Keratoconus, koska...

Mulla on todettu pari vuotta sitten keratoconus. Nyt olen käyttänyt runsaan vuoden piilareita. Toisella silmällä näen kyllä vielä aika hyvin silmälasillakin. Joskus voi kuulemma tulla eteen leikkaus. Onko kellään kokemuksia? Onko leikkaus ainoa vaihtoehto? Paraneeko näkö leikkauksella?
51468
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Tilastojen perusteella 10-20 % kc-potilaista joutuu turvautumaan sarveiskalvon siirtoon. Siis kyseessä ei ole pelkästään leikkaus vaam elinsiirto.
Keratokonuksen perinteinen hoitomuoto on piilolasit, joilla suuri osa pärjää läpi elämänsä. Keratokonus pysähtyy normaalisti jossain vaiheessa. Piilolasien käytön on väitetty hidastavan tai pysäyttävän etenemisen. Useimmat asiantuntijat eivät enää tällaista esitä. Silloin kun piilolaseja ei voi enää käyttää, edessä on useinkin sarveiskalvon siirto.
Uusina hoitomuotona on tullut sarveiskalvo asennettavat Intacs-renkaat, jotka todennäköisesti parantavat näköä ja helpottavat piilolinssien käyttöä. Tulokset ovat olleet ristiriitaisia.
On myös erilaisia yksittäisiä, rajallisesti käytettyjä ratkaisuja. Eniten huomiota ovat saaneet Italiassa tehdyt sarveiskalvon leikkaukset ja Amerikassa yhden lääkärin käyttämä menetelmä, jonka pitäisi pysäyttää keratokonus.

Äänestä

Millaiset oireet sinulla on ollut, etenkin valojen näkemisen suhteen???

Äänestä
  • Valojen näkemisen suhteen?
    Etenkin pimeällä liikkuessa kaikki kirkkaat valopisteet, esim. katulamput näkyy epäselvänä ja niiden vasemmalla puolella "valokehä" tai jonkinlainen varjokuva.
    Jos paljon valoja niin tulee "sekava" olo katsellessa ympärilleen.
    Piilarin kanssa kuitenkin paljon helpompaa.

    Äänestä

Hei Ystäväin.

Olen 33-vuotias nainen ja minulla sairaus huomattiin aivan sattumalta, syksyllä 2003 käydessäni näön huononemisen ja jatkuvan päänsäryn vuoksi Silmäasemalla silmälääkärillä hän lähetti minut sairaalalle lisätutkimuksiin. Joulukuussa 2003 tämä sittemmin todettiin molemmissa silmissä. Silloin kysyin lääkäriltäni sairaudesta ja tutustuin hieman kirjojen kautta asiaan. Tuolloin lääkäri kiireessään hieman ehti kertoa että sairautta voidaan hoitaa joskus jopa koko elämän ajan laseilla tai piilolaseilla - viimeisenä on sarveiskalvonsiirto.

Minulla on kokeiltu pari kertaa kovia piilolinssejä, jotka eivät ole jostakin syystä sopineet minulle. Silmä reagoi siten, että 2-5 sekunnissa linssin pinta meni täysin sameaksi optikko, kuten myös silmälääkäri kertoi tutkimuksiensa perusteella sen johtuvan joistakin valkuaisesta tms., jota alkaa erittyä todella nopeasti linssin pintaa - näin sitten kävi, etten voinut käyttää kovia linssejä.

Helmikuun lopulla (kuluvaa vuotta) käydessäni tarkastuksessa lääkäri totesi ettei tätä voisi enää hoitaa laseilla ja kysyi suostumusta siirto leikkaukseen. Kävin ensimmäisen kerran kirurgilla Oulussa toukokuussa. Kirurgi päätyi samaan tulokseen oman hoitavan lääkärini kanssa "ei näihin silmii saada näköä enää sankalaseilla" ja tuolloin päädyimme kokeilemaan uudelleen piilolaseja. Tulos oli entisen kaltainen (jostakin syystä ne eivät toimineet minulla). Nyt syyskuun lopulla menen uudelleen silmäkirurgille Ouluun. Nähtäväksi jää mihin rataisuun tälläkertaa päädytään...

Tällainen eteneminen on ollut kohdallani - ja - sen mitä tuleman pitää on syyskuun jälkeen arvoitus. Toivon toki jotakin tapahtuvan ja toivottavasti mahdollisimman nopeasti, sillä näköni on heikentynyt koko ajan.

Ps. Se mitä valojen näkemiseen tulee - on välillä todella hankalaa, joskin siitä voi löytää myös sarasmia.

- Erään kerran vierailullamme mieheni kanssa saunareissun yhteydessä ihailimme tähtitaivaita (kaikki te joilla on keratoconus voitte ehkä aavistella näkymää - kuinka runsaslukuisena tähtitaivaan voi nähdäkkään =).
Hän asiasta innostuneena etsiskeli taivaalta eri tähtikuvioita mm. otavan jne. No minä sitten kyselin kun hän niin tietää noista kuvioista... "mikäs tähtikuvio se onkaan tulla navetankatonharjan yllä?" Hän hieman ihmetellen kysyi siristeli silmiään ja minä siihen selittämään "et tuo kuvio tuolla, missä on kahdeksan tähteä". Hän siihen - ei siinä ole kun yksi tähti! Se siitä näkymästä - miten eri tavalla me näemme...

Mutta ystävät tämä sairaus ei käsittääkseni johda koskaan sokeuteen. Voimme iloita siitä aina tässä nyt ja huomenna...

Kaikkea hyvää teille - T. Minttu

Äänestä
  • Valojen näkeminen monena pimeässä on tuttu ilmiö. Olisi mielenkiintoista kuulla mihin tulokseen leikkauksen suhteen päädyttiin kohdallasi. Vai keksittiinkö kokeilla vielä joitakin muita menetelmiä?
    Itselläni on kaksi leikkausta läpikäytynä. Näin jälkeenpäin voin sanoa että kannatti leikata. Vaikka leikkauksesta toipumisaika oli melko pitkä, eikä sujunut aivan vaikeuksitta.
    Näkö on nykyisin paljon parempi. Paistaa se päivä näköjään lopulta risukasaankin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


leikkaus kirjoitti:

Mulla on todettu pari vuotta sitten keratoconus. Nyt olen käyttänyt runsaan vuoden piilareita. Toisella silmällä näen kyllä vielä aika hyvin silmälasillakin. Joskus voi kuulemma tulla eteen leikkaus. Onko kellään kokemuksia? Onko leikkaus ainoa vaihtoehto? Paraneeko näkö leikkauksella?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu