Miten taiteilija jaksaa olla oikeistolainen?

Taiteen vapaus on ristiriidassa rajatun taidetoimikentän kanssa.

Tiukka ismi kuten oikeistolaisuus, mielestäni, rajoittaa ilmaisun vapautta, joka on taiteen teon ensiluokkainen perusta.

Vastaan on kuitenkin tullut paljon tiukkoja taiteilijoita.
He voisivat olla heavy kulttuurin kannattajaa, jotka luovat vain oman tyylisuunnansa taidetta.
Kyse on ihmisen mentaliteetistä, että toisille riittää vähemmän tai toiset lähestyvät kaikkeutta tiukkojen raamien kautta.

Dilemma on edelleen pohdittavanani.

Pitkään jatkuva taiteen tekeminen kaipaisi muutosta ja erilaisuutta. ISMI on työkalu eikä ammattiala. ISMI on taiteen sisäinen sääntö, eikä taide itsessään. Taiteilija on esnitöikseen taiteilija eikä tyylisuunnan seuraaja. Siitä myös jatkoidea, että kuvataiteilijan on ihan eduksi tuntea ja harrastaa kaikki tyylisuunnat realismista abstraktiin ja multimediaan.

Mutta miksi olla oikeistolainen taiteilija?
Kun lisäksi humanismi ei oikein suosii oikeistolaisia ollenkaan.
Taide on enemmän vasemmalla.
Taide rikkoo rajoja, eikä rajoja rikota oikeistolaisessa pesässä.
Oikeistolaiset ovat kanoon toistajaa, eivät uuden luojaa.

Niin Sebastian Bieniek Qanon projektinsa tekijä murhasi taidetyönsä oikeistolaisuudellaan.

Bieniek ei vakuuta saksalaiselta sukunimeltään.
Se sitten rasismin filosofia onkin, että kuka on aito rasisti ja mistä syystä,
niin kuin elokuvassa natsista, joka oli juutalainen taustaltaan.

Huonoa makua on oikeistolainen taide.
Huono maku yhtä kuin huono taiteilija,
ellei tarkoituksena on romuttaa itse oikeistolaisuus.
Silloin tunnustan, että en ole tutustunut Qanoniin yhtään.
Romuttaminen olisi sellaista, että liikkeen idea vesittyy ja päädytään takaisin vasemmistoon.