Korona ohjeituksesta mietteitä.

Anonyymi

Terveysvalistus ei saa syyllistää, paremminkin tarvitsemme lempeää ymmärrystä myöskin tutkittua tietoa, ohjeistusta, menetemiin joita käytetään esim. Koronan torjuntaan. Onko siis suurien Koronaan sairastuneiden sekä tartunnan saaneiden ohjeistus vain numeraalinen luku, kuinka moni on saanut tartunnan----sairastunut siihen.
Paremminkin näyttäisi olevan tarvetta menetelmiin joita voitaisiin käyttää näyttöön perustuviin lääketieteellisiin tutkimuksiin. esim rokotukset.Korona tulvii mielenkiintoisia aiheita, lisätutkimuksia tarvitaan uusien hoitomuotojen synnyttyä jatkuvasti lisää. Toivottavasti tutkijoita tuetaan valtioiden taholta edelleen Koronan hillitsemiseksi.

Ihminen näyttää olevan tänä päivänä joko sairas tai terve, tähän uuteen terveyskäsitteeseen on noussut ns. riskirooli. OLemme vaarassa saada jonkin taudin ellei käyttäydytä annettujen ohjeiden mukaan. Omasta ohjeiden mukaisesta terveydestä huolehtiminen onkin eittämättä tärkeää.

Valistaminen, terveyden tavoittelu voi toisinan mennä liian pitkälle, jolloin elämä rajoittuu liiaksi. toivon mukaan valistaminen jatkuu asiallisena, ilman liiaksi alistavaa, kontrolloivaa ohjeistusta. Jostakin luin;" ihmisten elävän suurelta osin hengellisessä tyhjiössä," esim tätä ajankohtaista eettistä kysymystä olisi hyvä pohtia!

jk. kyllä me selvitään!

3

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Ei valistus liian pitkälle ole mennyt, kun on kyse maailmanlaajuisesti leviävästä
      tappavasta viruksesta - pahimmassa tapauksessa.

      Yli kaksi miljoonaa on maailmassa menehtynyt siihen,
      Suomessa kohta lähes tuhat eikä loppua näy,
      ellemme vihdoin kaikki ala noudattaa ohjeita ja rajoituksia.

      Iäkkäimmät ovat varmaankin sisäistäneet parhaiten ohjeet,
      vaikka alkuun sai palstoilla lukea uhmaa:
      "Minä menen minne haluan, minua ei määrää kukaan !"

    • Anonyymi

      Millainen suoja rokotuksesta syntyy?
      Onko rokotettu ihminen suojassa taudilta, vaikka virus iskisi? Kulkisiko hän tartuttamassa muita, itse siitä mitään tietämättä.
      Eristys jatkuu ilmeisesti myös rokotuksen saaneilla, sillä hehän olisivat vaarallisia viruslinkoja, jos rokotukseen luottaen alkaisivat kulkea varomatta ihmisjoukoissa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14881
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3069
    3. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3066
    4. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3065
    5. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3065
    6. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3064
    7. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3064
    8. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3060
    9. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    Aihe