Minusta on tehty tutkintapyyntö poliisille ja kuulustelut suoritettu. Nyt tuli kirje syyttäjälaitokselta jossa todetaan, "tutkinnanjohtaja on esittänyt, että esitutkinta asiassa lopetetaan". Syyttäjän päätös: Päätän, että esitutkinta lopetetaan. Tarkoittaako tämä sitä, että homma on käsitelty loppuun ja juttu siirtyy mappi ööhön. Ihmettelen vähän sitä, että kun tutkinnanjohtajalla olisi ollut oikeus lopettaa tutkinta itse. Miksiköhän on pyytänyt syyttäjää lopettamaan tutkinnan.
Vastaukset 1
- Anonyymi
Mistä nuo tietosi ovat peräisin ? Lain mukaan se menee kuitenkin niin, että tutkinnanjohtaja voi lopettaa sellaisen rikoksen tutkinnan, josta ei ole odotettavissa
ankarampaa rangaistusta kuin sakkoa, jos asianomistajalla ei ole vaatimuksia.
Et kerro mistä rikoksesta tutkintapyyntö sinusta on tehty, mutta todennäköisesti pyynnön tekijä on esittänyt sinua kohtaan vaatimuksia, jolloin tutkinnanjohtaja on kääntynyt syyttäjän puoleen ja esittänyt, että hänen toimesta tutkinta lopetetaan.
Asia voi tietysti jäädä siihen, mutta tutkintapyynnön tekijällä on asianomistajana vielä itsenäinen syyteoikeus ilman syyttäjää omalla syytteellä, jos oikeus suostuu sellaisen ottamaan käsittelyyn. Siinä hävinnyt maksaa niin omat, kuin vastapuolen oikeudenkäyntikulut.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo2022122Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.1591429Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset2271071- 71917
- 58908
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus72831- 47823
- 93777
Martina avaa suhdettaan
IL 22.7: Martina avaa suhdettaan nuoreen Muhikseen. Nyt on jo vakavaa, on käyty syömässä Itä-Helsingissä. Onkohan muutt200697Hyvinvointitalo, mitä sanoo Korkein hallinto-oikeus . Mikä on kansalaisten oikeusturva?!
Onpa mielenkiintoisessa vaiheessa Pyhäjärven hyvinvointitalon kohalo; Saako rakentaa, vai eikö? Kaupungin tekninen johta109687