Poikakaverini yllätti kun menin tapaamaan häntä inttiin viikonloppuna.

Anonyymi

Silloinen poikakaverini oli armeijassa ja ei ollut päässyt lomille kolmeen viikkoon ja pikkusen muakin jo panetti,
pääsin kuitenkin viikonloppuna käymään varuskunnan lähellä olevalle alueelle jonne sovimme tapaamisen.
Siellä oli ampumarata ja sen vieressä varasto jonne menimme sisään naimaan varastolaatikoiden päälle, pillunihan oli jo tässävaiheessa aivan kiimasta märkänä ja kullin mennessä sisälleni aloin kohta saamaan mahtavaa orkkua, koko varastohan siinä kaikuimärän pillun mäiskeessä.
Olimme niin keskittyneet panohommissa ja emme huomanneet lainkaan kun poikakaverini tuvasta kolme oli tullut ja paikalle ja katselivat naimistamme mielenkiinnolla.
Olimme jo valmiita ja vedin nopeasti pikkuhousut jalkaani, sperman yhä valuessa pillustani, pelästyin tietysti.
Kaverit lähestyivät ja huomasin kuinka jokaisella etumus pullotti uhkaavasti, alkoi pelottamaan kun yksi tokaisi, että antaisin myös sille pimppaani.
Yllätyin, kun poikakaverini sanoi että eihän se siitä kulu jos antaisin, tajusin että eivät kaverit siinä sattumalta olleetkaan, selvästi oli tienneet puuhistamme jo aikaisemmin.
Anna nyt meille kans, yksi aloittija alkoi jo laskemaan housujaan alas, katsoin poikakaveriani ja sanoin suorat sanat sille - vai tälläistä touhua.
Samassa kaksi kaveria kaatoi mut laatikon päälle ja nostivat hameeni ylös ja väkisin riisuivat pikkuhousuni jotka olivat märät spermasta, pillunkarvanikin tahmaiset olivat, pojat katsoivat kiimaisena pilluani ja varovasti levittivät sitä auki.
Ohos, ompas se märkänä ja kiimaisen näköinen, varmaan tahtoo lisää kullia sisäänsä - sanoi toinen ja samassa riisui bokserit alas, iso kalu sorastaan ponnahti ulos herkkumutteri tummanpunaisena hehkuen.
Olin niin yllättynyt tilanteesta että en edes tajunnut huutaa ja katsoin kuinka iso kulli alkoi lähestymään pilluani, toisten pitäessä jalkojani avattuna voimalla.
Parkaisin, kun kulli alkoi tunkeutumaan yhä märkänä olevaan pilluuni, kuuman kalun painussa hitaasti sisääni vapisin kauhusta ja tajusin että eihän edes kortsua ollut.
Kullin tapaillessa pimppini pohjan alkoi vauhti pikkuhiljaa tiheytymään ja samassa huomasin kuinka alkoikin tuntumaan pirun hyvältä, katsoin häpeissäni poikakaveriani ja koitin olla näyttämättä kuinka hyvältä tuntui.
Aloin kuitenkin saamaan orkkua ja tahtomattaan huusin sen tullessa huippuunsa, siitähän muut innostuivat ja kohtahan kaksi muutakin jätkää riisuivat housunsa ja kullit tanassa siinä kiimaisena katselivat touhuamme.
Katsoin kuinka valoavasten kirkkaat kiimatipat valuivat punaisista herkkumuttereista, ajattelin hui kauhia, meinaako ne kaikkimua naida.
Ja tosiaan, ensimmäinen kaveri työnnettiin väkisin pois päältäni, vaikka oli jo varmaan laskemassa spermasatsiaan sisääni, pilluni maiskahti kuuluvasti kun luovutti kalun ja tunsin kuinka pimppini sulkeutui.
Olin jo tässävaiheessa niin alistunut, että suorastaan odotin jo seuraavaa kalua sisääni ja eihän se pilluni edes kunnolla ehtinyt sulkeutua kun jo vartta työnnettiin sisääni, tuntui oudon hyvältä.
Kaveri hengästyneenä siinä naidessa huusi, että nyt lähtee likan pilluun kahden viikon annokseni jota olen säästänyt vain sille ja samassahan kalu pysähtyi sisälleni ja tunsin kuinka tosiaan sitä tulee paljon sisääni, aina vain pimppini pohjukkaani lauottiin spermaiskuja, tuntui taivaalliselta.
Katsoin poikakaveriani joka piti päätäni hellästi sylissään kolmannen vieraan kullin alkaessa jyystämään nopeutettuun tahtiin pillussani, mutta nythän ei mennytkun tovi kun spermaa alettiin laskea pimppini pohjukkaan hieveän kiimaisella huudolla.
Jumankauta, se laskee kaikki likan sisään, huusi toinen ja koitti työntää kaveria pois päältäni, spermalaukausten ollessa selvästi vielä kesken, pimppini maiskahti taas kullin luovuttaessa pimppini seuraavalle viimeisen lakauksen mennessä avonaiseen pimppiini kalun ollessa jo ulkona, se tuntui tosi oudolta.
Alpääni suorastaan ui spermalammikossa tunsin kuinka peppuni liukui siinä, mutta seuraavahan jo työntyi sisääni vauhdilla ja alkoi heti huohottaen naimaamaan vanhan sperman valuessa ulos pillustani.
Nyt en enää ujostellut vähääkään ja annoin orkun tullessa jo vastatyöntöjäkin ja tämän muutkin huomasivat ja yksi totesi: - Katsokaa jäpät, kyllä likka ottaakin jo kolmannen orkun,
tulihan se.
Tajusin, että poikakaverini oli sopinut tämän tapahtuman etukäteen, ei ne muut sattumalta sinne olleet saapuneet, eihän se enää haitannut, sain ehkä sitä josta olen usein haaveillutkin, montaa kullia perätysten.
Olin aivan uuvuksissa ja nousin seisomaan sperman valuessa reittäpitkin alas pyyhkäistiin isoimmat roiskeet jostain löytyneellä rätillä ja kun kumarsin ottaakseni pikkuhousuni lattialta tunsin kuinka kalu työntyi takaapäin sisääni, alkoi toinen kierros ja en edes tiennyt kuka siellä alkoi paukuttamaan.
Pussien hakatessa klittaani kuului kauhea mäiskintä ja nythän kaverit vaihtoivat vauhdissa, ei siinä taaskaan edes pilluni ehtinyt kunnolla sulkeutua kun jo uutta kalua työnnettiin sisääni, ihanaltahan se taas alkoi tuntumaan.

7

4179

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ja lopuksi heräsit äipän viekusta jelly jortikka anaalissa ihguu

      • Anonyymi

        No et muuta osaa kirjoittaa


    • Anonyymi

      Olin aikoinaan kotikaupungissani armeijassa, ja erään helteisen kinesviikonlopun vartiokierrokset ei unohdu. 3 vuotta vanhempi tyttökaverini livahti aina kierrosteni aikana kasarmin aitojen sisäpuolelle, ja oli jättänyt alusasut pois hameensa ja toppinsa alta. Ja sain painaa kiimaista puolipukeista blondia, joka kävi aivan kuumana helteen ja kiinnijäämisen riskin takia...

    • Anonyymi

      Vuosi sitten asuin soluasunnossa, ja jälleen kerran kuulin seinän läpi miten kämppikseni aamupani illalla saapunutta seksikästä tyttöystäväänsä Lisaa . Tytön kiimainen voihkinta ja sängyn jyskytys, loppui kuin seinään kaverin lauettua! Hei, et lopeta! Mä en saanut vielä, kuulin Lisan voihkivan. Kämppikseni vastasi itseään jo pukien, sori kulta kiire etten myöhästy tentistä. Vain muutama minuutti, ja kuului eteisestä moikka ennenkuin rappukäytävän ovi pamahti kiinni. Hetki hiljaista.., ja alkoi kuulua vuodevaatteiden kahinaa ja hiljaista voihkintaa. Tajusin Lisan sormettavan spermaista pilluaan. Nousin sängystä, pudotin boxerini lattialle, ja kävelin kämppäkaverini huoneeseen. Naitu Lisa oli upea näky hiestä nihkeänä sängyllä, kiinteät nännit kovina, hiukset seksin jäljiltä sekaisin ja pillussa liukuvat sormet märkinä poikakaverinsa spermasta. Lisa säpsähti, kun kävelin varoittamatta ovesta sisään. Sormien liike märässä pillussa pysähtyi sekunneissa, Lisa tutki Mua katseellaan päästä varpaisiin. Ilmeisesti kunnossa oleva kroppani ja kovana seisova kyrpäni, sekä täysin häpeilemätön käskyni "Ota sama asento johon poikaystäväsi äsken lopetti"! Sai tytön sisäisen nartun heräämään.., vain hetki ja tyttö vei molemmat kätensä sängyn päädyn pystyputkille. Kietoi sormensa niiden ympärille, ja nosti jalkansa ylös. Olin hetkessä Lisan edessä polvillaan, ja tytön kiinteät sääret oli leveitä hartioitani vasten. Tiukka ote kämmenillä tytön sporttisen lantion bikinirajoilta, ja keihästin spermasta märän kiimaisen tiukkapillun lujaa. Samat äänet, seksikäs voihkinta ja sängyn jyskytys täytti toistamiseen soluasunnon. Räjähtävä orgasmi kummallekin, ja uusintapano suihkussa. Illalla molemmat, kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan kämppikseni kotiuduttua. Paitsi, kämppikseni pannessa Lisaa, tuntui että tyttö halusi lujemmalla voihkinnallaan ja asentotoiveillaan Mun kuulevan kaiken. Seuraavana iltana kun tulin yliopistolta, ja jätin tennarit pois eteisessä. Lisa käveli pelkissä stringeissä edestäni soluasunnon keittiötä kohti, ja sanoi mennessään sillä on fudispeli. Miten herkulliselta tytön stringiperse näyttikään, kun Hän oli kumartunut ruokapöydän ylle. Kiedoin toisen kämmeneni Lisan pitkiin hiuksiin, päätään taaksepäin vetäen. Vein toisen käden sormeni stringien alle, ja aloin sormettamaan tiukkaa kosteaa pillua. Auoin farkkuni, ja otin Lisan takaapäin. Toinen kämmeneni liukui nyt tytön kainalon alta kaulan etupuolelle, ja toisen käden sormet hieroi klitoristaan. Syvät jäntevät työntöni ahmi Lisan tiukkaa pillua, sormieni pitäessä stringikaistaletta sivussa. Asunnon ovi kolahti, ja Meidän kolmas kämppis kotiutui. Samalla hetkellä Lisa alkoi voihkimaan otteessani entistä lujemmin, pelastaakseen Meidät varmalta kiinnijäämiseltä. Ja koska kolmas Meistä oli herrasmies, painui Hän vain huoneeseensa. Räjähdin täysillä Lisan tiukkaan märkään pilluun.., iso ja kova spermaa sykkivä kyrpäni. Sekä kuiskaukseni Lisan korvalehteä näykkien, "Nythän Sä oisit herkkupillu valmiiksi voideltuna kolmattakin varten".., sai orgasmista vavahtelevan Lisan lähtemään kunnolla LENTOON!

      • Anonyymi

        Kiimainen nainen on parasta ja mitä useampi mies sen parempi ...vai mitä:)


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiimainen nainen on parasta ja mitä useampi mies sen parempi ...vai mitä:)

        Kyllähän kusilutkalle kaikki käy


    • Hyvin kirjoitettu. Jatkuiko seurustelu poikaystävän kanssa?

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Akava kieltää sairaanhoitajien palkkojen korotukset

      Suomessa on koronapandemian vuoksi huutava puute koulutetuista sairaanhoitajista. Osa on mennyt Norjaan töihin, noin 2.000€/kk paremman palkkauksen
      Maailman menoa
      147
      4040
    2. Teholla nyt jo 72 ihmistä. Enemmän kuin kertaakaan 2020 alun jälkeen

      https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008544154.html Nyt omikron alkaa viemään teholle ja hurjin viikko alkaa huomenna. 72 on nyt teholla. Ottakaa rokot
      Maailman menoa
      254
      2630
    3. Ex-huippumalli Anne Kukkohovi hekottaa kuuman kosteasta muistosta: "Ei tarvittu pitkiä kalsareita"

      “Juontaja makasi välillä selällään lattialla happea haukkaamassa…” Kyllä viime kesä oli todellakin KUUMA.... https://www.suomi24.fi/viihde/ex-huippuma
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      2159
    4. Nakkilassa tapahtuu

      Missä päin Nakkilaa tuo aamullinen ampuminen tapahtui? https://www.satakunnankansa.fi/satakunta/art-2000008543567.html
      Nakkila
      15
      1893
    5. Mies, olisiko meidän

      Aika kohdata IRL ja selvittää asiat?
      Ikävä
      49
      1180
    6. Vastaa mies rehellisesti

      Kohdataanko me enää koskaan?
      Ikävä
      111
      1088
    7. Hyvä on nainen myönnän

      Pilkkasin sinua muutaman kerran koska tahdoin että lähdet pois mielestäni mutta oikeasti tahdon sinua koko ajan ja tahtoisin riisua tuon roikkuvan pai
      Ikävä
      43
      1083
    8. Karvoitus naisella

      Pitääkö jo ennen treffejä kertoa miehelle,että olen karvainen pimmsasta ja kainaloista. Osallehan tälläinen on ällöttävää ja mua taas sattuu kun mies
      Sinkut
      147
      933
    9. Sun elämäsi rakkaus

      viettää nimipäiväänsä milloin?
      Ikävä
      31
      858
    10. Jos kaivattusi

      Makaisi alastomana edessäsi, niin mitä tekisit?
      Ikävä
      64
      795
    Aihe