Kävipä tässä yksi ilta niin, että kone ilmoitti alkavansa lataamaan Windows Media Playerin päivityksiä, minä siihen että "ok" ja kone alkoi raksuttamaan sitä. Kun olin käymässä nukkumaan, rupesin sammuttamaan konetta. Siinä luki että kone sammuttaa itsensä kun päivitys on ladattu, ajattelin että "noh, hyvä homma" ja painelin nukkumaan. Tämä oli viimeinen kerta kun näin koneeni terveenä...
Aamulla kone oli todellakin sammunut, käynnistin koneen, keitin kahvit ja istahdin alas aikomuksenani lukea emailit yms.
Kone käynnistyi, mutta se oli aivan lukossa. Työpöytä näkyi mutta mitään ei voinut tehdä. Hiiri liikkui, mutta mitään ei voinut avata. Näppiksellä ei voinut tehdä mitään.
Käynnistin uudelleen menin BIOSiin ja yritin mukamas neroilla siellä jotakin (valita sen virheiden tsekkausjutun sieltä yms.)
Ei toimi.
Niinhän siinä lopulta kävi että piti formatoida koko roska, varmuuskopioita ei tietenkään ollut niistä tiedostoista joiden parissa olin uurastanut koko edellisvuoden, kaikista niistä hääkuvista, julkaisupohjista jne.
Kyllä ketutti.
Asensin XP:n uudelleen, mutta sekään ei meinannut onnistua. "Asennusta jäljellä 33 minuttia" pyöri ruudussa varmaan kymmenen tuntia. siinä samalla pyöri niitä valtavia kehuja XP:n toimivuudesta. hohhoijjaa..
Että näin.
Nyt kone onnellisesti toimii jaa oon ladannu sen täyteen vaikka mitä spyware ohjelmia ja ottanut opikseni; enää en naureskele niille tyypeille jotka ottavat aina kaikesta varmuuskopion (vähän niinkuin ne jotka pakottavat käyttämään turvavyötä autossaan...). Sitä on ajatellu että "no joo joo, ei mulle niin käy", ja juuri silloin... KOSH! osu ja uppos.
Eli ottakaa hyvät ihmiset niitä varmuuskopioita cd-rw:lle tms. ja pitäkää kone päivitettynä ja olkaa valppaina.
Saamari että ottaa päähän...
*Kahittelija, taistelussa viruksia vastaan*

Vastaukset 3
Vanhimmat
Ja vielä tyylikkäästi kirjotusvirhe tohon loppuun.. Kahittelija...
*Kahvittelija, taistelussa viruksia vastaan*
Onko jollakin ollu samanlaisia kokemuksia?
Se siitä.
Seuraavalla kerralla,jos windows ei käynnisty, sulla on muitakin mahdollisuuksia:
Saat tiedostosi turvaan esim. siirtämällä kovalevyn toiseen koneeseen, jossa omat tiedostosi voidaan poltella vaikka dvd:lle.
Asennat windowsin uudelleen entisen "viereen" eli toisen nimiseen kansioon - vaikka windows2 - nimellä ei ole väliä. Kun oamt tiedostot on siirretty turvaan, voi levyn tyhjentää ja tehdä asennuksen "oikealla" tavalla.
Sitten on vielä nämä linuxit, jotka osaavat lukea windowsin tiedostoja ja polttaa levyille turvaan. Onpa myös suoraan cd:ltä käynnistyviä, joita ei tarvitse asentaakkaan. Muttä tämä nyt tuli vähän jälkijunassa, ei auta enää tuohon kokemaasi menetykseen.