tanssiseurojen porukat pilaavat

Mitäs mieltä olette, tavalliset tallaajat, tanssiseurojen porukoista tansseissa? Ne valtaavat lavat . liikkuvat kädenalituksissaan ympäri lavaa, törmäävät toisiin ja vinoilevat näille .
Tuntemattoman tullessa ennen mukaan lähtöään kysyvät: Osaatkos tanssia tätä tanssia?
Vanhemman sukupolven edustajan tulessa hakemaan vain ravistavat päätään.
Ovat monesti pilaamassa niiden mielialaa, jotka haluavat nauttia tanssista.
26136
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Edustan 👄 tavallista tallaajaa
tansseissa sekä
👄 tanssiseuralaista
Lavoilla kesällä ollaan ja kimppakyyditkin
kulkee hyvin samanhenkisten seurassa.
En koe lavoilla tuota mitä kerrot.
En anna rukkasia.
Itse hain tuntemattomia iltaa piristäen ...
Kädenali tanssijat yleensä hallitsevat
oman liikkumisensa taidokkaasti ilman törmäyksiä.
Nyt poikkeustilan aikaan on hyvä siellä kotona
opetella fuskaamaan niin ettei sitten tansseissa harmita ihan joka foksia taapertaa.
Katse peiliin samalla 🤥😉

Äänestä
  • Oppia ikä kaikki. Nyt kotona saa tanssia ja opetella uusia kuvioita.
    Oppi tarttuu jalkoihin
    Aloitetaanko fuskulla mun lempparil 😃
    https://youtu.be/BOsx7uzyK1s
    Aivan helppoa niin kuin näkyy.

    Äänestä

Tanssin aika monta lajia enkä ole missään tanssikerhossa. Toki muutamat kurssit kävin jossain seuroissa mutta en jäänyt niihin roikkumaan.
Jos foksaaja näkee lavalla monipuolisia tanssin harrastajia niin heistä suurin osa ei kuulu mihinkään tanssiseuraan.
Aloittajalla on huono itsetunto mutta ymmärrän häntä kuitenkin. Hän käy väärillä lavoilla. Kannattaa etsiä sellaisia lavoja missä käy enemmän pelkkiä foksaajia. Kesäisin suomi on lavoja täynnä tosin talvellakin niitä riittää.
Itse välttelen foksibändeja ja foxilavoja. Mielestäni pelkkä foksi on tylsää.

Äänestä
  • "Hän käy väärillä lavoilla. "

    Onko todella jollekulle vääriä lavoja? Lavan johdon pitäisi sitten kertoa, minkä tyypin lava on kyseessä. Enemmänkin lavaa luonnehtii kai joukko, joka siellä käy.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Hän käy väärillä lavoilla. "

    Onko todella jollekulle vääriä lavoja? Lavan johdon pitäisi sitten kertoa, minkä tyypin lava on kyseessä. Enemmänkin lavaa luonnehtii kai joukko, joka siellä käy.

    Kun astuu lavalla sisätiloihin näkee itse ikäjauman ja tanssityylin. Onko ns. sekalava jossa on kaikenikäistä vai sellainen lava mistä esim. nuorempi väki puuttuu jne.
    Samalla näkee tanssityylin. Jos on suurin osa ns. kädenalitanssijoita ja on itse foksaaja niin voi katsastaa tilannetta viihtyykö lavalla.
    Kannattaa katsoa myös orkesteria. Jotkun orkat keräävät nuorempia vauhdikkaita tanssijoita ja jotkut taas foksaajia.

    Äänestä

Siinä vaiheessa lopetetaan kädenalitukset ja kielletään tanssiseurat kun aloittaja tulee hevosella tansseihin. Maailmahan ei saa muuttua koska minäminäminä.

Äänestä
  • Kädenalitukset ovat etupäässä sitä, että mies seisoo ja nainen kulkee edestakaisin hänen kyynärvartensa alta. Sivulta katsottuna tuntuu, kuin kumpikin inhoaisi toistaan.

    Käden alitus taitaakin olla siis suuri keksintö tanssissa , ihan autoon verrattava! On ihan maailmaa muuttava,ainakin kirjoittajan Anonyymi 12.03.2021 07:59 mielestä!!!

    Säälittävät vain ne naishenkilöt, jotka maksavat suuria summia tanssikursseilla näiden taitojen opiskeluun. Kuuluukohan äsken mainittu kirjoittaja samaan joukkoon?

    Äänestä

Aloittaja on ihan oikeassa. Meikäläinen on ihan tavallinen tallaaja eikä suostu käden alituksiin , vaan haluaa tuntea tanssikumppanin läheisyyden.

Pääasiassa tulee haetuksi ihan tavallisia hissukoita, sellaisia, jotka uhkaavat jäädä seinäruusuiksi, kaiken lisäksi mieluiten ikäihmisiä. Ne eivät torju eivätkä arvostele sen takia, ettei itse kuulu mihinkään tanssiseuraan. Eipä sellaista omalla kotipaikkakunnalla olekaan.

Ne "tanssintaitajat" valtaavat tosiaan pääosan lattiasta ja törmäilevät muihin. Kokemusta on - sanotaan nyt epämääräisesti - Saimaan vesistön tienoilta. Toisilla sitä voi olla muualta,

Mistähän lienee meikäläisellä sellainen käsitys, että aidot tanssin harrastajat olisivat hyvin suvaitsevia toisia tanssijoita kohtaan, näiden taidosta riippumatta., osoittaisivat nauttivansa tanssista kenen tahansa kumppanin kanssa ja olisivat huomaavaisia muita tanssijoita kohtaan?.

Äänestä
  • "vaan haluaa tuntea tanssikumppanin läheisyyden"
    Aivan. Polkkaa ja humppaakin voi fiilistellä syliotteella .
    https://youtu.be/DY2bX14NQkg
    Ja valssinkin voi mennä intiimimmin kuin yllä.
    Tanssi illathan on erilaisia ja oma fiilis pitkälti vaikuttaa sen illan hakuihin ketä pyöritellään
    millekin kipaleelle.
    Tangoa tulee aina tanssittua suomalaisella otteella .
    Matin tyylillä ...
    https://youtu.be/CqodtulauR0
    Terveisiä vuan kaikille ihanille tangotaitureille ♡ tänä kesänä tavataan lavoilla !!!

    "osoittaisivat nauttivansa tanssista kenen tahansa kumppanin kanssa ja olisivat huomaavaisia muita tanssijoita kohtaan?."
    Nojoo, pommitan vain niitä joiden kanssa saan
    https://youtu.be/47IWPy87Xcw
    yhteiset muodot mahdollistavat yksilöllisen liikkeen ja kokemuksen sulautumisen yhteisölliseksi flow-kokemukseksi.
    Huvin vuoksihan viihteelle polkaistaan :-)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "vaan haluaa tuntea tanssikumppanin läheisyyden"

    Kuinka upea onkaan tuo Elämää juoksuhaudoissa Korsuorkesterin ja Ami Varjotien esittämänä: https://youtu.be/DY2bX14NQkg

    Olen tanssinut usein sen tahdissa Korsuorkesterin säestämissä tansseissa ja joka kerta se tuo kyyneleen silmään

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "vaan haluaa tuntea tanssikumppanin läheisyyden"
    Aivan. Polkkaa ja humppaakin voi fiilistellä syliotteella .
    https://youtu.be/DY2bX14NQkg
    Ja valssinkin voi mennä intiimimmin kuin yllä.
    Tanssi illathan on erilaisia ja oma fiilis pitkälti vaikuttaa sen illan hakuihin ketä pyöritellään
    millekin kipaleelle.
    Tangoa tulee aina tanssittua suomalaisella otteella .
    Matin tyylillä ...
    https://youtu.be/CqodtulauR0
    Terveisiä vuan kaikille ihanille tangotaitureille ♡ tänä kesänä tavataan lavoilla !!!

    "osoittaisivat nauttivansa tanssista kenen tahansa kumppanin kanssa ja olisivat huomaavaisia muita tanssijoita kohtaan?."
    Nojoo, pommitan vain niitä joiden kanssa saan
    https://youtu.be/47IWPy87Xcw
    yhteiset muodot mahdollistavat yksilöllisen liikkeen ja kokemuksen sulautumisen yhteisölliseksi flow-kokemukseksi.
    Huvin vuoksihan viihteelle polkaistaan :-)

    Huvin vuoksihan viihteelle polkaistaan :-)
    Enää
    huhtikuu
    Toukokuu
    Kesäkuun lopulla fuskataan lavoilla 😁

    Äänestä

Voi kuulua tanssiseuraan ja käydä jatkuvasti kursseilla. Mutta on niitäkin,
jotka opetuksesta huolimatta eivät opi tanssimaan. Kurssithan tehdään niin,
että tanssin opetukselle on on jatkuva tarve. Alkeiskurssien jälkeen tarvitaan
paljon erilaisia jatkokursseja. Tämänhetkinen tilanne on muuttanut tanssien
ja kurssien tulevaisuutta. Monet tanssipaikat joutuvat lopettamaan ja myös
useiden tanssiseurojen toiminta hiipuu.

Äänestä

Kateellisen kiukuttelua, perkele. Sä oot tietty niitä vanhoja ukkeleita, jotka ei ole käynyt missään kursseilla ja kadehdit niitä, jotka osaa kunnolla tanssia kädenalitansseja. Eteläsuomen alueen tansseissakin käy yksi vanha ukkeli, joka hakee erityisesti nuoria kädenalitansseihin ja siitä nuori tyttö hermostuu, kun ukkelin rytmitajusta ei tule mitään, vaikka luulee osaavansa. Tiedän mistä puhun, sillä näin mulle kertoi yksi osakunnan tanssiseuroissa käyvä tyttö, joka on tanssinut parempienkin kanssa, elikkä osakunnan tanssiseuroissa käyvien poikien kanssa. Lisäsi tanssimaan mennessä tää ukkeli tönii törkeesti muita tieltään. Voisikohan tämä aloittaja olla juuri tämä ukkeli?

Äänestä

Nämä kädenalitanssijoita sorsivat henkilöt ovat niitä samoja änkyröitä mitä löytyy joka asiassa. Tullaan paikkaan kuin paikkaan etsimään muista virheitä joista voi valittaa. Katsotaan ensin mitä muut tekee ja aletaan sitten se "ei ennen/meidän tapa on ainoa oikea"

Äänestä
  • Ihmetyyppejä jotka valittavat kädenalitanssijoista. Menkööt pe..ele omiensa joukkoihin ja valitelkoot siellä taas jostain foksityyleistä vaikka.

    Äänestä

  • Gomezin ja osakunnan kursseilla käyvät nuoret ikäpolvet tanssivat lavoilla, mitä on kursseilla oppinut ja missä on kehittynyt. Ei ne sen enempää sano muiden virheistä, kun se jos niitä tulee hakee tanssimaan joku rytmitajuton vanha ukkeli, kun heistä on kivempi tanssia oikeessa rytmissä ja ne haluavat tanssia nopeissa tanssilajeissa mielummin kädenalitanssia, jossa on kehittynyt, eikä ne välttämättä pelkkää vanhojen ukkeleiden perinteistä vanhaa Foxii halu mennä. Vanhat kateelliset ukkelit täällä kiukuttelee. Ei vanhoille kateellisille ukkeleille edes tule mieleen ettei vielä ole myöhäistä käydä esim Gomezin kursseille oppimaan niin kauan kun vanhassa kuntoa riittää. Tuskin ne tahallaan ketään tönii. Vanhat ukkelit siellä kateellisina tönii. Mä itse en aloita tönimistä, mutta takaisin tönin, jos joku vanha ukkeli tönii ensin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Gomezin ja osakunnan kursseilla käyvät nuoret ikäpolvet tanssivat lavoilla, mitä on kursseilla oppinut ja missä on kehittynyt. Ei ne sen enempää sano muiden virheistä, kun se jos niitä tulee hakee tanssimaan joku rytmitajuton vanha ukkeli, kun heistä on kivempi tanssia oikeessa rytmissä ja ne haluavat tanssia nopeissa tanssilajeissa mielummin kädenalitanssia, jossa on kehittynyt, eikä ne välttämättä pelkkää vanhojen ukkeleiden perinteistä vanhaa Foxii halu mennä. Vanhat kateelliset ukkelit täällä kiukuttelee. Ei vanhoille kateellisille ukkeleille edes tule mieleen ettei vielä ole myöhäistä käydä esim Gomezin kursseille oppimaan niin kauan kun vanhassa kuntoa riittää. Tuskin ne tahallaan ketään tönii. Vanhat ukkelit siellä kateellisina tönii. Mä itse en aloita tönimistä, mutta takaisin tönin, jos joku vanha ukkeli tönii ensin.

    Gomez on mennyt ohi, onko joku meksikolainen tyyli/kerho vai mikä?

    Äänestä

Meikäläinen ei kuulu Tanssikurssien tukijoihin kuuluviin kädenalitsepyörittäjiin.
Parin kanssa yhdessä pyöriminen on tähän mennessä sujunut. On ollut ihastuttavia tanssikumppaneita.
Kädenalitsepyöritettäviksi haluajia naisia on joskus ollut. Ovat osoittautuneet yleensä tanssilattian inhokeiksi. Ei ole toista kertaa tehnyt mieli hakemaant

Äänestä

"Mä itse en aloita tönimistä, mutta takaisin tönin, jos joku vanha ukkeli
tönii ensin".

Itse olen saanut tanssikursseilla opetusta toisten parketilla olevien
huomioimisesta. Sujuva käyttäytyminen ja tanssilajit määrittelevät
miten ja missä paikassa parketilla liikutaan. Oikealla käyttäytymisellä
annetaan ja saadaan tilaa kaikille. Kädenali tanssiminen ei tarkoita,
että on tanssiseuralainen tai kursseja käynyt.

Äänestä
  • Niin minäkin. Moni äkäinen äijä ei näköjään ole ollut näillä kursseilla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin minäkin. Moni äkäinen äijä ei näköjään ole ollut näillä kursseilla.

    Hyvä tanssi-ilta. Pääsen ihanan, siistin naisen kanssa jatkamaan iltaa, hänen kauniissa merenrantakodissaan. Seuraavan kerran kun tapasimme, molemmilla oli omat aviopuolisot mukana, mutta hymyilimme ja morjestimme toisiamme, me "tanssitutut".

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hyvä tanssi-ilta. Pääsen ihanan, siistin naisen kanssa jatkamaan iltaa, hänen kauniissa merenrantakodissaan. Seuraavan kerran kun tapasimme, molemmilla oli omat aviopuolisot mukana, mutta hymyilimme ja morjestimme toisiamme, me "tanssitutut".

    Mulla myös.

    Vaimo jätti, eläke juotu, ei seiso.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hyvä tanssi-ilta. Pääsen ihanan, siistin naisen kanssa jatkamaan iltaa, hänen kauniissa merenrantakodissaan. Seuraavan kerran kun tapasimme, molemmilla oli omat aviopuolisot mukana, mutta hymyilimme ja morjestimme toisiamme, me "tanssitutut".

    Pääsit siis käymään kimppakyydityksesi päätteeksi wc: ssä eturauhasesi takia. Eturauhasvaiva korreloi hyvin vähäisexi jääneen köyrimisen kanssa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hyvä tanssi-ilta. Pääsen ihanan, siistin naisen kanssa jatkamaan iltaa, hänen kauniissa merenrantakodissaan. Seuraavan kerran kun tapasimme, molemmilla oli omat aviopuolisot mukana, mutta hymyilimme ja morjestimme toisiamme, me "tanssitutut".

    Politiikka|Ulos koronasta

    Hallitus julkistaa tänään suunnitelmansa korona­rajoitusten purkamisesta – suora lähetys kello 9.30
    https://youtu.be/sm9A0N_ILQE
    HS:n näkemän suunnitelmaluonnoksen mukaan tavoitteena olisi päästä päättämään poikkeusolot huhtikuussa ja avata ravintoloita rajoitetusti.

    Äänestä

Tanssiseurojen naiset napisevat , kun niitä ei vie niiden oppimien kuvioiden mukaisesti.

Miehet taas valtaava keskikentän lavalla ja välillä menevät aivan reunoille saakka saadakseen tilaa naisten kädenalituksille.

Ei paljoa huvita sellaisissa tansseissa käynti.

Äänestä
  • En yhtään ihmettele. Muutama tuttu tanssiseuralainen on avautunut että rasittaa mennä yhden tanssitaidottoman ukon kanssa kädenalitansseja, kun tanssitaidoton ukko vie omia rytmitajuttomia kuvioita.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Mitäs mieltä olette, tavalliset tallaajat, tanssiseurojen porukoista tansseissa? Ne valtaavat lavat . liikkuvat kädenalituksissaan ympäri lavaa, törmäävät toisiin ja vinoilevat näille .
Tuntemattoman tullessa ennen mukaan lähtöään kysyvät: Osaatkos tanssia tätä tanssia?
Vanhemman sukupolven edustajan tulessa hakemaan vain ravistavat päätään.
Ovat monesti pilaamassa niiden mielialaa, jotka haluavat nauttia tanssista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu