Kun joihinkin asioihin on puheenaiheina kullästytty, löytyy uusi.
Katson päivittäin uutisia eri kanaviltakin ja netti lehtiä kurkkaan.
Mutta jonkin asian ympärillä pyörivä jankutus käy hermoon.
Aiheita voisi poimia puolentoista vuoden ajalta montakin.
Mutta nyt.
Perustuslaki sitä taikka tätä.
Vaalit vai ei.
Liikkuminen vai ei.
Ravintolat auki vai ei.
Eniten jankkua pitävät toimittajat.
Eilen katsoin, kun oikeusministeriä grillattiin.
Beng
Kilttinä tyttönä joskus toivoisin, että tehtäisiin niin kuin sanotaan ja pysyttäisiin rauhallisina.
Katson päivittäin uutisia eri kanaviltakin ja netti lehtiä kurkkaan.
Mutta jonkin asian ympärillä pyörivä jankutus käy hermoon.
Aiheita voisi poimia puolentoista vuoden ajalta montakin.
Mutta nyt.
Perustuslaki sitä taikka tätä.
Vaalit vai ei.
Liikkuminen vai ei.
Ravintolat auki vai ei.
Eniten jankkua pitävät toimittajat.
Eilen katsoin, kun oikeusministeriä grillattiin.
Beng
Kilttinä tyttönä joskus toivoisin, että tehtäisiin niin kuin sanotaan ja pysyttäisiin rauhallisina.
Vastaukset 27
Vanhimmat
olen aloittajan kanssa samaa mieltä! jankuttajia riittää, mutta mitään rakentavia ehdotuksia ei juurikaan näy. jankkaaminen ei mediassa sen paremmin kuin tälläkään saitilla johda mihinkään, saapahn vain heikommat luulemaan että asiat ihan oikeasti ovat todella huonosti, vaikka niin ei ole.
Minusta sellainen rauhallinen asioiden käsittely mediassa riittäisi.
Toimittajat joskus oikein kihelmoivat.
Käänteinen asia on, kun saman laitoksen eri henkilöt antavat hieman eri vivahteisia kommentteja.
Jotenkin juupaseipäs-moodi ei ainakaan työpaikalleni sopinut alkuunkaan. Kun tehtiin niin tehtiin, eikä jahkailtu.
Se jahkailuhan saa miettimään ovatko asiat hyvin vai hyvin huonosti.
Terveydenhoitopuolellakin pitäisi ehkä olla vain yksi suu, että näin.
Salmistakin grillattiin. Niin asiallinen ja symppis.
Toinen ryhmä on perustuslain tulkitsijat. Tässä tulen aina viittaamaan poliosokeripalaan.
Oliko perustuslaki eri? Kovinkin?
Vai silloinko terveydenhoito ja hallitus juristeineen pystyi yksituumaiseen menettelyyn?
En jaksa muistaa, kun elin ruuhkavuosia.
Beng
Suurimpia häirikköjä omalla besserwisser pilkunviilaajina ovat juuri oikeusoppineet.
Olen siinä samoilla linjoilla kokoomuksen Zyssen kanssa, hän nimitti heitä oikeus-Talibaneiksi. Eivät tunnu tykkäävän .
Aika pahaan sortui Bensku.
No. Hirmiän kauhia paljon kokkeja on ollut esillä.
Sitten yliopistojen jälkuviisastelijat, oikein viran puolesta.
Me voimme armahtaa itsemme, sillä tuskin kuksan meidän jutskista tiedettä vääntää?
Beng
Aivan samaa mieltä. Malttia tarvittaisiin ja todellakin rauhallista käsittelyä asioissa. Olen myös kyllästynyt seuraamaan toimittajien tiukkaamista mistä milloinkin jankuttamalla. Tottahan asioista selvää pitää ottaa, siinäkin pitää huomioida asiallisuus. Pysyn kotona, käyn kaupassa tai asioilla. Maailma kulkee eteenpäin tavallaan.
Kerrankin lyhyt kommentti Heikulta.
Olen AINA inhonnut jankuttamista.
Kerrassaan olen.
Heikunkeikku
Kaikki jankkaaminen on lähtöisin persuista. Muitten oppositiopuolueitten
kannattajat eivät sentään ihan jatkuvasti rähise kaikesta ja jankkaa jankkamistaan.
Ne ovat sen verran sivistyneitä.
Persujen Suuri Johtaja, koko Äärioikeiston Johtaja Suomessa, H-aho,
on valjastanut kannattajansa maalittamaan ja mustamaalamaan kaikkia mahdollisia tahoja ja etenkin hallitusta yhdessä tai ministereitä erikseen.
Persut ja heidän kannattajansa ovat tämän yleisen älämölön ja häiriköinnin takana,
ne trollaavat 24/7.
Käynti optikolla auttaisi, kun tunnut näkevän mörköjä.
Persut eivät sellaiseen alennu, saati arvostettu puheenjohtaja Halla-aho maalittaisi.
Nauti lämmin iltamaito, ja menet tutumaan painopeittosi alle.
Huomenna sitten taas jatkat.
Minä ymmärrän jankutuksen niin, että samaa asiaa toistetaan kerta toisensa jälkeen.
Viranomaiset ovat joutuneet jankuttamaan kansalaisille mm. maskien käytöstä kuukausi kaupalla, mutta vieläkään se ei ole mennyt kaikkien ihmisten tajuntaan.
Jankutuksesta on kuitenkin ollut hyötyä, koska yhä useampi henkilö on ottanut maskin käyttöönsä.
Varmaan viranomaisiakin turhauttaa jatkuva jankutus ko. asiasta, kun se ei mene perille millään keinolla kovakalloisille persoonille.
kylmätotuus
Tavallaan noin joissain asioissa.
Nyt kun uutisten liitteenä on kuvavälähdyksiä kauppakeskuksista jne. voi havaita, miltä kovakalloiset näyttävät, siis ne joilla neuvoista huolimatta ole maskia.
Joskus kassalla olen miettinyt, kun tölkkejä menee liukuhihnalla, niin miksei naamaria, kun edes se halvin maksaa vähän yli 10 centtiä. Siis suhteellisuus.
Beng
Kaikkien jankutuksien "äiti" on Suomessa se monikulttuurisuuden ylistys, josta olemme saaneet nauttia jo aivan liian paljon. No nyt se on liimattu televisioon,,mainoksiin ja ohjelmiin tuomalla joka-ainoaan asiaan mustaihoisia.
Eräs lyhytaikainen PM sanoi: "Monikulttuuri on rikkaus" ja niinhän se olikin, mm. vastaanottokeskuksien omistajille ja johtajille.
Ei muille.
Oletko käynyt koskaan ulkomailla?
Beng
Suomalainen ei kaipaa basaarikulttuuria Suomeen, ja Alppien eteläpuolella elää toiseus.
Asutko tynnyrissä?
Beng
Olen kyllä käynyt. Ainakaan toistaiseksi ei minkäänlaista halua lähteä kotimaata kauemmaksi. Tosinkaan en ihan käsitä kuinka asia liittyy tuohon A.Stubbin lausumaan "viisauteen" mitenkään.
En nähnyt mitään A.S:n sitaattia.
Taka-ajatukseni oli se, että jos suhtaudut noin vihamielisesti ulkkiksiin, niin miten ihmeessä voisit matkustaa tai asuakin ulkomailla?
Beng
Eduskunnan kyselytunti on malliesimerkki jankutuksesta.
Tänäänkään en jaksanut sitä katsoa kuin muutaman minuutin.
Opposition kansanedustajat käyttäytyvät kuin kyselyikäiset lapsoset.
kylmätotuus
A-studio oli onneksi toimittajaa lukuunottamatta maltillinen eikä siinä päästy jauhamaan.
Pidin kovasti Antti Häkkäsen sovittelevasta kommentoinnista, rauhallista pitkälti nuoresta iästään huolimatta kokemukseensa perustuvaa.
Yhden ainoan kerran olen ollut Purran kommenttiin tyytyväinen; Purra toi koronan alkuaikoina esiin sen tärkeän asian, että maskeja ei ollut. Tiedon hän oli saanut hoitajalta. Mitään ei olisi tapahtunut pitkään aikaan ellei tuota tietoa olisi joku paukassut ääneen.
En pidä toimittaja S:nen tyylistä yhtään; saa sellaisen häslärin vaikutelman.
Mielenkiinto katoaa kiinnostavistakin aiheista.
Ylen toimittajien toimenkuvasn liian usein kuuluu jankku. Grillaus on rumaa.
Beng
Oletko sitä mieltä, että toimittajan pitäisi vain tyytyä politiikon ympyräpyöreisiin vastauksiin.
Minusta hyvä toimittaja osaa "ristikuulustella"
, ei tarvitse jankata.
Ei tietenkään. Kyse on tavasta. On ikävää jos toimittaja vain jankkaa ja jankkaa. Poliitikot tms. eivät sano enempää kuin, mitä haluavat. Päälle riekkumistakin on ikävä kuunnella.
Beng
Olisipa hauskaa kuunnella Sipilää tuosta "hakatuksi" tulemisesta vaikkapa A-studiossa.
Sipilä vs video.
Ei olis hauskaa.
Beng
Viruksen kotoututtua Suomeen, olen aloittanut jankuttamisen maskeista.
Aamulla mietiskelin, miten paljon olisimme säästäneet monella taholla miljoonia, jos pakko olisi tullut heti eikä vuoden viiveellä.
Mutta eihän puuteripyllyjä voi ja saa määrätä.
Päässä menee niks ja naks, heti kun joutuisi tottelemaan. Mitens nyt. Paljon patoutunutta kaikkea.
Me suomalaiset olemme niiiiiin hitaita ylimpiä virkamiehiä, terveydenhoitoa ja valtionkin johtoa myöten.
Kyllitäti on hyvin pettynyt niihin, jotka päättävät. 7 -.
Jos et tiedä, kuinka tulisi elää, mene feispuukkiin. Siellä tiedetään kaikesta kaikki ja jankuilta ei voi välttyä.
Feispookista läksin jo 5 vuotta sitten. Kyllästyin lukemaan ihmisten aamutoimista ja selfieiden katselusta.
Taitaa olla niin, etten faceen lähde.
Tiedän, että itsekin jankuttelen silloin tällöin.
En ole sen paree.
Beng
Lutuinen, uskallat tunnustaa inhimilliset heikkoudet. Etsi kumppaniksi hyvä mies ellei jo ole.
Taas närästää.
Katsoin Perjantai-ohjelmaa. Eikö perkele taas E.L. jankannut, että tukia pitäisi saada.
Tekee noin 90 - 120 keikkaa vuodessa, joten matka, majoitus jne. kulujen jälkeen, mitä kirjataa kuluiksi hänen yrityksessään, nii silti jää taatusti 1.000 €/keikka eli vuositasolla itselleen palkkiota 90.000 - 120.000 €. Jos 2.000 € vuositaso on 180.000 - 240.000 €.
Ilmeisesti hän sai myös yritykselleen 'innovointitukea'. Joopati joo.
Meni vähän maku soittajaan.
Sitten Paula Vesalan törkeää kommenttia ei pitäisi toistaa. Itse asiassa joku olisi voinut tehdä rikosilmoituksen. Mitä ihmeellistä hän on tehnyt?
Voisiko Sibelius-akatemiassa, konservatoriossa, musiikkiopistoissa olla pakollinen taloushallinnon kurssi: budjetointi, verotus jne.
Beng
Voi, että yhden vuoden lama sekoittaa muusikoiden päät.
Ilmaista musiikkia netistä: eikös se ole ilmaista mainostamistakin muusikoille?
Ja sitten. Enää ei tuoyoilla voi rakentaa omskotitaloa/M. A-T....voihan voihan voi