Teneriffan kunniakonsulaatti ja kunniakonsuli

Asioin siellä muutaman kerran vaihto-oppilasvuoteni aikana, sain neuvoja sekä apua. Osoite Santa Cruzissa oli Avenida de Anaga 45. Kesätyönhakuani haittasi se, että vielä muutaman vuoden jälkeenkään tieto Suomen EU-jäsenyydestä ei ollut saavuttanut työnvälitysfirmoja Teneriffalla. Kuultuaan pakeistani kunniakonsuli käytti voimasanaa, tarttui puhelimeen ja soitti tuohon firmaan. Nyt hänen muistokirjoituksestaan luen, että hän oli ammatiltaan kielenopettaja. Toimistovirkailija kertoi Kristoffer Öhqvistin ottavan kantaa kirjoituksillaan sanomalehdissä, eikä tuotetusta tekstistä kuulema voinut arvata kirjoittajaa ulkomaalaiseksi.

Tapasin pari naisvirkailijaa, yhden nimi olisi ehkä voinut olla Ulla. Toinen oli ollut vuoden ajan oman opinahjoni La Lagunan yliopiston simultaanitulkkeja kouluttaneessa ohjelmassa suomalaisen opiskelijan opettaja/ohjaaja.

Varmasti monellakin on muisteloita Teneriffan kunniakonsulaatista ja kunniakonsulista?
2664
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Asioin siellä muutaman kerran vaihto-oppilasvuoteni aikana, sain neuvoja sekä apua. Osoite Santa Cruzissa oli Avenida de Anaga 45. Kesätyönhakuani haittasi se, että vielä muutaman vuoden jälkeenkään tieto Suomen EU-jäsenyydestä ei ollut saavuttanut työnvälitysfirmoja Teneriffalla. Kuultuaan pakeistani kunniakonsuli käytti voimasanaa, tarttui puhelimeen ja soitti tuohon firmaan. Nyt hänen muistokirjoituksestaan luen, että hän oli ammatiltaan kielenopettaja. Toimistovirkailija kertoi Kristoffer Öhqvistin ottavan kantaa kirjoituksillaan sanomalehdissä, eikä tuotetusta tekstistä kuulema voinut arvata kirjoittajaa ulkomaalaiseksi.

Tapasin pari naisvirkailijaa, yhden nimi olisi ehkä voinut olla Ulla. Toinen oli ollut vuoden ajan oman opinahjoni La Lagunan yliopiston simultaanitulkkeja kouluttaneessa ohjelmassa suomalaisen opiskelijan opettaja/ohjaaja.

Varmasti monellakin on muisteloita Teneriffan kunniakonsulaatista ja kunniakonsulista?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu