Asiantuntija Toni Roponen ja paskapuhe

Anonyymi

Iltalehden kaikkien alojen asiantuntija Toni Roponen näyttää kommentoivan usein "paskapuhetta". Havaintojen mukaan paskapuhetta lähtee Roposelta enemmän kuin keneltäkään toiselta.

Viime talvena hän ilmoitti, että ampumahiihtäjä-Kaisa siirsi tähtäintä oikein. Jopa Helsingin Sanomien urheilutoimittaja oli oivaltanut, että Kaisa siirsi väärin. Ja Toni Roponen oli sentään joskus Suomen ampumahiihtomaajoukkueen päävalmentaja.

Muutama päivä sitten hän piikitteli Iivo Niskasta tyhmästä hiihdosta. Oletan, että Toni Roposelle ei ole kerrottu Iivo Niskasen tavoitetta kilpailussa. iivo laati tietenkin taktiikan oman tavoitteensa mukaisesti. Tietenkin hänen olisi pitänyt soittaa Roposelle ja kysyä, miten hänen kuuluisi hiihtää.

Nyt Roponen tykittää kohti Jessica Digginsia. Digginsin kommentti siitä, että sukset eivät luistaneet hyvin, oli liikaa Roposelle. Minä nostan hattua Digginsille siitä, että hän yritti. Luultavasti hän erehtyi Pärmäkosken kilpailukyvystä olettaen, että hän voittaa Pärmäkosken silti.

Luultavasti Roponen on mussuttanut Pärmäkoskellekin pitkin kautta, mutta hänen juttujaan ei vain viitsi lukea kuin harvoin. Nyt ei tietenkään voi mussuttaa, mutta auta armias, jos Pärmäkoski olisi hävinnyt Digginsille.

Tuollaisia mussuttajia on Suomi täynnänsä. On siinä Iltalehdellä kaikkien alojen asiantuntija.

11

1986

    Vastaukset 11

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mussuttaja Roponen jaksaa edelleen mussuttaa. Mutta siitähän hänelle maksetaan. Ainakin puolet vastuusta on Iltalehden päätoimittajalla.

      Krista Pärmäkoski on varmaankin kommentoinut talven kuntoaan. Roponen on polttanut jälleen kerran päreensä ja väittää Kristan kertomaa paskapuheeksi.

      Kristan tavoitteena on olla ensi talvena elämänsä kunnossa. Siitä ei vielä voi johtaa sellaista ajatusta, että hän voisi olla Pekingissä henkilökohtaisella matkalla mitalipallilla.

      Ainakin nyt näyttää siltä, että Kristan pitäisi olla reilusta paremmassa kunnossa kuin hän parhaimmillaan on ollut päästäkseen podiumille. Käsittääkseni kaikille täytyy olla selvää, että harjoittelua on muutettava. Aiemmilla menetelmillä hän voi päästä parhaimmillaan pistesijoille.

      Paskanpuhuja Roponen on uupunut tietämisen raiteisiin. Hänellä pitää aina olla kohteena urheilija, joka on riittävän korkealla tasolla, jotta häntä voisi nälviä. Kaisa Mäkäräinen oliaiemmin vakiokohde, mutta enää hän ei voi olla sitä. Ilmeisesti Krista Pärmäkoski on sopiva sijaiskärsijä.

    • Anonyymi

      siinä meillä kaksi ällötystä hiihdon asiantuntijaksi !onneksi ääntä ei tarvi kuunnella !
      palanderit , jauhojärvet ja kaikki muutkin paskanjauhajat pysykööt poissa . jokinen ,kannas ,kukkonen ,hänninen ym .niissä miehissä oli laatua ikävä tulee !

    • Anonyymi

      Anssi kupponen - aamulla kauhea obersdorf

    • Anonyymi

      suomessa ei kelvannu,meni denveriin,sieltäkin maitojunalla takas ja yle palkassas varsinaisen asiantuntijan..huh

    • Anonyymi

      Roponen aivan hyvä selostaja, ei mitään huomauttamista. Aina jotain löytää jos hakemalla hakee.

    • Anonyymi

      Roponen on kyllä sujuvasanainen ja ääni on miellyttävä. Mutta saisi jättää nuo turhat spekulaatiot ja ennustukset väliin ja keskittyä seuraamaan mitä ladulla tapahtuu. Hiihdon asiantuntijan luulisi ymmärtävän että hiihtokisa ratkeaa vain hiihtämällä ja ns. päivän kunnolla ja myös kilpailukykyisellä kalustolla, ei vanhoilla meriiteillä.

    • Anonyymi

      Toni Roponen on hiihdon huippuasiantuntija, joka uskaltaa poiketa tavanomaisesta sinivalkoisesta liturgiasta! Hyvä Toni 👍.

      • Anonyymi

        Porttila& Roponen 100x parempi kuin Jauhojärvi ja se ukko jonka nimeä en muista.


        Isometsä ja Kirvesniemi, joku mäåttää. En viitsi kertoa mikä.


    • Anonyymi

      Ei paljon luottamusta aiheuta mies joka ryhtyy salasuhteeseen. Eikä myöskään Kaisa joka joka käytti miestään hyväksi juurikin niin kauan kun oli tarvis. Yöäk

    • Anonyymi

      Pahinta lööperiä lasketaan nentin kiinalaiskanavalla, URHEILUA PITÄÄ ARVOSTAA, AINA !!

    • Anonyymi

      Nyt yleistietäjä Roponen kävi sössimässä Suomen joukkuejohtajana purjehduslajien olympia- kilpailut. Ei saanut Monika Mikkolalle edes huoltovenettä hoidettua. Toni tykkää matkailusta, ja hiihto pätevöittää vaikka mihin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      52
      950
    2. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      106
      903
    3. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

      Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
      Kotimaiset julkkisjuorut
      16
      818
    4. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

      Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
      Suomalaiset julkkikset
      4
      761
    5. Mitä haluaisit sanoa hänelle?

      Jos joskus kohtaatte?
      Ikävä
      71
      663
    6. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

      Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
      Vain elämää
      2
      622
    7. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

      Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
      Sinkut
      185
      584
    8. Jos oltais joskus samoissa bileissä

      Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
      Ikävä
      56
      566
    9. Ehkä taidat

      Luovuttaa.
      Ikävä
      70
      546
    10. Sinulle jota kaipaan!

      Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista
      Ikävä
      24
      520
    Aihe