TIEDOKSI

EI vielä ole kesä. Älkää vähentäkö vaatetusta lapsilta, jos kotona on laitettu sopiva määrä vaatetta, laittakaa sama määrä ulos lapsia viedessänne. Tai jos lapsi pukee itse, valvokaa että pukee. Jos ei pue = ei ulos.
Hakiessani eilen lapset p-kodin pihasta, lapsen kaula oli avoin, korkeakauluksinen pusero puuttui ja nyt lapsi sairas.
Tämä ei ole syyttelyä, tiedämmehän jokainen että kevät ja syksy ovat vaikeaa aikaa löytää oikea vaatetus, mutta tervettä järkeä olisi nyt syytä käyttää.
182330
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Sinulla on suu millä puhua; kerro sinne päiväkotiin mitä haluat lapsellesi puettavan. Monet vanhemmat tuovat vieläkin samat vaatteet kuin talvipakkasilla!! Kyllä, siis kypärämyssy toppahattu, täysvillainen villapuku ja paksu toppahaalari! Ei näitä vaatteita VOI enää pukea lapsen päälle kun näkee miten hiestä märkiä he ovat sisään tullessaan.

Lapset sairastuvat koska heillä on LIIKAA vaatetta päällä!

Onneksi on sellaisiakin vanhempia, jotka tuovat lapselle eri vaatteet talvella ja keväällä. Karvahattu on sentään jo VÄHÄN liikaa nyt!

Äänestä
  • Tulipa mieleen, että jos asut Utsjoella päin, niin eihän siellä todellakaan ole mikään kesä vielä. Täällä etelä-Suomessa sen sijaan on ollut jo tosi lämpimiä päiviä. Itse ainakin noina päivinä olisin tukehtunut korkeakauluksiseen puseroon yms. talvivaatteisiin.

    Äänestä

  • Todella rupee oleen karvahattu liikaa, pitääkö sellaisia enää nykyään kukaan. Eikä tuossa kukaan karvahatusta puhunut mitään, mutta kai sekin nyt puheeksi piti ottaa, mistähän löysitkin.
    Totta on että kun pukee lapsille liikaa, ne tulevat kipeäksi, samoin käy jos pannaan liian vähän päälle, eli koskaan ei mikään ole hyvin,
    jos lukee oikein hoitajan mielipiteitä. Kukin elää tyylillään, vaikka sitten karvahattu päässä.

    Äänestä

Kylläpäs joku hoitaja kärkkäästi vastaa..
Tässä ei tullut lapsen ikä esille, mutta kyllä esim. 1 v on niin paljon maassa vielä, että ei ole yhtään liikaa pitää toppapukua päällä. Isommat lapset ovatkin asia erikseen kun juoksevat ja ovat liikkeellä koko ajan.

Äänestä

Ihan vain sellaista, että lapset eivät saa nuhaa kylmästä! Nuhaan tarvitaan virus mikä sen aiheuttaa.. Samoin lapset eivät saa korvatulehdusta, vaikka olisivat lippalakissa koko talven. Korvat eivät tulehdu kylmästä!! Mummot kyllä väittävät toista!

Äänestä
  • Kaikkihan sen tietävät, ettei nuha tule kylmästä, mutta silti ne vaatteet on oltava päällä. Vai juoksetatko omaasi talven ilman lakkia ja käsineitä? Aamulla kun vie lasta hoitoon, niin aika selvänäkijä on se, joka ennustaa paljonko pitää lapselle iltapäivällä pukea vaatteita. Siksi tulee laitettua varmuuden vuoksi vähän liikaakin vaatetta mukaan. Liiasta voi aina ottaa pois, mutta olemattomia on hankalaa laittaa päälle...

    Äänestä

Kannattaa ottaa tämä vaatetusasia puheeksi omassa päiväkodissa lapsen oman osaston hoitajien kanssa. Jos lapsellasi on ollut kaksi paita, pyydä, että jos lämpiminä iltapäivinä hoitajan pukevat lapselle yhden paidan haalarin alle, se olisi mielummin se korkeakauluksinen paita.

Itse olen omassa työssäni näinä päivinä kohdannut hyvin 'lämminverisen' lapsen, jolle en voisi kuvitellakaan laittavani enää esim. kahta pitkähihaista paitaa päällekäin haalarin alle, kun hän hikoilee jo silloin kun haalarin alla on yksi pitkähihainen (kyse on keväthaalarista, ei edes enää toppahaalarista).

Näin keväisin on hirmu vaikeaa osata laittaa oikein päälle, sillä aamuisin on vielä kylmä, mutta päivällä aurinko lämmittää jo kummasti. Meidän päiväkodin pihalla aurikoisissa kohdissa lämpöä on ollut parhaimmillaan jo paljon yli 20 astetta, joten tuntuu pahalta laittaa lapselle toppahaalari jonka alle kaksi pitkähihaista paitaa, koska ne on aamulla lapselle kotoa laitettu.

Hyvät vanhemmat, kannattaa tuoda lapselle päiväkotiin kaksi haalaria (toppahaalari ja keväthaalari) tai sitten keväthaalarin alle aamu-ulkoilua varten jotakin lämmintä. Paleleminen ei ole lapselle hyväksi, mutta ei myöskään ole hyvä olla kuumissaan. Muistakaahan myös, että päähänkin voisi olla hyvä kevyempi hattu/lakki/pipo lämpimiä iltapäiviä varten. Samoin käsiin!

Äänestä

Jotkut sairastuu kun on liikaa vaatettakin. Alkaa hikoilee ja sit ollaan kipeenä.

Äänestä
  • Yksi äiti haluaa pitkät kalsarit ja villasukat vielä juhannuksena, toinen äiti taas karaisee lapsen kestämään kylmää ja vähentää vaatteita heti kun lämpenee. Yritetään parhaamme mukaan toteuttaa vanhempien yksilöllisiä toiveita, mutta kun ne lapsetkin seuraa toisiaan ja itkee ja marisee, kun toinen saa pitää lippistä ja lenkkareita ja toiselle pitää vääntää villapuvut päälle, vaikka lämpötila olisi reilusti plussan puolella. Ei ole helppoa pk:n henkilökunnalla, kun aina valitetaan ja mollataan, vaikka mitä tekisi.

    Äänestä

  • LTO kirjoitti:

    Yksi äiti haluaa pitkät kalsarit ja villasukat vielä juhannuksena, toinen äiti taas karaisee lapsen kestämään kylmää ja vähentää vaatteita heti kun lämpenee. Yritetään parhaamme mukaan toteuttaa vanhempien yksilöllisiä toiveita, mutta kun ne lapsetkin seuraa toisiaan ja itkee ja marisee, kun toinen saa pitää lippistä ja lenkkareita ja toiselle pitää vääntää villapuvut päälle, vaikka lämpötila olisi reilusti plussan puolella. Ei ole helppoa pk:n henkilökunnalla, kun aina valitetaan ja mollataan, vaikka mitä tekisi.

    narisijat ja marisijat ovat vielä niitä, jotka tuovat lapsensa autolla hoitoon. Autossa istuvilla on toppahaalarit ym muut pelit ja vermeet ja taatusti liikaa vaatetta. Kait niitä sitten palelee, kun ensin istutaan hikihatussa sisällä lämpimässä autossa ja sit pitää mennä aamupäivällä samoissa romppeissa ulkoilemaan.

    Äänestä

  • LTO kirjoitti:

    Yksi äiti haluaa pitkät kalsarit ja villasukat vielä juhannuksena, toinen äiti taas karaisee lapsen kestämään kylmää ja vähentää vaatteita heti kun lämpenee. Yritetään parhaamme mukaan toteuttaa vanhempien yksilöllisiä toiveita, mutta kun ne lapsetkin seuraa toisiaan ja itkee ja marisee, kun toinen saa pitää lippistä ja lenkkareita ja toiselle pitää vääntää villapuvut päälle, vaikka lämpötila olisi reilusti plussan puolella. Ei ole helppoa pk:n henkilökunnalla, kun aina valitetaan ja mollataan, vaikka mitä tekisi.

    Ei tosiaan ole helppoa olla töissä päiväkodissa. Näin vanhemman näkökulmasta kun katsoo, niin vika on monesti vanhemmissa itsessään. Joka asiasta jaksetaan narista hoitajille.

    Äänestä

Kyllä nyt on lämpiminä päivinä käynyt lapsia sääliksi, kun niitä näkee jopa toppahaalareissa kun itse hikoilee kesätakissa. Liioitella ei pidä, mutta ei kyllä ole lapsista kivaa olla kuumissaan. Kai lapsilla voi vielä pitää jotain kevyttä pipoa päässä...sekin tuntuu kyllä itsestäni hieman paljolta päivisin jos on 10-15 astetta lämmintä. Aamuisin on vielä kyllä niin kylmä, että vaatetta saa olla vähän enemmän. Mutta ihan älytöntä lapsiakin ylipukea...eihän sitä nyt tietenkään missään t-paidassa vielä kannata hyppiä (sellaistakin on nähty jo), mutta ei toppavaatteissakaan...

Äänestä
  • sanoi eräs hoitaja asiasta mitä lapselle päälle. Ei kaikilla (lapsilla) ole sitä ylimääräistä läskiä niin paljon luitten ympärillä että ne lämmittäisi.

    Äänestä

  • maalaisjärkeä kirjoitti:

    sanoi eräs hoitaja asiasta mitä lapselle päälle. Ei kaikilla (lapsilla) ole sitä ylimääräistä läskiä niin paljon luitten ympärillä että ne lämmittäisi.

    Joskus vanhemmat voisivat myös tarkastaa lapsensa repun/kassin mitä sieltä löytyy.Onko siellä riittävästi varavaatteita ja lisäksi lisävaatetta jos pitää ulos lisätä lämmikettä.Typerää haukkua hoitajia huolimattomuudesta,kun kassista löytyy todennäköisesti vain kasa leluja.Niitä ei oikein viitsisi lapsen päälle laittaa.Ymmärtämistä puolin ja toisin toivoo päiväkodin henkilökunta

    Äänestä

Katso keskusteluja "PUKEMISESTA" ja "PUKEMISESTA TAAS.." hieman alempana tällä sivulle muistaakseni. Joitakin päiviä sitten keskustelimme samasta aiheesta ja runsain mitoin. Siinä teille!

Äänestä

Tästäkin asiasta voisit itse päättää, jos lapsi olisi kotihoidossa.

Äänestä
  • Miten tämä työssäkäynti liittyy pukemiseen? taidat olla todellinen muumio mummo.

    Äänestä

Nii JOS on laitettu sopiva määrä vaatteita, mut mikä on se SOPIVA määrä? Jonkun mielestä lapset voi ihan hyvin olla verkkarit ja verkkatakki päällä ulkona vaikka ois vähän viileempikin ilma sit taas toisen mielestä pitää olla kahet pitkät housut ja kaks pitkää paitaa....Kumpi on oikeassa ja kumpi väärässä!!

Vaikka sanotaan että kyl vanhemmat tietää ja tuntee oman lapsensa mutta vanhemmat ei TODELLAKAAN tiedä MITEN ja MITÄ se lapsi leikkii siellä päiväkodissa..Lapsi voi olla niin hikinen aina kun tullaan sisälle että ei voisi kuvitellakkaan että laitettaisi sama vaatemäärä seuraavalle ulkoilu kerralle...

Tiedän myös semmosen äidin jolla on itsellä aina kylmä sit se tunkee sen lapselle kahet kolmet pitkät housut ja kahet kolemet pitkähihaset paidat haalarin alle...et kyl siinä sitä tervettä järkeä käytetää ja vaatteita vähennetään....

On myös aikuisissakin vikaa, osa päiväkodin työntekijöistä on itse taas semmossia että kun heillä on kuuma ni lapsillakin on kuuma ja sit ei pueta tarpeeksi lapsille päälle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


päiväkodeille !!!!! kirjoitti:

EI vielä ole kesä. Älkää vähentäkö vaatetusta lapsilta, jos kotona on laitettu sopiva määrä vaatetta, laittakaa sama määrä ulos lapsia viedessänne. Tai jos lapsi pukee itse, valvokaa että pukee. Jos ei pue = ei ulos.
Hakiessani eilen lapset p-kodin pihasta, lapsen kaula oli avoin, korkeakauluksinen pusero puuttui ja nyt lapsi sairas.
Tämä ei ole syyttelyä, tiedämmehän jokainen että kevät ja syksy ovat vaikeaa aikaa löytää oikea vaatetus, mutta tervettä järkeä olisi nyt syytä käyttää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu