Olen nyt "seurustellut" n. 8kk mm. epävakaan persoonallisuushäiriön kanssa kamppailevan ihmisen kanssa. Lainausmerkeissä siksi, että hän ei halua asettaa vastuita hänen ongelmiensa vuoksi kummallekkaan. Suhteen alku oli melkoista vuoristorataa ensimmäiset 3kk. En tiennyt hänen ongelmistaan käytännössä sen syvemmin, mutta vaikka hän osoitti lähimmäisyyden halua, tunnetasolla suhde oli ailahtelevaa ja todella epävarmaa. Nyt viimeisen muutaman kuukauden ajan olemme olleet todella läheisissä väleissä ja hänen häiriönsä pahimmat puolet ovat tulleet esiin. Kohta selitän miten niistä voi jopa selvitä kumppanin näkökannalta.
Negatiiviset kommentit palstoilla tämän tyyppisistä suhteista ovat ymmärrettäviä, mutta haluaisin avata miksi niitä ei kannata välttämättä kuunnella. Miksi haluan olla yhdessä hänen kanssaan? Meillä on yhteisiä mielenkiinnon kohteita, samankaltainen huumorintaju, hänen kanssaan voi puhua henkilökohtaisimmistakin ongelmista vapaasti (omistan ahdistushäiriön), hän on myös opettanut minua ajattelemaan tietyistä asioista ihan eri tavalla kuin ennen, hän on myös erittäin kaunis. Nämä ajatukset kannattaa aina pitää mielessä. Tärkeintä on siis että molemmat osapuolet ovat kiinnostuneita toisistaan ja valmiita kuuntelemaan toisiaan. Pitää haluta olla epävakaan kanssa yhdessä, ei vain seksin tai yhteisen harrastuksen takia. Epävakaat todella tarvitsevat läheisyyttä, ja ainakin oma kumppanini arvostaa, jos haluan tietää hänen häiriöstään ja ongelmistaan enemmän.
Suhteen intensiivisyys on todellakin tullut esille ja se voi säikäyttää aluksi. Ajan myötä kun on puhunut kumppanin kanssa tunteista (kannattaa tehdä itse aloite jos hän ei helposti halua), voi ehdottaa hänelle esimerkiksi pientä kevennystä suhteeseen. Vaikka sanoa että tarvitsee omaa aikaa jonkun takia. Kumppanille kuitenkin kannattaa koko ajan näyttää rakkautta ja lähimmäisyyttä, sillä sitä he tarvitsevat.
Pahimmat kokemukset tästä persoonallisuushäiriöstä ovat hetkittäiset tunnemyrskyt, mitä kumppanille voi tulla. Voitte olla viettämässä hyvää aikaa, kun seuraavalla minuutilla kumppani itkee ja "haluaisi vajota maan alle". Myös itsetuhoiset ajatukset voivat järkyttää. Nämä tunteet voivat laueta pienestäkin vastoinkäymisestä tai trauman ajattelemisesta. Voi vaikuttaa, että kumppani ei osoita tippakkaan rakkautta ja haluaisi erota, mutta positiivisten ajatusten ylläpitäminen mielessä ja sitä kautta niiden osoittaminen hänelle auttaa valtavasti. Myös itselle voi tulla vahvoja tunteita ja ahdistusta näistä oireista, mutta on hyvä että puhuu niistä hänelle, jotta molemmat ymmärtävät. Kysy myös mitä kumppanin päässä menee. Tässä suhteessa nämä breakdownit ovat olleet enemmänkin itseinhoisia, kuin toista kohtaan agressiivisia. Häiriön ymmärtäminen on tärkeää, ja sen voi oppia vain kumppanilta kysymällä.
Epävakaan omaava kumppani voi esimerkiksi kuvata itseään kaiken tavoin negatiivisin termein ja kertoa kuinka on ilkeä ja huono sinulle, toisinpäinkin eli ettet oikeasti pidä hänestä ja "miksi olemme edes yhdessä". Tässä kohtaa kannattaa ottaa faktat esiin ja sanoa mitä oikeasti tuntee häntä kohtaan.
Tärkeintä on vain haluta ymmärtää kumppania ja OIKEASTI olla hänen kanssaan. Pitää ymmärtää, että outo käyttäytyminen ja negatiiviset kokemukset johtuvat puhtaasti mielenterveyshäiriöistä. Tämän tyyppinen suhde ei ole läheskään kaikille sopivaa, mutta se voi olla jopa itselle terapeuttista. Kunhan osaa arvostaa hyviä aikoja yhdessä ja kumppania ihmisenä, suhteesta voi tulla kaikin tavoin positiivinen.
Oli pakko avata tuntemuksia, sillä palstoja lukeneena on jäänyt erittäin huono maku ihmisten asenteista parisuhteisiin mielenterveyden häiriöiden omaavien ihmisten kanssa.
Seurustelu persoonallisuushäiriöisen kanssa voi onnistuakkin
48
6552
Vastaukset
- Anonyymi
Ei mikään sairaus tai erilaisuus tee ihmisestä huonompaa ihmistä.
On hienoa, että teillä suhde toimii.
Ja on totta, kuten kirjoitit, etteivät kaikki pysty tuollaiseen suhteeseen.
Vaatii toiselta jonkinlaista vahvuutta, että jaksaa ymmärtää ja kestää toisen mahdolliset oikut ja muut oireilut, sillä nekin tulevat ja menevät. Paljon on varmasti hyviä aikoja.
Pitää vaan punnita se oma jaksaminen, ettei itse väsy liikaa.
Jos osaa olla ottamatta hoiva-asennetta suuremmassa määrin, niin ehkä paremmin jaksaa. - Anonyymi
Niinpä niin, alle vuosi on jokseenkin lyhyt aika.
Voin hyvin alleirjoittaa kaikki sanomasi, yrittämisen, ymmärryksen, rakkauden ja huolenpidon..... Hiukan yli 5 v. jälkeen en voi kun nostaa kädet pystyyn ja antaa jo loppumattoman suon olla. Minulla on tunne, että elää voi helpomminkin. Kaikki ne pelot ja hälyt huonoina hetkinä ja nuo huonot hetket, ensin kuukauden välein, kahden viikon välein, viikoin ja nyt jo kahden päivän välein. Kaikki juhlapyhät, kaikki odotetut yhteiset juhlat ja jutut... AINA, aina putkahtaa jotain ja täys kaaos kaikessa.
En niin kauniisti osaa puhua ja puhutella tavallisia arkisia asioita, epäilyä epäilyn perään. Puhuminen ja kuunteleminen, ovet ja esineet paukkuu, koti ympärillä, mihinkään ei pienintäkään tavallista kommunikointia. Mikään kun ei merkitse raivokohtauksissa yhtään mitään.
Naapurit hätään, poliisit, ambulanssit, mutta kun ihminen ei itse ymmärrä, eikä välitä nähdä ympärillä tapahtuvaa. Eivät hänen läheisensä, vaikka liki nuoran jatkeesta hänet noukki.
Nuo tuollaiset mainitsemasi yhteiset ihanat jutut, harrastukset, huumori, tehtävät ja ihanat tekemiset, kaikki tyystin tiessään.
Minä en enään tiedä, enkä tunnista pienintäkään välittämistä missään.... Minä en vain enään yksinkertaisesti uskalla jaksaa välittää. Olen alkanut kaipaamaan menetettyjä kavereita, läheisiä, iloa ja valoa, tavallista arkea vailla pelkoa ja häpeää! Nyt vielä kun jaksan, nyt vielä kun elän ja olen jokseenkin ehjä, minä luovutan, minä valitsen vapauden. - Anonyymi
"Tässä suhteessa nämä breakdownit ovat olleet enemmänkin itseinhoisia, kuin toista kohtaan agressiivisia."
Minulla on epävakaa persoonallisuushäiriö. En osaa edes kuvitella, että olisi ketään kohtaan koskaan aggressiivinen. En ole ikinä sanonut kenellekään esim. "vihaan sinua" tms, tai haistatellut, nimitellyt tms. Fyysinen aggressiivisuus on ihan no no. Kaikki viha ja inho on aina kohdistunut itseeni.
Tuo eron ehdottaminen kuulostaa tutulta. Itse ajattelen, että haluan suojella muita itseltäni ja olen siksi aina lopettamassa ihmissuhteita. Ajattelen, etten ole muitten ihmisten arvoinen.- Anonyymi
Et ole ketään kohtaan aggressiivinen. Kuitenkin olet lopettamassa aina ihmissuhteita.
Se on julmaa henkistä väkivaltaa, joka jättää jälkensä toiseen osapuoleen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et ole ketään kohtaan aggressiivinen. Kuitenkin olet lopettamassa aina ihmissuhteita.
Se on julmaa henkistä väkivaltaa, joka jättää jälkensä toiseen osapuoleen.Kiitos tästä viestistä. Se sai minut ajattelemaan. Itseinhossani koen, etten ole muitten arvoinen ja siksi vetäydyn helposti. En ole osannut ajatella sitä aggressiivisena toimintana toista kohtaan, vaikka yritän aina ajatella sitäkin, miten kanssaihmiset asiat kokevat.
Oletko sinä lopettanut ikinä ihmissuhdetta tai vetäytynyt ihmissuhteesta? Koitko silloin tekeväsi henkistä väkivaltaa? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiitos tästä viestistä. Se sai minut ajattelemaan. Itseinhossani koen, etten ole muitten arvoinen ja siksi vetäydyn helposti. En ole osannut ajatella sitä aggressiivisena toimintana toista kohtaan, vaikka yritän aina ajatella sitäkin, miten kanssaihmiset asiat kokevat.
Oletko sinä lopettanut ikinä ihmissuhdetta tai vetäytynyt ihmissuhteesta? Koitko silloin tekeväsi henkistä väkivaltaa?Oli pakko kysyä vielä omalta kumppanilta tästä, että onko hän kokenut henkistä väkivaltaa minun taholta. Vastaus oli, ettei ole. Voi toki olla, ettei uskalla muuta kertoa :-/
Toivottavasti ihmiset uskaltaisi kuitenkin kertoa kumppaneilleen huonosta kohtelusta, koska itselläni ainakin halu olla hyvä kumppani ja tarvittaessa muuttaa käyttäytymistäni. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiitos tästä viestistä. Se sai minut ajattelemaan. Itseinhossani koen, etten ole muitten arvoinen ja siksi vetäydyn helposti. En ole osannut ajatella sitä aggressiivisena toimintana toista kohtaan, vaikka yritän aina ajatella sitäkin, miten kanssaihmiset asiat kokevat.
Oletko sinä lopettanut ikinä ihmissuhdetta tai vetäytynyt ihmissuhteesta? Koitko silloin tekeväsi henkistä väkivaltaa?Olen parikymppisenä kun oli nuoren miehen äkäisyyttä enemmän. Nykyisin en tekisi sellaista kenellekään. Nytkin on muutama tuttu joille sen voisi tehdä, mutta en tee. Ymmärrän heitä vikoineenkin. Maailma ei ole mustavalkoinen paikka vaan täynnä harmaan sävyjä ja värejä. Kukaan ei ole täydellinen. Empatiakyky on myös asettumista toisen asemaan ja ymmärtämistä heidän kantiltaan.
Itse olen ollut on/off-suhteessa epävakaan kanssa. Tai mitä lie se olikaan. Helvettiähän se oli kun ihminen josta välittää muuttuu kuin salama kirkkaalta taivaalta ja laittaa välejä toistuvasti poikki. Siinä tuntee olonsa huijatuksi, epätietoiseksi, todella ahdistuneeksi ja vaikka mitä.
Hänelle jouduin tekemään niin sanotusti "no contact". Se on usein ainut keino NPD ja BPD -ihmisten kanssa, koska sama sykli jatkuu loputtomiin, jos ei itse lähde. No contactiin ohjeistaa myös terapeutit.
Pitkään kesti toipua ja edelleen joskus harhaudun tällaisille palstoille lukemaan, jotta ymmärtäisi mitä oikein tuli käytyä läpi. Voi sanoa, että traumatisoiduin. Nyt alkaa jo elämä hymyilemään. Paljon on auttanut, kun olen lukenut muiden kokemuksia ja sitä miten BPD sairautena toimii. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oli pakko kysyä vielä omalta kumppanilta tästä, että onko hän kokenut henkistä väkivaltaa minun taholta. Vastaus oli, ettei ole. Voi toki olla, ettei uskalla muuta kertoa :-/
Toivottavasti ihmiset uskaltaisi kuitenkin kertoa kumppaneilleen huonosta kohtelusta, koska itselläni ainakin halu olla hyvä kumppani ja tarvittaessa muuttaa käyttäytymistäni.Itse en uskaltanut ilmaista rehellisesti omia ajatuksiani epävakaalle. Aina oli pelko, että hän suuttuu tai katkoo välit. Juuri sitä kuuluisaa munankuorilla kävelemistä.
Joskus, hyvin harvoin puhuttiin asiat joten kuten halki. Eikä niihin juttuihin voinut luottaa vaikka mitä oli sovittu. Osittain kait tahallista valehtelua, mutta BPD:hen kuuluu myös jatkuvaa muistinmenetystä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen parikymppisenä kun oli nuoren miehen äkäisyyttä enemmän. Nykyisin en tekisi sellaista kenellekään. Nytkin on muutama tuttu joille sen voisi tehdä, mutta en tee. Ymmärrän heitä vikoineenkin. Maailma ei ole mustavalkoinen paikka vaan täynnä harmaan sävyjä ja värejä. Kukaan ei ole täydellinen. Empatiakyky on myös asettumista toisen asemaan ja ymmärtämistä heidän kantiltaan.
Itse olen ollut on/off-suhteessa epävakaan kanssa. Tai mitä lie se olikaan. Helvettiähän se oli kun ihminen josta välittää muuttuu kuin salama kirkkaalta taivaalta ja laittaa välejä toistuvasti poikki. Siinä tuntee olonsa huijatuksi, epätietoiseksi, todella ahdistuneeksi ja vaikka mitä.
Hänelle jouduin tekemään niin sanotusti "no contact". Se on usein ainut keino NPD ja BPD -ihmisten kanssa, koska sama sykli jatkuu loputtomiin, jos ei itse lähde. No contactiin ohjeistaa myös terapeutit.
Pitkään kesti toipua ja edelleen joskus harhaudun tällaisille palstoille lukemaan, jotta ymmärtäisi mitä oikein tuli käytyä läpi. Voi sanoa, että traumatisoiduin. Nyt alkaa jo elämä hymyilemään. Paljon on auttanut, kun olen lukenut muiden kokemuksia ja sitä miten BPD sairautena toimii.Samanlainen tarina takana. Hyvin kuvasit millaista se on olla tollasessa suhteessa. Traumaattista oli haukkumiset ja syytökset millon mistäkin ilman syytä ja yht äkkiä. On offia myös riitti ja kyllä, se on henkistä väkivaltaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen parikymppisenä kun oli nuoren miehen äkäisyyttä enemmän. Nykyisin en tekisi sellaista kenellekään. Nytkin on muutama tuttu joille sen voisi tehdä, mutta en tee. Ymmärrän heitä vikoineenkin. Maailma ei ole mustavalkoinen paikka vaan täynnä harmaan sävyjä ja värejä. Kukaan ei ole täydellinen. Empatiakyky on myös asettumista toisen asemaan ja ymmärtämistä heidän kantiltaan.
Itse olen ollut on/off-suhteessa epävakaan kanssa. Tai mitä lie se olikaan. Helvettiähän se oli kun ihminen josta välittää muuttuu kuin salama kirkkaalta taivaalta ja laittaa välejä toistuvasti poikki. Siinä tuntee olonsa huijatuksi, epätietoiseksi, todella ahdistuneeksi ja vaikka mitä.
Hänelle jouduin tekemään niin sanotusti "no contact". Se on usein ainut keino NPD ja BPD -ihmisten kanssa, koska sama sykli jatkuu loputtomiin, jos ei itse lähde. No contactiin ohjeistaa myös terapeutit.
Pitkään kesti toipua ja edelleen joskus harhaudun tällaisille palstoille lukemaan, jotta ymmärtäisi mitä oikein tuli käytyä läpi. Voi sanoa, että traumatisoiduin. Nyt alkaa jo elämä hymyilemään. Paljon on auttanut, kun olen lukenut muiden kokemuksia ja sitä miten BPD sairautena toimii.Ymmärrän hyvin, että on ollut helvetillinen kokemus. Hyvä kuitenkin, että nyt parempaa. Ihan vilpittömästi toivon, vaikka kuulostaa vain typerältä sanahelinältä, kaikkea hyvää sulle.
Tämä on hirvittävä häiriö niin häiriöiselle kuin läheisillekin. Itselle näitten läheisten kokemusten lukeminen herättää ristiriitaisia tunteita: myötätuntoa kovia kokeneita kohtaan, häpeää omasta häiriöstä jne. Helposti nousee pintaan taas se tunne, että pitäisi suojella muita itseni kaltaisilta ihmishirviöiltä ja lähteä erakoksi erämaahan... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ymmärrän hyvin, että on ollut helvetillinen kokemus. Hyvä kuitenkin, että nyt parempaa. Ihan vilpittömästi toivon, vaikka kuulostaa vain typerältä sanahelinältä, kaikkea hyvää sulle.
Tämä on hirvittävä häiriö niin häiriöiselle kuin läheisillekin. Itselle näitten läheisten kokemusten lukeminen herättää ristiriitaisia tunteita: myötätuntoa kovia kokeneita kohtaan, häpeää omasta häiriöstä jne. Helposti nousee pintaan taas se tunne, että pitäisi suojella muita itseni kaltaisilta ihmishirviöiltä ja lähteä erakoksi erämaahan...Kiitos. Parempia aikoja myös sinulle.
En tiedä oletko terapiassa, mutta pitkäjänteisellä, vuosien terapialla epävakaan persoonallisuushäiriön saa hallintaan. Avain parempaan elämään siis on olemassa.
Olen lukenut, että DKT-terapia toimii epävakailla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Samanlainen tarina takana. Hyvin kuvasit millaista se on olla tollasessa suhteessa. Traumaattista oli haukkumiset ja syytökset millon mistäkin ilman syytä ja yht äkkiä. On offia myös riitti ja kyllä, se on henkistä väkivaltaa.
Samaa täällä koettu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Itse en uskaltanut ilmaista rehellisesti omia ajatuksiani epävakaalle. Aina oli pelko, että hän suuttuu tai katkoo välit. Juuri sitä kuuluisaa munankuorilla kävelemistä.
Joskus, hyvin harvoin puhuttiin asiat joten kuten halki. Eikä niihin juttuihin voinut luottaa vaikka mitä oli sovittu. Osittain kait tahallista valehtelua, mutta BPD:hen kuuluu myös jatkuvaa muistinmenetystä.Oli se puoliso tai sukulainen niin todella vaikeita tapauksia. Energiaa ottavat toiselta , niin että oarempi pitää heihin välimatkaa . Niin ei tule paha mieli
- Anonyymi
Entäs kun hän lopulta devaluoi sinut ja splittaa? Alkaa flirttailemaan baarissa nähtesi muiden miesten kanssa. Pettää. Vai tekeekö jo tätä ja ymmärrät aina vain? Onko pitkiä aikoja ettet saa yhteyttä tähän ihmiseen? Tiedätkö mitä hän tekee noina aikoina?
Onnea valitsemallesi polulle, mutta muista että oma mielenterveytesi on tärkeämpi kuin yksikään nainen.- Anonyymi
Tämä on kyllä ihan validi pointti. Nimimerkillä kokemusta on, vaikka kuinka ymmärtäisit ja olisit hyvä niin näin vain "saattaa" käydä.
- Anonyymi
Hienoa. Mullakin on vähän.
- Anonyymi
Minusta on hienoa, että koitat ymmärtää kumppaniasi. Ihanaa, että on kaltaisiasi ihmisiä! En ymmärrä, miksi niin monen mielestä mielenterveyden häiriöistä kärsivät ansaitsisivat aina jäädä yksin, ilman kumppania, jonka osoittama rakkaus auttaisi varmasti selviämään paremmin ongelmien kanssa. Tunnutaan ajattelevan, että se olisi aina automaattisesti haitallista omalle mielenterveydelle.
Itselläni kumppanini on välillä ainoa, jonka läsnäolo pitää minut pinnalla. Ei hänen tarvitse tehdä muuta, kuin antaa läheisyyttä. Ja hänen läheisyytensä todella vaikuttaa minuun positiivisesti.
Se, mikä on ehtona, on että mielenterveyden häiriöstä kärsivä ottaa huomioon myös kumppaninsa, jotta hänenkin jaksamisestaan pidetään huolta ja tarpeita tyydytetään. Yksipuolinen huomioiminen ei tietenkään ole hyvä, eikä sellainen sovi parisuhteeseen. - Anonyymi
Voi kun on niin tuttua! Mä en ihan tarkkaan tiedä minkä/mitkä kaikki persoonallisuushäiriöt saisin jos niitä lähdettäisiin tutkimaan, mutta epäilen vähintään epävakaata itselläni. Vihan tunteet, silloin kun niitä tulee, kääntyvät nanosekunnissa itseä kohtaan. Mikä voi tarkoittaa mitä tahansa erittäin impulsiivisen itsensä vahingoittamisen halun/yrittämisen ja toisen jättämisen halun julkituomisen väliltä. Tosin tuota en ole käyttänyt kuin ehkä kerran kaksi koko aikuisikäni seurusteluhistorian aikana, että olisin tuonut julki etten ole tarpeeksi hyvä seurustelukumppanilleni ja hänen olisi parempi olla yksin. Tämä tuo sitten omat hankaluutensa parisuhteessa. On niitä ihan kivoja ja mukavia kumppaneita ollut, sellaisia, joiden osan kanssa olisi voinut kuvitella jopa ehkä vanhenemista yhdessä, mut kummasti ne suhteet on loppunut, kun en mä oo sen ihmisen arvoinen kuitenkaan ,se saa ja löytää kuitenkin jostain jotain vielä parempaa...
Joskus olisi kyllä mielenkiintoinen tietää mitä kaikkea mun pääkopasta sais kaivetuksi diagnooseina, sen verran olen itse sitä tutkinut että siellä on kasa ongelmia ongelmissa. Jos hoitotaho joskus viitsisi tutkia, eikä vain toimia nappiautomaattina ongelmaan kuin ongelmaan. - Anonyymi
Jos alkaisi kenen vain aivojen sopukoita kaivella, ja tuntoja ja ajatuksia selvittää, niin kaikilta löytyisi jonkinlainen " häiriö ".
Pistää miettimään, kun omalla kohdallani sain epävakaan diagnoosin nuorena, ja nyt jo iäkkäämpänä olen paljon miettinyt kuluneita vuosia.
Silloin nuorena oli juuri tuota itseni syyttelyä, itsevihaa, ja ajoittain tuntui, että koko maailma olisi ollut minua vastaan.
Seurustelukaverit myös hylkäsin, koska pelkäsin että minut hylätään. Työsuhteissa kävi samoin, irtisanoin itseni, " ennenkuin saan potkut ".
Päihteet olivat myös silloin runsain määrin mukana elämän kuvioissa.
Kun on vuosia kiitänyt eteenpäin, olen onnistunut ihmissuhteissa ihan hyvin, en enää vihaa enkä syyttele itseäni mistään. Mielialani eivät heittele laidasta laitaan kuten nuorena teki.
Suurin osa elämääni kuuluvista ihmisistä ei edes tiedä, että kannan tuollaista diagnoosia mukanani.
Enkä kyllä itsekään muista useinkaan sen olemassaoloa, ellei erikseen tule puheeksi, tai jostain luen aiheesta ( kuten tältä palstalta ).
Ehkä vuodet ja elämänkokemus pystyvät muuttamaan ihmistä, unohtamatta omaa panostusta omaan elämään.- Anonyymi
Ei ole hyvä maalailla tällaista ruusuista kuvaa, jos joku epävakaa uskoo sinua ja jättää menemättä terapiaan.
- Anonyymi
Voi sanoa varmuudella, että on eri ääni kellossa 1 vuoden päästä. Sitten huomaat kuinka itse voit.
- Anonyymi
Mitä tarkoitat tällä ? Haluaisin vähän selvennystä.
Millä tavoin eri ääni kellossa, ja miksi juuri vuoden päästä ? - Anonyymi
Mutta el välttämättä ole enää mielenterveyttä ja voimia tehdä asialle mitään…
Jos vain suinkin voi niin kannattaa olla sen verran itsekäs että ajattelee omaa terveyttään eikä lähde suhteeseen hoidettavan kanssa.
- Anonyymi
Epävakaat jättävät lopulta kumppaninsa itse joko hylkäämisen pelossa, jonkin mitättömän teon vuoksi tai sitten kun kumppanista ei ole enää jäljellä kuin tyhjä kuori. Tässä vaiheessa kumppani on imetty tyhjiin, ja epävakaa on siirtänyt oman sairautensa uhriin. Epävakaa ei toki ole siinä samalla parantunut.
- Anonyymi
Juuri noin
- Anonyymi
Tapailu ja mielenkiintoinen tekeminen toimisi varmaan ja seksi luonnossa ja kotona tottakai.
Suhde ei.- Anonyymi
Tapailla voi ystävä pohjalta, yhteiset harrastuksen toimii, seksikin, mutta vakavaan parisuhteeseen jyrkkä EI.
- Anonyymi
Minä olen jo vuosia seurustellut epävakaan kanssa. En ikinä arvaisi että hänellä on persoonallisuushäiriö, jos en tietäisi diagnoosista. Yhdessä asutaan ja meillä menee mukavasti. :)
- Anonyymi
Hänet on diagnosoitu väärin. Ei ole epävakaa, jos ei ole epävakaan oireita.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hänet on diagnosoitu väärin. Ei ole epävakaa, jos ei ole epävakaan oireita.
Sitä se aivopesu teettää.
Toivottavasti diagnosoitu ymmärtää lähteä lätkimään. Ei ansaitse tuollaista puolisoa, jolle menee noinkin lapsellinen asia läpi sellaisenaan. - Anonyymi
Ei voi olla epävakaa mitenkään jos suhde menee hyvin, sillä epävakaan on vaan ihan pakko hakata aina jotakin , usein puolisoaan . Joten hönellä on väärä diagnoosi .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hänet on diagnosoitu väärin. Ei ole epävakaa, jos ei ole epävakaan oireita.
Jotkut näkevät toisessa ihmisessä oireita, jotkut eivät.
Parisuhteessa ei varmaankaan haittaa mitään joku diagnoosi, jos kaikki toimii hyvin.
- Anonyymi
Epävakaa = CPTSD.
- Anonyymi
Ei ole sama. Paljon on eroja.
https://www.quora.com/What-distinguishes-BPD-from-complex-PTSD
CPTSD:ssä ei ole splittaamista, ja splittaus on selkeimpiä ulospäin näkyviä epävakaan persoonallisuuden merkkejä, ja diagnoosia tehtäessä tämä pitäisi ottaa huomioon.
Splittauksen tapahduttua epävakaa voi vaikuttaa ihan eri ihmiseltä, ja epävakaan läheinen on tästä hyvin hämmentynyt. Näitä splittauksia voi tapahtua pienessä mittakaavassa vaikka päivittäin. Voi olla myös, että epävakaa ei muista joko ollenkaan tai muistaa vain vähän splittauksen tapahtumista. Voi olla myös, että ajattelee, ettei ole itse tehnyt "niin" vaan joku muu. Tavallaan seurannut itseään taustalta.
CPTSD:stä kärsivällä ei ole samanlaista epävakaiden toistuvaa kaavaa läheisissä ihmissuhteissa, eli rakkauspommitus/idealisointi, devaluaatio ja hylkäys. Hylkäys juontaa juurensa splittaukseen. Karkotuksen jälkeen epävakaa yrittää yleensä kelata läheisen ihmisen takaisin.
Narsistilla on sama kuvio ihmissuhteissa, mutta se on enemmänkin taktista, traumaattisen siteen kehittämistä uhrille. Narsisti ei siis splittaa vaan on hirviö 24/7. Epävakaa taasen ei käsittääkseni voi käytökselleen juurikaan mitään, ainakaan ilman pitkää terapiaa. Eikä varsinkaan, jos ei ole tietoinen että on mielenterveydessä ongelmaa.
Harrasti tällaista on/off -ihmissuhdekuviota sitten epävakaa tai narsisti, se on ÄÄRIMMÄISEN TUHOISAA "uhrin" mielenterveydelle pitkään jatkuvana. Etenkin, jos suhde on ollut intiimi/romanttinen ja jatkunut sen aikaa, että kumppanille on kehittynyt traumaside henkisen pahoinpitelyn seurauksena.
CPTSD kohdistaa aggressiota lähinnä vain häntä oikeasti kaltoin kohteleviin. Voi varmaankin toki olla herkillä, ja väärinkäsityksiä tulla jos ärsytetään. Epävakaa voi kohdistaa valtavan aggressiivista vihaa paitsi hänelle oikeasti pahaa tehneeseen, mutta myös sellaiseen, joka ei ole tehnyt pahaa hänelle. Epävakaa voi kehittää tällaisen pahuuden ajatuskulun päässään, ja se riittää aggressiivisuuteen.
Epävakaalla ei ole normaalia "object relations" käsitystä ihmisistä. En tiedä miten sen voisi suomentaa. Ilmenee kuitenkin esimerkiksi siten, että epävakaa voi "unohtaa" rakkaansa vaikkapa baarireissulla. Tämä on yksi syy siihen, miksi epävakaa voi olla sarjapettäjä.
CPTSD:llä ei ole object relations ongelmaa. Olen lukenut, että epävakaa saattaa pitää taskussaan jotain kumppanista muistuttavaa, jotta ei unohtaisi hänen olemassaoloaan ja tekisi jotain kumppania loukkaavaa.
Epävakaa voi ylijakaa elämästään intiimejäkin asioita, vaikka et olisi tuntenut häntä kuin hetken. CPTSD puolestaan on sulkeutunut.
Epävakailla on huomattavasti enemmän itsetuhoista käytöstä.
Epävakaa voi ajautua stressin vuoksi tilapäiseen psykoosiin. CPTSD:llä stressin vaikutukset on enemmän kehollisia.
Varmaan on vielä muitakin eroja. Eivät joka tapauksessa ole samoja mielenterveysongelmia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole sama. Paljon on eroja.
https://www.quora.com/What-distinguishes-BPD-from-complex-PTSD
CPTSD:ssä ei ole splittaamista, ja splittaus on selkeimpiä ulospäin näkyviä epävakaan persoonallisuuden merkkejä, ja diagnoosia tehtäessä tämä pitäisi ottaa huomioon.
Splittauksen tapahduttua epävakaa voi vaikuttaa ihan eri ihmiseltä, ja epävakaan läheinen on tästä hyvin hämmentynyt. Näitä splittauksia voi tapahtua pienessä mittakaavassa vaikka päivittäin. Voi olla myös, että epävakaa ei muista joko ollenkaan tai muistaa vain vähän splittauksen tapahtumista. Voi olla myös, että ajattelee, ettei ole itse tehnyt "niin" vaan joku muu. Tavallaan seurannut itseään taustalta.
CPTSD:stä kärsivällä ei ole samanlaista epävakaiden toistuvaa kaavaa läheisissä ihmissuhteissa, eli rakkauspommitus/idealisointi, devaluaatio ja hylkäys. Hylkäys juontaa juurensa splittaukseen. Karkotuksen jälkeen epävakaa yrittää yleensä kelata läheisen ihmisen takaisin.
Narsistilla on sama kuvio ihmissuhteissa, mutta se on enemmänkin taktista, traumaattisen siteen kehittämistä uhrille. Narsisti ei siis splittaa vaan on hirviö 24/7. Epävakaa taasen ei käsittääkseni voi käytökselleen juurikaan mitään, ainakaan ilman pitkää terapiaa. Eikä varsinkaan, jos ei ole tietoinen että on mielenterveydessä ongelmaa.
Harrasti tällaista on/off -ihmissuhdekuviota sitten epävakaa tai narsisti, se on ÄÄRIMMÄISEN TUHOISAA "uhrin" mielenterveydelle pitkään jatkuvana. Etenkin, jos suhde on ollut intiimi/romanttinen ja jatkunut sen aikaa, että kumppanille on kehittynyt traumaside henkisen pahoinpitelyn seurauksena.
CPTSD kohdistaa aggressiota lähinnä vain häntä oikeasti kaltoin kohteleviin. Voi varmaankin toki olla herkillä, ja väärinkäsityksiä tulla jos ärsytetään. Epävakaa voi kohdistaa valtavan aggressiivista vihaa paitsi hänelle oikeasti pahaa tehneeseen, mutta myös sellaiseen, joka ei ole tehnyt pahaa hänelle. Epävakaa voi kehittää tällaisen pahuuden ajatuskulun päässään, ja se riittää aggressiivisuuteen.
Epävakaalla ei ole normaalia "object relations" käsitystä ihmisistä. En tiedä miten sen voisi suomentaa. Ilmenee kuitenkin esimerkiksi siten, että epävakaa voi "unohtaa" rakkaansa vaikkapa baarireissulla. Tämä on yksi syy siihen, miksi epävakaa voi olla sarjapettäjä.
CPTSD:llä ei ole object relations ongelmaa. Olen lukenut, että epävakaa saattaa pitää taskussaan jotain kumppanista muistuttavaa, jotta ei unohtaisi hänen olemassaoloaan ja tekisi jotain kumppania loukkaavaa.
Epävakaa voi ylijakaa elämästään intiimejäkin asioita, vaikka et olisi tuntenut häntä kuin hetken. CPTSD puolestaan on sulkeutunut.
Epävakailla on huomattavasti enemmän itsetuhoista käytöstä.
Epävakaa voi ajautua stressin vuoksi tilapäiseen psykoosiin. CPTSD:llä stressin vaikutukset on enemmän kehollisia.
Varmaan on vielä muitakin eroja. Eivät joka tapauksessa ole samoja mielenterveysongelmia.Meillä oli tätä splittaamista, eli väitti ettei ollut sopinut mistään sopimistamme asioista tai sanoi, että ei muista edes, että olisi asiasta puhuttu. Siinä sitten on oma pää kovilla kun mietit mikä on totta ja mikä ei,kun toinen sumuttaa surutta. Muutakin valehtelua ja asioiden salailua oli jatkuvasti. Kovin on sairasta leikkiä toisen mielenterveydellä. Tuntui välillä siltä, että teki tätä tahallaan.
-sivusta - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Meillä oli tätä splittaamista, eli väitti ettei ollut sopinut mistään sopimistamme asioista tai sanoi, että ei muista edes, että olisi asiasta puhuttu. Siinä sitten on oma pää kovilla kun mietit mikä on totta ja mikä ei,kun toinen sumuttaa surutta. Muutakin valehtelua ja asioiden salailua oli jatkuvasti. Kovin on sairasta leikkiä toisen mielenterveydellä. Tuntui välillä siltä, että teki tätä tahallaan.
-sivustaEpävakaista ihmisistä on myrskyisien ihmissuhteiden ja vanhempiensa negatiivisen vaikutuksen vuoksi tullut manipuloijia. Osittain tekevät sitä tietoisesti, mutta osan tekemisistään aidosti unohtavat.
Epävakaan persoonallisuushäiriön yksi piirre on asioiden unohtaminen. Liittyy siihen, että hänessä piilossa asuva asuva "suojelija", psykopaattinen persoona, on tavallaan eri henkilö. Tämän psykopaattisen persoonan tekemiset ei jää kovin hyvin epävakaille mieleen tai ajattelevat, että pahat asiat on tehnyt joku muu kuin hän itse.
Epävakaa voi saada sairautensa hallintaan vuosien terapialla. Kumppani ei häntä voi juurikaan auttaa tai muuttaa mieleisekseen. Tämä asia kannattaa kaikkien epävakaiden läheisten ymmärtää, eikä roikkua oman mielenterveyden tuhoavassa suhteessa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Epävakaista ihmisistä on myrskyisien ihmissuhteiden ja vanhempiensa negatiivisen vaikutuksen vuoksi tullut manipuloijia. Osittain tekevät sitä tietoisesti, mutta osan tekemisistään aidosti unohtavat.
Epävakaan persoonallisuushäiriön yksi piirre on asioiden unohtaminen. Liittyy siihen, että hänessä piilossa asuva asuva "suojelija", psykopaattinen persoona, on tavallaan eri henkilö. Tämän psykopaattisen persoonan tekemiset ei jää kovin hyvin epävakaille mieleen tai ajattelevat, että pahat asiat on tehnyt joku muu kuin hän itse.
Epävakaa voi saada sairautensa hallintaan vuosien terapialla. Kumppani ei häntä voi juurikaan auttaa tai muuttaa mieleisekseen. Tämä asia kannattaa kaikkien epävakaiden läheisten ymmärtää, eikä roikkua oman mielenterveyden tuhoavassa suhteessa.Tarkoitito narsistista persoonallisuuhäiriötä? Se kuulostaisi enemmän siltä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Epävakaista ihmisistä on myrskyisien ihmissuhteiden ja vanhempiensa negatiivisen vaikutuksen vuoksi tullut manipuloijia. Osittain tekevät sitä tietoisesti, mutta osan tekemisistään aidosti unohtavat.
Epävakaan persoonallisuushäiriön yksi piirre on asioiden unohtaminen. Liittyy siihen, että hänessä piilossa asuva asuva "suojelija", psykopaattinen persoona, on tavallaan eri henkilö. Tämän psykopaattisen persoonan tekemiset ei jää kovin hyvin epävakaille mieleen tai ajattelevat, että pahat asiat on tehnyt joku muu kuin hän itse.
Epävakaa voi saada sairautensa hallintaan vuosien terapialla. Kumppani ei häntä voi juurikaan auttaa tai muuttaa mieleisekseen. Tämä asia kannattaa kaikkien epävakaiden läheisten ymmärtää, eikä roikkua oman mielenterveyden tuhoavassa suhteessa.Se on pelkkää huijaamista ja valehtelua kun epävakaasta personallisuushäiriöstä kärsivä ihminen väittää "että ei muista" sitä ja sitä asiaa tai tapahtumaa. Hän kyllä muistaa sen, mutta hän yrittää "lakaista sen maton alle" ja vähätellä sitä. Itse olen kuullut paljon yhden tällaisen ihmisen toilailuja ja "temppuja" tarpeeksi että tiedän asian.
- Anonyymi
Päihteiden sekakäytön seurauksena ei ole mukavaa saada epävakaan diagnoosia, se leimaa koko loppuelämää aina joissain tilanteissa.
Vaikka muuten sitä ei tulekaan ajateltua, elämä on aina jollain tavalla hieman epävakaata itse kullakin.
Parisuhteetkaan eivät ole sen helpompia tai mutkikkaampia, vaikka tuollaista diagnoosia ei olisikaan.
Onhan paljon kiinni siitäkin, mitä pidetään epävakaana, mitä ei, ja kuka sen loppujen lopuksi päättää millainen kukin on. - Anonyymi
Monesti se ongelma mikä on niiden kanssa joilla on epävakaa persoonallisuushäiriö on se että he eivät useinkaan halua myöntää ongelmiaan, eivätkä he myöskään yleensä hae apua (vaikka he voivat esim. uhkailla itsemurhalla tai jotain vastaavaa).
- Anonyymi
Jos ihmissuhde käy liian vaikeaksi, se on hyvä jättää taakse.
Ketään ei voi käskeä hakemaan itselleen apua, jos ihminen ei itse sitä halua, eikä myönnä, että jokin on vialla.
Epävakaa ihminen on monissa asioissa epävakaa, käytös saattaa muuttua nopeasti ja yllättävälläkin tavalla tilanteissa, joissa se ei olisi edes sopivaa. Myöskin etukäteen on vaikea sopia mitään yhteistä tekemistä, menemistä, kun ei voi luottaa tuleeko sovittu tapahtumaan.
Pettymyksiin on hyvä varautua, koska se käy itselle raskaaksi, jos joutuu pettymään yhtenään.
Toisaalta epävakaus voi olla sen verran lievää, ettei se haittaa sen kummemmin ihmistä itseään, eikä toistakaan siinä vierellä.
On hyvä tuntea ja tunnistaa itsensä ja omat voimavarat, ja todellakin luopua ihmissuhteesta silloin, jos se alkaa rasittaa itseä liikaa.
- Anonyymi
Tuo 8kk on vielä niiiin lyhyt aika.
Kysy mieheltäni joka on ollut kanssani toistakymmentä vuotta, että onko ollut helppoa?
Terveisin pershäröinen - Anonyymi
Olet oikeassa kyllähän orpollakin on puoliso. eri asia Onko suhde onnellinen vai aivan päin helvettiä.
- Anonyymi
Voi, jos jaksaa pitkäjänteisesti ja uskottavasti imarrella ja liehakoida luonnehäiriöistä
Vaikeudet alkaa heti kun jaksaminenkinmahtava vallantunne, eikö olekkin _valedosentti tuo ovalepettajien valeopettaja - Anonyymi
Näitä kommentteja lukiessa tulee väistämättä tunne, että epävakaasta persoonallisuushäiriöstä kärsivänä minulla ei ole toivoa saati edes oikeutta minkäänlaisiin ihmissuhteisiin.
Kertoisitteko normaalit ja tasapainoiset yhteiskunnan jäsenet, että mitä järkeä on elämässä, jossa et voi muodostaa ihmissuhteita kehenkään? Eikö itsemurha ole tällöin ainut kaikille sopiva vaihtoehto?- Anonyymi
Älä vertaa itseäsi muihin.
Jokaisella on omat kokemuksensa, omat tunteensa, omat ajatuksensa.
Ihmissuhteita voi, ja kannattaakin yrittää muodostaa, ne joko toimivat tai eivät. Mutta senkin näkee vasta sitten, kun kokeilee.
On vaikeaa lähteä solmimaan ihmissuhteita, jos jo etukäteen ajattelee, ettei tästä kuitenkaan mitään tule.
Rohkeasti vaan yrittämään. Koskaan ei voi tietää, mitä edestään löytää, elämä voi yllättää, myös positiivisesti.
- Anonyymi
Mielenkiinnosta kysyisin että kuinka ketjun aloittaneen parisuhde persoonallisuushäiriöisen rakkaansa kanssa on kehittynyt sittemmin.
Toinen askarruttava asia on BPD:n (Borderline Personality Disorder) esiintyvyys sukupuolten välillä. Miksi aina heteroparisuhteessa asetelma on se että naisella BPD ja mies saa kyytiä, josta ei painajaisunissakaan ole kokenut. Kuinka usein rajatilapersoonallisuushäiriö miehellä on ihmissuhteen tragedia?
Vielä lisäspinninä tähän keskusteluun haluan tuoda lääkityksen sivuvaikutukset. Vahvat rajatilapersoonallisuushäiriöisten hoidossa käyetyt ahdistuslääkkeet johtavat usein hallitsemattomiin seurauksiin. BPD ja Xanor yhdistettynä alkoholiin on klassinen katastrofi, johtaa usein täysin eläimellisen väkivaltaiseen käytökseen, itsemurhayrityksiin jne.
Joku kirjoittaja kysyi eikö BPD oireiset ole lainkaan oikeutettu ihmissuhteisiin. Oman kokemuksen perusteella sanoisin että erittäin solidit varasuunnitelmat pitää olla sovittuna ja BPD oreisella vastuu sellainen esittää jo ensisuudelman yhteydessä. Näissä varasuunnitelmissa pitää sopia reagointirajat ja toimenpiteet mitä mielikuvituksellisimpien tilanteiden varalle; jos BDP osapuoli alkaa: i) kivittää naapureiden ikkunoita, ii) avaa ranteensa kylvyssä ystävien kanssa pidetyn illallisen jälkeen, iii) nai ensimmäisen tilaisuuden tullen ”rakastettunsa” parhaan ystävän kanssa, iv) ilmaantuu sukujuhliin agressiivisessa lääkehumalassa, v) jää kiinni satunnaisista seksisuhteista, vi) lähtee yllättäen psykiatrinsa kanssa lemmenlomalle, vi), vaatii ”rakastettuaan” ilmoittamaan kaikille ystävilleen että hän katkaisee kaikki välit näihin, vii) saa mustasukkaisuuden harhoissaan päähänsä vampata ensimmäisen vastaantulevan miehen, viii) haluaa tappaa yhteisen lemmikin koska mustasukkaisuus ei hellitä… tämä lista on loputon.
Omat kokemukseni ovat niin rankkoja, että vielä näin 30v jälkeen sanoisin että oireet on helposti havaittavissa ja jos KUKAAN nämä tunnistaa, on parempi juosta kovaa ja kauas. Se itseinho ja häpeäntunne joita omalla kohdallani koin, johtuen sairaan ihmisen vaatimuksesta luopua KAIKESTA itselleni arvokkaasta (moraali ja etiikka, perhesuhteet, ystävät, terveys, rahat) sekä kykenemättömyydestäni hallita hallitsematonta, on ollut äärimmäisen traumaattista. Nyt olen elänyt terveessä parisuhteessa ja rakastavan perheemme kanssa jo 25v, mutta näen vieläkin hirvittäviä painajaisia, kuin sodasta selvinnyt. - Anonyymi
Itselläni vian huonoja kokemuksia. Toivon toki että muilla menisi paremmin, mutta itse en enää siihen myllyyn lähde.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kyllä suoraan
Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.691930Voisitko nainen kertoa mulle
Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun1641519- 1331323
- 901298
Miehelle naiselta
Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te491210Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa
Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-2711019- 75972
- 107925
Olen syvästi masentunut
En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi111896Nainen, millainen tilanne oli
kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin48751