Pientä kyselyä: Mihin on porukka suuntaamassa kesän lomillaan?
Vastaukset 9
Maanantaina Azoreille viikoksi ja syyskuussa kolmeksi viikoksi Kreikan saaria kiertelemään. Kesän vietämme Suomessa.
- suunnitelmaa
Juhannukseksi Jurmalaan, syyskuussa työmatka Anconaan Italiaan ja lokakuussa lomalle manner-Espanjaan...
- Ronja
Kesä vietetään tiukasti Suomessa, mutta syksyllä lähdetään ensin 4 viikon maailmanympärimatkalle, Hongkongiin, Australiaan ja Tahitille pääasiassa.
Matkan jälkeen on tiedossa vielä viikonloppureissut Rotterdamiin ja Ateenaan.
Tai no, katsotaan, ehkä sitä tulee kesälläkin tehtyä jotain viikonlopun shoppailureissuja jonnekin päin Eurooppaa. Ei sitä välttämättä jaksa aina laakereillaan levätä, jalat kun ovat melko levotonta laatua...
Pallon ympäryslennot on jo varattu, autonvuokrat ja hotellit ovat vielä hieman vaiheessa, mutta eiköhän nekin ole pian paikallaan. Muut matkat menevät sitten enemmän tai vähemmän äkkilähtöperiaatteella. - Docomo
Heinakuussa Suomeen tietysti!!!
- Minni
Tänä kesänä tehdään mieheni kanssa kiertomatka Italiaan.
- reissaaja
en lähde minnekään Suomesta. Miksi täältä silloin pitäisi pois päästä? Suoranaista tyhmyyttä olla Suomesta pois ihana lyhyt kesä.
Eiköhän ne matkat tehdä syksyllä, vuoden vaihteessa tai hiihtolomilla. Tosin talvi (siis kunnon talvi) on Suomessa toinen hyvä vuodenaika.- tpr
Jollain ei vain ole mahdollista lähteä matkalle muuta kun kesällä..
Matkakohteena meillä Espanja, Salou.
- ...
Viikoksi Islantiin loppukesästä...
- tyttöö
kyprokselle agia napaan heinäkuussa! ihanaa
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1532026
Naisten liian suuret vaatimukset?
Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta3641502Johanna Tukiainen oli seonut ja hyökännyt ystävänsä kimppuun.
Ollut suora lähetys ja repinyt hiuksista ystäväänsä.1781052Olen Aito Narsisti
Kysykää mitä haluatte liittyen tähän aiheeseen. Joitain kokemuksiani asiaan liittyen voin harkintani mukaan jakaa.279744- 271639
- 33631
Outo liikkuja
Tämä tyyppi josta kirjoitettiin Ähtärin Ilmoitustaululla. Joka yritti varastaa auton meijeritieltä. Hän liikkui koulut12631- 191573
Iso käsi pormestarille hyvin hoidetusta työstä
Puolangan kunta on siistinyt Paljakan rinteitä kesän aikana – yksi keskeneräinen lakiasia hidastaa vielä rinnekeskuksen22547- 42512