Hallitustyöskentely häiritsee normityötä

Kun ei ole taloyhtiölle omaa keskustelupalstaa, niin laitan tänne. Olen pienen taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja ja hoidan taloyhtiön asioita työni ohessa. Minulla on siis normaali päivätyö ja välillä huomaan taloyhtiön vievän suurimman osan työajastani. Yleensä nämä ovat juoksevia asioita ja tehtäviä, jotka on hoidettava virka-aikaan joko puhelimitse, sähköpostitse tai sitten käymällä paikanpäällä, esim. isännöitsijän toimistolla jne. Työajan jälkeen ei enää tavoita juuri ketään, mutta toki sähköposteja voi naputella tarvittaessa. Ei tässä muuten mitään, mutta kun töitäkin olisi tehtävä. Miten te taloyhtiön hallituksen puhjeenjohtajat saatte hoidettua vastuunne mahdollisen työnne ohessa?
7780
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kuuluko näiden kyselyiden tekeminen työajalla tehtäviin töihin?

1Äänestä

"Yleensä nämä ovat juoksevia asioita ja tehtäviä, jotka on hoidettava virka-aikaan joko puhelimitse, sähköpostitse tai sitten käymällä paikanpäällä, esim. isännöitsijän toimistolla jne."
Olin lähes 10 v hall puh.joht. lanka-aikaan eikä silloin tehtäviin kuulunut virka-aikaan soittelut, ei s-postia enkä kertaakaan käynyt isänn. toimistolla.
Merkittävästi jouduin vapaa-ajalla yhteyksiin asukkaiden ja hall. jäsenten kanssa puhelimitse ja hiukan kirjeitse..
Ihmettelen miten se on noin muuttunut.

Täytyisköhän teidän hallituksen jäsenistä valita sihteeri. Mieluiten työtön.

Äänestä
  • "
    Täytyisköhän teidän hallituksen jäsenistä valita sihteeri. Mieluiten työtön."

    Tai sitten valita se työtön tai eläkeläinen puheenjohtajaksi. Eli henkilö, jolla olisi enemmän aikaa perehtyä näihin asioihin.

    Äänestä

Aloittaja tekee siis kaikki isännöitsijän työt, joten miksi sitten isännöitsijää edes pidetään?

Hallituksen puheenjohtaja laittaa virka-ajan ulkopuolella sähköpostilla isännöitsijälle käskyt siitä mitä pitää tehdä ja milloin, isännöitsijä sitten toteuttaa käskyt virka-aikana, siitä hänelle maksetaan!

1Äänestä
  • "Hallituksen puheenjohtaja laittaa virka-ajan ulkopuolella sähköpostilla isännöitsijälle käskyt siitä mitä pitää tehdä ja milloin, isännöitsijä sitten toteuttaa käskyt virka-aikana, siitä hänelle maksetaan!"

    Vähän siltä on vaikuttanut viime aikoina. Meillä vaihtui isännöitsijä noin vuosi sitten ja siitä lähtien minun vastuuni tuntuu lisääntyneen. Isännöitsijätoimisto on siis edelleen sama, mutta henkilö vaihtui. Isännöitsijä vaikuttaa siirtävän vastuuta meidän hallitukselle, vaikka hänen itsensä kuuluisi hoitaa ne.

    Äänestä

Eikös isännöitsijän kuuluisi ohjata ja tukea hallitusta, jos taloyhtiön asiat alkavat mennä retuperälle, tai hallitukselta sormi suuhun? Nyt tuosta ap:n aloituksesta saa käsityksen, että isännöitsijä on hallituksen sätkyukkona, eikä hänellä olisi juurikaan vaikutusvaltaa mihinkään. Vai onko sitten kyse keltanokkaisännöitsijästä, jolla ei vielä ole riittävästi kokemusta, eli ei itsekään tiedä mistään mitään?

Äänestä

Ihan höpö höpö juttua, joskus harvoin isännöitsijä saattaa puhelimitse kysyä jotain juttua, siinä kaikki. Ei vie aikaa, parin hallituksen kokouksen lisäksi, kuin korkeintaan pari tuntia ne puhelut vuodessa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kun ei ole taloyhtiölle omaa keskustelupalstaa, niin laitan tänne. Olen pienen taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja ja hoidan taloyhtiön asioita työni ohessa. Minulla on siis normaali päivätyö ja välillä huomaan taloyhtiön vievän suurimman osan työajastani. Yleensä nämä ovat juoksevia asioita ja tehtäviä, jotka on hoidettava virka-aikaan joko puhelimitse, sähköpostitse tai sitten käymällä paikanpäällä, esim. isännöitsijän toimistolla jne. Työajan jälkeen ei enää tavoita juuri ketään, mutta toki sähköposteja voi naputella tarvittaessa. Ei tässä muuten mitään, mutta kun töitäkin olisi tehtävä. Miten te taloyhtiön hallituksen puhjeenjohtajat saatte hoidettua vastuunne mahdollisen työnne ohessa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu