Keuruun markkinat oli 2020 peruttu. 2021 on peruttu paljon erilaisia tapahtumia mutta Keuruulla on kuitenkin markkinat. Tulevaisuudessa voisi Keuruun markkinoita järjestää ympärivuotisina. Keuruu olisi kuuluisa markkinoista, jopa talvella ihmiset tulisi telttailemaan Keuruulle. Markkinoille vuodenajasta riippumatta. Eikö olisi hienoa. Lomahotelli voisi saada uuden alun, Keuruulle voisi aueta uusia hotelleja, ravintolatoiminta vilkastuisi. Ja Keuruu olisi tunnettu siitäkin että markkinoilta voi ostostensa lisäksi saada koronan. Ilmaiseksi. Idea.
Vastaukset 6
- Anonyymi
Tuo oli kai poistuvan kaupunginjohtajan viimeinen päätös.
Kaljun kosto. - Anonyymi
Heinäkuussa saattaa hyvin olla jo sellainen tautitilanne, että markkinat ovat mahdollista järjestää. Täällä metsien keskellä tautia on vähän ja nekin tapaukset ovat tuontitavaraa kun hallitus ei saa rajoille kattavaa testausta ja sulkua. Rajat siis vuotavat kuin haulikolla ammuttu seula eikä passeja kysellä muilta kuin suomalaisilta. Kun rokotustahti vielä tästä kiihtyy, niin rajoitusten tarve poistuu. Tietenkin vasemmistohallitus voi tämänkin vielä ryssiä mutta kannustan Keuruun Yrittäjät ry:n hallitusta valmistautumaan Kaikkien Aikojen Mahtavimpaan Markkinakesään.
- Anonyymi
Voit olla varma, että jos markkinat järjestetään, niin sinne tuodaan myös virus. Riittää kun yksi kulkee läpi markkinakentän yskimässä.
Tietenkään se ei kaupantekoa haittaa. Saattaa maksaa kuitenkin ihmishenkiä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voit olla varma, että jos markkinat järjestetään, niin sinne tuodaan myös virus. Riittää kun yksi kulkee läpi markkinakentän yskimässä.
Tietenkään se ei kaupantekoa haittaa. Saattaa maksaa kuitenkin ihmishenkiä.Muutama henki sinne tai tänne, kunhan saadaan Keuruulle vähän mainosta.
Peruisivat ennen kun alkavat edes suunnittelemaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Muutama henki sinne tai tänne, kunhan saadaan Keuruulle vähän mainosta.
Peruisivat ennen kun alkavat edes suunnittelemaan.Keuruun markkinat pidetään Multialla.
- Anonyymi
Jos markkinat pidetään, pitäisi järjestelyt olla jo täydessä vauhdissa. Ei tule markkinoita.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1202532Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???401822Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha7101230- 1081042
- 721018
- 98976
- 48905
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk88864- 100843
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik34781