Suomen hiihtomaasto liian helppoa

Iivo Niskanenkin simahtaa aina lopun isossa ylämäessä.

Elimistö pitää totuttaa kiipeämään jyrkkiä ja pitkiä ylämäkiä vauhdilla ylös kuin Johaug.

Eikö joku sanonut Rukan reitin olevan sieltä raskaammasta päästä cupissa. Eikä Lahtikaan tasamaata ole. Kyllä täällä maassa hiihtonousuja on!

Eivät nousut ulkomaiden hiihtokilpailussa ole sen kummempia kuin Suomessakaan. Täällä kaikki urheilu on nykyään harrastelijoiden puuhastelua arvokisamenestyksestä päätellen.

Ilman muuta Suomessa pitää järjestää luistelu- ja tasatyöntökisoja pitkiin vastamäkiin, ja jos niissä ei pärjää tuskin kannattaa lähteä maailmalle. Nopeuden parantamiseksi 100 - 400 metrin sprinttikisoja nopeuden ja kirikyvyn parantamiseksi. Yhteislähtö kisoissa ei pärjää ilman hurjaa loppukiriä.

Tällä hetkellä suomalaiset eivät pärjää helpossa eikä vaikeassa maastossa.

Valaistujen latujen pitää olla Suomessa helppoja, jotta kaikki koiran kusettajat, läskipyöräilijät ja kävelijät mahtuu sekaan.

Sitten kun rata on vaikea, ei sinne pistettä valoja, koska mäkisyys pelottaa 90% hiihtäjistä kaatumisen pelossa. Tulee vähemmän ruumiita.

Vaikeita latuja on, mutta niitä ei hiihdetä, kun pitää kehua paljon tuli kilometrejä Järvenjäällä.

Lapissa on mäkiä, mut siellä on kiire baariin, eikä saa saada sydäriä ylämäessä.

Lapin rinnekeskusten potentiaaliset nousureitit, esim. Huoltotiet on valitettavasti metsä ja vapaalaskijoiden käytössä jne.

Vaatis panostusta, sitä tuskin Suomesta löytyy.

Iivana Niskanen ei kesällä muuta tehnytkään kuin nulukkasi Puijon mäkkee.

Mäne sie alottaja kerran koittamaan, rullalla ylös joka toinen tasuria, toinen wassua, ja teet ko Iivana, laset alas rullala.

Kyllä Suomesta nousuja löytyy ja ovathan hiihtäjät monta kertaa kesässä alpeilla. Mutta on oleellista kuinka harjoittelusta palautuu, Suomalaiset tekevät varmasti kaikkensa että menestyvät, harjoittelevat paljon mutta kuinka voisi harjoitelle vielä enemmän.