HUS-johtaja: Pelkään, että neljäskin aalto päästetään Suomeen
JUHA-PEKKA TIKKA | 21.03.2021 | 23:58- päivitetty 21.03.2021 | 23:55
Lasse Lehtosen mukaan vuoden vatuloinnin aikana virus on tullut kolme kertaa rajan yli.
HUS:n diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtosen twiitissä on linkki Ylen kronologiajuttuun Suomen rajojen koronavuodesta.
– Ylen jutussa kuvataan hallituksen vuoden kestänyttä vatulointia rajojen terveysturvallisuuden vamistamiseksi. Koronavirus on tullut sinä aikana jo kolme kertaa Suomeen rajojen yli, Lasse Lehtonen kirjoittaa.
– Itse pelkään, että vielä ns. Etelä-Afrikan koronavirusvariantti (B1351) päästetään rajojen yli leviämään Suomeen epidemian neljänneksi aalloksi. Silloin iso osa rokotussuojasta menetetään ja koko homma joudutaan aloittamaan uudestaan.
Juttu ei Lehtosen mukaan kerro, että sisäministeriö on kieltäytynyt ottamasta koronatodistusten tarkastusta rajavartiolaitoksen vastuulle, kuten muissa maissa tapahtuu. Tämä siitä huolimatta, että ulkomaalaislain 11 pyklän viides kohta hänen mukaansa kieltää päästämästä maahan ulkomaalaista, jos hänestä on vaaraa kansanterveydelle.
– Valtion rajojen valvontaa on haluttu työntää välillä kuntien tartuntatautilääkäreille ja välillä aluehallintovirastoille. Nyt Etelä-Suomen AVI on määrännyt pakollisen terveystarkastuksen maahantulijoille 31.3. asti Helsinkiin, Vantaalle ja Kymenlaaksoon (muttei Etelä-Karjalaan).
– Kuinkahan kauan venäläisiltä rajanylittäjiltä kestää huomata, että pakollisen terveystarkastuksen voi välttää ylittämällä itärajan Nuijamaalta Vaalimaan sijasta…, Lehtonen kysyy.
Hänen mukaansa ”rajojen terveysturvallisuus pitää, jos maahantulijoilta vaaditaan todistus negatiivisesta koronatestissä, he ovat karanteenissa maahan tulon jälkeen ja heidät vielä testataan Suomessa aikaisintaan 72 tuntia maahantulon jälkeen”
HUS-johtaja: Pelkään, että neljäskin aalto päästetään Suomeen
Anonyymi
1
101
Vastaukset
- Anonyymi
Meni uskottavuus tyypin puheista.
Itse ollut Pietarissa jalkapallomatsissa,
vaikka sinne ei suositeltu matkustamista. Ei auta vaikka olisi saanutkin rokotukset.
Huonoa esimerkkiä näytti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1026668
Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta
Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t323998törniöläiset kaaharit haaparannassa
isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/303435Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!
https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu3831827- 331418
- 271360
Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi481121Anteeksi kulta
En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv111006Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."
Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:11950- 42899