Kesällä 2019 olin ystäväni kanssa viettämässä iltaa. Seurassamme oli myös tämän ystäväni (nykyisin entinen) ystävä, jota en tuntenut entuudestaan. Joimme illan aikana runsaasti alkoholia ja oma viinapääni on melko heikko, sillä harvemmin juon ja silloinkin vain mietoja alkoholeja, joten olimme melko humalassa.
Siirryimme jossain kohti iltaa toiseen ravintolaan, jonne menin jo hyvin humalaisena. Meinasin mm. sammua pöytään. Jossain kohti iltaa tämä ystäväni ystävä oli lähtenyt kotiin. Istuimme iltaa vielä ystäväni kanssa, kun tämä seurastamme poistunut henkilö pyysi ystävääni tulemaan yöksi, sillä hänellä oli tupakat loppu. Ystäväni oli vastannut, että ei voi jättää minua yksin niin humalaisena mihinkään. Ystäväni oli siis kysynyt josko olisin voinut mennä hänen mukanaan tuolle henkilölle, johon henkilö oli vastannut asian olevan ok.
Olin todella humalassa ja matka taksilla tuonne asuntoon on osaltani hyvin hämärä. Ystäväni kertoi laittaneensa minut nukkumaan tuon entisen ystävänsä sänkyyn. Jossain kohti olin alkanut oksentaa sängyssä, jolloin tämä ystävän ystävä oli alkanut raivoamaan ja veti minut hiuksista lattialle ja alkoi hakkaamaan. Ystäväni oli yrittänyt tulla väliin, mutta tämä henkilö oli tönäissyt ystäväni pois. Jossain kohti tapahtumaa muistan havahtuneen siihen, että makaan lattialla ja minua riuhdotaan hiuksista samalla hakaten päätäni lattiaan. Muistan ajatelleeni, että kuolen siihen asuntoon. Olin kuitenkin jollain ihmeen voimalla humalatilastani huolimatta kammennut lattialta ylös ja itsepuolustautunut siinä määrin kuin humalatilaltani pystyin. Asunnosta paennut ystäväni soitti
Pahoinpitelystä
4
210
Vastaukset
- Anonyymi
poliisit ja selitti tapahtuneen poliiseille. Minut vietiin ensiapuun tikattavaksi (silmäkulmani) oli auennut sekä kuvannettavaksi. Sairaalassa täytettiin myös pake-lomake sekä kuvattiin pahoinpitelyn vammat (auennut silmäkulma, päästä lettipidennyksillä olleiden poisvedosta aiheuteneet haavat ja muut ”kahakassa” tulleet ruhjeet). Pääsin myöhemmin aamuyöstä kotiin, kun siskoni tuli minut hakemaan.
Tämä ystävän ystävä oli lähettänyt ystävälleni hyvin ala-arvoisia viestejä, joissa mm. syytti ystävääni siitä, että on tuonut hänen asuntoonsa ”subunarkin” (todettakoon vielä varmuudeksi se, että en ole koskaan koskenut alkoholia vahvempien päihteisiin) ym sairasta. Tuo kyseinen henkilö oli myös uhannut viestissä tekevänsä minulle ongelmia, jos yritän tehdä jonkinlaista ilmoitusta jonnekin. Ystäväni oli maininnut minun joutuneen sairaalaan tuon asian takia ja tämä pahoinpitelijä oli vastannut, että minut oli jo pahoinpidelty ennen kuin menin hänen asunnolleen, mikä ei tietenkään ole totta. Seuraavana aamuna hän oli kuitenkin myöntänyt ystävälleni tietävänsä miksi hänellä ”pimahti” ja lupasi, että asia ei tule toistumaan.
Tein rikosilmoituksen. Toki rikosilmoitus oli tehty jo poliisien toimesta yöllä. Outoa on kuitenkin se, että paikalla ollut ystäväni (joka luojan kiitos soitti paikalle poliisit) kertoi puhelimessa poliiseja kutsuessaan mikä tilanne on ja poliisi oli kirjannut sen molemminpuolisena pahoinpitelynä siitä huolimatta.
Kävimme kaikki kolme kuulusteluissa, jonka jälkeen esitutkintapöytäkirja toimitettiin syyttäjälle. Syyttäjän mukaan olen edelleen syytettynä pahoinpitelystä, mikä on oikeasti ihan uskomatonta! Minulla on todistaja sekä lääkärinlausunto ja vielä tuon pahoinpitelijän viestit, joissa myöntää pimahtaneensa. Olen aivan järkyttynyt ja valtavan ahdistunut asiasta enkä ymmärrä miten asia kääntyi näin.
Viime viikolla tuli kutsu sovitteluun ja olen omalta osaltani antanut tapahtumat anteeksi. Ainoa syy miksi en suostu sovitteluun on se, että minut pahoinpidellyt henkilö on valehdellut niin räikeästi eikä ota vastuuta teoistaan.
Nyt kuitenkin mietin asiaa niin paljon, että se vaikuttaa henkiseen hyvinvointiini. En pysty nukkumaan kunnolla enkä syömään, kun olen niin ahdistunut koko asiasta.
Haluaisinkin kysyä, että onko tuo jotenkin protokollan mukaista, että poliisi ei yhtään seulo tapahtumia esitutkintapöytäkirjaa varten vaan toimittaa sen sellaisenaan (faktoista viis!) syyttäjän pöydälle, joka sitten syyttää vain ja ainoastaan kertoman perusteella? Pelottaa myös, että minut oikeasti tuomitaan rikoksesta, jota en ole tehnyt ja tulevaisuuteni on pilalla. Tämä tapahtuma itsessäänkin ollut niin traumatisoiva, että vielä rikosrekisterin saaminen tästä ”kruunaisi” koko asian.- Anonyymi
Ehkä olisi pitänyt jo kuulustelussa ilmoittaa, että tilaa pöytäkirjan ja tulee esittämään loppulausunnon. Siinä olisi voinut mainita kaikki puutteet, joita siinä on omasta mielestä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ehkä olisi pitänyt jo kuulustelussa ilmoittaa, että tilaa pöytäkirjan ja tulee esittämään loppulausunnon. Siinä olisi voinut mainita kaikki puutteet, joita siinä on omasta mielestä.
Niin kai. En vain tiennyt edes sellaisesta mahdollisuudesta. Olin kuulustelussa yksin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin kai. En vain tiennyt edes sellaisesta mahdollisuudesta. Olin kuulustelussa yksin.
Ei peli vielä ole menetetty. Saman voi kertoa käräjillä ja pyytää, että syyttäjä määrää poliisin suorittamaan lisätutkinnan väitteesi vuoksi.
Jos syyttäjä siihen suostuu, niin asian käsittelyä lykätään seuraavaan istuntoon. Jos ei suostu, niin silloin ei jää muuta vaihtoehtoa kuin valittaa hovioikeuteen, jos käräjäoikeuden päätös ei miellytä. Hovioikeus taas päättää ottaako se valituksen käsiteltäväksi, jos sellainen tehdään. Hovissa taas voi tapahtua melkein mitä tahansa.
Rikosrekisteriin tulee merkintä vain jos tuomitaan vankeutta, joko ehdollisena, tai ehdottomana. Poliisin rekistereissä kaikki näkyy ainakin osittain koko loppuelämän.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia
Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell3156827Kysymys muille miehille
Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss693916- 2073106
Kohta katson sun kuvaasi
ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa242807- 741932
- 1461692
Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan
Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a2101682Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?
Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?1201528Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi
jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?1631521- 891408