Herään toistuvasti öisin poikani "äiti"-kutsuun. Hän ei kuitenkaan kutsu minua eli se on omien aivojeni tuotosta. Ääni on ihan neutraali, joten heräämisiin ei liity mitään dramaattista. Rukoilen iltaisin suojaa itselleni ja pojalleni. Tätä on jatkunut jo pidemmän aikaa. Mitä tämä voisi tarkoittaa?
Vastaukset 7
- Anonyymi
Samanlainen täälläkin. Usein herään ovikellon soittoon. Ääni ei kuitenkaan ole nykyisen asuntoni ovikellon ääni., eikä kenenkään naapurinkaan. Herättyäni mietin aina että menekö tarkistamaan onko joku oven takana, mutta sitten päättelen että sen täytyi olla unta ja jatkan unia. Varsin omituista koska ääni on aivan selkeä ja se ei tule mistään asunnossa olevasta laitteesta eikä ulkoa vaan omasta päästä. Onko siis päässä vikaa?
- Anonyymi
Onko tätä jatkunut sinulla jo kauemmin? Nämä minun herätykset on jatkuneet jo kohta 2 vuotta. Tosin nyt näyttää, että viimeisen kuukauden aikana on ollut vähemmän.
- Anonyymi
Uniin uskominen on taikauskoa.
- Anonyymi
Mitä tahdot sanoa? Heräilystä tässä on kyse. Siitä, että herää tahtomattaan kesken unien. Ei ole mukavaa herätä kesken unien - etenkin, jos ei saa enää unta. Ehkä ensi kerralla kannattaa miettiä, että kommentoidako ollenkaan, jos ei ole mitään asiassa auttavaa kommentoitavaa.
- Anonyymi
Tuollaiset unet voivat tarkoittaa että pitäisi "herätä" huomaamaan jokin asia tai ehkä ongelma.
- Anonyymi
Jos kesken sikeän nukkumisen herää vieraan ovikellon äänen soittoon vaikka klo 3 aamuyöllä, niin ei silloin ole minulla terveellä ihmisellä mitään tärkeätä meneillään eikä ongelmaa. Ei edes vessahätää. Mikään ei käryä eikä vatsaa väännä ja ympäristö on hiirenhiljainen. Ääni ei tule mistään kodin sähkölaitteista kuten jääkaappi, pakastin, radio, tv eikä lämpöpattereista eikä palovaroittimesta. Myös jonkun eläimen kuten linnun tai oravan naputus ikkunaan ei tee sellaista sointuva kirkasta ovikellon soittoa.
Elän tasapainoista elämää ilman suurempaa stressiä mistään.
Ainoastaan ovikellon mystinen soitto tuntuu täysin epätodelliselta.
Asia ei pelota mutta se on hyvin mielenkiintoinen ilmiö ja ihmetyttää minua. Sen takia odotan innokkaasti seuraavaa soittoa jos voisin saaada siitä selvyyden. Olisi kiva saada se nauhoitettua mutta ääni tulee sen verran harvoin, että on vaikeata järjestää joku jatkuva nauhoitusvalmius.
Jos jollain on ideoita niin olisi mielenkiintoista kuulla järkeviä ajatuksia. - Anonyymi
Ottaisin mielelläni selkeämpiä vihjeitä, jos asia tai ongelma on niin oleellinen. Itse en tunnista tällaista, vaikka pohdin tätä useinkin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1382354
- 511019
Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r160917Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50776- 83757
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.164672- 53637
- 67636
- 59626
Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e141607- 4599
- 6564
Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?21548- 52533
Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.
Vaimon viesti on paljastanut totuuden.161529Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32518- 55498
- 34497
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?118496Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran66489