Olemme miettineet jonkin sorttisen pystykorvan hankkimista veljeni kanssa. Olen opiskelija, poissa kotoa olen sen 7h. Koira olisi kotona yksin ainakin 5h. Jos olen oikeassa, pystykorvat ovat usein seuraeläimiä? Onko tuo yksinolemisen määrä liikaa? Olen miettinyt volpino italianoa, saksanpystykorvaa ja japaninpystykorvaa. Minkälainen pystykorva olisi helppohoitoinen ja ensimmäiseksi koiraksi sopiva? Räksyttävätkö, vai saako ne koulutettua pitämään turpansa kiinni?
Pystykorva ensimmäiseksi koiraksi?
2
1021
Vastaukset
- Anonyymi
pystykorvat haukkuvat ( kaikki muutkin koirat haukkuvat jonkin verran, mutta pystykorvien virka on haukkaua. Voitko järjestää koiralle koiranluukun ja vapaan pääsy tarhaan. Ainakin suomenpystykorva ja mittelpists, eli saksanpystykorvien keskikoko pärjää päivät tarhassa, jos on lämmitetty koppi. sisiäll'äkin pärjäävät sen 7-8 tuntia kunhan totutetaan yksinoloon pennusta
- Anonyymi
Pohjanpystykorva haukkuu vähemmän kuin suomenpystykorva ja on luonteeltaan ihana ja myös lapsiystävällinen. Sillä on kuitenkin metsästysvietti, joten se nauttii luonnossa liikkumisesta. Sille riittää kun pääsee haukkumaan metsässä lintuja puissa ja osaa olla kotona hiljaa, kun alusta asti siihen opettaa. Meidän pohjis viihtyy päivisin yksin, mutta sen jälkeen kaipaa tietenkin jo seurustelua.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad731279- 42911
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että360748- 118696
- 53683
- 51648
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän116646Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38615- 76602
- 56584