Millainen firma, kannattako jäädä ? Vastatkaa te jotka olette olleet kauemmin.
RTK-palvelu
harjoittelija
41205
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
mielisairas
Älä jää missään nimessä, ainakaan Jyväskylän Rtk:lle. Palkoissa huijataan ja kiristetään työntekijöitä ylitöihin ilman palkkaa.
että eikö teillä siellä ole luottamusmiestä vai miten tollasta pääsee tapahtumaan ?
antaa ihmisläheistä kuvaa, mutta totuus on toisenlainen. Työtä saat kyllä tehdä sen leivän eteen minkä RTK:lta tienaat, rutkasti enemmän mitä monissa työpaikoissa.Ei ole saunailtoja, ei virkistyspäiviä, ei TYKY toimintaa, ei edes työterveyshuoltoa,lukuunottamatta sitä pakollista 3-5 vuoden välein olevaa tarkastusta.Palkkoja maksetaan oikean palkkaryhmän mukaan kunhan pidät tiukasti puolesi, muuten pelkkää ykköstä kohteesta kuin kohteesta.Työnjohto koulutetaan saman kaavan mukaan kuin kaikissa muissakin paikoissa eli kaikki ovat pelkästään talon puolta vaikka pitäisi olla myös siivojien tukena, niin turha toivo. Että, tyttö pieni, harkitse vielä !!