Hesarissa on juttu yksinäisyydestä, naisesta joka ei ole rakastunut koskaan. Ajatuksia sen pohjalta:
Miten kumppani valitaan jos ei rakastu? Mitä jos ei rakastu vaikka tapaa paljon naisia?
Miltä rakastuminen muuten tuntuu, onko se selvä tunne kuin vihastuminen? Voiko se jäädä huomaamatta vahingossa?
Miksi jotkut rakastuu yrittämättä, vahingossa? Voiko sitä jotenkin auttaa itse?
Voi tuntua typeriltä kysymyksiltä, mutta ohittakaa sitten.
Miten kumppani valitaan jos ei rakastu? Mitä jos ei rakastu vaikka tapaa paljon naisia?
Miltä rakastuminen muuten tuntuu, onko se selvä tunne kuin vihastuminen? Voiko se jäädä huomaamatta vahingossa?
Miksi jotkut rakastuu yrittämättä, vahingossa? Voiko sitä jotenkin auttaa itse?
Voi tuntua typeriltä kysymyksiltä, mutta ohittakaa sitten.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Itselläsikö ei ole yhtään. Ei millään pahalla.
Kysyisinkö jos tietäisin? On tässä yli neljässäkymmenessä vuodessa jo ehtinyt ajatella yhtä ja toista.
En itsekään rakastu helposti, mutta olen rakastunut useamman kerran. Se ei silti takaa loppuelämän parisuhteen löytymistä tai yhtään mitään muutakaan.
Rakastuminen on todella iso tunne, eikä voi millään jäädä huomaamatta itseltä, eikä oikein muiltakaan lähipiirissä. Se tuntuu fyysisesti kuin Lintsillä jossain laitteessa ja psyykkisesti ajatukset menee sekaisin, ajattelee rakkauden kohdetta jatkuvasti ja kaikki muukin tuntuu ihmeelliseltä ja hienolta, ihan pikkuasiatkin. Tulee voimakas tarve olla rakastetun seurassa ja lähellä joka merkityksessä.
Itse ainakin olen joka kerta rakastunut vahingossa yrittämättä mitään. En tiedä voisiko siihen jotenkin vaikuttaa muuten kuin tapaamalla mahdollisimman paljon uusia ihmisiä.
En tiedä kannattaisiko valita kumppani järkiperustein, jos ei rakkautta löydy tai muuten asia onnistu.
Mikä teidän mielestä erottaa ihastumisen ja rakastumisen?
Kivaa kun joskus teititellään:) Ihastuminen on mielestäni rakastumista paljon lievempi ja lyhytaikainen tunne, eikä siihen liity sellaista pakottavaa tarvetta muodostaa läheistä suhdetta tunteen kohteeseen kuin rakastumiseen. Ihastuminen liittyy nuoruusikään tai aikuisella edeltää rakastumista.
Hyvin kuvailit;) Rakastuin ensisilmäyksellä reilu vuosi sitten ja tajusin samalla että aiemmissa parisuhteissa olen ollut vain ihastunut. En todellakaan ollut haku päällä, vaan rakastuminen tapahtui täysin yllättäen entuudestaan tuttuun naiseen. Ikää on jo yli 40, joten ihan hyvin voi rakastua ensimmäisen kerran vasta vanhemmalla iällä. Juu ja lähipiiri kyllä huomaa, että olen rakastunut.
Onko muita mielipiteitä?
Rakastuminen ei takaa, että parisuhde onnistuu. Minusta suhdetta voi alkaa muodostaa ystävän kanssa, jonka kanssa kuitenkin kokee myös jonkinlaista seksuaalista vetovoimaa. Rakastuminen voi tulla vähitellen.
Okei. Olet yli neljäkymmentä etkä ole koskaan rakastunut. Kuinka todennäköisesti se vielä tapahtuu ja mitä pitäisi tehdä sen eteen.
Mieti johtuuko ongelma siitä, ettet ole tavannut tarpeeksi naisia vai jostain sisäisestä esteestä. Mitä jos et uskalla rakastua? Oletko koskaan kiinnostunut kenestäkään?
Kaikkien tunneskaalassa ei taida olla vuoristorataa, mutta jotain pitäisi tuntua.
Katsotko naisia sillä silmällä vai odotatko, että joku huomaa sut? Joillakin on aina nämä asiat mielessä, onko sulla koskaan?
Veikkaan että et osaa heittäytyä tilanteisiin ja siksi mitään ei tunnu tapahtuvan. Toiset on myös dramaattisempia ja suurentelee joka juttua. Toiset on tasaisempia luonnoltaan tai jännittää ja jutut menee ohi. Yritä jotenkin rentoutua, vaikkei se ole helppoa.
Samaa mieltä että jotkut maalailee näitä juttuja liikaa. Moni alkaa luulemaan, että pitäis konsertti soida päässä ja nähdä tähtiä tai ei ole rakastunut.
No, minä olen vähän vanhempi kuin sinä ja ihastun todella helposti ja usein 😊 naiset on vaan ihania, mutta rakastunut olen ollut hyvin harvoin.. ja olen kyllä seurustellut mutta ehkä juuri siksi ei ole ollut mitään loppuelämän seurustelua kun en olekaan ollut rakastunut..en tiedä onko näin. Nämä ovat vain minun pohdintoja.
Olen nelikymppinen nainen ja minulla on vain nainen, johon olen rakastunut monta kertaa elämässäni. Ihastuin häneen jo 17-vuotiaana, ja rakastuminen vuotta myöhemmin hänen lähestyessään minua, oli kuin valo olisi loistanut hänen ympärillään, hän olisi säteillyt valoa minulle. Viimeisimmän kerran uudelleen kohdatessani tunteeni hänet tavattuani olivat valtavaa euforiaa ja ekstaasia, olo oli kuin voisin kiivetä puuhun ja minulla oli valtavasti energiaa. Tunsin saapuneeni kotiin ollessani hänen vierellään, sellainen rauha siitä, että tässä hän nyt on, ja nöyryys hänen edessään. Koin hyväksyväni hänet kokonaan sellaisenaan.
Tässä siis oma subjektiivinen kokemukseni rakastumisesta.
Olen 30 ja en koskaan rakastunut tai ollut parisuhteessa. Treffeillä käynyt kyllä miljoona kertaa. Tuntuu todella pahalta, en edes pysty puhumaan tästä asiasta kunnolla. Harkitsin itsemurhaakin viime jouluna kun paha olo kävi ylitsepääsemättömäksi, edelleen toivon että en olisi edes olemassa.
Tuntuu ikävältä kun puhutaan jostain sisäisistä estoista, heittäytymisen puutteesta ja sopivan kohteen löytämisestä, niinkuin nyt jokainen hölmöstä teinistä bisnesmieheen ja komerossa kasvaneeseen orpolapseen ei jossain vaiheessa tahtomattaankin rakastuisi ties kehen. Olen sosiaalinen, luova, seksuaalinen ja empaattinen ihminen vailla traumoja tai muita selittäviä kokemuksia. Olen vain viallinen yksilö. Älkää pliis yrittäkö lohduttaa tai selittää vastaan, halusin vain avautua ja olen kyllästynyt kliseisiin.
Treffeillä olet käynyt miljoona kertaa. Mikä niissä treffeissä sitten on mennyt pieleen?
Mitä juoksette tuntemattomien kanssa treffeillä, turhaa ajan kulutusta.
No, mites sitten ihmisiin voi tutustua? Ainahan kaikki joskus ovat olleet toisilleen tuntemattomia ennen kuin tutustuvat toisiinsa.
En ole hän, mutta luulen, että oikea tyyppi ei ole tullut vielä vastaan ja sitten kun tulee se on sellaista menoa, että oksat pois!
Ap voi samaistua jossain määrin, vaikka olet nuorempi. Itse en kuitenkaan ole luova enkä tarpeeksi sosiaalinenkaan. Joka tapauksessa tulee mieleen, että jotain vikaa itsessä on.
Uskon sinun sosiaalisena löytävän jossain vaiheessa kumppanin.
Ei teissä ole mitään vikaa. Nykyään vaan yritetään sulloa kaikki ihmiset samaan muottiin ja jos ei mahdu, niin heti on jotain vinossa ja pitäisi vähintään mennä terapiaan ellei käyttää jotain lääkitystä. Ihmiset ovat luonnostaan erilaisia, se on luonnon variaatiota eikä mikään vika.
Eikä kovin moni innostu suin päin uudesta ihmisestä jossain treffeillä tai tapahtumassa. En ymmärrä alkuunkaan miksi sellaista edes odotetaan.
Kerrot että olet tavannut paljon naisia. Paljonko on paljon, 10, 50, 100, 500? Jos olet tavannut vain muutamia kymmeniä, ei siinä joukossa välttämättä ole ollut sopivaa.
Millaisia tapaamiset ovat olleet, tarkoitatko lyhyitä kertaluonteisia deittejä vai toistuvia arkielämän tilanteita? Ei monikaan syty palavasti hetkessä jonkun ventovieraan kanssa. Rakastumiseen tarvitaan aikaa.
On totta, että rakastumiseen tarvitaan aikaa. Nin kävi minullekin. Hän on enemmän kuin saatoin kuvitella kenenkään olevan.
Jos varattu saa kommentoida. Olen rakastunut kolme kertaa, viimeisen kanssa nyt suhteessa. Vakuutan ettei minkään valtakunnan tunnemyrskyä olisi tapahtunut ilman toisen aloitteellisuutta. Tuskin olisin huomannut koko naista. Ja miksi näin? Koska kuljen pää pilvissä ja keskittyneenä omiin projekteihini. Hulluinta on että sama on toistunut joka kerralla. Siitäpä saan aiheen kysyä keskustelun aloittajalta, onko kukaan lähestynyt? Mitä teet jos lähestyy? Oletko siihen valmis?
Ap :n pohdintoja. Kun luin vastauksenne tuli entisestään selvemmäksi, että jokin on vialla. Osa vastausten sisällöstä on utopiaa, tuntuu siltä.
Olen tutustunut tapahtumissa, treffeillä ym. vastaavissa tilanteissa kymmeniin naisiin. Muutaman kanssa on ollut pienimuotoista kiinnostusta, mikä ei ole johtanut pidempään. Lähinnä fyysisellä puolella on menty. Ongelma on kaksitahoinen, en itse rakastu mutta itseeni ei myös rakastuta. Ehkä olen sitten tavannut liian vähän naisia.
En ole varma olenko tehnyt tarpeeksi asian eteen. Toisaalta kukaan ei ole ilmaissut halua olla kanssani puhumattakaan, että olisi jollain tavalla "yrittänyt iskeä".
Olen harkinnut kumppanuussuhdetta ystävän kanssa. En ole varma toimisiko se.
Olen työssäkäyvä, tavallinen nainen. Tässä tulee tarpeettomankin omituinen kuva.
En ota muuten kantaa, mutta ei muakaan ole kukaan yrittänyt iskeä ja tiedän muitakin samanlaisia.
Off topic, mutta mikä teidän mielestä lasketaan iskemiseksi?
Toi sama kiinnostaisi, olis hyvä aihe puhua enemmänkin.