Urheiluselostajat haastattelevat nykyisin kaikkia häntäpään taapertajia, vaikka kukaan ei jaksa kuunnella heidän selittelyjään. Toista oli ennen. Pekka Tiilikainen ja Paavo Noponen haastattelivat vain kultamitalisteja ja joskus, jos tilanne edellytti, myös muita mitalisteja. Ja kultamitalihaastattelun jälkeen soitettiin Porilaisten marssi. Se oli juhlavaa aikaa.
Pekka Tiilikainen ja Paavo Noponen eivät haastatelleet peräpään rämpijöitä
5
170
Vastaukset
- Anonyymi
Nämä nykyiset urheiluselostajat ovat pilipalipoikia ja -tyttöjä. Kukaan ei muista edes heidän nimiään.
- Anonyymi
Niitä on erityisesti Ylessä sisällä ja ulkona jotain sanomassa, ei mitään persoonallista, ei tuo ole työtä lainkaan , höpöhöpöä.
- Anonyymi
Oi sitä totista torvensoittoa mitä selostuksetkin ennen olivat. Pientä rentoutta nykyisin urheiluselostuksiinkin on sentään tullut, niin kuin urheiluun kuuluukin. Noponen oli olevinaan jotain erikoista ja luuli vissiin että Suomi on koko maailman napa.
Ensimmäinen siedettävällä Suomi- paatoksella selostanut oli Anssi Kukkonen!- Anonyymi
Anssi oli ihan jees, mutta kyllä Pekka Tiilikaisen ja Paavo Noposen selostuksissa oli sitä jotakin. Porilaisten marssiin päättynyt kultamitaliselostus oli aina huikea juttu. Valitettavasti vasemmistolaiset Ylen johtajat kielsivät Porilaisten marssin soittamisen. Viime aikoina se on taas ollut mahdollista, mutta mitä iloa siitä on ollut kun ei ole kultamitalin voittajia.
- Anonyymi
Martti Jukola, ainut oikia suoraselkäinen suomalaisugrilainen selostaja, itäkarjalan karhuakin uhitellut.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sannan kirja USA:n bestseller!
"Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä20911934- 298228
Metsäalan rikolliset
Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.596333Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"
Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..1775257- 584990
Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata
Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai514523Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi
Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas1194441- 1193936
- 823435
- 531977