Mitä häpeätte itsessänne, yli 40-vuotiaat naiset?

Aina kun olen selaillut yli 40-vuotiaiden naisten profiileja, törmään samaan asiaan: Juuri kukaan yli 40-vuotias nainen ei laita kuvaansa profiiliin. Kun taas selaa 22 - 30-vuotiaiden profiileja, yhdellä jos toisella on. Voisiko tämä johtua vain yksinkertaisesti siitä, ettei teille kypsemmille ulkonäköasiat ole enää niin merkittäviä? Olette kasvaneet niistä ulos? Tuo kuulostaisi uskottavalta, jos en lisäksi olisi törmännyt itse säteissä vanhempiin naisiin. Kun keskustelussa tulee ikäasiat esille ja mainitsen oman ikäni, ettekä ole sitä ennen sattuneet mainistsemaan omaanne, ette juuri koskaan kehtaa sanoa omaa tarkkaa ikäänne. Vastaukseksi saa yleensä "olen paljon vanhempi" ja joskus myös "voisin olla äitisi", mutta ei itse ikää koskaan kuin ehkä joskus kovan tiuskaamisen lopuksi. Tosin täällä suomi24 sätissä olette minun mielestä kuitenkin tosi hyvin päässeet tuosta iän kertomisen välttelystä, etenkin noissa eri ikäryhmien huoneissa. Ehkä uskallatte olla paremmin oma itsenne omankaltaistenne joukossa.

Minä en ainakaan aio aikuisena piiloutua muiden ihmisten näkyviltä vain sen takia kun olen heitä kypsempi. Jos jotain ihmisestä hänen vanhuutensa perusteella päättelen, on ne vain positiivisia asioita. Pienempänä minulla oli sellainen stereotyyppinen kuva, että vanhemmiten sitä asiat järjestyvät siellä pääkopassa ja kaikki on vakaampaa. Enää en ole niin varma. Teidän pitäisi rohkeasti tuoda itsenne, ulkonäkönne, ikänne ja muutkin seikat esille sellaisina kuin ne ovat, sellaisina kuin mitä me ihmiset oikeasti ollaan ja näyttää esimerkkiä meille nuorille miten me olemme niitä turhamaisia, ei alistua meidän turhamaisuuteen, muuten mekin olemme siinä iässä kohta samanlaisia.

Ikä on eräänlainen ihmisen arvon mitta!

(Tämä ei tietenkään koskenut nyt kaikkia yli 40-vuotiaita naisia. Olen vain huomannut nuo edellä mainitut asiat paljon yleisempänä teidän kuin teitä nuorempien keskuudessa)

Hyvää kevättä!
81867
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

kun joillain ihmisillä on jo mies ja lapsia ja live-elokin

toisekseen aika paha on katella nuorison napapaitakuvia kun jenkkakahvatkin ovat useesti niin isot että lapio tarvittaisiin niitten nostamiseen.

se on totta että ikä oikeestikkin on ihmisarvon mitta; koska te lapset tarvitsette kymmeniä vuosia kokemuksia elämässä jotta tietäisitte edes mistä puhutte.

koskas hautasit vanhempasi?? koskas sait ekaa kertaa seksiä? koskas olit lapsesi rippijuhlissa?? koskas hautasit lapses?? koskas olet maksanut asuntovelkasi??? koskas sait viimmeksi potkut??? koskas olit rahaton ja keräsit sukulaisilta kolehdin kuukausivuokraan?..

no jospa sulla flaksais :)))

Äänestä
  • kuule oon samaa mieltä oon vaan täälä ekaa kertaaa tiäkkö mikä on wwe

    Äänestä

  • oon sit mikko ja oon 11w sä varmaan joku öööö
    14

    Äänestä

tulin tänne ekaa kertaaa

Äänestä

naiset nyt yleens ei kerro ikäänsä heti, niin se vaan on. Toisaalta oli hienoa lukea tekstiäsi ja mielipiteitäsi. Kaikki "sanon nyt sinun ikäisesi"
koska en ikääsi tiedä, eivät ajattele noin.
esimerkkinä voin sanoa sen että olin aikaisemmin rekatulla nimimerkillä sätissä jossa ikäni näkyi.
Aika moni nuori pilkkasi ja huuteli ylellä kuinka olisin kohta kuoleman oma, heissä nuorissa sentään on tulevaisuus, silti mielestäni 40 ei suinkaan ole haudanpartaalla. Se taas miksi kuvani en laittanut johtui siitä että haluan olla anonyyminä täällä, vaikka mitkään siteet ei minua sido. Kyseisten kokemuksieni jälkeen niin oli parempi, säästyin edes muulta arvostelulta ja ilkeilyltä. No ymmärräthän itsekin että 20 vuotta tekee muutoksia ihmiseen oli mies tai nainen. Sitä ei moni nuori tunnu tänäpäivänä tajuavan, eletään kuin oltaisi ikuisesti samannäköisiä kuin nyt. Siispä suljin kalleriasivuni, elämässä voi olla muutenkin tuskaa, eikä sitä helpota yhtään se että ilkutaan vain siksi että satut olemaan tietyn ikäinen. Kuitenkin ikä on vain numeroita ja kukaan ei välty ikääntymiseltä.
Selvyydeksi vielä, nämä edellä mainitut sattui siis kaupunki huoneessa ei ikäryhmässä
Lopuksi vielä tunnen että elän elämäni parasta ikää juuri nyt.
Hyvää elämää sinulle ja Kiitos

Äänestä

Kyllä sitä on hyvä arvostella, olisi ollut mielenkiintoista tietää minkähän ikäinen pojankloppi tällaisella ajatusmaailmalla on varustettuna. Osaisi sitten laittaa oikeaan vuosilukuun.

Äänestä

Minä henkilökohtaisesti olen kokenut olevani kaunis vasta kun olin reilusti päälle 30v. Olin kaunis hyvin luultavasti ennen sitä ... jostain kumman syystä ei asia kolahtanut tajuntaani.

Se miksi kukin itsensä kokee, sisäisesti tai ulkoisesti, riippuu monesta asiasta. Vanhempien (lue: yli nelikymppisten=)) naisten minäkuvaa määrittää valitettavasti median välittämä kuva naisen ideaalista, työelämän välittämä viesti (eivät kertakaikkiaan palkkaa tämänikäistä mihinkään), seksistinen keskustelu ihan missä vaan ... joka tuutista tulee sitä samaa

Toisaalta - me nelikymppiset ja varmaan vanhemmatkin naiset omaamme riittävästi kypsyyttä ja kokemusta uskaltaaksemme olla sitä mitä todella olemme, kauniita, seksikkäitä ja älykkäitä, mielenkiintoisia ihmisiä.

terveisin B.

Äänestä

Mielestäni koko sätin viehätys ja idea onkin se anonyymiys, siksi ei galleriassa ole kuvaa, nimeä, so.tu:a, eikä muitakaan tunnistamistietoja. (tosin ikä on, eikä yhtään hävetä...)
Henkilökohtaisesti ulkonäköasiat ovat ainakin itselleni hyvinkin tärkeitä ja pyrin huolehtimaan itsestäni parhaan mukaan. Koenpa jopa "turhamaisuuden" ulkonäköseikoissa iän myötä vain kasvaneen, tosin samanaikaisesti iän myötä varmuuskin omasta itsestä kasvaa. "Turhamaisuus" siis tässä kohtaa on omassa mittapuussani pelkästään positiivinen asia, johon myös huumorilla voi suhtautua. Päinvastoin, kannustan meitä keski-ikäisiä naisia itsensä hoitamiseen, siihen turhamaisuuteekin. Niinkauan kuin turhamaisuus on hauskaa, se on ihanaa! Tässä iässähän siihen turhamaisuuteen alkaa vasta olla varaa ja aikaa, kun asuntolainat on maksettu, lapset aikuisuuden kynnyksellä, jne...
Ikä on muutenkin kummallinen asia. Aina on tuntunut, että juuri NYT on se paras ikä, oli sitten 23, 34 tai 43 vuotias. Yhtään vuotta en pois antaisi.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Pojankloppi kirjoitti:

Aina kun olen selaillut yli 40-vuotiaiden naisten profiileja, törmään samaan asiaan: Juuri kukaan yli 40-vuotias nainen ei laita kuvaansa profiiliin. Kun taas selaa 22 - 30-vuotiaiden profiileja, yhdellä jos toisella on. Voisiko tämä johtua vain yksinkertaisesti siitä, ettei teille kypsemmille ulkonäköasiat ole enää niin merkittäviä? Olette kasvaneet niistä ulos? Tuo kuulostaisi uskottavalta, jos en lisäksi olisi törmännyt itse säteissä vanhempiin naisiin. Kun keskustelussa tulee ikäasiat esille ja mainitsen oman ikäni, ettekä ole sitä ennen sattuneet mainistsemaan omaanne, ette juuri koskaan kehtaa sanoa omaa tarkkaa ikäänne. Vastaukseksi saa yleensä "olen paljon vanhempi" ja joskus myös "voisin olla äitisi", mutta ei itse ikää koskaan kuin ehkä joskus kovan tiuskaamisen lopuksi. Tosin täällä suomi24 sätissä olette minun mielestä kuitenkin tosi hyvin päässeet tuosta iän kertomisen välttelystä, etenkin noissa eri ikäryhmien huoneissa. Ehkä uskallatte olla paremmin oma itsenne omankaltaistenne joukossa.

Minä en ainakaan aio aikuisena piiloutua muiden ihmisten näkyviltä vain sen takia kun olen heitä kypsempi. Jos jotain ihmisestä hänen vanhuutensa perusteella päättelen, on ne vain positiivisia asioita. Pienempänä minulla oli sellainen stereotyyppinen kuva, että vanhemmiten sitä asiat järjestyvät siellä pääkopassa ja kaikki on vakaampaa. Enää en ole niin varma. Teidän pitäisi rohkeasti tuoda itsenne, ulkonäkönne, ikänne ja muutkin seikat esille sellaisina kuin ne ovat, sellaisina kuin mitä me ihmiset oikeasti ollaan ja näyttää esimerkkiä meille nuorille miten me olemme niitä turhamaisia, ei alistua meidän turhamaisuuteen, muuten mekin olemme siinä iässä kohta samanlaisia.

Ikä on eräänlainen ihmisen arvon mitta!

(Tämä ei tietenkään koskenut nyt kaikkia yli 40-vuotiaita naisia. Olen vain huomannut nuo edellä mainitut asiat paljon yleisempänä teidän kuin teitä nuorempien keskuudessa)

Hyvää kevättä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu