Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Heräämisiä

Aikainen aamu, kevätaurinko tirkistelee sälekaihtimien välistä puuhiani kun hivutan hitaasti satiinista lakanaa selkääsi pitkin alas vyötärölle. Olen mukavassa asennossa kyljellään vierelläsi, kunnellen nukkuvaa hengitystäsi, ihaillen selkäsi kaarta ja pehmeitä hiuksiasi.
Lasken sormenpääni kevyesti alaselällesi, alkaen kuljettamaan niitä hitaasti ylöspäin, aistien sormenpäissäni ihosi lämmön ja pehmeyden. Sormeni risteilevät hitaasti ylös ja alas selkääsi pitkin, poiketen ajoittain tutkimusmatkalle kyljillesi. Yritän koskettaa mahdollisimman kevyesti, melkein hipoen, niin ettet heräisi. En kuitenkaan malta olla viemättä sormiani pyöreille olkapäillesi, enkä pehmeiden hiuksiesi lomaan kauniiseen niskaasi. Pidän erityisesti niskasi hyväilystä, aivan hiusten juuresta.
Uninen tuhinasi katkeaa ja liikahdat hieman. En tiedä herätinkö sinut, mutta päätän jatkaa sormieni leikkiä nukkuvalla ihollasi. Selkärankaasi pitkin ylös ja alas, palaten jälleen niskaasi.

Hivutan satiinilakanaa hitaasti alemmas, paljastaen sentti sentiltä enemmän kahta vaaleaa ja pyöreää kumparetta. Satiini hyväilee kevyesti pakaroitasi, lipuen niiden yli, pysähtyen juuri pakaroittesi alapuolelle.
Kuuntelen hetken hiljaista hengitystäsi, ja päästän sitten taas sormeni tutkimusmatkalle, aina niin jännitvälle vartalollesi. Etusormeni pää kulkee hitaasti ja kevyesti kumpareittesi yli, niin samettisen pehmeää, niin mukavan pyöreää. Loputkaan sormenpäät eivät malta olla laskeutumatta ihosi pinnalle, joten pian neljä uteliasta sormenpäätä kipuaan hitaasti pyöreille kukkuloille, laskien toista puolta alas. Välillä sormenpäät laskevat hitaasti alas lantiollesi, molemille puolille, kivuten taas innoissaan kaarevaa pintaa pitkin ylös pyöreille kukkuloille.
Tämähän on kivaa...
Peppusi heilahtaa ja vedän sormeni pois. Hetken odotettuani katselen hymyillen kuinka satiinilakana lipuu yhä alemmas, paljastaen minulle yhä enemmän pehmeää ihoa, uusia jännittäviä ja kauniita maisemia.

Täällä onkin hieman kimmoisampaa, mutta silti lämpimän pehmeää. Petollisen pyöreää pintaa, niin että sormeni valuvat hitaasti milloin reisien ulkosyrjälle, milloin reisien sisäpinnalle. Välillä soemenpääni palaavat pyöreiden pakaroiden huipulle, ihailemaan kauniita maisemia ja suunnittelemaan uusia matkareittejä. Päättäen palata välillä hieman helpompaan maastoon; selkääsi ja ihanaan niskaasi. Kiiruhtaen sitten taas hitaasi pyöreille kukkuloille, tuntien itsensä kukkulan kuninkaaksi.
Henkeä salpaavia uusia maisemia paljastuu kun toinen reitesi vetäytyy hieman koukkuun sivulle. Huh..!
Hitaasti ja varovasti sormen päät käyvät katselemassa uusia maisemia välillä pakaroiden reunalta, välillä reisien suunnalta. Äärettömän jännittävää, äärettömän houkuttelevaa, kiihottavaa. Uskaltaisikohan sinne..

Sormenpäät kiertelevät hitaasti edestakaisin reisien pehmeällä sisäpinnalla, rohkeutta keräten, hiipien aina vain lähemmäksi eksoottista kohdetta. Välillä etusormen pää käy yksin hiipimässä pakaroiden uuman sisäpinnalla, palaten vastakkaista puolta pitkin takaisin. Ollen aivan uuden maiseman reunalla...
Kunnes lopulta hyvin hyvin varovasti sormenpää hiipii pienelle kukkulalle suurten kukkuloiden välissä. Hyväillen kevyesti pienen kumpareiden sivuja ja keskellä olevia punaisia huulia. Äärettömän pehmeää ja kiihottavaa. Sormenpää ei malttaisi lähteä pois, vaan liikkuu uteliaana edestakaisin. Hitaasti, hellästi, uteliaasti.
Lantio liikahtaa, pienet huulet pienellä kumpareella raottuvat. Sormenpää on utelias ja menee tutkimaan lähempää. Liukasta, jännittävän liukasta...

Painan huuleni ristiselkääsi. Sitten hieman ylemmäs. Nousten aina vain ylemmäs. Kunnes pehmeät hiuksesi kutittavat kasvojani ja huulen painivat niskaasi vasten. Sormeni liukastelessa reisiesi välissä, kämmenen käydessä välillä hyväilemässä pyöreitä ja pehmeitä pakaroitasi.
Huuleni liukuvat selkääsi pitkin alas, kiiveten lopulta pyöreille kukkuloille. Suukotellen, välillä posken hyväillessä pehmeää kukkulaa. Sormen tunkeutuessa hitaasti syvemmälle pehmeän lämpimään luolaan, etsimään kosteuden lähdettä. Se ei ehkä kuitenkaan selviä sormella, vaan käyttöön on otettava järeämmät keinot...

Kätesi kietoutuvat tyynyn ympärille ja pakarasi nousevat ylös. Asetun reisiesi ylle niin että reitesi jäävät omieni väliin, painaen kovan ja jo kauan malttamattomana vuoraan odotelleen penikseni reisiesi ja pakaroittesi yhtymäkohtaan. Tunnen pientä vastustusta... painan kovempaa... kunnes...
-Ohh..! Voihkaiset tyynyä vasten, kun pehmeät ja liukkaat huulesi avautuvat, päästäen kaluni sisääsi lämpimään ja tiukkaan puristukseen.
Tunkeudun syvemmälle ja syvemmälle, kunnes lantioni painautuu tiukasti samettisia pakaroitasi vasten. Puristut ympärilleni yhä tiukemmin kun kumarrun suutelemaan niskaasi. Hitaasti vetäydyn lämpimästä luolastasi. Tunkeutuen jälleen takaisin syvälle sisällesi. Kuullen tyynyn tukahduttamat voihkeesi ja huokailusi.
Liikun hitaasti sisälläsi, nauttien puristuksestasi ympärilläni ja pehmeistä pakaroistasi lantiotani vasten.

Löydämme yhteisen rytmin, peppusi nousee ja laskeen sopien täydellisesti lantioni liikkeisiin. Vauhtimme kiihtyy. Rakastelumme äänet voimistuvat. Käsivarsieni lihakset värisevät kun punnerran ylläsi, kätesi kourivat vuoroin lakanoita ja vuoroin tyynyä. Mutta lantiomme liikkuvat sulavasti yhteiseen tahtiin.
Suljen silmäni, puren huultani. Yrittäen pidätellen jatkaa nautintoa yhä pitempään ja pitempään, haluamatta sen loppuvan.
Kunnes hiljainen äänesi kantautuu jälleen korviini ja väriset lantiotani vasten, puristuen ympärilleni.... Painan kasvoni hiuksiisi ja annan tulla, voimatta pidätellä nautinnon voihkaisua kun sykin sisälläsi...

Makaan vierelläsi sängyllä ja katselen sinua. Käännät päätäsi tyynyllä, kasvot minuun päin. Sekaiset hiussuortuvat risteilevät kasvoillasi. Siirrän niitä sivuun ohimollesi ja niiden alta paljastuvat uniset mutta tuikkivat silmät, sekä raukeasti hymyilevät huulet.
-Huomenta kulta.
-Huomenta rakas.
24155
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

OLET IHANA! :) Tuossa oli sitä jotakin..sitä mitä seksi parhaimmillaan voi olla..täydellistä yhteen sulautumista..ai että..ihanasti kirjoitettukin vielä!:)

Äänestä
  • Kiitos!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

DionysosJX kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu