mustasukkaisuus

itse olen tämä äitipuoli, jolla on nyt eronneen miehen kanssa pieni vauva. Miehellä on 7 vuotias poika, joka on heidän ainut lapsensa, ja erittäin kiintynyt/huomionkipeä isästään, ja aikanaan oli minullekin todella mustasukkainen isänsä huomiosta minua kohtaan, ja on sitä vieläkin, toisinaan. Itsekin jännitin kamalasti että tässä varmaan galaksit räjähtelee kun uusi tulokas syntyy.

Ihan hyväksi huomattiin se, että uudesta vauvasta ja sen syntymästä puhuttiin paljon etukäteen. Etenkin mieheni kävi vakavaluonteisia keskusteluja (niin vakavia kuin seitsemän vuotiaan kanssa voi käydä) siitä että isi rakastaa poikaa yhtä paljon kuin ennenkin ja kumpikin on isille yhtä tärkeitä. Pojan ajatusmaailmassa tämä ymmärrettiin niin et, "ostatko sä sit meille molemille leluja?" =)

Mut mun mielestä se puhuminen uudesta tulokkaasta rehellisesti ja suoraan kannattaa. Ja esim. vauvan tavarat kannattaa laittaa esiin jo paljon ennen syntymää, niin ne samalla työstää sitä ajatusta ja mun mielestä suhtautuu sit siihen syntymään paremmin..

No sitten kun tämä meidän vauva syntyi, niin alkuunsa se oli sitä et poika kiehnäs koko ajan isänsä kyljessä. Seuraava askel siitä oli et se saattoi leikkiä omiaan ja jäädä sit johonkin huoneeseen yksin murjottamaan. Omassa sängyssä nukkumisen poika lopetti kokonaan, jokseenkin se oli sekin vasta harjoitteluvaiheessa..

Mieheni muisti kuitenkin aina kertoa, että isinkin pitää olla vauvan kanssa, ja isi haluaa olla...

Myös sellaisia tilanteita on pyritty välttämään että vauva olisi jatkuvasti huomion keskipisteenä.. se tuntuu meillä ainakin laukaisevan tällaisia "te ette tykkää musta ollenkaan" reaktioita.. myös vieraille on pyritty kertomaan että huomioisivat molemmat lapset samallain vaikka vauva onkin uusi ja mielenkiintoinen tulokas.. pehmitys keinoja on, mutta kyllähän se niin on että lapsen on totuttava vauvaan ilman jatkuvia varokeinoja ja lellittelyjä..

Nyt on eletty liki puol vuotta, eikä mitään dramaattista ole tapahtunut.. uudet ajat ovat sitten edessä kun vauva alkaa liikkumaan.. purkautuuko pahin vasta sitten.. sitä minäkin jännityksellä odotan...

Äitipuolena itse olen pyrkinyt kuitenkin huomioimaan miehen lapsen samalla lailla kuin aiemmin, vaikka vauva aikaa viekin... parhaaksi tavaksi totuttaa lapsi vauvaan on pyytää häntä mukaan hoivaamaan jne. hoitamaan pieniä asioita apuna.. jos tässä nyt jotain olis.. voihan se olla että tässä on itselläkin vielä pahin edessä.. noh, jäädään odottamaan et millon se taivas repeää...

vastasin jo toiseen samaa aihetta käsittelevään viestiin, mutta vielä sinullekin;
meillä asuu kolme lasta aiemmista liitoistamme (sekä minun että mieheni), iät 7-11 v.
Kaikkien kanssa on mennyt todella hienosti vauvan tulo taloon. mitään mustasukkaisuuksia ei ole ilmennyt. veikkaan, että ikää on "tarpeeksi"..