Haluan vauvan - mies ei

Kaverini on tällähetkellä viimeisillään ja hän oli sanonut miehelleen, että "mä oon nyt syönyt 6 vuotta pillereitä enkä suostu syömään enää. Eli sun vuoro huolehtia ehkäisystä". Vastuu ehkäisystä siirtyi siis miehelle eikä kaverini mies ollut ilmeisesti kovin hyvä siinä, koska kahden kk päästä pilsujen lopettamisesta vaavi ilmoitteli tulostaan.

Tuli vaan mieleen, että jos ihan vaan jätät pillerit pois ja sanot miehelle, että kiitti nyt riitti.. nuo "syyt" miksi sitä vauvaa ei vielä kuulostaa lähinnä tekosyiltä.. Miestäsi varmasti pelottaa.. mutta hänen täytyisi myös ymmärtää että joku raja sentään menee. Sinulla on jo ikää sen verran, että ei sitä enää kannata lykätä. Minulla itselläni tilanne on se että olen 10v. sinua nuorempi ja voin vielä odottaa.

En kuitenkaan suosittelisi että lähtisit etsimään uutta miestä.. Kuinkahan moni suostuu muutaman kuukauden seurustelun jälkeen yrittämään lasta? Ellei se sitten ole "rakkautta ensi silmäyksellä" ja "se oikea". Mutta en kyllä suosittelisi sitä vauvantekemistä ilman miehesi suostumusta.

Sinun täytyy puhua miehellesi, kertoa että jo muutamalla vuodella lykkääminen voi tarkoittaa sitä, ettei niitä lapsia välttämättä tule koskaan. Sitäpaitsi onhan se ihan eriasia vieraitten lapset kuin oma! Kuka isä ei heltyisi sen käärön edessä?

Toivottavasti saat puhuttua miehesi ympäri..

Tämä nyt on tietysti hiukan myöhäistä, mutta nuo lapsenhaluamisjutut kannattaisi kyllä puhua jo suhteen alussa selviksi. Tokihan se mieli voi muuttua, mutta useimmiten ei. Ja missään nimessä ei pidä hankkiutua raskaaksi vastoin miehen tahtoa odottaen, että kyllä se siihen vauvaan sitten hullaantuu, kunhan se on syntynyt. Ellet sitten tieten tahtoen halua yh-äidiksi.

Mielestäni parasta olisi nyt pitää miehen kanssa vakava keskustelu siitä, että haluaako hän lapsia vai ei. ja jos hän ei halua ja sinä tunnet biologisen kellosi tikittävän, niin sitten on parempi erota. Saattaa kuulostaa raa´alta, mutta se on ainoa oikea ratkaisu, jossa kumpikin saa elää elämänsä niin kuin haluaa. Sinun kannattaa todellakin muistaa, että lapsen hannkiminen voi miehesi kannalta olla yhtä suuri uhraus, kuin sinun jättäytymisesi lapsettomaksi, jotta voisitte olla yhdessä.

Niin joo, ja mitä noihin miehesi syihin tulee, niin ne ovat ihan hyviä perusteluja, sillä ne osoittavat sen perusasian, ettei mies (ilmeisesti)halua lapsia. Ei harkittuun lapsettomuuteen ole mitään hyviä ja oikeita perusteluja, niin kuin ei lapsen haluamiseenkaan. Kyse on jokaisen omasta valinnasta ja siitä, että tuntee itse sisällään tekevänsä oikein. Vai osaatko sinä itse esittää vauvakuumeeseesi jonkun järkevän, oikean ja virallisen perustelun?

Tutustuin runsas kuukausi sitten mieheen, jonka kanssa olemme harkinneet suhteen aloittamista. Mies asuu pohjoisessa, itse olen helsinkiläinen. Hän on kaikin puolin mukava kaveri, eikä 12 vuoden ikäero haittaa. Huono puoli on se, että hän on ehdottomasti ja yksiselitteisesti kieltäytynyt hankkimasta lapsia. Hänellä on paljon sisaruksia, joten lapsikielteisyys on yllättävää. Syyksi hän on sanonut, ettei hänellä ole lainkaan isäviettiä eikä hän jaksa paimentaa vekaroita. Jaksamattomuus ei minun mielestäni ole oikea syy kieltäytyä lasten hankkimisesta. Olen 27-vuotias, joten minulla on vielä aikaa - voihan jopa yli nelikymppisenä saada vauvan. Olin kuitenkin jo pikkuhiljaa miettinyt, että saisin lapsen lähivuosina.

Tämä mies on sitä mieltä, ettei suhdetta ehkä kannata aloittaakaan, jos tiedän varmasti, että haluan ennen pitkää vauvan. Hän sanoo myös, ettei todennäköisesti muuta mieltään lapsiasiassa.

On tietenkin totta, että välimatkamme on todella pitkä lapsesta huolehtimisen kannalta. Olen samaa mieltä muiden vastanneiden kanssa, ettei miestä saisi pakottaa lapsentekoon. Itselleni sopisi myös yksinhuoltajuus, mutta ensisijainen ratkaisu se ei tietenkään ole. En myöskään aio hankkiutua raskaaksi parin kuukauden seurudtelun jälkeen, mutta jos ikinä elän avoliitossa tai olen naimisissa, minua ei saa kieltää saamasta lapsia.

Meillä oli samankaltainen tilanne. Kerran jo aiemmin oltiin ilman ehkäisyä, mut sitte olosuhteiden pakosta alettiin uudelleen ehkäistä, kun vauva ei olisi sopinut aikatauluun. Meille tuli suhteessa hankaluuksia eikä niin ollen vauvan hankkiminen tuntunut järkevältä. Mulla on kumminkin ollut jo vuosia kova vauvakuume ja harkitsin suhteesta lähtöäkin, koska koin, että nyt mennään vaan miehen ehdoilla. Yhtenä päivänä tajusin, että ehkäisystä huolimatta olen raskaana. Siinä onkin ollut sopeutumista.
Aluksi oli ihan helvettiä miehen kannalta. Sanoi, että tämä on minun projektini eikä hänellä ole sen kanssa mitään tekemistä. koki että nyt on kohtalo puuttunut hänen elämäänsä julmalla kädellä ja nyt on vaan elettävä eteenpäin. Kun sitte oltiin ekassa ultrassa, jossa 14-viikoinen heilutteli meille kaikilla raajoilla ja heitteli kuperkeikkaa, niin johan alkoi löytyä mieheltäkin lempeyytä vauvaa kohtaan. Nyt se jo ihan odottaa vauvan tuloa ja vahtii minun tekemisiäni ja syömisiäni. Yhdessä oltiin vaunukaupassa yms. Vielä kun tulisi usko siihen, että haluaa olla mun kanssa muutenkin kuin vain olosuhteiden pakosta.

Ei kuulosta kovin hyvältä tuo teidän tilanne. Omaakin kokemusta asiasta on, seurustelun alussa puhuttiin että ilman muuta "laitetaan" lapsia heti kun mulla on opinnot ohi jne.
Aika koitti ja asia oli kääntynyt niin päin että koskaan ei mies aio enään haluta lapsia (molemmilla on edellisestä liitosta). Aikani asiaa yritin toimittaa ja nyttemmin olen aloittanut uudet opinnot, ostettu taloa sun muuta.

Lapsiasia vain kaihertaa meidän välillä, oma pilttini kun syntyi täysin vahingossa nuorena täysin kuolleeseen teinijuttuun, odottamisen iloa ei ollut, mies ei halunnut silloinkaan ja erohan siitä tuli vaikka vauvan takia yritettiin vielä kitua.

Mies on vielä itse asiassa(nykyinen) kääntänyt kelkkansa niin päin että ex-rouvakin lapset häneltä kiristi väkisin vaikkei olisi halunnut silloinkaan. Ja itse asiassa siltä myös näyttää isän ja lasten välit..

Että tuskin kannattaa jäädä marisemaan, uutta ukkoa kehiin. Lapsi on sen arvoinen.