Kani öisin vapaana?

Anonyymi

Hei!

Olisiko hyviä neuvoja seuraavaan kanipohdintaan? Eli minulla on nyt melkein 4kk uroskani, joka on oikein kivasti sopeutunut luokseni, on lähes kokonaan sisäsiisti ja kovin seurallinen, pomppii päivittäin iloloikkia ja lojuskelee vieressäni lattialla ketarat levällään :) Tein kanille aluksi keittiöön rajatun oman alueen (vessalaatikko, tunneli, pesäkoppi, mattoja lattialla, vettä, ruokaa, piilokoloja, reilut pari neliötä tilaa), mutta kun se oppi niin nopeasti sisäsiistiksi, olen antanut sen olla aina kotona ollessani vapaana koko asunnossa (2 huonetta ja keittiö) ja öisin ja poissa kotoa ollessani sulkenut siltä olohuoneen, koska se kovasti yrittää päästä aidattuun makuualkooviini ja a) siellä on johtoja ja b) en saa itse nukutuksi, kun se rymistelee aitaa. Keittiö ja työhuone ovat siis alueita, joissa se saa aina olla vapaana.

Teen yleensäkin paljon töitä kotona, mutta nyt koronan aikaan olen todella paljon kotona ja seurustelen kanin kanssa paljon tai ainakin vietän aikaa/teen töitä samassa tilassa kuin se. Olohuoneen suljen siltä noin klo 01.30-12.

Kanin lempinukkumispaikka on kuitenkin olohuoneeni sohvantakunen. Annoin sen pari yötä nukkua siellä, mutta makuualkoovini tosiaan houkuttaa sitä liikaa. Nyt tuntuu, ettei se nuku yöllä ollenkaan, odottaa vain makuuhuoneen oven takana ja on siellä aina kytiksellä, kun käyn yöllä vessassa tms.

Onko kanin turvallisemman oloista nukkua, kun olen samassa huoneessa? Siksikö se pyrkii niin kovasti olohuoneeseen? Pitäisikö se yöasuinaluetta rajata, olisiko se sille turvallisemman tuntuista? Niihän koiranpennuille tehdään, mutta kun kani on yöeläin, ajattelin, että sen olisi tärkeää saada liikkua öisin.

Yksi vaihtoehto on, että hankin makuualkooviin nykyisen rämisevän aidan sijaan tukevamman aitarakenteen, josta kani ei pääse läpi ja josta se ei saa liikaa meteliä aikaan ja annan pupun sitten nukkua siellä sohvan takana. Pieni meteli ei minua häiritse, en vain halua kanin syövän johtoja, pissaavan sänkyyni tai pomppivan naamalleni nukkuessani :) Kani on siis kyllä oppinut , että makuualkoovi on kielletty paikka, mutta, kun en ole näkyvissä (siis esim. nukun/yritän nukkua), se ei voi enää vastustaa kiusausta.

Anteeksi pitkä vuodatus, mutta olisi kiva kuulla muiden kokemuksia ja mielipiteitä. (Kanikaveri on myös harkinnassa, mutta ei kuitenkaan ainakaan pariin, kolmeen kuukauteen, kun kanini pitäisi tietysti leikata ennen sitä. )

2

498

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Meillä Kani on omassa huoneessaan öisin ja meidän poissaollessa. Muuten se saa juosta olohuoneessa. Ei paljoa mene eteiseen tai keittiöön, mikä on ihan hyvä asia.

      Kyllä se on tottunut siihen, eikä melua öisin. Aamulla se haluaa ulos ja alkaa raapia liukuovea. Myös jos tajuaa, että olemme vielä valveilla olkkarissa, haluaa mukaan seuraan.

      Seurallinen eläin siinä mielessä, että haluaa olla samassa tilassa ihmisten kanssa. Saattaa vaikka raapia aamulla ovea ja päästessään ulos, lötkähtää vain makoilemaan tuolin alle. Riittää, että ihminen nukkuu vieressä.

      Ehkä tuo uusi portti olisi hyvä vaihtoehto.

      Joillakin tosin on puput sängyssäkin. Youtube-videoista nähnyt. En tiedä nukkuvatko myös pupun kanssa. 🐰🐇

    • Anonyymi

      Hei. Muutaman kanin omistaneena suosittelisin uuden portin/aidan hankintaa. Kanit ovat seurallisia eläimiä ja yleensä vaativat ihmiseltä "extra" huomiota mikäli lajitoveria ei ole näkyvissä. Oletan kanisi vain hakevan huomiota taikka turvaa jolloin käyttäytyy noin :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2195
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      64
      791
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      790
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      706
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      511
      693
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      630
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      595
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      570
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe