Miten sitä aina näin menkkojen aikana masentuukin. Onko se muina aikoina koettu positiivisuus ja toiveikkuus vain harhaa ja tämä on todellisuus? Vai onko sitä menkkojen takia vaan enemmän siipi maassa kuin normaalisti, mene ja tiedä..
Mä olen aina halunnut suuren perheen. Se haave on nyt kuitenkin jäämässä taka-alalle kun yhdenkin lapsen tekeminen tuntuu olevan niin vaikeaa etten tiedä pystynkö tähän enää toisten. Ja mä sentään olen vasta hoitojeni alkutaipaleella! Huomenna pitäis ottaa ensimmäinen clomifen tabletti, mutta kun on lukenut täältä ihmisten juttuja siitä, niin pelottaa ettei se mullakaan toimi. Olenkohan mä laittanut liian paljon toivoa siihen.
Pelottaa ettei se toimi, ja pelottaa sekin että se toimis, enkä mä siltikään tulisi raskaaksi. Että olis vielä jotain muutakin vialla kuin tuo PCO.
Oon laihduttanut pois jo viis kiloa, mutta tässä kierrossa sillä ei ainakaan ollut mitään vaikutusta yksinään. *puuh*
Eilen illalla tuli taas itku kun ajattelin sitä kuinka just mulle on voinut käydä näin. Menin taas miettimään sitä oikein ajatuksen kanssa, mitä elämä ilman lapsia olisi. Kauhea paniikki kun tuntuu ettei itsellä ole tähän asiaan mitään vaikutusta, kroppa vastaan mieli.
Tsemppiä kaikille muille ja kertokaa täällä hyviäkin uutisia ja onnistumisia. Minulle ainakin ne antaa voimaa. Hyvää kevättä!
Mä olen aina halunnut suuren perheen. Se haave on nyt kuitenkin jäämässä taka-alalle kun yhdenkin lapsen tekeminen tuntuu olevan niin vaikeaa etten tiedä pystynkö tähän enää toisten. Ja mä sentään olen vasta hoitojeni alkutaipaleella! Huomenna pitäis ottaa ensimmäinen clomifen tabletti, mutta kun on lukenut täältä ihmisten juttuja siitä, niin pelottaa ettei se mullakaan toimi. Olenkohan mä laittanut liian paljon toivoa siihen.
Pelottaa ettei se toimi, ja pelottaa sekin että se toimis, enkä mä siltikään tulisi raskaaksi. Että olis vielä jotain muutakin vialla kuin tuo PCO.
Oon laihduttanut pois jo viis kiloa, mutta tässä kierrossa sillä ei ainakaan ollut mitään vaikutusta yksinään. *puuh*
Eilen illalla tuli taas itku kun ajattelin sitä kuinka just mulle on voinut käydä näin. Menin taas miettimään sitä oikein ajatuksen kanssa, mitä elämä ilman lapsia olisi. Kauhea paniikki kun tuntuu ettei itsellä ole tähän asiaan mitään vaikutusta, kroppa vastaan mieli.
Tsemppiä kaikille muille ja kertokaa täällä hyviäkin uutisia ja onnistumisia. Minulle ainakin ne antaa voimaa. Hyvää kevättä!
Vastaukset 6
Vanhimmat
Tunteesi ovat aivan normaaleja tilanteessa, jossa elät. Pelko elinikäisestä lapsettomuudesta iskee tajuntaan vasta kun tuloksetonta yritystä on jatkunut jonkin aikaa. Siihen ei voi varautua etukäteen, eikä sen herättämille tunteille voi mitään.
Varmasti kaikki saman tilanteen kanssa kamppailevat voivat todeta saman minkä sinäkin: menkkojen ulkopuolella on normaali elämä - usko toivo ja rakkaus ja menkkojen alkaessa kaikki taas romahtaa hetkellisesti.
Minulla on antaa vain yksi vinkki: Luovuta. Lakkaa "yrittämästä". Kaikella on aikansa ja paikkansa. Kohtaa suru, jonka luovuttaminen aiheuttaa. Meille kävi niin, että sen jälkeen lapsi sai alkunsa. Olin luovuttanut, rentoutunut lapseton nainen ja nautin seksistä seksin vuoksi. Se ei tietenkään käynyt hetkessä, luovuttaminen. Monet kohtalotoverini ovat kertoneet minulle samanlaisista kokemuksistaan, joten uskon luovuttamisessa olevan jotain perää.
Toivon myötätuulta elämääsi.
Osaan kyllä kuvitella enemmän kuin hyvin, miltä susta tuntuu... Joskus aikaisemmin sitä kun on pitänyt itsestään selvänä, että perheen voi perustaa sitten, kun itse haluaa. Nyt kun sitä on yritetty, ei se meinaa onnistuakaan. Pakostikin on välillä katkera niille ihmisille, jotka tulee raskaaksi jo suunnilleen seksin ajattelemisesta!!
Oon myös pohtinut sitä, että "luovuttaminen" saattaisi oikeesti auttaa asiaa. Haluaisin vaan tietää, miten se käytännössä onnistuu, kun itse ainakin ajattelen liiankin usein, että ehkä tässä kuussa ei menkat alakaan. Aina ne kuitenkin alkaa, sehän on selvääkin selvempää :(
Tsemiä Leila! Kirjoittele, miten Clomit suhun vaikuttaa.
vuosi ja 8 kuukautta yritettiin luomusti ja tuntemukset olivat jotakuinkin samaa luokkaa kuin sinulla nyt. Sitten mulle määrättiin clomit, 1 tbl kpvinä 3-7 ja ei tarvinnut kuin se yksi satsi syödä. Nyt vauva masussa, rv6, ja kovasti toivotaan, että kaikki sujuisi hyvin.
Tsemppiä sulle kauheesti, toivottavasti clomit puree sullekkin!
Tollaset tarinat kyllä antaa toivoa :) Jotenkin tuntuu, että kaikki Clomeja syöneet, jotka tänne kirjoittaa, sanoo, ettei niistä oo mitään hyötyä. Itse oon syönyt nyt myös yhden Clomikuurin ja ensi viikolla aloitan toisen, mikäli mitään ihmeitä ei ole tapahtunut...
Onnea tuhannesti sulle Meri :)
Kiitos kaikille vastanneille, kyllä täältä noustaan vielä.
Tuosta luovuttamisesta täytyy sanoa sen verran että se on käynyt monta kertaa mielessä, mutta kun minussa on sellaista uneksijan vikaa niin en ole vaan sitä osannut tehdä. Enkä vielä haluakaan kun vasta ollaan pelkissä clomifen hoidoissa. Jonain päivänä kun kaikki mahdollinen on tehty, mutta sitä ennen teen kaikkeni jotta saisin perheen.
Ja kiitos todellakin positiivisista tarinoista, ne auttaa uskomaan siihen että kyllä se aurinko paistaa risukasaankin :)
Milla, pidän peukkuja ihmeen puolesta! :) Kirjoitellaan kuulumisia taas!
ensimmäinen clomikuuri ja nyt rv 8 5.
Tsemiä teillekin!