Jokainen hieroo itseään jotain vasten tunteakseen itsensä hyväksi, hyväksytyksi ja onnelliseksi.
Maailma on rakennettu pääosin kahden sukupuolen muodostamaksi kokonaisuudeksi, ja siksi tuntuu luontevalta hieroa itseään vastakkaista sukupuolta vasten.
Kuitenkin ihmiset ovat petollisia toisiaan kohtaan, ja valheen määrä maailmassa lisääntyy samassa suhteessa kuin rahan määrä tuntuu keskittyvän muutamien ihmisten haltuun.
Ihmiset reagoivat valheellisen maailman vahingontekemistä vastaan suojautumalla omaan kuoreensa, eli he valitsevat itsenäisemmän elämän yhä itsekkäämmäksi muuttuvassa maailmassa.
Siksi itsensä hierominen geeliä, nahkaa, muovia ja lateksia vastaan tuntuu lisääntyvän kaiken aikaa.
Se on tyhmää maksaa liikaa, kun voi suojautua petoksia vastaan jo ennakolta itseensä ja omiin hierontavälineisiinsä turvautuen.
Kun robottien massavalmistaminen alkaa, niin ihmiset valitsevat yhä useammin hyvältä tuntuvan ja uskollisen robotin kuin pettävän ihmisen.
Valtio-orja
Me hieromme, mutta mitä se on ?
Anonyymi
0
91
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad841339- 51968
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että369798- 142759
- 55699
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän122686- 51648
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38625- 76612
- 56594