Retro kioskit

Moikka. Mitä kaikkia kioskeja on ollut Riksussa vuosikymmenten aikana, kioskeja joita ei enää ole? Mitä muistatte?
374438
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 37

Vanhimmat

Ruotsinkadun kioski, Salmen / Saiman kioski nykyisen kirjaston ja sen entisen Sokkarin parkkipaikan välissä? Oliko nimi Salme?
Karankadun kioski lähellä lukiota, Ilomäen kioski, jopa Tienhaarassa oli kioski 30 v sitten, muistattekos? Runosen (menikö nimi oikein?) kioski vastapäätä Keskuskirkkoa.

Äänestä

Kirjaston vieressä oli Suoman kioski, Juppalassa Silkamon kioski jota sanottiin myös Ossin kioskiksi, Kalevankadulla oli R-kioski ja nakkari siinä Harjunrinteen koulun ja kauppiksen vieressä kadun toisella puolella. Otsolassa oli urheiluseura Kiskon ylläpitämä kioski, Ilomäen kioski Ilomäentiellä.
Patastenmäentiellä oli kaksikin kioskia, mutta en muista niiden omistajia.

Äänestä

Eeron Grilli, Jokelan kioski, Suoman kioski, Runosen grilli, Kalevan kadulla oli kaksikin kioskia, toinen siinä harjun ja karan välillä toinen oli siinä aika liki saarikadun ja Kalevankadun nurkkausta. Lopentiellä oli kanssa siinä missä paloi se kerrostalo tässä vähän aikaa sitten.

Äänestä
  • Lopentiellä oli se ensimmäinen Suoman kioski.

    Äänestä

Keippilät pitivät Suoman jälkeen sitä kirjaston vieressä olevaa kioskia ja niiden toinen kioski oli Uhkolassa.

Äänestä

Arskan kioski oli Ahjolankadun ja Kaukolankadun tienoilla.

Äänestä
  • Arskan kioski! Sehän se oli nimeltään. Muistoja. Vuokrasin jopa vhs-kasetteja sieltä 80-luvulla.
    Mikähän se yksi oli... Kontiontiellä mennessä aluesairaalalle, siinä välissä. Ainakin vielä 1989 oli. Muistaako kukaan? Pyörätien vieressä. - aloittaja -

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Arskan kioski! Sehän se oli nimeltään. Muistoja. Vuokrasin jopa vhs-kasetteja sieltä 80-luvulla.
    Mikähän se yksi oli... Kontiontiellä mennessä aluesairaalalle, siinä välissä. Ainakin vielä 1989 oli. Muistaako kukaan? Pyörätien vieressä. - aloittaja -

    Arskan kioski oli entiseltä nimeltään Silkamon kioski. Kun varuskuntaan tehtiin alikäytävä radan alitse, niin Silkamon kioski siirrettiin Ahjolankadun ja Kaukolankadun yhtymäkohtaan.

    Äänestä

Joo, Lopentiellä oli tosiaan kaksikin eri kioskia.

Äänestä
  • Lopentiellä oli Jokelan kioski siinä Eteläisen koulusta vähän eteenpäin.

    Äänestä

Hämeenkadulla siiinä poikalyseon nykyisen Riihimäen lukion lähellä oli kioski, omistaja oli jossain vaiheessa sukunimeltään Rauta. Haltun kioski oli Peltosaaressa.

Äänestä
  • Joo, Haltun kiskasta haettiin alaikäisenä tupakit.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joo, Haltun kiskasta haettiin alaikäisenä tupakit.

    Haltun paikalla on nyt vaan vihreä nurmikko. Ärrän ja ruokakauppojen laajentuneiden aukioloaikoijen kanssa kilpailu taisi puukioskin kaataa lopulta. Mahtoikohan tuo vuosituhannen taitteen kieppeillä loppua.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joo, Haltun kiskasta haettiin alaikäisenä tupakit.

    1960-luvulla tupakkaa sai ostaa kuka vaan, jos vaan oli rahaa maksaa. Lapset hakivat vanhemmilleen tupakkaa lähimmältä kioskilta eikä siinä ollut mitään ihmeellistä siihen aikaan.
    Tienhaarassa ja Räätykänmäessä on ollut kioskeja kummassakin paikassa. Ja siellä, nykyisin jo vanhalla 3-tiellä, oli kioski Arolammin kohdilla, K. Käppi oli iso kyltti seinässä.
    Paljon melua kauppiaille aiheutti Haatasen kioski keskusurheilukentän lähellä. Kauppiaat olivat näreissään, kun kioskista sai myydä maitoa, makkaraa ja muita elintarvikkeita.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    1960-luvulla tupakkaa sai ostaa kuka vaan, jos vaan oli rahaa maksaa. Lapset hakivat vanhemmilleen tupakkaa lähimmältä kioskilta eikä siinä ollut mitään ihmeellistä siihen aikaan.
    Tienhaarassa ja Räätykänmäessä on ollut kioskeja kummassakin paikassa. Ja siellä, nykyisin jo vanhalla 3-tiellä, oli kioski Arolammin kohdilla, K. Käppi oli iso kyltti seinässä.
    Paljon melua kauppiaille aiheutti Haatasen kioski keskusurheilukentän lähellä. Kauppiaat olivat näreissään, kun kioskista sai myydä maitoa, makkaraa ja muita elintarvikkeita.

    Mahtoiko tuo Haatasen kioski sijaita siinä Pohjolankadun puolella, tosiaan heti kentän vieressä? Muistelen vaan nyt yläasteen liikuntatunteja kentällä ihan 90-luvun alussa, että olisiko siinä kioskirakennus ollut. Sitä en enää muista että onko ollut toiminnassa tuolloin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mahtoiko tuo Haatasen kioski sijaita siinä Pohjolankadun puolella, tosiaan heti kentän vieressä? Muistelen vaan nyt yläasteen liikuntatunteja kentällä ihan 90-luvun alussa, että olisiko siinä kioskirakennus ollut. Sitä en enää muista että onko ollut toiminnassa tuolloin.

    Siinä oli takana kaupparakennus, jossa nämä Haataset pitivät elintarvikeliikettä. Sitten jossain vaiheessa ne siirtyivät kioskiyrittäjiksi. Sijainti taisi olla Aseveljentien ja Pohjolankadun risteyksen tienoilla.

    Äänestä

  • Hämmenkadun nakkarin muistan hyvin. Iltaisin Hämeenkadun ja Karavaani päristelyn päätteeksi tuli sieltä ostettua iltapalaksi itse nimeämä "Hikiäläinen" hampurilaisen tai porilaisen sijaan.
    Hikiäläinen: lihapiirakan välissä pihvi ja paistettu kananmuna. Hyvää.

    Äänestä

Vatsian kioski? Vanhan Riutan tiellä. Nimestä en ole varma.

Äänestä
  • Joo oli vatsian kioski.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joo oli vatsian kioski.

    Joo vielä kommentoin että nimestä, en muista mutta vatsian tytöt muistoa kunnioittaen jotka rattijuoppo ajoi yli. Tytöt oli siinä kioskissa usein.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joo vielä kommentoin että nimestä, en muista mutta vatsian tytöt muistoa kunnioittaen jotka rattijuoppo ajoi yli. Tytöt oli siinä kioskissa usein.

    Milloin tämä yliajo tapahtui?

    Äänestä

Ilveskadullakin oli kioski siellä mäen päällä.

Äänestä

Maauimalan kioski, vanhojen pukutilojen rakennuksessa.

Äänestä

Asemalla oli kioski nykyistä Ärrää vastapäätä, olikohan se ainakin jossain välissä 10-kioskiketjua.

Äänestä
  • Joo, niinpä oli. Tuolta tuli aina välillä tupakit ostettua.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joo, niinpä oli. Tuolta tuli aina välillä tupakit ostettua.

    T-salojen mutsi siellä oli töissä 90-luvun lopulla.

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    T-salojen mutsi siellä oli töissä 90-luvun lopulla.

    En tiedä nimistä, mutta muistan yhden naisen olleen siellä usein/useimmiten myymässä 90-luvun lopulla ja 2000-luvun alkupäässä.

    Äänestä

Lehtisen kioski oli Jarrumiehenkadun ja Temppelikadun kulmassa sen nyt jo ison lehtikuusen vieressä.

Äänestä

Pohjoisella rautatienkadulla siinä missä ennen oli ylikäytävä varuskuntaan, oli tien toisella puolella kioski Ulaska.
Hämeenkadulla, Suokadun kulmassa olevassa talossa oli kioski ja sen vieressä Toivonojan vaatekauppa.

Äänestä

Hirsimäen kioski oli myös, mutta millä nimellä .

Äänestä

Eeron kioski tai grilli sakon risteyksestä entiseen karavaanin päin .

Äänestä

Nykyisen urheilutalon takana, tenniskentän vieressä oli jonkinlainen leirintäalue, ja sielläkin vähäistä kioskitoimintaa. Jossain päin Otsolaa oli urheiluseuran Kiskon omistama kioski.
Kun R-kioskit alkoivat Riihimäelläkin yleistyä, niin se teki yksityiset kioskit kannattamattomiksi, ja yksitellen ne sitten lopettivat toimintansa.
Samoin on käynyt Riihimäen keskustan kauppojen kanssa, kun Merkoksessa ja Atomissa on isot superhypermarketit, niin pienistä kaupoista asiakkaat siirtyivät niihin. Siitä johtuu nykyinen keskustan autioituminen.

Äänestä

Kalevan kioski oli Kalevankadulla Lada auto liikettä vastapäätä oli myös kukkakioski samassa. Siinä kioskissa kävi ammattikoululaiset ostamassa karkkia. Kävin muuten itsekin voi näitä muistoja

Äänestä

Muistaako kukaan tupakkakauppa Leijaa tai Musta-Pekkaa

Äänestä
  • Leija oli Valtakatu 3 eli Västäräkissä, Musta-Pekka Rity-talon sisäpihalla ja vähän aikaa siellä radan varressa aikuiskoulutuskeskuksen lähellä vai oliko samassa talossa.

    Äänestä

Eeron grillistä sai ala-asteikäisetkin ostettua röökiä. Siitä ei melua tullut vaikka oli kuitenkin jo vuosituhannen vaihde eikä mikään 60-luku. Sijaitsi Sakon lähellä.

Äänestä

Kontiontien ja Uramontien kulmauksessa oli 60-70 luvulla kioski. Ainakin meidän kulmilla Luodetiellä sitä kutsuttiin Istuvanhärän kioskiksi. Kioskia piti inkkarimaisella arvovalla vanhempi rouva joka asui pienessä rakennuksessa jonka kyljessä kioski sijaitsi. Asuinrakennus on edelleen paikallaan mutta kioski on jo purettu. Kioskista sai mm. irtoröökiä joita pikkujätkinä ostettiin eikä paperiden perään kyselty jos vaan ylettyi tiskille riittävästi pennosia lateleen. Sitten vaan Kontiontien toiselle puolelle metsikön röökipaikalle tuprutteleen ja esittään malboromiestä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Moikka. Mitä kaikkia kioskeja on ollut Riksussa vuosikymmenten aikana, kioskeja joita ei enää ole? Mitä muistatte?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu