näin sitä hankitaan kun osataan valehdella. "24-vuotias vartija tuomittiin syrjinnästä 40 päiväsakkoon, josta hänen tuloillaan kertyy maksettavaa 800 euroa. Lisäksi hän joutuu maksamaan romaninaisille yhteensä noin 3 700 euroa kärsimys- ja oikeudenkäyntikuluja" aika kannattava kauppareissu, kun osataan ensin provosoida viaton vartija tekemään työtänsä. sitten vaan sanaharkka ja porukalla todistellaan. mitäpä yksin vartija mahtaa, hän yritti tehdä työtään vain. toivottavasti kaupan johtaja ymmärtää asia tämänkin puolen, tai sit ottakoon töihin sellaisen vartijan joka ei näe , kuule eikä muutenkaan seuraa kaupan tapahtumia. ehdotan palkankorotusta nuorelle miehelle ja lupaavasti alkaneen varitijauran jatkumista, tsemppiä vaan.
siinäpä avustusta
Anonyymi
0<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.