Salomon Pocket Rocket

Kertokaas omia mielipteitänne suksista ku oon aatellu ostaa tollaset.
41007
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ihan hauskat sukset ovat. Itseasiassa puuterissa ja offilla muutenkin helvetin hauskat. Omistin tuollaiset n. 3 vuotta. En suosittele kuitenkaan, jos nuo olisivat ainoat suksesi ja lasket alle viikon per kausi ulkomaan puuterissa. Parempia yleissuksia on markkinoilla.

Äänestä

Pari viikkoa sitten satoi muutamassa päivässä 95cm lunta kun oltiin viikonloppua viettämässä. Vuokrasin keliä varten PRt ja moista huumaa en ole kokenut rinteillä aiemmin. Normaalikokoisilla suksilla ei monikaan päässyt mihinkään, mutta mulla ei ollut muuta kuin täyttä euforiaa.

Sukset olivat tampatulla paremmat kuin odotin. Purivat kovalla ja kääntyivät nätisti. Jyrkässä pukkelimäessä tuntui että sukset ovat ehkä vähän painavat, mutta se oli pieni miinus kaiken muun riemun päälle.

Edellinen vastaaja suositteli muita suksia jos hiihtelet vain vähän rinteiden ulkopuolella. Voi tosiaan olla että ko. sukset näyttävät vähän hölmöiltä paikallisissa mäissä, mutta itselleni joka laskee harvoin ja hyvän paikan tullen, voisin kuvitella ko. suksien olevan helmet.

Tiedätkö mistä niitä saisi ja mihin hintaan?

Äänestä
  • ... Mistä aikoo ostaa netistä vai liikkeestä. Jos netistä nii en tiiä ehkä jostai ulkomailta mut kannattaa kattoo ens kaudella urheiluliikkeistä... :)

    Äänestä

  • -=ajattelija=- kirjoitti:

    ... Mistä aikoo ostaa netistä vai liikkeestä. Jos netistä nii en tiiä ehkä jostai ulkomailta mut kannattaa kattoo ens kaudella urheiluliikkeistä... :)

    Hinnoista en oo varma mut eiköhän ne jossai 500€ kieppeillä oo... en oo varma.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


-=ajattelija=- kirjoitti:

Kertokaas omia mielipteitänne suksista ku oon aatellu ostaa tollaset.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu