Kun joka päivä vuoden olen ajatellut yhtä ihmistä ja on niin ikävä, että vatsaan sattuu myös ja itkettää. Niin miten pääsisin eroon tälläisistä tunteista. Olen niin lääpälläni häneen etten tiedä mitä tehdä. Kun ikävä kalvaa mutten pääse eroon tunteistani. Ajattelen itsaria, mutta kannattaako sekään. Pahinta on kun ei saa vastakaikua tunteilleen. Ehkä olen rakastunut kuvitelmaan. Sattuu koko elämä, kun kaikki on turhaa. En haluaisi elää. En vaan voi tunteilleni mitään. Tälläistä ei ole ennen ollut koskaan. Aina olen saanut vastakaikua aikaisemmin. Nyt tajuan mitä on onneton rakkaus. Se on ihan kauheaa. Mutta miten se voi olla näin totaalisen musertavaa. Jos joku jelppais parilla sanalla. Kun en tiedä mitä tehdä. Meneekö ohi koskaan?
Vuoden joka päivä olen ajatellut yhtä ihmistä, mitä voisin tehdä?
Anonyymi
1973
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Itsellä etätyöt yms muut seikat aiheuttaneet sen etten enää juuri lainkaan näe rakkauteni kohdetta. Tilanne on jatkunut näin jo 7kk ja tunnen myös ikävän fyysisinä ja psyykkisinä oireina. En ole siinä asemassa että voisin ottaa häneen yhteyttä muuten kuin työhön liittyvissä asioissa ja näin käy ehkä kerran kuukaudessa, silti huomaan alati toivovani edes jotain pientä viestiä häneltä - näin ei kuitenkaan tule tapahtumaan. Tämäkin on todellakin myös onneton rakkaus. En osaa sanoa koska tämä menee ohi, ikävä on tällä hetkellä lähinnä aaltomaista .
Mene hänen luokseen todellisuudessa
Älä nyt ainakaan itseäs vahingoita tuon takia.
Tsemppiä !!!...
Tiedän kokemuksesta, ettei ole kivaa, mutta ajan kanssa saattaa vähän helpottaa...
<3
https://www.youtube.com/watch?v=uc4xpuSUeNo
Kuvitelmista pääsee eroon kun opit tuntemaan häntä oikeassa elämässä. Kannattaa siis olla häneen yhteydessä irl.
Mitä sellainen tykkääminen on, mistä ei meinaa päästä irti. Miksi se riivaa ihmistä niin, että tulee itsetuhoisia ajatuksia. En ymmärrä. Miksi ihmiset jää koukkuun onnettomiin rakkauksiin. En tajua millään. Paitsi että mikä tahansa tunteilu on parempaa kuin ei mitään.
Tietysti menee ohi. Jos ajattelet itsaria oikeasti niin ota yhteyttä terveydenhuoltoon. Saat apua tunteidesi käsittelyyn ja tuollaiset ajatukset jää pois.
Kun hyppäät sillalta mereen pääset eroon
Menee ohi. Riippuu ihmisestä ja ihastumisen määrästä miten nopeasti.
Itse myös yli vuoden ollut täysillä rakastunut ja musta se tuntuu hyvältä vaikka on ikävä ja tulee pettymyksiä. Rakkauden tunteesta kannattaa nauttia, koska se on harvinaista. Sinä vaikutat enemmän masentuneelta kuin rakastuneelta. Tai sitten olet vaan niin kovin nuori.
Niin minäkin. Monta vuotta. Siitä asti kun isäni kuoli.
No, vähän kuulostaa että vois olla limerenssiä, pakkomielteistyyppistä hullaantumista, mutta siihen kyllä kuuluu myös euforisia fiiliksiä, jotka palkitsee ja pitää yllä tuota mielenhäiriötä. Pitää vaan mennä eteenpäin, jos toisella ei kiinnostu ole. Terapiassa voi käsitellä omaa kiintymyssuhdehistoriaa, sieltä voi löytyä vihjeitä nykytilan selvittämiseen. Jos keskenjääneitä, käsittelemättömiä tunnelukkoja, niihin voidaan tiedostamattakin nähdä potentiaalisessa kumppanissa avaaja.
Hullantuminen ja rakastuminen on oikeasti ihaninta maailmassa. Siinä varmaan erittyy jotain dopamiinia tai muuta koska asian kääntöpuoli on karsea. Saa roikkua löysässä hirressä ja kärsiä samanaikaisesti. Olisi vaan kiva kun jäisi tuo kärsiminen pois ja saisi aika ajoin hullaantua. Mutta kun kiintyy tai kiinnittyy toiseen ja hullaantuminen muuttuu rakkaudeksi se ei ole niin helppoa. En tiedä mistä johtuu että se menee niin pitkälle, että aika ajoin on todella vaikea elää. Sillä kipu on fyysistä.
Tänään pilvissä ja huomena valmis tappamaan itsensä kun syvä epätoivo iskee. Miksi aivot tekee tälläisen tunnekokemuksen. Ei ole järjellä hallittavissa.
Ei auta, kuin ottaa asia puheeksi. Kävi kuinka päin vain, se helpottaa.
Itse tunnustin rakkauteni, ja vaikka hän ei rakasta minua, on helpompi olla. Ei mennyt edes kaveruus rikki!
Oma rakastaminen ei hellittänyt ollenkaan, mutta se epävarmuus olisi syönyt minut elävältä.
Ja sanotaan, että mitään ihminen ei kuolinvuoteellaan kadu niin paljon, kuin tunnustamatonta rakkauttaan.
Ällöttää tälläiset dramaattiset rakkausvalitukset ja itsareista niiden yhteydessä höpiseminen. Kun jotkut taistelee joidenkin sairauksien kanssaa pysäkseen hengissä.
Sitten joku turhamainen, elämästä tietämätön, jauhaa rakkauden takia itsarista. Kyllä vihaksi pistää!
Niinpä, en ikinä haluis kumppaniksi noin takertuva ihmistä
Jos hän on mun mies niin pysy kaukana!
Miksi näet naisen näiden viestien takana? Ei ole todellakaan naisen kirjoittama aloitus.
Oliko tää provo? No mutta, voin luvata, et pääsee, se on ihan itsestään kiinni, katse uusiin mielenkiintoisiin ihmisiin, ajatukset tärkeimpiin asioihin, sinne se vaa unohtuu. Joskus perässä ajattelee, mitä mä tos näin. Ihmettelen miten yksipuolisesti voi rakastua noin, ite unohtaa viikossa, päivässä. Kyllä sen jatkuvuuteen pitää olla kaksi. Olen pahoillani, joku päivä on parempi päivä ja joku huomattavasti parempi on tilalla!