Voiko kaaleissa noin vain alkaa presidentiksi?

Onko tämä joku vitsi? Voiko kuka vain alkaa presidentiksi omalla ilmoituksellaan?
Kuka hänet preseidentiksi on äänestänyt ja milloin? Vaadin selityksen.
Alla Vuolasrannan julkinen Facebook päivitys:

27. tammik. · Julkinen · …Romanien ja Kiertävien presidentti Miranda Vuolasranta(ERTF). Etnisestä alkuperästä, uskonnosta tai vakaumuksesta riippumatta jokaisella on perusoikeus tulla kohdelluksi yhdenvertaisesti, tulla kophdatuksi kunnioituksella ja suojelluksi väkivallalta. Siksi meidän on edelleen muistettava syrjinnän tuhoisat seuraukset ja edistettävä edelleen tasa-arvoa, osallisuutta ja monikulttuurisuutta. Näitä arvoja tulee puolustaa kaikkien kansalaisten oikeuksien suojelemiseksi rodusta, etnisestä alkuperästä, uskonnosta, vammaisuudesta, sukupuolisesta suuntautumisesta, tai sukupuoli-identiteetistä riippumatta. Tämä on päivittäinen taistelumme, jota meidän on edelleen jatkettava käsi kädessä. COVID-19-pandemialla on ollut kauaskantoisia vaikutuksia ihmisoikeuksiin. Kun virus leviää ympäri maailmaa, monet maat ottavat käyttöön useita toimenpiteitä estääkseen ihmisten altistumisen virukselle ja hidastaen sen leviämistä. Tällaisia ​​toimenpiteitä ovat olleet eri palvelujen sulkemiset, matkarajoitukset ja rajojen sulkemiset. Ihmisoikeusloukkaukset COVID-19-toiminnan yhteydessä ovat ilmaantuneet hyvin nopeasti. Nämä rajoitukset ovat aiheuttaneet jo ennestään epävarmassa tilanteessa oleville ihmisille vielä suuremman riskin kuin kaikille muille. Siksi Euroopan Romanien ja Kiertävien Foorumi kehottaa kansallisia hallituksia, hallitustenvälisiä järjestöjä, kansalaisyhteiskunnan organisaatioita ja yksityishenkilöitä liittymään tähän taisteluun, toimimaan ja reagoimaan puolustamaan ihmisoikeuksia ja demokratian arvoja. COVID-19-pandemiaa ei pidä käyttää "tekosyynä ihmisoikeusloukkauksille". Valtioiden vastuulla on suojella yhteiskuntiamme, varmistaa ihmisoikeuksien ja kaikkien kansalaisten turvallisuus. Vaadimme Euroopan neuvoston, Euroopan unionin, Yhdistyneiden Kansakuntien, Etyjin demokraattisten instituutioiden ja ihmisoikeuksien toimiston (ODIHR), instituutioiden ja kansalaisyhteiskunnan vahvempaa sitoutumista ja toimintaan rasismin, syrjinnän, mustalaisvastaisuuden, antisemitismin ja muukalaisvihamielisyyden torjumiseksi. On ehdottoman tärkeää, että päättäjät tekevät kaikkensa estääkseen tällaisen tuhon ja epäinhimillisyyden toistumisen.
3202
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Miranda on Kuningatar.

Äänestä

Jos Seppo on syrjäytetty, niin kuka sitten on uusi kukkulan kuningas? Jotenkin veikkaan, että koko jeenokiven vallankaappaus on jonkun Bollströmin tai muun rahnun mielikuvituksen tuotetta.

Äänestä
  • Voi sinä sämpylämies! Virkaa tekevä päällikkö on tietysti itse oikeutetusti Alaston Romanimies! Kun kaukaa kuuluu huuto HAI SIE JA HAVA HOPLAA niin kivellä jeenot tietävät että uusi rahnun rankaisija on tulossa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 15 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Onko tämä joku vitsi? Voiko kuka vain alkaa presidentiksi omalla ilmoituksellaan?
Kuka hänet preseidentiksi on äänestänyt ja milloin? Vaadin selityksen.
Alla Vuolasrannan julkinen Facebook päivitys:

27. tammik. · Julkinen · …Romanien ja Kiertävien presidentti Miranda Vuolasranta(ERTF). Etnisestä alkuperästä, uskonnosta tai vakaumuksesta riippumatta jokaisella on perusoikeus tulla kohdelluksi yhdenvertaisesti, tulla kophdatuksi kunnioituksella ja suojelluksi väkivallalta. Siksi meidän on edelleen muistettava syrjinnän tuhoisat seuraukset ja edistettävä edelleen tasa-arvoa, osallisuutta ja monikulttuurisuutta. Näitä arvoja tulee puolustaa kaikkien kansalaisten oikeuksien suojelemiseksi rodusta, etnisestä alkuperästä, uskonnosta, vammaisuudesta, sukupuolisesta suuntautumisesta, tai sukupuoli-identiteetistä riippumatta. Tämä on päivittäinen taistelumme, jota meidän on edelleen jatkettava käsi kädessä. COVID-19-pandemialla on ollut kauaskantoisia vaikutuksia ihmisoikeuksiin. Kun virus leviää ympäri maailmaa, monet maat ottavat käyttöön useita toimenpiteitä estääkseen ihmisten altistumisen virukselle ja hidastaen sen leviämistä. Tällaisia ​​toimenpiteitä ovat olleet eri palvelujen sulkemiset, matkarajoitukset ja rajojen sulkemiset. Ihmisoikeusloukkaukset COVID-19-toiminnan yhteydessä ovat ilmaantuneet hyvin nopeasti. Nämä rajoitukset ovat aiheuttaneet jo ennestään epävarmassa tilanteessa oleville ihmisille vielä suuremman riskin kuin kaikille muille. Siksi Euroopan Romanien ja Kiertävien Foorumi kehottaa kansallisia hallituksia, hallitustenvälisiä järjestöjä, kansalaisyhteiskunnan organisaatioita ja yksityishenkilöitä liittymään tähän taisteluun, toimimaan ja reagoimaan puolustamaan ihmisoikeuksia ja demokratian arvoja. COVID-19-pandemiaa ei pidä käyttää "tekosyynä ihmisoikeusloukkauksille". Valtioiden vastuulla on suojella yhteiskuntiamme, varmistaa ihmisoikeuksien ja kaikkien kansalaisten turvallisuus. Vaadimme Euroopan neuvoston, Euroopan unionin, Yhdistyneiden Kansakuntien, Etyjin demokraattisten instituutioiden ja ihmisoikeuksien toimiston (ODIHR), instituutioiden ja kansalaisyhteiskunnan vahvempaa sitoutumista ja toimintaan rasismin, syrjinnän, mustalaisvastaisuuden, antisemitismin ja muukalaisvihamielisyyden torjumiseksi. On ehdottoman tärkeää, että päättäjät tekevät kaikkensa estääkseen tällaisen tuhon ja epäinhimillisyyden toistumisen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu