Suhteellisia juttuja, ja voiko noita suoraan rinnastaa.
Tuli vaan ajatus, että itse taitaa suht' helposti pahoittaa mieltään, ja pitää yleensä asiat sisällään.
Ja sitten onneksi unohtaakin tai yrittää ymmärtää..itseään.
Lisääntynyt oma vapaa-aika, omissa ajatuksissaan sen saanee aikaan.
Tuli vaan ajatus, että itse taitaa suht' helposti pahoittaa mieltään, ja pitää yleensä asiat sisällään.
Ja sitten onneksi unohtaakin tai yrittää ymmärtää..itseään.
Lisääntynyt oma vapaa-aika, omissa ajatuksissaan sen saanee aikaan.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Et oo ainut.
Itelläni on ollut paha mieli pari päivää, ja yritän päästä siitä jotenkin yli.
Kaipa huomenna on parempi.
Tiedostan, että tälläistä on, ja että se menee ohi ajallaan. En kutsu sitä dramaattisesti että "ahdistaa" = muotisana, vaan että on paha mieli. Yöllä olin hereillä ja ihan "tyhjä", rupesin sitten lukemaan kirjaa.
Nyt lähden kävelylle, Kyllä se siitä.
Sellasia ajatuksia, jos oisi päästelly höyryjä, kertonu omat tunteensa, ei ois varmaan edes ymmärretty, miksi pahastunu.
Ja voi olla tilanteita, että itse päästelee suustaan yhtä hyvin joskus sanoja, joista toinen pahastuu, eikä itse sitä saa tietää.
Ei ole kysymys parisuhteesta tässä, muuten läheisistä ihmisistä. Ehkä just se läheisyys.
Välimatkat ja erilaiset elämäntilanteet.
Pian kaikki hyvin taas.
Tsemppiä myös.
Ainakin pahoitan mieleni jos huomaan kieroilua itseäni kohtaan, asioiden salailua, sellaista mikä minun kuuluu tietää.
Väheksyminen on myös lähes mahdotonta kestää harmistumatta. Kun joku kyykyttää, ja kokee ettei aihetta ole.
Valvon minäkin öitä. Vaikka menevät pitkäksi aikaa ohi, niin joskus kuitenkin palaavat mielen päälle takaisin mielipahaa aiheuttamaan. Eikä auta vaikka aiheuttajat kuristaisi.
Ei ehkä joka alalla, mutta jäädessäni pois vuosikymmenten työputkesta, voin samaistua.
Itsensä esiintuominen alkoi olla aika yleistä.
Nuo mainitsemasi minusta liittyy siihen, eivät pärjää muilla keinoin.
Herkkä olen, en pääse siitä tuonnemmaksi.
Ihmissuhteissa kuitenkin sanoisin, että olen aika "nahkainen".
Olen sen luontoinen, että tahdon ihan ihan ihan Tarkalleen sanoa, mitä mieltä olen, ja myös tarkasti perustella mielipiteeni. Ja koska olen sellainen, niin tahdon myös että toinen osapuoli tarkentaa sanomisensa.
Jos ei tarkenna, niin olen peräti herkkä kysymään sitä, että miksi sanoit muttet perustele.
Olen kysyvää tyyppiplaatua. Ehkä joidenkin mielestä ärsyttävä.
Jos loukkaannun, niin en aina sitä sano. Mietin jälkeenpäin, että oliks mussa jokin vika-ajatelu.
Herkkyydestäni huolimatta voisin sanoa, että olen kovanahkainen.
Tahdon keskustella, jos on ongelmia ja jos en saa vastauksia, niin aattelen että ok, olkoot niin, enkä ajattele koko asiaa sen jälkeen.
Tuli tätä kirjottaessa melkein tunne, että olenkin aika kylmä ihminen.
Tarttee tätä kaiketi tuumia, että oonko...
Heikunkeikku
Katsoin sitten 3 oskarin filmin "Pianisti", kertoi Varsovan puolalaisesta juutalaispianistista natsien aikana.
Sai paljon perspektiiviä omiin "pettymyksiin", pienet ovat omat murheet.
Huomenna päivä parempi.
Pienet ovat meillä murheet.
Se siinä omassa herkkyydessä just onkin niin ärsyttävää, pitäis osata suhteuttaa asioita.
Nykyään on kaikenmaailman mielen/tahtovalmennuksia.
"Jos asioita ei voi muuttaa, pitää opetella muuttaan omaa suhtautumistaan niihin", en tiedä onko suora lainaus eräästä.
Mainoksiin noista törmää, ei ole ollu ajatusta osallistua, en tiedä oisko ikä este, aiemmin ei oo tullu mieleenkään.
Varmaan eri leffa. kuin jossa mustasukkainen mies katkoi pianoa soittavalta vaimoltaan sormet, en muista juonta tarkkaan. Surkeaa oli sekin.
Olen herkkä mutta elämä on koulinut sen verran et aika paljon saa tapahtua että loukkaantuisin ihmisten tekemisistä tai sanomisista. Olen myös erittän oikeudentuntoinen ja suora. Mykkyys keskustelutikanteissa saa minut ärsyyntymään. Jos koen että joku asia on minulle tärkeä ja toinen ihminen sen ratkaisuun liitty, haluan että asia käydään läpi vaikka miten olisi. Rehellisyys satuttaa vähemmän kuin ylikävely ja mitätöinti.
On eri asia kuka loukkaa. Itselle merkityksellisen ihmisen loukkaus on paljon pahempi kuin yhdentekevän.
Helppo on sanoa.
Useimmat sanovat että ovat oikeudentuntoisia ja suoria.
Jos toinen on mykkä, niin asialle ei voi mitään. On keksittävä toinen reitti. Joskus ei voi käydä asiaa läpi, kun toinen ei suostu ja halua. Jokin syy sillä toisella on siihen. Tai sitten ei vain ymmärrä. Ja se saattaa viedä aikaa. Jättää asia siihen toistaiseksi.
Pitää vaan itse hautoa se asia kuntoon itse (jos ei nyt ole niin vakava että pitää mennä oikeuteen asti). Apua saa jos juttelee toisen ihmisen kanssa, ja saa siihen vähän perspektiiviä.
On sellainen väite jotenkin, että "vain todellinen ystävä kertoo sinulle".
Itelleni sattui aikoinaan tapaus että sanoin jotain yhdelle tutulle.
Meni kaksi vuotta, ja sen jälkeen se tuttava kiitti minua että olin sanonut sen asian.
Usein on niin, että se toinen ihminen huomaa sinussa jotain mitä itse et näe.
Mieti, että onko niin.
Jos on, niin voit muuttaa asian.
Jos ei, niin älä välitä, se toinen oli väärässä, ja jatka omaa elämääsi.
Ja kääntäen "vain todelliselle ystävälle kerrotaan".
Beng
Jokaisella on oma menneisyytennsä. Se vaikuttaa "loukkaantumisherkkyyteen".
Mistä sitten loukkaantuu, nuorempana ulkonäköpaineet.
Vanhempana, jokaisella oma arvokkuus, sitä jos kolhitaan, niin useampi ottaa nokkkiinsa.
Mistä sitten se arvokkuus tulee, onnistumisista vai epäonnistumisista, en tiedä.
Ainakaan vakaumsta e kaattaisi mennä väheksymään, jos haluaa pitää välit kunnossa.
Kiva saada miesnäkökulmaakin. Voi olla muitakin, mutta anonyymisyys, niin ei aina tiedä.
Oisko vähä "naisten juttuja" avaus?)
Arvokkuus ok, ajattelisin. Jos sellaista ei ole, voi tulla turha pätemisen tarve.. sellainen, jolle ei oikein perusteita ole, aika turhauttavaa, loukkaavaakin jos joku tarpeeksi röyhkeä yrittää "päteä".
Aika omituisesti ajateltu.
Ohikulkija