Ruotsalainen kärsi systemaattista rasismia suomessa

Muusikko haukkui suomalaiset rasisteiksi suositussa TV-ohjelmassa

Ruotsissa on saatu päivitellä suomalaista rasismia. Nimittäin sattui niin, että melko suosittu uusruotsalainen, mutta suomessa varttunut muusiko Sherihan ”Cherrie” Hersi kertoi TV4:n ohjelmassa, että koki nuoruusvuosina Suomen Lohjalla kauhistuttavaa rasismia.
Cherrie on somalialaistaustainen kolmikymppinen nainen, joka syntyi Oslossa, mutta sieltä hänen vanhempansa muuttivat Lohjalle, jossa hän varttui lapsesta kymmenvuotiaaksi. Cherrie muisteli ohjelmassa Lohjan vuosiaan mm. siten, että hänet pahoinpideltiin joka päivä.

– Olimme ensimmäisiä ulkoeurooppalaisia pakolaisia silloin Suomessa eivätkä he olleet koskaan ennen nähneet mustia ihmisiä, Cherrie kertoi.

Cherrie matkusteli kesäisin Tukholmaan Rinkebyhyn kyläilemään serkkujensa luokse ja tästä syntyi haave päästä muuttamaan Rinkebyhyn.

– Ruotsi oli sika cool. Hienoa musiikkia ja ennen kaikkea lähiöitä. Ruotsissa kukaan ei ole kutsunut minua n-sanalla, mutta Suomessa se oli arkipäivää.

Kun Cherrien vanhemmat erosivat, niin hän muutti äitinsä ja pikkusiskonsa kanssa Rinkebyhyn, jossa hän kokeekin sitten kokeneensa ”yhteisöllisyyttä”.


Rinkebyläinen gangstaräppäri Yasin Byn on Cherrien serkku ja esikuva.

Jos ei muista kuka Yasin By on, niin alla tapahtuma alkuvuodesta. Yasin Byn on ollut vangittuna epäiltynä monista rikoksista, mm. ruotsalaisen nuoren räppärin kidnappauksesta ja alistuspahoinpitelystä.

Gangstaräppäri vangittiin tällä kertaa kidnappauksesta





Vuoden 2020 tammikuussa Yasin Byn oli epäiltynä murhasta, mutta näyttö ei riittänyt. Sitä ennen hän oli yhdestä murhasta epäiltynä 2019.
559
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Suomalaiset haluasivat niin kovin olla sivistyneitä Eurooppalaisia, mutta totuus on että suomalaiset ovat itäblokin metäsäläisjuntteja

Äänestä

Juntteja on joka maassa, myös Ruottissa jos nyt joku toista luuli .- Kyllä sen aistii vaikka kohta 50 vuotta ruottissa ollut !

Finsk Båtflykting

Äänestä

No suomessahan harrastetaan kaikenlaista kiusaamista kouluissa, kodeissa, suvuissa ja työpaikoilla. Varmaan muuallakin maailmassa sitä tehdään , mutta avoimempi ja rehellisempi asenne omiin fiiliksiin voisi ehkäistä ikävien tunteiden purkamista lähimpään kohteeseen, joka todennäköisesti ei puolustaudu tai vedä turpaan.

Äänestä
  • Tuo vokalisti puhuu ristiin rastiin noita rasismijuttuja. Välillä Lohja on kauhea, sitten ihana.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuo vokalisti puhuu ristiin rastiin noita rasismijuttuja. Välillä Lohja on kauhea, sitten ihana.

    90-luvulla demaritkin olivat avoimen rasistisia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Muusikko haukkui suomalaiset rasisteiksi suositussa TV-ohjelmassa

Ruotsissa on saatu päivitellä suomalaista rasismia. Nimittäin sattui niin, että melko suosittu uusruotsalainen, mutta suomessa varttunut muusiko Sherihan ”Cherrie” Hersi kertoi TV4:n ohjelmassa, että koki nuoruusvuosina Suomen Lohjalla kauhistuttavaa rasismia.
Cherrie on somalialaistaustainen kolmikymppinen nainen, joka syntyi Oslossa, mutta sieltä hänen vanhempansa muuttivat Lohjalle, jossa hän varttui lapsesta kymmenvuotiaaksi. Cherrie muisteli ohjelmassa Lohjan vuosiaan mm. siten, että hänet pahoinpideltiin joka päivä.

– Olimme ensimmäisiä ulkoeurooppalaisia pakolaisia silloin Suomessa eivätkä he olleet koskaan ennen nähneet mustia ihmisiä, Cherrie kertoi.

Cherrie matkusteli kesäisin Tukholmaan Rinkebyhyn kyläilemään serkkujensa luokse ja tästä syntyi haave päästä muuttamaan Rinkebyhyn.

– Ruotsi oli sika cool. Hienoa musiikkia ja ennen kaikkea lähiöitä. Ruotsissa kukaan ei ole kutsunut minua n-sanalla, mutta Suomessa se oli arkipäivää.

Kun Cherrien vanhemmat erosivat, niin hän muutti äitinsä ja pikkusiskonsa kanssa Rinkebyhyn, jossa hän kokeekin sitten kokeneensa ”yhteisöllisyyttä”.


Rinkebyläinen gangstaräppäri Yasin Byn on Cherrien serkku ja esikuva.

Jos ei muista kuka Yasin By on, niin alla tapahtuma alkuvuodesta. Yasin Byn on ollut vangittuna epäiltynä monista rikoksista, mm. ruotsalaisen nuoren räppärin kidnappauksesta ja alistuspahoinpitelystä.

Gangstaräppäri vangittiin tällä kertaa kidnappauksesta





Vuoden 2020 tammikuussa Yasin Byn oli epäiltynä murhasta, mutta näyttö ei riittänyt. Sitä ennen hän oli yhdestä murhasta epäiltynä 2019.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu