Kiitos ihanalle kumppanilleni

Olen transvestiitti, en transsukupuolinen. Laittaudun arjessani naiseksi. Vähemmän julkisesti, mutta välillä sitäkin. Kotioloissa elän lähes poikkeuksetta nykyään naisena. Haluankin jakaa lyhyen tarinani kiitollisena ihanalle vaimolleni ja samalla kertoa muille kaltaiselleni transvestiiteille, että kumppanin löytäminen on mahdollista.

Kirjoittelen tätä, koska itse kipuilin transvestiittipuoleni kanssa vuosia ja vuosia. En ole koskaan ollut rohkea ja urhea ja siksi julkinen tyttöily tai naisellisemman puoleni paljastaminen naisystävilleni ei ole tullut kunnolla kyseeseen. Varsinkin, kun joskus niinä harvoina kertoina paljastaessaan itsensä toiselle, siitä syntyi vain sydänsuruja. Kaikki kuitenkin muuttui tavatessani vaimoni. Jossain vaiheessa suhteemme alkuaikoina vaimoni näki etten voi aina ihan hyvin. Kovan patistelun ja useiden ympäripyöreiden keskustelujen jälkeen kerroin olevani transvestiitti tai jotain sinne päin. Vaimoni alkushokki oli kohtuullisen lievä vaikkakin se nosti päätään pahempana myöhemmin. Alussa hän lähinnä oirehti epätietoisuudesta, koska ei ymmärtänyt aihetta. Erilaiset kysymykset riivasivat häntä, olinko homo, haluanko muuttaa sukupuoltani, mitä lähipiiri ajattelee, miten hänen naisellisuutensa käy jne. Tässä vaiheessa hän ei edes vielä ollut nähnyt minua naisena. Pelko saneli hänen reaktioitaan. Pukeuduin muutaman kerran naiseksi hänen läsnäollessaan. Tunnelma muuttui hetkessä epämukavaksi. Vaimoni sanoi, että olen hänelle vieras. Naisellisuuteni ei mahtunut suhteeseemme, muutuin vaimoni silmissä liikaa. Naismaiset asiat laitettiin sivuun ja keskityttiin ”normaaliin” arkeen. Aloin kuitenkin pian oirehtia itseni piilottelusta. Purin hammasta ja pukeuduin salaa. Kuitenkin, kun henki on kerran päästetty pullosta, on sitä vaikea sulloa enää takaisin. Pelastukseksi vaimoni ei kestänyt katsella oirehtimistani vaan päätti tehdä asioille jotain. Vaimoni mukaan hän vain otti ohjat omiin käsiinsä tutustumalla minuun uudestaan omin ehdoin. Eräänä iltana hän istuttu minut viereensä ja kertoi hetken peloistaan todeten kuitenkin, että ne ovat vain pelkoja. Hän sanoi haluavansa tutustua naispuoleeni. Ensi töikseen hän myös varoitti, että haluaa kertoa miten edetään, siis varovaisesti. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että ensin hän kyseli kaikenlaista naiseudestani. Haluaisinko koruja, haluaisinko fyysisiä muutoksia, millaisista tyyleistä pidän, millaisena naisena näen itseni jne. Hän vaikutti aidosti kiinnostuneelta. Hän pyysi minua laittamaan jotain neutraalia ylleni. Valitsin asukokonaisuuden, joka ei liioitellut naisellisuuttani. Käytökseni kuitenkin ilmeisesti muuttui, koska vaimoni kysyi miksi minun pitää esittää jotain. Käytökseni muuttuessa useampaan otteeseen totesimme yhteistuumin, että jotkut asiat vain ovat osa uutta minua. Toisinaan taas karrikoin käyttäytymistäni, mikä oli kuulemma epäluonnollista. Kuitenkin yllätyksekseni vaimoni sanoi, että uusi minä ei ole hassumpi. Ei hän vielä iloinnut siitä, mutta myönsi monet pelkonsa turhiksi. Tästä kääntyi täysin uusi lehti suhteessamme ja jonkinlainen uusi tutustuminen, tällä kertaa vain syvempänä yhteytenä. Osa naistenvaatteistani meni kyllä uusiksi, koska vaimoni halusi hieman vaikuttaa pukeutumiseeni. Hänen taisi olla tärkeä saada korjata tyylini törkeitä mokia. Tätä kirjoittaessani tajuan, että en ole koskaan kysynyt asiasta. Tällä hetkellä en kuitenkaan voisi olla onnellisempi.

Toivonkin, että jokainen transvestiitti, joka vain haluaa, voisi löytää samanlaisen naisen kuin minä. Naiden joka on lempeä, avomielinen ja rohkea.

En tarkoita tarinallani, että kaikkien pitäisi voida olla avomielisiä ja hyväksyä transvestisuus suhteeseensa. On jokaisen oma asia mistä syttyy tai mitä sietää. Ehkä tärkeintä on, että vaimoni kaltaisia ihania ihmisiä kuitenkin löytyy. Siksi kenenkään kaltaiseni ei pitäisi menettää ainakaan toivoaan.