Ben Zyskowicz: Tämä saa Annika Saarikon kiemurtelemaan.
MATTI LEPISTÖ | 28.03.2021 | 12:03
Kansanedustajan mukaan rokotusjärjestyksen muuttaminen on keskustalle vaikeaa.
Kokoomuksen kansanedustaja Ben Zyskowicz ihmettelee sitä, että keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko ei pysty vastaamaan kysymykseen, onko hallitus sopinut koronarokotusten kohdistamisesta pahimmille epidemia-alueille.
Se tarkoittaisi sitä, että ikääntyneiden ja riskiryhmien jälkeen rokotuksia painotettaisiin käytännössä pääkaupunkiseudulle ja Turun alueelle. Asiaa on pidetty keskustalle vaikeana.
– Kun tätä on kysytty ministeri Saarikolta, hän on kiemmurrellut kuin mato koukussa, Zyskowicz sanoo Verkkouutisten BenTV:n uusimmassa jaksossa.
– Esimerkiksi eduskunnan kyselytunnilla Saarikko ei pystynyt sanomaan, onko asiasta sovittu. Hän ei myöskään pystynyt sanomaan, ettei ole sovittu. Hän sanoi, että hallituksen pöydällä ei ole tällaista esitystä. No, senhän me jokainen tiedämme.
Kokoomusedustaja toteaa, että esitys on eri asia kuin asiasta sopiminen.
– Oleellista on se, että onko rokotusjärjestyksen muuttamisesta sovittu.
Rokotusjärjestyksen muuttamisen ovat vahvistaneet pääministeri Sanna Marinin (sd.) lisäksi esimerkiksi vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja Emma Kari sekä ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Anders Adlercreutz.
– Olemme myös sopineet RKP:n ja vihreiden esityksestä, että rokotuksia kohdistetaan suositusten mukaisesti pandemian pahimmin runtelemille alueille, Adlercreutz kirjoitti Twitterissä.
Hallituksesta on kerrottu, että asiaa valmistellaan sosiaali- ja terveysministeriön johdolla.
Zyskowicz kehottaakin Saarikkoa tunnustamaan asian oikean laidan.
– Tämä on teille kepulle vaikea asia, mutta eikö olisi rehellistä ja totuudellista kertoa, että näin on sovittu ja et enää kiemurtelisi tämän asian kanssa, hän toteaa.
Kokoomusedustajan mukaan rokotusjärjestyksen muuttaminen kuulostaa järkevältä, mutta hän ei ota asiaan varsinaisesti kantaa.
– Olen ajatellut, että tässä asiassa luotan asiantuntijaviranomaisten kantoihin.
______
Sinulla on oikeus muodostaa mielipiteesi luotettavan tiedon pohjalta.
Rokotusjärjestyksen muuttaminen on keskustalle vaikeaa.
Anonyymi
0
99
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Missä kokoomuksen naiset?
Hähmäistä ukkotarinaa kuultu koko viikonloppu. Kukaan ei ole kokoomuksessa edes yrittänyt pitää naisten puolta. Jopa1363806Finland is now Petter place
Audin B-ryhmän ralliautolla saatiin kansa voimaan hyvin. Kiitos kokoomus huumoripläjäyksestä.362464Ilman Stadia Suomessa ei olisi kunnon lihajalosteita
HK, Helsingin makkaratehdas, Votkin, mitä näitä nyt onkaan. Böndellä ei ole kunnollisia jalostajia.1442118Jorma Lind kuollut
Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet201118Toivon että kuulut elämääni
Mutta aika näyttää miten läheisesti. Lupaan kertoa jossain sivulauseessa, kun muutan paikkaa.711062- 46935
En unohda sua
En vaan unohda sua. Eikä se näköjään ole tarkoituskaan. Rakastan sua sitten omalla tavalla kauempaa kun mikään muu ei on34903Mahdatko ymmärtää sitä
Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen63896- 43810
Kyllä nainenkin voi ottaa yhteyttä
Ja on ihan kiva jos ottaa yhteyttä mieheen. Minä ainakin olisin onnessani jos nainen ottaisi yhteyttä. mies100799