittää muiden näkevän sellaisia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisiko sama joka väittää kaikesta muustakin ihan mitä sattuu. Salaliitot pyörivät omassa päässään taukoamatta, mutta väittää muiden näkevän sellaisia.

        Sama, jonka niemeä ei saa mainita ja joka on vähän väliä laukalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sama, jonka niemeä ei saa mainita ja joka on vähän väliä laukalla.

        Ai se joka ei koskaan kirjoita täällä?

    • Anonyymi

      Tuli mieleen, että montako lukijaa siellä vaihtoehdottomassa valepukkilassa mahtaa olla?
      Siellä on taatusti äänestäjiä jotka voivat kertoa ketä eivät äänestäisi jos saisivat edes äänestää.

      • Anonyymi

        Keitä siellä muuten on? Onko armoitetun luojan ja omanasianajajan lisäksi muita paikkakunnalta?

      • Anonyymi

        Siellä ei valehdella mitään, toisin kuin sinä teet koko ajan täällä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siellä ei valehdella mitään, toisin kuin sinä teet koko ajan täällä.

        No tulihan se sieltä. Sinustakin siis se ryhmä on nimestään poiketen todellisuudessa Vaihtoehdoton Valepukkila!

      • Anonyymi

        Miksi siellä edes puututtaisiin äänestämiseen?
        Sen sijaan sinä voit aivan omalla nimelläsi kirjoittaa siellä tai kysyä ...aivan kuten kuka tahansa.
        Sinua kun tuntuu närästävän vähän kaikki kaikkialla, jopa kaikille avoin ryhmä, jossa voi kirjoittaa omalla nimellä.
        Toki sinne on turha yrittää laittaa naisten intiimialuesiin liittyviä törkytekstejä niissä menee raja.
        Asialinjalla jokainen voi kyllä kommentoida. Ainakin näin uskoisin.

        Eihän siellä vaihtoehtoryhmässä ole ketään asiasta todella tietäviä kirjoittajia. Eikä kyllä taida olla lukijoitakaan. Vain nuo mainitut henkilöt kirjoittelevat omia sepustuksiaan mikä on tietenkin ihan hyväksyttävää.
        Tuo intiimialuepakkomielle jää hieman epäselväksi, onko siellä ollut sellaistakin tekstiä? Anonyymihäiriköllä lienee jotain syyhyä kun kokoajan tuollainen on mielessä. Ei sitten ihme jos lukijatkin ovat vähissä.
        Hyvä tietää, että raja on vesirajassa ja kaikki muu käy. Ja sehän käy kiivaasti.

        Tuollainen ryhmä muuten todella onkin olemassa ja ilmeisesti häirikkö todella puolustaa sitä...Vaihtoehdoton Valepukkila. Taitaa olla parodia siitä edellisestä ryhmästä jäsenineen. Ilmeisesti olet jäsen siellä kun mainostat, että siellä puhutaan totta. Pikaisesti katsoen väitteesi saattaa kerrankin pitää paikkansa. Pitääpä perehtyä siihen ja palata sitten tänne kommentoimaan niitä totuuksia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Keitä siellä muuten on? Onko armoitetun luojan ja omanasianajajan lisäksi muita paikkakunnalta?

        Tiedoksi, että täällä mainostetaan tuota ryhmää siten, että siellä, jopa miesten intiimialueisiin liittyvä törkypuhe olisi hyväksyttävää. Sellaistaham on täällä s24:ssä esiintynyt vihapuhehäirikön teksteissä, joten tiedossa on minkätyyppistä on odotettavissa. Tyypillistä feministiryönää?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän siellä vaihtoehtoryhmässä ole ketään asiasta todella tietäviä kirjoittajia. Eikä kyllä taida olla lukijoitakaan. Vain nuo mainitut henkilöt kirjoittelevat omia sepustuksiaan mikä on tietenkin ihan hyväksyttävää.
        Tuo intiimialuepakkomielle jää hieman epäselväksi, onko siellä ollut sellaistakin tekstiä? Anonyymihäiriköllä lienee jotain syyhyä kun kokoajan tuollainen on mielessä. Ei sitten ihme jos lukijatkin ovat vähissä.
        Hyvä tietää, että raja on vesirajassa ja kaikki muu käy. Ja sehän käy kiivaasti.

        Tuollainen ryhmä muuten todella onkin olemassa ja ilmeisesti häirikkö todella puolustaa sitä...Vaihtoehdoton Valepukkila. Taitaa olla parodia siitä edellisestä ryhmästä jäsenineen. Ilmeisesti olet jäsen siellä kun mainostat, että siellä puhutaan totta. Pikaisesti katsoen väitteesi saattaa kerrankin pitää paikkansa. Pitääpä perehtyä siihen ja palata sitten tänne kommentoimaan niitä totuuksia.

        Mihin siis aiot perehtyä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mihin siis aiot perehtyä?

        Siihen parodiaryhmään. Siellä kirjoittajia ovat nimet omanasianajaja ja supilööperi. Sisältö on silkkaa rautaa ja ennustus oikeudenkäynnin tuloksesta vedonlyönteineen on käynnissä.
        On saattanut saada vaikutteita jostain toisesta häröryhmästä jota en tunne.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tiedoksi, että täällä mainostetaan tuota ryhmää siten, että siellä, jopa miesten intiimialueisiin liittyvä törkypuhe olisi hyväksyttävää. Sellaistaham on täällä s24:ssä esiintynyt vihapuhehäirikön teksteissä, joten tiedossa on minkätyyppistä on odotettavissa. Tyypillistä feministiryönää?

        Ainoa miesten intiimialueisiin liittyvä ilmaisu täällä on ollut se jonka itse tänne suolsit. Julkisesta Vaihtoehtoinen Pukkila -ryhmästä voi jokainen tarkistaa sen, ettei siellä ole mitään tuollaista kirjoitettu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ainoa miesten intiimialueisiin liittyvä ilmaisu täällä on ollut se jonka itse tänne suolsit. Julkisesta Vaihtoehtoinen Pukkila -ryhmästä voi jokainen tarkistaa sen, ettei siellä ole mitään tuollaista kirjoitettu.

        Tuolla nimityksellä olet täällä nimitellyt juuri kokoomuspoliitikkoa. Vain sinä olet nimitellyt ihmisiä asiattomasti ja törkeästi.

      • Anonyymi

        Miten tuollaiset lukemattomista eri anonyymikeskusteluista irti asiayhteyksistään repäistyt kirjoitukset jotka lienevät lisäksi omaa tuotantoasi liittyvät tähän keskusteluun?
        Tuo osoittaa yllä aika selvästi missä mennään tuossa vihakirjoittelussasi!

        Jollakin oli ensin hampaissaan ostajaperheen äiti, sitten Vihreiden Minna Järvenpää ja nyt viimeisimpänä Vaihtoehtoinen Pukkila FB-ryhmän perustaja... Miksiköhän..? Jakoi täällä suurta uutistaan Minna Järvenpään 'katalasta teosta' vaikka oikeasti on itse käyttäytynyt jatkuvasti huonosti ja saanut aikaan kaiken eripuran.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän siellä vaihtoehtoryhmässä ole ketään asiasta todella tietäviä kirjoittajia. Eikä kyllä taida olla lukijoitakaan. Vain nuo mainitut henkilöt kirjoittelevat omia sepustuksiaan mikä on tietenkin ihan hyväksyttävää.
        Tuo intiimialuepakkomielle jää hieman epäselväksi, onko siellä ollut sellaistakin tekstiä? Anonyymihäiriköllä lienee jotain syyhyä kun kokoajan tuollainen on mielessä. Ei sitten ihme jos lukijatkin ovat vähissä.
        Hyvä tietää, että raja on vesirajassa ja kaikki muu käy. Ja sehän käy kiivaasti.

        Tuollainen ryhmä muuten todella onkin olemassa ja ilmeisesti häirikkö todella puolustaa sitä...Vaihtoehdoton Valepukkila. Taitaa olla parodia siitä edellisestä ryhmästä jäsenineen. Ilmeisesti olet jäsen siellä kun mainostat, että siellä puhutaan totta. Pikaisesti katsoen väitteesi saattaa kerrankin pitää paikkansa. Pitääpä perehtyä siihen ja palata sitten tänne kommentoimaan niitä totuuksia.

        Älä suotta vaivaudu ainakaan tänne kommentoimaan. Ketään ei kiinnosta myötähäpeää aiheuttavat kirjoituksesi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä suotta vaivaudu ainakaan tänne kommentoimaan. Ketään ei kiinnosta myötähäpeää aiheuttavat kirjoituksesi.

        Ei todellakaan kannattaisi hänen kirjoittaa enää yhtään mitään. Alhaiset alakerranjuttunsa aiheuttavat kuvotusta ja todella suurta myötähäpeää. Tätä Anonyymia kuvaamaan käytetty, tämän Anonyymin itsensä tänne suoltama nimitys tuntuu nyt närästävän erityisesti. Kannattaisi opetella miettimään, mitä itsestään esille tuo. Minuakin tämä Anonyymi on syytellyt kyseisen nimityksen kohdistamisesta tiettyyn poliitikkoon, mutta en ole koskaan sellaista todellisuudessa tehnyt. Enkä ole edes nimittänyt ketään sillä sanalla.

        Niin siis Lötköpötkö nimitys on ihan hänen itsensä tänne lanseeraama. Hän nimitti Lötköpötköksi jotain muuta henkilöä mutta häneen itseensä se sopii kyllä parhaiten muista hänen kirjoituksistaan päätellen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jollakin oli ensin hampaissaan ostajaperheen äiti, sitten Vihreiden Minna Järvenpää ja nyt viimeisimpänä Vaihtoehtoinen Pukkila FB-ryhmän perustaja... Miksiköhän..? Jakoi täällä suurta uutistaan Minna Järvenpään 'katalasta teosta' vaikka oikeasti on itse käyttäytynyt jatkuvasti huonosti ja saanut aikaan kaiken eripuran.

        Ostajaperheen edustaja on keskustellut FB:ssä maalittamiesi poliitikkojen kanssa ja lentänyt aikanaan ihan omin toimin keskusteluryhmistä ulos. Syitä voit kysellä ylläpitäjiltä joihin täällä solvaamasi poliitikko ei kuulu, mutta esim. madame Järvenpää kuuluu.
        Vihreiden paikallisen puheenjohtajan sensurointitoimet FB:ssä tulivat esille siellä täysin avoimessa keskustelussa. Hän ei ole niitä kiistänyt eikä kyllä tuonut syytäkään esille.
        Se, että levität tuotakin keskustelua täällä perustamassasi ketjussa on oma asiasi ja tarkoituksena ilmeisesti riidan kylväminen poliitikkojen ja puolueiden välille. Taustalla voisi kuvitella olevan kauna siitä, että suosikkisi toiminta on estetty. Se mitä et tajua on fakta, että näitä tunkioähellyksiä ei kunnassa lueta kuin hyvänä viihteenä korkeintaan.
        VP-ryhmän perustajasta ei ole esitetty täällä eikä FB:ssä mitään kommentteja joten jos hän sellaista väittää on ehkä hyvä tuoda esiin jotain faktaa. Vanhemmat. com:n liepeillä olevat kirjoittelut eivät liity tietenkään tähän juttuun eikä niitä kukaan ole tuonutkaan esiin täällä. Kaikkien FB-ryhmissä mukana olevien kannattaa tietenkin käydä perehtymässä kaikkien kumppaniensa nettihistoriaan huolella. Näin tietää sitten kenen joukoissa seisoo.
        Uhriutuminen haiskahtaa aika lailla tässä keskustelussa ja sillä tässäkin asiassa pyritään saamaan sympatiaa naiskorttia vilauttelemalla valikoidusti jonkun anonyymiturjakkeen toimesta.
        VP-ryhmän perustajatar kävi keskustelua poliitikon kanssa Pukkila-ryhmässä ja hävisi sitten tuntemattomasta syystä keskusteluineen sieltä pois. Ryhmässä hän oli edelleen mukana mutta on ilmeisesti hävinnyt sittemmin sieltäkin vaikka joku ehti jo syytellä poliitikkoja siitäkin, että oli kerrottu tuon ihmisen tulleen poistetuksi sieltä. Varsinaisia ennustajia kun nyt näyttää tuo henkilö hävinneen sieltä. Meneeköhän kaikki aika omassa ilmeisen rakkaassa ryhmässä?
        Mitään erikoista sisältöä hän ei ole kirjoittanut omaan ryhmäänsä ja vetovastuu näyttääkin siellä olevan homeperheen edustajalla joka lappaa sinne vanhoja kuvakaappauksia ja äärimmäisen puuduttavia sepustuksia oikeudenkäynnin taustoista ja kulusta. Tarinoita, jotka ovat vähemmän yllättäen äärimmäisen puolueellisesta näkökulmasta kirjoitettuja ja latteita.

        Minna Järvenpää ei ole tehnyt homekoulujutun osalta mitään väärää, toisin kuin eräs joka kovin mielellään tituleeraa itseään poliitikoksi.

        Onko joku sanonut, että hän olisi tehnyt väärin?
        Ainoastaan on kerrottu, että hän poisti homekouluperheen äidin viestit ja koko naisen kuntapolitiikkaryhmästä. Eihän siinä ole mitään väärää!
        Tuo on fakta jota hän ei kiistä. Jos se poisto on sinusta väärin niin se on sinun asiasi.

        Eihän niitä juttuja tarvitse lukea. Jätä sen tekeminen meille joita ne kiinnostaa.

        Ai teitä kiinnostaa lokatoiminta ja törkyjutut asiallisten poliitikkojen mustamaalaamiseksi?

        Ei siellä sellaisia ole.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei siellä sellaisia ole.

        Ai siellä minne aurinko ei paista? Eihän siellä tosiaan ole lukijoitakaan ja kyse on ilmeisesti terapeuttisesta puuhastelusta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai siellä minne aurinko ei paista? Eihän siellä tosiaan ole lukijoitakaan ja kyse on ilmeisesti terapeuttisesta puuhastelusta.

        Lukijoiden määränhän näkee vain ryhmän perustaja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko joku sanonut, että hän olisi tehnyt väärin?
        Ainoastaan on kerrottu, että hän poisti homekouluperheen äidin viestit ja koko naisen kuntapolitiikkaryhmästä. Eihän siinä ole mitään väärää!
        Tuo on fakta jota hän ei kiistä. Jos se poisto on sinusta väärin niin se on sinun asiasi.

        Miksi jauhat tuota poistoasiaa kun sillä ei ole kenellekään mitään merkitystä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi jauhat tuota poistoasiaa kun sillä ei ole kenellekään mitään merkitystä?

        Sinähän tuon aiheen taas otit täällä puheeksi. Merkitystä sillä sitäpaitsi tuntuu kovastikin olevan esimerkiksi sen poiston uhriksi joutuneelle henkilölle.
        Minä ainakin säälin syrjäänheitettyä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinähän tuon aiheen taas otit täällä puheeksi. Merkitystä sillä sitäpaitsi tuntuu kovastikin olevan esimerkiksi sen poiston uhriksi joutuneelle henkilölle.
        Minä ainakin säälin syrjäänheitettyä!

        Kerrohan missä tämä poistettu henkilö on sanonut, että asia olisi jotenkin merkityksellinen hänelle. En ainakaan ole sellaista nähnyt.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerrohan missä tämä poistettu henkilö on sanonut, että asia olisi jotenkin merkityksellinen hänelle. En ainakaan ole sellaista nähnyt.

        En ole sanonut, että hän olisi niin sanonut. Ole tarkka höpinöissäsi.
        Lue hänen kommenttinsa FB Kuntapolitiikkaryhmässä 2018-2019. Tietenkin ainoastaan hän voi tietää onko asialla jotain väliä.
        Ei kai se kivakaan ole jos tulee heitetyksi ulos jostain keskustelusta. Vaikea nähdä mitään eroa siinä onko harmittanut Pukkila Air vai Kuntapolitiikka Pukkila Air.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerrohan missä tämä poistettu henkilö on sanonut, että asia olisi jotenkin merkityksellinen hänelle. En ainakaan ole sellaista nähnyt.

        Nythän muuten kaksi ihan eri keskustelujen veteraania on koonnut voimansa eräässä puuharyhmässä. Siellä on molemmilla piloteilla lentotunteja Pukkilan FB:n ympärillä kiitettävästi. Aika happamia kommentteja tuntuu kohdistuvan kuntaan ja sen ryhmiin..mutta se ei tietenkään tarkoita yhtään mitään.
        Vertaistuki on tärkeä apu kaikissa ongelmissa. Poliitikot tai kuntalaiset eivät ehdi ihan jokaisen kädestä pitämään ja se saattaa tuntua kovin pahalta ja siksi hyvä ystävä tai lemmikki on niin kovin tärkeä sorrettujen yössä.

        Olipas taas kerran niin ilmeikästä viestintää että...

        En tiedä kenestä puhut, mutta sen tiedän, että eräs Pukkilan kuntapoliitikko on estetty somessa useiden henkilöiden toimesta. Myös toisten poliitikkojen. Eikä tarvitse ihmetellä, miksi niin on.

        Niin taitaa olla. Ainakin vihreiden kaksikko on blokattu monien toimesta. Syynä siihen taisi olla se, että he blokkasivat muita poliitikkoja saatuaan kritiikkiä toiminnastaan kuntapolitiikkaryhmässä..
        Varmaan niitä blokattuja ovat sellaiset, joita ei näy yhteisissä keskusteluissa. Niitä on muuten aika paljon.

        Kyllä se kokoomuslainen on se monen toimesta blokattu.

        Taitaa sinua harmittaa jos et itse pysty lukemaan ihailemasi poliitikon kirjoituksia.
        Mitä luulet onko kenellekään haittaa vaikkapa sinun blokkaamisistasi?
        Ihmiset jotka eivät koskaan kirjoita tai muutenkaan esitä mielipiteitään oma
        avat nollatehon blokkauksillaan.

        Nämä toistensa blokkaajat eivät ilmeisesti oikein hahmota sitä, että me kaikki muut ryhmäläiset näemme edelleenkin sen, mitä tämä blokattu blokkaajastaan kirjoittaa ja toisinpäin. Eli kun esim. nyt tästä kokoomuslaisesta blokatusta on edelleenkin kirjoitettu, ei hän sitä itse näe.

        Eniten harmittaa tietenkin vaihtoehtosaarnaajia joiden tarinointia kukaan ei lue. Koko kunta on blokannut heidät ilmeisesti kollektiivisesti.
        Kaikki jäsenet ovat ulkopaikkakuntalaisia ja mukana tekaistuja henkilöitä ns. duplikaatteja. Jäsenenä on vain yksi Kokoomiksen uusi kuntavaaliehdokas paikkakunnalta. Hänkin varmaan ihmettelee menoa vain passiivisesti ja pitää vahtia.

        Sinähän et lukijoiden määrää näe. Etkä myöskään saa heidän yhteydenottojaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä se kokoomuslainen on se monen toimesta blokattu.

        Eipä ole sellaisesta tietoa. Et ilmeisesti pääse mihinkään Pukkilan FB ryhmään kun.höpiset omiasi.

        Kyllä on sellaisesta tietoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lukijoiden määränhän näkee vain ryhmän perustaja.

        Minkä ryhmän? Tämä on ketju tampio!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä se kokoomuslainen on se monen toimesta blokattu.

        Tarkoitatko sitä joka on seuraamassa VP-ryhmää?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nämä toistensa blokkaajat eivät ilmeisesti oikein hahmota sitä, että me kaikki muut ryhmäläiset näemme edelleenkin sen, mitä tämä blokattu blokkaajastaan kirjoittaa ja toisinpäin. Eli kun esim. nyt tästä kokoomuslaisesta blokatusta on edelleenkin kirjoitettu, ei hän sitä itse näe.

        Nyt puhut läpiä päähäsi. Viimeksi eilen nuo puhuivat keskenään siellä ryhmässä.
        Ei sulla taida kulkea ihan täysillä!
        Mielikuvitus tekee tepposet. Mielikuvitusryhmät ja kuvitteelliset blokit sun muut sekoilut,

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt puhut läpiä päähäsi. Viimeksi eilen nuo puhuivat keskenään siellä ryhmässä.
        Ei sulla taida kulkea ihan täysillä!
        Mielikuvitus tekee tepposet. Mielikuvitusryhmät ja kuvitteelliset blokit sun muut sekoilut,

        Blokattuna et näe blokkaajasi kirjoituksia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Blokattuna et näe blokkaajasi kirjoituksia.

        Ai et näe? Se on sinun huolesi. Minua ei ole blokattu mutta en toki halua nähdä ahdasmielisten kirjoituksia. Jos näen henkilön tekstistä, ettei ajatusta ole mukana en toki lue sellaisia juttuja. Jos ihmiset eivät kirjoita keskenään ja kun jotkut eivät esitä koskaan mitään omia mielipiteitään ei ole mitään väliä vaikka keskustelukumppan ei olisi syntynytkään.
        Mikäköhän pakkomielle sinulla taas on? Eikö veri kierrä päässä?

        Ei ole kauaakaan kun vv Myllyoja kitisi FB-ryhmässä sitä, ettei hän näe joidenkin kirjoituksia koska hänet on estetty.

        Miten tuo liittyy tähän keskusteluun?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole kauaakaan kun vv Myllyoja kitisi FB-ryhmässä sitä, ettei hän näe joidenkin kirjoituksia koska hänet on estetty.

        Siellä FB-ryhmässä jotkut toiset kuntapoliitikot kertoivat blokanneensa hänet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siellä FB-ryhmässä jotkut toiset kuntapoliitikot kertoivat blokanneensa hänet.

        Ehkä kerrot nimet? Puhut täällä ihan pehmoisia mitään perustelematta.
        Tiedossa on vain että ns. viherduo loukkaantui saamastaan aiheellisesta kritiikistä ja esti henkilökohtaisilla tileillään viestintuojan.
        Ihmisiä perusteetta estävien ja keskusteljoita poistavien olisi hyvä kyetä ottamaan vastuuta ja ainakin pystyä perustelemaan tekonsa. Mutta ei, päät pannaan vaan pensaaseen kuten homekoulutapauksessakin tehtiin.
        Tiettävästi mitään keskustelua noiden kuoreensa käpertyneiden ja kriittisen äänen välillä ei oltu henkilökohtaisilla tileillä käytä koskaan aiemminkaan joten tuon kiukuttelun merkitys on - nolla.
        Tasapuolisuuden nimissä heidät suljettiin politiikkaryhmän kirjoitusten mukaan sitten pois vv:n FB:stä. Ei ole ilmaisia lounaita ja diplomatian kauniiden periaatteiden mukaan kommunikaatio ei ole yksisuuntainen tie.
        Kaikki tämä kerrottiin siis tuoreeltaan FB:ssä jo ajat sitten mutta ilmeisesti sinut on sieltä suljettu kun höpiset täällä omiasi.
        Asia ei ole näköjään vaikuttanut mitenkään keskusteluun ja näkymiseen FB:ssä kenenkään osalta. Näillä asioilla ei ole tosiaan mitään tekemistä Pukkilan FB-ryhmien kanssa.
        Vain vv näistä on somessa aktiivinen kirjoittaja. Hänen kirjoituksiaan näkyy jatkuvasti. Aktiivisuus ja laaja-alainen kirjoittelu ärsyttää sellaisia ihmisiä, jotka eivät joko osaa tai laiskuuttaan viitsi osallistua mielipiteenvaihtoon.
        Ketään poliitikkoja ei ole estetty FB-ryhmistä ja ainoita poistettuja ovat henkilöt jotka rikkovat keskustelusääntöjä. Näillä on tiettävästi nykyään oma ryhmä FB:ssä kuten heille joku suositti aikanaan. On tosiaan turha uhriutua jos lentää ulos keskustelusta-aina voi avata oman ryhmän! Neuvoja noudatetaan näköjään orjallisesti ja ryhmä on perustettu ikäänkuin karanteenissa olevien oleskelutilaksi. Mitään tolkkua sen kirjoituksissa ei kyllä ole.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai et näe? Se on sinun huolesi. Minua ei ole blokattu mutta en toki halua nähdä ahdasmielisten kirjoituksia. Jos näen henkilön tekstistä, ettei ajatusta ole mukana en toki lue sellaisia juttuja. Jos ihmiset eivät kirjoita keskenään ja kun jotkut eivät esitä koskaan mitään omia mielipiteitään ei ole mitään väliä vaikka keskustelukumppan ei olisi syntynytkään.
        Mikäköhän pakkomielle sinulla taas on? Eikö veri kierrä päässä?

        Sinulla niitä pakkomielteitä näyttää olevan enemmänkin. Veri taas kiertää toisessa päässä liikaa (silloin alkaa sekolaukkahäröily) ja toisessa tuskin ollenkaan (siitä sitten täällä avautuu toistuvasti peilaten tuota ongelmaa muka muiden ongelmaksi).

    • Anonyymi

      Kyllähän ryhmän kirjoitukset näkyy kaikille paitsi niille, jotka ylläpitäjä on estänyt tai jotka on estäneet tämän.
      Onkohan tämäkin ryhmää koskeva keskustelu nyt yritys johtaa keskustelua pois otsikon aiheesta?

      • Anonyymi

        Eiköhän kaikki täällä tunkiohaaveiluasi lukevat ole jo kertoneet ketä eivät äänestä. Taitaa olla 0 ”kirjoittajaa” Pukkilasta kun olette ulkopaikkakuntalaisia mitä ilmeisimmin. Noin häiriintyneitä ei siinä kunnassa ole!

        Taitaa se häiriintynein olla Pukkilassa asuva naisten intiimialueisiin teoriassa erittäin perehtynyt yksilö.

        On kyllä kuvottavaa tuo mukijoukkojen perjantaikänniläppä! Hävetkää ja miettikää mitä mainetta tuollainen tuo muka tukemallenne asialle. Koko homekouluasia muistetaan oudoista puolustajistaan ja naisten pikkareista maastossa pitkin järven rantoja.

        Niinpä, ja poikkeuksellisia hajukokemuksiaan tänne levitellyt...

        Ole hyvä ja häpeä ihan itse vaan. Kyseessä ei ole perjantailäppä eikä läppä yleensäkään vaan totuus. Mieti ihan itse myös tuota maineasiaa keskenäsi, varsinkin jos vielä satuttuisit olemaan kuntapolitiikassa mukana. Pidä vaan itse korkki kiinni kun se sinulle selvästikin onglema taitaa olla. Ainakin niin usein sitä sinulle toivotetaan useilta eri tahoilta.
        Lopeta ongelmiesi/asioittesi peilaaminen muihin ja ryhdistäydy. Muutos lähtee itsestä. Ota vaikka sarjakuvasankari sarjis, rauhoitu sen parissa ja keskity siihen. Laukalle lähdön oireita on taas havaittavissa. Pysy poissa näppikseltä pe-su niin ei tarvitse hävetä itsesi eikä muiden.

        Näin on! Koko eilisen ja tämän päivän taas toteuttanut itseään täällä non stoppina jos vaan joku viitsii vasta-argumentin laittaa.
        Mulla yksi pyyntö ois, viekää sen näppäimistö pois!...

        Joskus toiveet toteutuvat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joskus toiveet toteutuvat.

        Ohos. Ihmeiden aika ei siis ole ohi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joskus toiveet toteutuvat.

        Olisiko Sidukkavalas ollut jämäkkänä ja toiminut. Hyvä. Palauta näppis...jos pakko....niin vasta maanantaina.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On kyllä kuvottavaa tuo mukijoukkojen perjantaikänniläppä! Hävetkää ja miettikää mitä mainetta tuollainen tuo muka tukemallenne asialle. Koko homekouluasia muistetaan oudoista puolustajistaan ja naisten pikkareista maastossa pitkin järven rantoja.

        Mitä??? Ymmärsinkö oikein, että tämä "Anonyymi" käskee muita häpeämään omien kirjoitustensa kommentoinnista/esiin tuomisesta!!!???
        Mistä ihmeen maineesta " tukemallenne asialle" tämä "Anonyymi" horisee? Entäpä tuo viimeinen lause!!??
        Eiköhän nämä homekouluasiat puida ihan "aikuisten oikeesti" oikeudessa. Tuskin suomi24:n kirjoitukset tuomariin vaikuttavat. Ei hän näitä lue. Ehkä tukijoukoilla on oikeudessa painoarvoa omaavaa todistusta. Eikä tällaiset länkytykset mitenkään vaikuta todistusaineistoa heikentävästi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinpä, ja poikkeuksellisia hajukokemuksiaan tänne levitellyt...

        Nuuhkuttelee siellä täällä, sitä sun tätä. Väittää muiden haarovälin tuksuvan/haisevan milloin millekin.... Noh mitä mahtaa tietää tuntemattomien alapään tuoksuista? Ei mitään! Jälleen kerran peilaa omakohtaista aistimaailmaansa. Vai välittääkö "isojen poikien juttuja" sittenkin. Kaikkien asioiden asiantuntija teoriassa. Eikös joku tässä taannoin näissä keskusteluissa maininnutkin, että tämä "Anonyymi" tietää naisten intiimiasioista enemmän kuin keskiverto nainen. "Mahtavaa perehtyneisyyttä asioihin joista ei mitään ymmärrä". Joten teoria hallussa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä??? Ymmärsinkö oikein, että tämä "Anonyymi" käskee muita häpeämään omien kirjoitustensa kommentoinnista/esiin tuomisesta!!!???
        Mistä ihmeen maineesta " tukemallenne asialle" tämä "Anonyymi" horisee? Entäpä tuo viimeinen lause!!??
        Eiköhän nämä homekouluasiat puida ihan "aikuisten oikeesti" oikeudessa. Tuskin suomi24:n kirjoitukset tuomariin vaikuttavat. Ei hän näitä lue. Ehkä tukijoukoilla on oikeudessa painoarvoa omaavaa todistusta. Eikä tällaiset länkytykset mitenkään vaikuta todistusaineistoa heikentävästi.

        Ei tosiaankaan ole oikeudenkäynnin kanssa mitään tekemistä sillä, mitä törkeilijän toimiin liittyen täällä kirjoitetaan.

      • Anonyymi

        Minkä runoilijan maailma onkaan Myllyojassa menettänyt! Kannattaisko Han hakea taiteilija-apurahaa ja heittäytyä vapaaksi taiteilijaksi?

      • Anonyymi

        Näppispiilo siis paljastui...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minkä runoilijan maailma onkaan Myllyojassa menettänyt! Kannattaisko Han hakea taiteilija-apurahaa ja heittäytyä vapaaksi taiteilijaksi?

        Väität siis julkisesti, että hän on kirjoittanut tuon runon? Vahvistatko asian.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Väität siis julkisesti, että hän on kirjoittanut tuon runon? Vahvistatko asian.

        Jospa hän itse vahvistaisi jos näin on.

      • Anonyymi

        Ihminen joka suoltaa tällaista tekstiä tuntemattomille niin mitä hän mahtaakaan suoltaa oletetulle naisystävälleen...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jospa hän itse vahvistaisi jos näin on.

        Joku oli joskus kovinkin huolissaan tekijänoikeuksista, mutta tuota tuherrosta ei kukaan taida tunnustaa omakseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihminen joka suoltaa tällaista tekstiä tuntemattomille niin mitä hän mahtaakaan suoltaa oletetulle naisystävälleen...

        Toivottavasti sellaista ei ole!

      • Anonyymi

        Runo kuvailee juuri häirikköä, niinhän se on. Tuossa on kiinnitetty huomiota häirikön narsistiseen pullisteluun. Tuon mukaan tämä olisi kanteleelta kotoisin kun koulua on siellä käyty ja ja ilmeisesti nuoruuden mukihäiriköintiin viitataan -naispuolinen.
        Toisaalta runossa on taiteelliset vapaudet ...ei taida pöksyissä litistä mikään kun nainen tulee tiettyyn ikään.

        Siinä sitä on taas vaalikampanjaa kerrakseen. Mahtaako olla ihan mainostoimiston laatima?

    • Anonyymi

      Persuja ei missään nimessä ,sairas puolue vie suomen tuhoon.

      Unkarin tiellä ja Trumpin ja trolli kansaa koko persut.

      Voi sanoa jopa sairasta porukkaa. Kun kuuntelee heidän puheita niin pelkkää valhetta ja mustamaalausta.

      Äärioikeistolainen trolli puolue joutaa kaikki erottaa veronmaksajat maksvat ihan tyhjästä heille samoin persujen europarlamentikoille. Mitä he ovat saaneet aikaiseksi ei mitään.

    • Anonyymi

      Pukkilan Kokoomuksella ei ole hätää kuntavaalien suhteen. Heillä on ääniharavana sulavasanainen hyväosainen puolueensa Toivo. Onneksi olkoon!

      • Anonyymi

      • Anonyymi

        Oletko sitä mieltä, että sairaaloissa olevien ei tarvitsisi saada äänestää? Sääli, ettei asia kuulu kuntavaalien piiriin, muuten voisit tehdä siitä vaalilauseesi: epäinhimillisyyden puolesta! Tällä hetkellä potilaat saavat äänestää. https://vaalit.fi/aanestaminen-laitoksessa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko itse ehdokkaana? Kun vaalitaisto käydään enimmäkseen verkossa niin näihin merkkeihin kannattaa kiinnittää huomiota:
        https://www.iltalehti.fi/mielijamasennus/a/cd18fb30-6cf9-4746-8ca7-aa9727499540

        Näissä ketjuissahan on jo vuosia ihmetelty mikä tarve jollain on vakuutella itselleen (pullistella) miten vahva ostajaperheen juttu on .
        Vihreiden vaalimainoksessa on myös sisältö jäänyt syrjään ja Suuri johtaja näyttää hauistaan . Siinä kaikki sisältö heillä.

        Olet siis varmistanut asian kohdaltasi. Nyt et vaan ymmärrä, että kunta on väärä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näissä ketjuissahan on jo vuosia ihmetelty mikä tarve jollain on vakuutella itselleen (pullistella) miten vahva ostajaperheen juttu on .
        Vihreiden vaalimainoksessa on myös sisältö jäänyt syrjään ja Suuri johtaja näyttää hauistaan . Siinä kaikki sisältö heillä.

        Pukkilan Kokoomus onkin taas vahvoilla, kun tämä hyväosainen ja asiallisesti kirjoittava, puolueen ääniharava Toivo Tärviö lanseeraa myös puolueensa sisällön ja hoitaa mainonnan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko itse ehdokkaana? Kun vaalitaisto käydään enimmäkseen verkossa niin näihin merkkeihin kannattaa kiinnittää huomiota:
        https://www.iltalehti.fi/mielijamasennus/a/cd18fb30-6cf9-4746-8ca7-aa9727499540

        Tämä on tullut täällä niin tutuksi! Merkkeihin on kyllä kiinnitetty huomiota.
        Joku onkin pitänyt jo vuosia ah, niin ansiokasta vaalikampanjaansa....mahtaa olla mahtava äänisaalis tiedossa.

      • Anonyymi

        Kirjoita vaan omasta puolestasi. Kyllä kaikille muille ehdokkaille kelpaisi ääni kuin ääni. Niillähän sitä paikka saavutetaan.
        Taas meni väärin: Äänestän Pukkilassa mutten toki sinua.

      • Anonyymi

        Woi, voi. Taitaa tuon Toivon toivo olla mennyttä. Ei jatkoon! Karmeaa jos kaltaisensa päsmäri olisi kuntapäättäjänä. Ei omaa alkeellisimpiakaan yhteistyötaitoja, asiallisesta keskustelutaidosta puhumattakaan.

      • Anonyymi

        Varsinainen puolueensa keulakuva tämä Toivo Tärviö.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pukkilan Kokoomus onkin taas vahvoilla, kun tämä hyväosainen ja asiallisesti kirjoittava, puolueen ääniharava Toivo Tärviö lanseeraa myös puolueensa sisällön ja hoitaa mainonnan.

        No, onhan se noloa kun itse on sössinyt omat ja puolueensa mahdollisuudet.

      • Anonyymi

        Näinhän se taitaa oletetulle kumppanillesi käynyt. Kunhan et pilaisi hänenkin kuvioitaan.

      • Anonyymi

        Kovasti näyttää ahdistavan politiikka häirikköä. Iloitsisi jos uskoisi itsekään omiin hourujuttuihinsa. Ei usko.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kovasti näyttää ahdistavan politiikka häirikköä. Iloitsisi jos uskoisi itsekään omiin hourujuttuihinsa. Ei usko.

        Se on se Toivoton Tärviö, joka on sössinyt päsmäröinnillään kautta linjan...ei kannattaisi lähteä houruilemaan ympäriinsä.

    • Anonyymi

      En koskaan äänestäisi sellaisia jotka eivät uskalla asettua ehdokkaaksi ja jotka yrittävät halveksia ja painaa politiikkaan lähteneitä!
      Luuserit ja ja puskahuutelijat jäävät siis vastakin vaille ääniä. Sellaisia pyöriin täällä tunkiossa ja eräässä FB-ryhmässä joka keskittyy poliitikkojen asiattomaan kritisoimiseen!

      • Anonyymi

        Noh, vaikeahan sitä on äänestää jos ei ole edes ehdolla. Mitähän tuollakin typeryydellä yritit ilmaista?
        Sinuna en kirjoittelisi muista "Luuserit ja ja puskahuutelijat"...ettei nyt taas vaan osuisi omaan nilkkaan.
        Vaihtoehtoinen Pukkila fb-ryhmässä ei lukemani perusteella ole keskitytty poliitikkojen asiattomaan kritisoimiseen. Kyllä siellä ilmeisesti kaikki on totta.

      • Anonyymi

        Jos on ihan itse pelannut shakkinsa mattiin jo ennen vaaleja, niin turha siitä muita on syyttää!
        Samalla olet tainnut torpata myös puolueesi mahdollisuudet menestyä.

        Pakonomainen tarpeesi painaa tuota puoluetta kertoo juuri päinvastaista. Galluppien valossa kokoomus menestyy hyvin ja sekös harmittaa puskaruikkua!

        Kyllähän meistä moni kokoomusta kannattaa, mutta Pukkilan kokoomusta ei. Homekouluasiassa törkeimmin käyttäytyneetkin löytyy sieltä.

      • Anonyymi

        Missä siellä on poliitikkojen asiatonta kritisoimista? Siellähän on vain suoria lainauksia kyseisiltä poliitikoilta!

        Samaa ihmetelty. Ihan ihmeellisiä väitteitä nuo, että jotakin asiatonta olisi siellä poliitikoista esitetty.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllähän meistä moni kokoomusta kannattaa, mutta Pukkilan kokoomusta ei. Homekouluasiassa törkeimmin käyttäytyneetkin löytyy sieltä.

        Kyllä Kokoomuksen suosio Pukkilassa on hyvä. Syynä sekin, että puolueen edustajat eivät ole mukana homekoulusotkussa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missä siellä on poliitikkojen asiatonta kritisoimista? Siellähän on vain suoria lainauksia kyseisiltä poliitikoilta!

        Häirikkö kirjoittaa juttunsa itse ja väittää niiden kirjoittajaksi poliitikkoja. Seassa toki aitojakin kirjoituksia jotka on alunperinkin kirjoitettu julkisesti ja ovat hyvin asiallisia. Kritiikkiä toki asiattomasti toimivia kohtaan mutta julkisuuteen tulleet saavat julkisuuden kestää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä Kokoomuksen suosio Pukkilassa on hyvä. Syynä sekin, että puolueen edustajat eivät ole mukana homekoulusotkussa.

        Missä teit gallupin?

        Anna yksi esimerkki tuollaisesta väittämästäsi häirikön itse kirjoittamasta jutusta. Pystytkö?

        Etköhän häirikkö itse tiedä niitä aika monta. Olet laittanut tänne jopa satoja anonyymi-nimellä kirjoitettuja juttuja joiden vaan väität olevan jonkun poliitikon kirjoittamia. Ilman mitään järjellistä perustelua. Olet naurettava pelle !
        Myös ryhmänkeskustelija-nimimerkki on ollut aiemmin täysin vapaa kenen tahansa käytettäväksi ja menit senkin kanssa ansaan ryhtyessäsi sillä kirjoittamaan. Tuo nimimerkki on rekisteröity käyttöön ilmeisesti vasta pari viikkoa sitten. Sitä ennen se oli vapaassa käytössä vuosina 2018-2019. Käytössäsi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Häirikkö kirjoittaa juttunsa itse ja väittää niiden kirjoittajaksi poliitikkoja. Seassa toki aitojakin kirjoituksia jotka on alunperinkin kirjoitettu julkisesti ja ovat hyvin asiallisia. Kritiikkiä toki asiattomasti toimivia kohtaan mutta julkisuuteen tulleet saavat julkisuuden kestää.

        Siis tarkoitatko, että mainitsemasi häirikkö on kaapannut Facebookissa profiileja ja kirjoitellut niissä höpöjä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siis tarkoitatko, että mainitsemasi häirikkö on kaapannut Facebookissa profiileja ja kirjoitellut niissä höpöjä?

        Se häirikkö ei uskalla kirjoittaa FB:ssä. Ainakaan asiallisten ihmisten perustamissa ryhmissä. Muista en toki tiedä, mikä niissä on tilanne.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Etköhän häirikkö itse tiedä niitä aika monta. Olet laittanut tänne jopa satoja anonyymi-nimellä kirjoitettuja juttuja joiden vaan väität olevan jonkun poliitikon kirjoittamia. Ilman mitään järjellistä perustelua. Olet naurettava pelle !
        Myös ryhmänkeskustelija-nimimerkki on ollut aiemmin täysin vapaa kenen tahansa käytettäväksi ja menit senkin kanssa ansaan ryhtyessäsi sillä kirjoittamaan. Tuo nimimerkki on rekisteröity käyttöön ilmeisesti vasta pari viikkoa sitten. Sitä ennen se oli vapaassa käytössä vuosina 2018-2019. Käytössäsi.

        Varavaltuutettu Juha Myllyoja (Pukkilan kokoomus) joutui Facebookissa myöntämään nuo ryhmänkeskustelija-nimimerkillä tänne Suomi24:n vuonna 2018 kirjoitetut viestit omikseen, joten ihan turha selitellä täällä enää mitään. Kyseisiä viestejä voi lukea Vaihtoehtoinen Pukkila FB-ryhmästä.

        Joku rekisteröi nyt ihan vasta tuon ko. nimimerkin itselleen ja yritti selitellä asiaa siten, että sitä olisi käyttänyt aiemmin moni ja 'hänkin' päätti nyt sitten sitä käyttää... Aika epätoivoinen yritys maalata musta valkoiseksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se häirikkö ei uskalla kirjoittaa FB:ssä. Ainakaan asiallisten ihmisten perustamissa ryhmissä. Muista en toki tiedä, mikä niissä on tilanne.

        Missä se häirikkö sitten on esiintynyt muiden nimillä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pakonomainen tarpeesi painaa tuota puoluetta kertoo juuri päinvastaista. Galluppien valossa kokoomus menestyy hyvin ja sekös harmittaa puskaruikkua!

        Ei suinkaan harmita! Ei puolue ole ratkaisevin tekijä pienen kunnan päättäjissä vaan äänestettävien kapasiteetti. Pienessä kunnassa yksisikin urpo päättäjä saattaa saada paljon vahinkoa aikaan ja tulla todella kaalliiksi kunnalle/kuntalaisille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä Kokoomuksen suosio Pukkilassa on hyvä. Syynä sekin, että puolueen edustajat eivät ole mukana homekoulusotkussa.

        Hehän juuri ovat törkeimmin käyttäytyneet julkisesti asian tiimoilta.

    • Anonyymi

      No eikö se pitäisi niitä persuja äänestää, ei ainakaa vihreitä, sdp ,tä ja vasemmistoliittilaisia, missään tapauksessa. Keskustaa nyt vois ajatella, mutta mieluummin kristillisiä.
      On se keskusta käynyt ilkeäksi, on se vihreä kommari islamilainen puheenjohtajakin. kovin ilkeä, näköinenkin ja -käytöksinen ja puhemiehenä toimiva Vehviläinen myös.
      Ei tämä hyvältä näytä, suuntaa antavana kunnallisvaleihin.

      • Anonyymi

        Jos olisi puolue, joka laittaa omasta laiskuudesta ja omista virheistä muita syyttävät maksamaan typeryydestään, äänestäisin sitä.

      • Anonyymi

        En oikein luota siihen puolueeseen, mutta asialliset ehdokkaat sillä on täällä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En oikein luota siihen puolueeseen, mutta asialliset ehdokkaat sillä on täällä.

        On tosiaan maailmankirjat sekaisin kun persuilla täyspäiset ja asialliset ehdokkaat ja esim. vihreät kaaoksessa leipääntyneine ja homejutussa tahriintuneine edustajineen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On tosiaan maailmankirjat sekaisin kun persuilla täyspäiset ja asialliset ehdokkaat ja esim. vihreät kaaoksessa leipääntyneine ja homejutussa tahriintuneine edustajineen.

        Ei ainoastaan vihreiden ehdokas ole tahriintunut... Ja vihreillä on muitakin ehdokkaita.

        On ainakin huomattavasti isompi liikevaihto ja -voitto vihreiden edustajan johtamassa yrityksessä kuin jollain muulla "hyväosaisella"..........

        "Hyväosaisella" joka patistaa muita töihin ja ilkkuu milloin mistäkin. Itse kirjoittaa useita kirjoittajia vastaan 24/7 ei ihme jos liikevaihto ei ole kummoinen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ainoastaan vihreiden ehdokas ole tahriintunut... Ja vihreillä on muitakin ehdokkaita.

        Eipä juuri ole. Mutta se onkin niiden ongelma.

    • Anonyymi

      ryhmänkeskustelija 23.04.2018 08:58:
      "Muuten, mikä estää teistä jotain yksilöä perustamasta omaan faceryhmää, jossa ei ole ketään päättäjää moderoimassa. Lupaan tulla mukaan sinne keskustelemaan nimillä.
      Jos ei itse viitsi tehdä mitään rakentavaa, niin voi vaan valittaa nimettömänä. Ehdotan ryhmällenne nimeä itiöpesäke tms..."

      • Anonyymi

        No perustiko joku itiöpesäkkeen? Onko nyt perustettu vaihtoehtoinen pesäke? Siellä ei ainakaan ole mitään rakentavaa tai asiaa muutenkaan.
        Tuossahan häirikkö ilmeisesti miettii ratkaisuaan.

    • Anonyymi

      Ahaa, varavaltuutettu Myllyoja siis olisi osallistunut keskusteluun vain hänen itse määräämällään tavalla nimetyssä FB-ryhmässä, jossa olisi ollut hänen itse haluamaansa keskustelua. Selvä. (Tällä kommentilla ei sitten tarkoiteta sitä, että joku olisi häntä sinne kaipaillut.)

      • Anonyymi

        Ummehtuneen, vuosia mädäntyneen pierun kierrätykseen on perustettu oma FB-ryhmä, jossa märehditään ja röhnötetään siinä itsessään, kirjoittajien omassa tuotoksessa joka tosiaan löyhkää kuin viikon käynyt mäski.
        ” Kääkän vikinä korvissani, paukapään kera täysi kukkuu; faces on onni omananansa, sädesieneen talot verhoutuu.”

        Miksi siteeraat omaa runoasi? Lukija saa kuvan, että se olisi facebook-ryhmässä, joka on saanut sinut suunniltaan.

        Mistäköhän mahdat häirikkö taas oikein puhua ja kenelle?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi siteeraat omaa runoasi? Lukija saa kuvan, että se olisi facebook-ryhmässä, joka on saanut sinut suunniltaan.

        Kissat ja uhriutujat 0 ääntä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ummehtuneen, vuosia mädäntyneen pierun kierrätykseen on perustettu oma FB-ryhmä, jossa märehditään ja röhnötetään siinä itsessään, kirjoittajien omassa tuotoksessa joka tosiaan löyhkää kuin viikon käynyt mäski.
        ” Kääkän vikinä korvissani, paukapään kera täysi kukkuu; faces on onni omananansa, sädesieneen talot verhoutuu.”

        Aikuisten oikeesti! Kuka tollo kirjoittaa asiallisiin keskustelunaloituksiin tuollaista? Ei ole täysijärkisen kirjoitus. Toivottavasti kyseessä ei ole kukaan Pukkilan kuntapoliitikoista!

        Ei ole. Ainakaan vielä. Eiköhän kaikki jo tiedä kuka se on!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ummehtuneen, vuosia mädäntyneen pierun kierrätykseen on perustettu oma FB-ryhmä, jossa märehditään ja röhnötetään siinä itsessään, kirjoittajien omassa tuotoksessa joka tosiaan löyhkää kuin viikon käynyt mäski.
        ” Kääkän vikinä korvissani, paukapään kera täysi kukkuu; faces on onni omananansa, sädesieneen talot verhoutuu.”

        Jos jollakin mainostoimistolla olisi tällaista tekstiä suoltava copywriter kehissä, niin voisi vain arvailla kuinka suureksi tilauskanta nousisi.
        Samaa voisi sanoa jos tällaista tekstiä suoltava olisi jonkun puolueen riveissä, niin voisi vain arvailla äänestymiskäyttäytymistä.
        Entäpä jos tällaista tekstiä suoltava copywriter hoitaisi vaikka jonkun puolueen mainoskampanjaa/sisällön tuottamista....ja entäpä jos hän vielä sen lisäksi olisi kyseisen puolueen listoilla?

        😂😂🤣

        Jos tuollainen copy tosiaan olisi, niin olisi työtön, ellei sitten olisi vaikka perheyrityksessä töissä. Ja jäisi vapaa-aikaa runoiluunkin 😂

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aikuisten oikeesti! Kuka tollo kirjoittaa asiallisiin keskustelunaloituksiin tuollaista? Ei ole täysijärkisen kirjoitus. Toivottavasti kyseessä ei ole kukaan Pukkilan kuntapoliitikoista!

        Ei tietenkään ole vaan kyse on kuntaa ja poliitikkoja häiriköivistä henkilöistä. Kaikki keinot ovat heillä käytössä.
        Tuollainen ryhmäkin on ilmeisesti olemassa ja siellä on ilmeisesti otettu vähän tärpättiä ja läppändeerus on sitten tuollaista. Jos hengittää kuplassaan liikaa omia sisäänpäinlämpiäviä juttujaan on tulos tuollainen.
        Onneksi ulkopaikkakuntalaiset eivät ole vaaleissa ehdolla tai äänestämässä! Olemme siis turvassa tuollaiselta asiattomalta vaalivaikuttamiselta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aikuisten oikeesti! Kuka tollo kirjoittaa asiallisiin keskustelunaloituksiin tuollaista? Ei ole täysijärkisen kirjoitus. Toivottavasti kyseessä ei ole kukaan Pukkilan kuntapoliitikoista!

        Tiedoksi. Pukkilan kuntapoliitikot kirjoittavat omalla nimellään avoimesti ja rehellisesti.
        On hyvä ymmärtää, että vaikka joku häirikkö varastaa poliitikon kirjoituksia luvatta ja alkaa kopioida niitä tämän nimissä johonkin tähän liittymättömään törkyketjuun höystettynä poliitikon kirjoittamiksi väärentämillään kirjoituksilla ja tämän kirjoittamiksi väittämillään anonyymikirjoituksilla , ei poliitikko kirjoita täällä.
        Sellaista vaikutelmaa häirikkö tietenkin on yrittänyt luoda tavoitteenaan ilmeisesti vaalivaikuttaminen.

        🦍Kenelle yrität syöttää tuota paju köyttä? Sulta on perätty todisteita tuosta väittämästäsi, mutta et ole sellaisia esittänyt. Pidätkö pukkila laisia jotenkin yksinkertaisina?

        Käy lukemassa poliitikkojen kirjoituksia. Siellähän ne ovat FB:n asiallisissa ryhmissä. Asiattomiin ryhmiin eivät kirjoita.
        Taidat olla yksinkertainen. Pukkilalaiset eivät ole.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tiedoksi. Pukkilan kuntapoliitikot kirjoittavat omalla nimellään avoimesti ja rehellisesti.
        On hyvä ymmärtää, että vaikka joku häirikkö varastaa poliitikon kirjoituksia luvatta ja alkaa kopioida niitä tämän nimissä johonkin tähän liittymättömään törkyketjuun höystettynä poliitikon kirjoittamiksi väärentämillään kirjoituksilla ja tämän kirjoittamiksi väittämillään anonyymikirjoituksilla , ei poliitikko kirjoita täällä.
        Sellaista vaikutelmaa häirikkö tietenkin on yrittänyt luoda tavoitteenaan ilmeisesti vaalivaikuttaminen.

        Tuo väittämä pitää useimpien Pukkilan kuntapoliitikoiden osalta paikkaansa.
        Täällä The Anonyymi kirjoittaa törkyä ja aina niin päsmäröiden, ettei hän todellakaan ole anonyymi vaan täysin tunnistettava. Hän voisi yhtä hyvin kirjoittaa omalla nimellään. Ketä hän luulee huijaavansa. Meidän kaikkien muiden mielestä vain itseään onnistuu huijaamaan, luulotellen itselleen, etteivät muut tiedä henkilöä kirjoitustensa takana.
        Muutenhan tuo teksti on taas hänen taattua potaskaansa.

    • Anonyymi

      En näe kyllä mitään nimiä täälläkään. Ei se, että kirjoitat asiallisesti omalla nimelläsi, ole mikään todiste siitä, ettet juuri sinä olisi noiden sairaiden runojen takana.

      • Anonyymi

        Oletko aivan sekaisin? Jos joku väittää jotain, on hänen tehtävänsä kysyttäessä todistaa väitteensä, ei kukaan voi eikä ole tarvettakaan todistaa, että hullujen väitteet eivät pidä paikkaansa.
        Nuo runot ovat muuten aika hauskoja ja on vaikea nähdä mitä sairasta niissä olisi. Etkä pidä runoista tai taiteesta? Oletko persu?

        Siis olenko perussuomalainen? Tänä vuonna saatan ollakin.

        No ei yllätä. Vasemmistoliitostako siirryt sinne?

    • Anonyymi

      Mitä jos jonkun pikkukunnan valtuustoon sattuisi pääsemään sellainen nuuhkuttelija? Haluaisiko kukaan olla hänen lähellään vai menisivätkö kaikki kauas, ettei tuo vaan saa nenäänsä mitään aistimuksia, todellisia tai epätodellisia. Tämä ei tietenkään liity yhtään mihinkään vaan on pohdintaa ihan yleisellä tasolla.

    • Anonyymi

      Ainakaan ns. vaihtoehtoväki ei saa ääniä . Ensisijainen syy siihen ei ole se, että eivät asu kunnassa. Syynä heidän toimintansa.

      • Anonyymi

        Se on selvää, että peppua jakanut lady madonna ei saa ääniä. Ei myöskään tuota salailevat aisurit.
        Eihän tuo väki ole edes liikkeelä irstaine vaihtoehtoineen...ainakaan täällä.

        Onko tuo anonyymin kuntavaaliehdokkaan moraalinen kannanotto? Ei täällä ole ollut tapana ruotia kuka käy missäkin kenenkin kanssa. Miksi asia sinua kiinnostaa?

        Sinähän täällä olet kysellyt äänestysasioita? Mikä nyt on ongelmana?

    • Anonyymi

      En äänestäisi The "Korkki kiinni" Anonyymiä joka myös Lötköpötkönä tunnetaan.

      • Anonyymi

        Olet aika pihalla. Eihän tuo henkilö ilmeisesti ole edes kuntalainen saatikka ehdolla missään muuallakaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet aika pihalla. Eihän tuo henkilö ilmeisesti ole edes kuntalainen saatikka ehdolla missään muuallakaan.

        Höpö, höpö taas. Pukkilan kuntalainen on ja ehdokkaana. Tituleeraa itseään myös hyväosaiseksi ja kuntapoliitikoksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Höpö, höpö taas. Pukkilan kuntalainen on ja ehdokkaana. Tituleeraa itseään myös hyväosaiseksi ja kuntapoliitikoksi.

        Taidat olla jonkin primitiivisen vihan sokaisema. Yritä nyt palata todellisuuteen ja tajua, että et ole Pukkilalainen ja sen kunnan asiat eivät kuulu sinulle lainkaan.
        Hyviä ehdokkaita siellä on tarjolla ja parhaita niistä ovat ne jotka antavat sapiskaa kaltaisellesi nettihäirikölle.

    • Anonyymi

      Tänä vuonna on aika monta hyvää uutta ehdokasta.
      Mm. Vihreillä on hyviä uusia ehdokkaita.

      • Anonyymi

        Parhaat ehdokkaat ovat porvarillisella puolella. Vihreiden ehdokkaat ovat aika äärivasemmista vaalikoneiden mukaan. Persuilla ei ole valitettavasti ajatusta mukana.

        Näkee kyllä, että tämä s24 on vihreiden ja persujen mellastuspaikka.

      • Anonyymi

        Ja hyviä vanhoja ehdokkaita myös!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja hyviä vanhoja ehdokkaita myös!

        No niitä ei ole kuin muutama.

    • Anonyymi

      En ainakaan häntä, joka keskustelee feikkiprofiilinsa kanssa K9-ryhmässä.

      • Anonyymi

        Tarkoitin K9-ryhmää.

    • Anonyymi

      No voihan... Kännykkä syöttelee omiaan. Kuntapolitiikka-ryhmää tarkoitin.

    • Anonyymi

      Vähintään 50 kuntaa pitäisi tavalla tai toisella hävittää tästä maasta! Mitä helvetin järkeä on ylläpitää about 2 000 asukkaan kuntia vieri vieressä. Milloinkahan kansa kyrpiintyy jatkuvaan kuppaamiseen? Palvelut nollissa ja vero yms. veronkaltaiset maksut topissa. Hesassahan pitäisi tämän perusteella olla joka toisessa korttelissa oma kunta. Valtateiden varsilla kuntien kyltit tiuhemmasa kuin kilsatolpat. Keiden intressissä?? Pikkupoliitikkojen/"suurten päättäjien"! Liito-oravien paskojen perässä se tietty porukka juoksee mutta eivät uskalla eivätkä rohkene puuttua maanpinnan alapuolella oleviin todellisiin ja pitkäaikaisiin ongelmiin.

      Salakyylät! Peittäkää edes naamamme!

      • Anonyymi

        Yritätkö vaihtaa puheenaihetta? Mainitsin kaverin, joka keskustelee sivupersoonansa kanssa...

      • Anonyymi

        >>Salakyylät! Peittäkää edes naamamme!<<
        Jahas...mitäs tällä pyrit ilmaisemaan?
        Erään olisi kyllä todellakin aiheellista peittää naamansa.
        Kirjoittelunsa seurauksena aina kun nimensä tai naamansa jossakin tulee esille, niin mieleen tulee törkykirjoittelunsa:
        On koloreisistä sidukkavalasta, mällihaaraa, estrogeenihuuhkajaa, huonoa äitiä, pms-sekoa, hajuja, sillirööritavaraa, juustoisia pikkareita, ja mitä kaikkea muuta...
        Aivan sama, mitä kirjoittaa, puhuu tai pyrkii edustamaan kun ainoa mitä hänestä muistetaan on päsmäröintinsä ja törkykirjoittelunsa.

        Näin on. Joka kerta kun naamansa näkyy, tulee mieleen, että mitäköhän törkyä päässään taas liikkuu, varsinkin jos tilanteessa on läsnä joku nainen...

    • Anonyymi

      En äänestäisi Pukkilan Kokoomuksen Juha Myllyojaa, enkä Jyrki Loijasta samasta puolueesta. Perustelut ovat samat kuin kaikilla muillakin, jotka eivät heitä äänestä. Pukkilalaiset kyllä tietävät.

      • Anonyymi

        Vaan Lennupä äänestäisi. Onkohan loikkaus tiedossa?

      • Anonyymi

        Outo ehdokasesittely Pukkilan Kokoomuksella. Vain osa ehdokkaista mukana ja kenenkään ajatusmaailmasta ei saa oikein kunnollista kuvaa. Yksi valittaa veroista ja siitä kuinka vain pieni osa kuntalaisista elättää kaikki, yksi puhuu ainoastaan valokuidusta, yksi rakentamisesta ja loput ei edes jääneet mieleen. Tämä isännän elkein videolla huseeraava veroista valittaja on selkeästi sitä mieltä, että köyhien palveluista voi nipistää entisestään ja hyväosaisten pitää saada maksaa mahdollisimman vähän veroja..........

        Hyväosainen on juuri oikea ilmaisu, koska monesti "hyvä osa" ei johdu omasta ahkeruudesta tai lahjakkuudesta (mikä jo sinällään on hyvä osa) vaan esim. perinnöstä tai puolison omaisuudesta. Hyväosainen voi kuitenkin sairastua tai tulla vanhuudenheikoksi, silloin verovaroin rahoitettu apu kyllä kelpaa...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Outo ehdokasesittely Pukkilan Kokoomuksella. Vain osa ehdokkaista mukana ja kenenkään ajatusmaailmasta ei saa oikein kunnollista kuvaa. Yksi valittaa veroista ja siitä kuinka vain pieni osa kuntalaisista elättää kaikki, yksi puhuu ainoastaan valokuidusta, yksi rakentamisesta ja loput ei edes jääneet mieleen. Tämä isännän elkein videolla huseeraava veroista valittaja on selkeästi sitä mieltä, että köyhien palveluista voi nipistää entisestään ja hyväosaisten pitää saada maksaa mahdollisimman vähän veroja..........

        Eikös se tämä oman elämänsä ”hyväosainen” myös ole vuosia ilkkunut yrittäjälle perheineen jota Pukkilan kunta vedätti kiinteistökaupoissa. Riemuinnut kuinka he nykyään ovat ulkopaikkakuntalaisia. No makselkoon ihan hissukseen vaan korkeita veroja kun noin riemuitsee kuntaa ihan mukavasti veroeuroja tuoneen lähdöstä. Varsinaista kaksinaismoralismia taas vaihteeksi.
        Eikös tämä samainen ”hyväosainen” suuresti ilakoinut tuosta kantajien häviöstä käräjäoikeudessa, kun joku oli siitä postannut Pukkilan fb-keskusteluryhmään. Ei ihme, että keskustelu poistettiin. On siinä suurin osa Pukkilan Kokoomuksen kuntavaaliehdokkaista hävennyt torvelon lausumaa.
        Lakimiehenä on kyseinen henkilö täysin tietoinen oikeuskäytännön häilyvyydestä ja joissakin tapauksissa jopa mielivaltaisuudesta. On melkoinen sammakko tuollainen kommentointi. Suurin osa Pukkilalaisista ei hyväksy kunnan toimia tässä tapauksessa, tietäen totuuden tapauksen taustoista.

        Ja eihän kyseinen tapaus ole vielä suinkaan ratkaistu. Ei kannattaisi nuolaista ennen kuin tipahtaa - ei hyväosaisenkaan...

    • Anonyymi

      Suosittelen äänestäjiä katsomaan viimeisimmät kommentit näistä muista keskusteluista. Onko mahdollista, että joku kuntavaaliehdokas itkee oman henk.koht. veroituksen määrästä muttei ole kiinnostunut oikeuden toteutumisesta maamme oikeuslaitoksessa?

      • Anonyymi

        Oikeushan on toteutunut hienosti. Joku häirikkö ei tunnu oikeuden toimintaa hyväksyvän. Onneksi sellaiset häiriköt eivät ole vakavastiotettavia missään keskusteluissa.

        Sinä olet nolo! Mitä oikeuteen tulee....se nähdään myöhemmin. Mikäli oikeuslaitoksen viranhaltijat eivät toimi asemansa edellyttävällä tavalla, mitä virkaa sellaisilla viranhaltijoilla on?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oikeushan on toteutunut hienosti. Joku häirikkö ei tunnu oikeuden toimintaa hyväksyvän. Onneksi sellaiset häiriköt eivät ole vakavastiotettavia missään keskusteluissa.

        Helsingin hovioikeus 30.10.2020: "Suomen Asianajajaliitto on myös pyytänyt oikeuskanslerinvirastoa selvittämään, onko käräjätuomarilla edellytyksiä jatkaa myöskään siviiliasioissa, kun hänen osallistumistaan rikosasioihin on jo rajoitettu."

    • Anonyymi

      Kannattaako äänestää erään päsmärin masinoimaan keskusteluun osallistujia? Kyseisen puolueen äänet laittaisin poikotoinnelle, järkeään käyttäville ehdokkaille.

      • Anonyymi

        Onneksi tänä vuonna on useampi uusi hyvä ehdokas joka puolueessa. Toivottavasti tulevat valituiksi ja mahdollisimman moni entisistä valtuutetuista vaihtuisi.

    Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    4. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    5. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    6. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3055
    7. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3054
    8. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    9. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe