Kommentti 10.3.2021 - 9:00 - Vuokramarkkinoita merkittävältä osaltaan ylläpitää suotuisa yhteiskunnan asumistukijärjestelmä, joka osaltansa on hiljalleen vivunnut tulonsiirtoa yhteisestä vero- ja velkapussista yksityisten asunnonomistajien (myös yhteisöomistajien - kuten Kojamon* sijoitustileille) siis vuokralle antajien pusseihin.
|* Kojamo Oyj on muun muassa ammattiyhdistysliikkeiden omistama kiinteistöjen omistusyhteisö, joka on monin eri syin voimallisesti nostanut vuokratasoa.
Tänään asunnon saa ostettua - luottotietonsa huolellisesti säilyttänyt - ennätysalhaisella korolla ja pankkien marginaalilla - parhaimmillaan pienellä alkupääomalla (jopa vain 10 prosenttia) saa asuntolainan, lainoitetun asunnon voi sitten laittaa vuokralle ja koko sijoitustoiminnan voi taitavasti oman yhtiönsä puitteista hoitaa pelkällä vuokratulolla!
Oikein vai väärin?
Oikein, sillä se on laillista ja tuottavaa - ainakin saa perinnöiksi jaettua lapsilleen omat asunnot, sitten kun vuokralaiset ovat "kustantaneet" - osaksi asumistuella asunnon velattomaksi.
Väärin, sillä tämä vuokra-asuntoliiketoimi osaltansa kustannetaan yhteiskunnan tulonjakokukkarosta
Lisäksi herää kysymys rahan kertymisestä samoihin kukkaroihin, eli kyseessä moraalis-eettinen yhteiskuntakysymys. Entä jos koko asumistukijärjestely poistetaan yksityisasunnoista - ja keskitetään vain esimerkiksi kuntien omistamiin asuntoihin ja samalla kunnat tulevat merkittäviksi rakentajiksi.
Pohdittavaksi yleiskysymykseksi jää se kuinka paljon yhteiskunnan pitää kustantaa ja ylläpitää yksityisen jäsenensä tulonmuodostusta kuin omistusjärjestelyjä.
Onko tämä sitten lopulta sitä todellisuutta, että toiset ovat vain nokkelampia kuin toiset - ja toiset pääsevät tulonmuodostukseen ikään kuin kultalusikka suussaan.
Laittaisiko tämä yrittämisen ja pärjäämisen filosofia enemmän jo alusta lukien, kun vanhemmat antavat opastusta kuinka sijoittaminen on mukavaa, jos unohdamme tässä otettavat riskit.
Moni muistaa, kun 1990-luvun alun asuntomarkkinat, koska ... !
..
HS:
”Tyhjiä vuokra-asuntoja on hirveä määrä” – Vuokranantajat joutuneet laskemaan vuokria Helsingissä, asiantuntijat selittävät muutosta
~ https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000007850428.html -
...
25925
Omistus- vai vuokra-asunnossa - vastike vai vuokra?
1
173
Vastaukset
- Anonyymi
AY-liike omistaa Kojamosta 1/3. Loput omistaa eläkeyhtiöt ja sijoittajat. Revi tuosta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2282909Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell81637Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.41329- 1031196
Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu1231161- 751087
Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka581025Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta1531022Upotuskaste on raamatullisin kaste
Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.717937- 135922
