Taas oli kaksi naista ilman kasvomaskia Prismassa.
Kyllä pitää olla piittaamatonta porukkaa, kun ei välitetä muiden asiakkaitten ja henkilökunnan terveydestä.
Kyllä pitää olla piittaamatonta porukkaa, kun ei välitetä muiden asiakkaitten ja henkilökunnan terveydestä.
Vastaukset 33
Vanhimmat
Oletat heti että ne ovat piittaamattomia, vaikka niillä saattaa olla ihan terveydelliset syyt olla pitämättä niitä.
Itärajan toisella puolella syntynyt ja suomessa asuva maatuska ei ole terveydellinen syy.
Meinaatko että vain suomessa syntyneellä voi olla terveydelliset syyt pitämättä maskia?
Mikä siinä on esteenä ettei nämä venäläiset suostu maskia pitämään?
Oletko rasisti? Myös venäläisillä voi olla sellaisia sairauksia että ei voi pitää maskia.
Meinaatko+että+99%+itärajan+toisella+puolella+syntyneillä+on+terveydellinen+syy+olla+pitämättä?
Niinpä tietysti, sairaudestahan siinä on aina kysymys, kun perustellaan maskittomuutta.
Tännekkö ne kaikki sairaat ovat sattuneet eksymään?
Taas oli kaksi naista ilman kasvomaskia Prismassa.
En pysty ottamaan kantaa noihin prosentteihin, koska en pidä tilastoa maskillisista ja maskittomista.
Voivat sitten pysyä kauppojen ulkopuolella. Kauppa-avut ,noutopisteet ym.on keksitty. Vartijoiden tulisi puuttua moiseen kuten Itiksessä. Nää Imatran kauppiaat eivät vaan halua puuttua asiaan. Käsittämätöntä.
Montako vuotta itse meinasit maskia käyttää?
Taisit olla itsekin muista piittamaton ihminen ennen loronahysteriaa? Vai kuljitko maski naamalla ennen 2020?
Kun ei ole maskipakkoa, niin lopettakaa se valitus. Ja lopettakaa se muitten ihmisten kyttäys ja pitäkää huoli omasta toiminnasta.
Vaikka välillä pidän pakon takia maskia naamalla kaupassa, niin ikinä en kyttää muita, pitääkö kaikki muutkin maskia.
En siltikään turvaa maskiin, ja kuvittele, että se pitäisi suojassa koronalta.
En ole saanut koronaa enkä tunne ketään joka olisi koronaa sairastanut.
Jos pelkäät koronaa, älä käy kaupassa tai ihmisten ilmoilla.
Mutta lakkaa kyttäämästä muita ihmisiä. Maskipakkoa ei ole.
Se on juuri näin! Mutta teeppä vielä miehen teko ja heitä sinäkin se maski kokonaan pois! Levität omalta osalta turhaa pelkoa käyttämällä sitä.
Noilla ohjeilla ollaan kohta yhtä kurjassa tilanteessa koronan suhteen kuin virossa ollaan tällä hetkellä.
Sitäkö haluatte?
Turvavälit on se tärkein asia.
Turvavälit maskit käsihygienia.
Kaikki eivät edes ymmärrä pitää turvavälejä, mutta mitä useampi käyttää maskia varsinkin kaupoissa ja muissa julkisissa tiloissa, sitä pienempi riski on saada pisaratartunta. Siihen se maskin käyttö perustuu.
Höpö höpö. Täällä ei kukaan pitänyt maskeja ennen 2020 alkanutta hysteriaa. Suomessa kuollut (alle 70 vuotiaista) 62 ihmistä vuodesta coronaan. Kuinka sekaisin voi lammaskansa olla?
En sitä maskia käytäkkään kuin silloin kun on aivan pakko, työajalla siis. Omalla vapaa-ajalla en maskia pidä kaupassakaan, koska ei ole pakko. Ja turha tulla kenenkään syyllistämään, pidetään huoli vain omista asioista.
Satt tartunnan maskista huolimatta jos olet saadaksesi. Esim. hkl-sln bussissa tartunnan sai maskia käyttäviä ihmisiä.
Presidentti Sauli twiittasi viikko sitten:
"Sain juuri ensirokotuksen ( Pfitzer-Biontech). Tästäkin eteenpäin muita kunnioittaen, maskia pitäen ja varovaisuutta noudattaen; rokotettu tai koronan sairastanut saattaa silti levittää tautia."
SYTTYYKÖ NE LAMPUT JO LAMPAILLA?
Tasapuolisuuden nimissä ruokakaupat kiinni ja kotiin kuljetus.
Joo, etenkin prisma.
Onneksi henkilöstöravintolat saa olla auki
Joo itse olen sitä mieltä, kaik.ki auki tai kiinni. Saas nähdä mitä noi mielenosoitukset vaikuttaa 27.3 ja 18.4. Saksassa saivat peruutettua pääsiäisen sulkutilan.
saksask o maski pakko ja jos ei vie lapsia rokot nii vanhemat jotuu kärsii
Olen nyt käyttäny vuoden samaa maskia. Alkaa hieman tuoksahtamaan. Varmaan viruksetkin kiertää kaukaa.
Mitä väliä sillä on jos muut käyttävät maskia.
Imatran juntit !
Mie käytän maskia, hyvin niitä löytyy roskiksesta ihan puhtaita ovat, eikun naamaan vaa.
KYL NY MÖTTÖNEN VETÄÄ HERNEET SIERAIMII KU KUULEE!!!!!!
tony halmen sanoin suomesta ei ikin sa tulla niiku jenkeistä missä kaikki määrätäänn ja ei saa olla mitään mieltä
Korona on oikeasti vakava tauti