Mikä Hattulaa vaivaa?

Hattulan asioista on kirjoitettava tähän HML-osastoon, kun ei niillä ole edes omaa osiota täällä. Niin mutta varsinaiseen asiaan: nyt sieltä lähtee hyvinvointijohtaja oltuaan 5 kuukautta töissä. Lehtijutusta (HäSa 30.3.) voi rivien välistä aika selkeästi lukea syitäkin lähtöön.

Pari virkamiestä sai juuri potkut ja riidat jatkuvat raastuvassa. Kunnanjohtaja lähti virkavapaalle ja tuskinpa tulee enää takaisin Hattulaan. Luottamushenkilöt tukkanuottasilla ja puolueista erotaan ja erotetaan. Liikettä ja säpinää piisaa. Mistä kaikki tämä kuohunta on saanut alkunsa? Loppua ei näy, vaikka muutama luottamushenkilö yrittää muuta näytellä? Ei käy kateeksi Hattulan päättäjiä ja kuntalaisia. Löytyyköhän kuntavaaleihin enää ehdokkaita, kun ilmapiiri on pahasti tulehtunut?
2917415
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 291

Vanhimmat

Hattula säilyy itsenäisenä. Kunnan eripuraisuudet liioiteltuja, kunnan talous erinomainen, ei tuhlattu rahoja pysäköintitaloihin.

Äänestä
  • Hattulassa ei riidellä lukekaa vaikka Uotilan johtamasta Hämeen Sanomista. Kaikki hyvin.

    Äänestä

Onhan asiasta kirjoitettu paljon vuosien mittaan. Ongelmat taitavat kulminoitua kunnanhallituksen puheenjohtajaan.

1Äänestä

Rehellisyydestä palkitaan potkuilla.

1Äänestä

Hattulaan olis saatava maksullisia pysäköintitaloja, eihän ne ole ilmaisia Hämeenlinnasssakaan.

Äänestä
  • Juteinitalon pihassa rehottava villi pysäköinti on saatava kuriin. Ilmaista ei ole.

    Äänestä

Myssylä on sekasorrossa. Yksi vetelee naruista ja kunnalta puuttuu johto. Käräjiä tulossa ja työnsä jättäviä.

Äänestä
  • Myssylä® on rekisteröity hallinto-konsuloitu konsepti ja lisenssioitavissa tarvittaessa.

    Äänestä

Kaikki hämeenlinnalaiset haluaisivat sydämiensä pohjasta muuttaa Hattulaan, vain harvoilla on varaa.

Äänestä

Ei me nyt huolita enää yhtään kriisikuntaa Hämeenlinnalaisten maksettavaksi, kiitos vaan.

Äänestä
  • Kriisi pysyvä koska kuntaa johtaa kauppias vähillä taidoilla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kriisi pysyvä koska kuntaa johtaa kauppias vähillä taidoilla.

    Pahalta näyttää mutta kylpeköön rappiossa

    Äänestä

Hattula on paratiisi, jonne harvalla on varaa muuttaa. Hattulassa on golfaus mahdollisuuksia, vesistöjä, Lepaan viinitila yms. jotka ovat sitä todellista vetovoimaa. Myös pysäköinti on maksutonta.

Äänestä
  • Hattula on aito maaseutupitäjä eikä mikään hallintohimmelöity siirtomaa-kanikonttori, ja oli ennen Hämeenlinnan pienuuskompleksin hoitamista liitosterapialla pinta-alaltaan kolme kertaa Hämeenlinnaa suurempi, tosin suurin veron tuoja on valtion sotahallinto.

    Äänestä

Eiköhän Hattulan ole aika ottaa kynä kauniisti käteen ja hattu kourassa anoa liittymistä Hämeenlinnaan, eihän tuosta tule sitten yhtään mitään?

Äänestä
  • Herman Göring oli kovin ihastunut Hattulaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Heinrich Himmlerillä (SS-ylipäällikkö) oli hyviä ystäviä sysi-pimeässä ja juutalaisvastaisessa Sydän-Hämeessä:
    https://www.aamulehti.fi/ihmiset/art-2000007263453.html

    Kyllä, Kalavaleen Sotka muni Vanajan selälle ja siitä sai alkunsa Vaalea pohjoinen rotu.

    Äänestä

Hattulalaan muutin1971. Pois muutin 2008. Hattulassa oli kaikko hyvin siellä asuessani. Pois muutettuani kaikki alkoi mennä pahasti pieleen Hattulassa. Olen harkinnut paluuta Hattulaan, näen paluumuuttoni potentiaalisena mahdollisuutena saada Hattulan asiat takaisin tolalleen.
Onanias Runkman
Perussuomalainen

Äänestä
  • Ja kaikko hyvin?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja kaikko hyvin?

    Hattulassa mikään ei ole hyvin paitti juristien työtilanne.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hattulassa mikään ei ole hyvin paitti juristien työtilanne.

    Juristitkaan ei saa osaksi Hämeenlinnaa. Ei koskaan; antaa maalaisten tapella keskenään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hattulassa mikään ei ole hyvin paitti juristien työtilanne.

    Juristin perustuntitaksa on 1000 euroa ALV.

    Äänestä

Älykkään ihmisen on turha miettiä mikä Hattulaa vaivaa koska sillä ei ole merkitystä.

Äänestä
  • Ihmisen ei kannata miettiä mikä on vikana koska miettimisellä ei ole merkitystä.

    Äänestä

Rehellisyys häiritsee bisneksiä.

1Äänestä

Irwin valitsi Hattulan paikaksi jonne rakensi ison omakotitalon. Ryysyrannan, jonka peruskiveen on muurattuna hopeinen kapseli jossa on Hattulalle Irwinin säveltämä ja Veksi Salmen sanoittama iskelmä

- "Hattula, Hattula, Hattula, haistappa vaikka verokarhun paska ja tunge mätkyt persiisees... Hattula vittula , vittulan Hattula tää poiia lähtee ny kaljalle..."

Olin paikala konkurssihuutokaupassa kun Vallesmanni Reino Yläviitala kopautti nuijsansa korkeimmalle tarjoukselle ja Irwin istui autotalkin yläpuolella räystäällä ja esitti tuota renkutusta.

Äänestä

Hattulasta on lähtöisin moni suurmies alkaen Jaakko Juteinista, J.V. Snelman, Aleksanteri II, Irwin Goodman, Martti Pura.

Todisteet,
Juteinitalo
Ryysyranta
Keisarin mänty.
Parolan leijona
Puran jälkeensä jättämä kunnan taloudellinen katastrofi

Äänestä
  • Suurmies Martti Pura, hehhehehhehheeehehhehheeeereeeeeee!!! Hyvä vitsi!!!

    Äänestä

  • Miksi keisarin mänty on listallasi, se on pikaisesti mitaten 1060m hattulan rajasta eli suhteellisen selvästi Hämeenlinnan puolella?

    Äänestä

Hattulan keskipiste on 10km Hämeenlinnan keskipisteestä. Välimatka kuroutuu vuosi vuodelta Hattulan kasvaessa koltaan, kun Hämernlinna fuusioidan Hattulaan. Syntyy ns. Helminauhakaupunki jossa Hämernlinna sulautuu uuteen SuurHattula niniseen kaupunkiin. Tällainen suunnitelma on paraillaan Hämeenlinnan kaupungin valtuustossa tavoitteena päästä eroon Hämeenlinnaa rasittavasta katastrofaalisesta SCC kotipesä maineesta.

Äänestä
  • Totta persut teki aloitteen eikä niillä muitakaan järkeviä aloitteita ole. Repee kun Lartama tulee johtoon vaaleissa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Totta persut teki aloitteen eikä niillä muitakaan järkeviä aloitteita ole. Repee kun Lartama tulee johtoon vaaleissa.

    Vai johtoon.

    Äänestä

Hattulan maine on lakaistu katuojaan kaikkien näitten kunnallispoliittisten kärhämöitten takia. On kyllä syytä kysyä, mikä Hattulaa vaivaa? Tänne ei kohta kukaan halua muuttaa eikä saada päteviä virkamiehiä tai -naisia kuntaan, kun maine on mennyt. Voi surku sentään. Itsekin harkitsen muuttoa täältä, on niin surkea paikka.

1Äänestä
  • Samaa mietin. Talouden kehitys tulee kiristämään paljon kunnallisveroa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Samaa mietin. Talouden kehitys tulee kiristämään paljon kunnallisveroa.

    Hattula ei nosta kunnallisveroa, vaan organisaatiota ja toimintaa tehostetaan. Hattulalla ei ole rasitteena pysäköintitalovelkoja, juteinitalon koulu ja terveysasemakin uusia yms. asiat hyvällä mallilla.

    Äänestä

Hattulassa kaikki meni sekaisin kun johtajat vaihtui.

Äänestä
  • Kuinkahan makkarakauppiaan tönöt mahtaa käydä kaupaksi? Onneksi murhe on siellä Hattulan puolella muiden isojen ongelmien lisäksi eikä tulevan isäntäkaupungin Hämeenlinnan

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuinkahan makkarakauppiaan tönöt mahtaa käydä kaupaksi? Onneksi murhe on siellä Hattulan puolella muiden isojen ongelmien lisäksi eikä tulevan isäntäkaupungin Hämeenlinnan

    Yleinen salaisuus että tönojä ei rakenneta. Pelkkä kokomustan vaalitemppu josta hyötyy vain makkarak. ja tämän tulette näkemään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Yleinen salaisuus että tönojä ei rakenneta. Pelkkä kokomustan vaalitemppu josta hyötyy vain makkarak. ja tämän tulette näkemään.

    Menkää katsomaan maaperää. Sille ei pysty rakentamaan järjen rahoilla.

    1Äänestä

  • Komentoketju ei toimi ja alaiset ajattelee ihan itse....

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Komentoketju ei toimi ja alaiset ajattelee ihan itse....

    Tyhjää teettää kun ajattelevat itse.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tyhjää teettää kun ajattelevat itse.

    Alue pysyy vesijättömaana tyhjänä. Ennen porvarit keksivät paljon parempia vaalilupauksia kun 19 sosiaalitaloa rikkaan hyvyydestä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Alue pysyy vesijättömaana tyhjänä. Ennen porvarit keksivät paljon parempia vaalilupauksia kun 19 sosiaalitaloa rikkaan hyvyydestä.

    Yksi vie myssylän päättäjiä kuin tyhmää pässiä narussa.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Yksi vie myssylän päättäjiä kuin tyhmää pässiä narussa.

    Odotellaannyt vaan rauhassa Hämeenlinnan hallinnon taholta niin Hattula alkaa olla muutamassa vuodessa ihan kypsä marja poimittavaksi isomman huomaan. Edellytyksenä tosin, että edes joku kaupunki vaan sen huolii elätikseen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Odotellaannyt vaan rauhassa Hämeenlinnan hallinnon taholta niin Hattula alkaa olla muutamassa vuodessa ihan kypsä marja poimittavaksi isomman huomaan. Edellytyksenä tosin, että edes joku kaupunki vaan sen huolii elätikseen.

    liittymisessä Hämeenlinnaan Hattulalla ja hattulalaisilla jää kyllä pelkkä kuuntelijan rooli liittymisneuvotteluissa, jos siis Hämeenlinna edes huolii lähes konkurssikypsää kuntaa siipensä suojaan

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    liittymisessä Hämeenlinnaan Hattulalla ja hattulalaisilla jää kyllä pelkkä kuuntelijan rooli liittymisneuvotteluissa, jos siis Hämeenlinna edes huolii lähes konkurssikypsää kuntaa siipensä suojaan

    Kannatan liitosta koska Hämeenlinna saa Riihimäen lupaukset 19 senioritalosta ja herkuista. Arvoa paljon.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Menkää katsomaan maaperää. Sille ei pysty rakentamaan järjen rahoilla.

    No tämä juuri. Rakennuskustannukset olisi kovat kun alue on kokonaan entistä järvenpohjaa.
    Lehijärvi on osittain Natura-aluetta. Lehijärvellä mekastavat joutsenet koko kesän pitkälle syksyyn. Ääni on siedettävä jo meidän kohdalla, kilometrin päässä järvestä. En haluaisi asua ihan vieressä. Kuikkia on toisinaan kymmenittäin, mutta ne ei ole siinä kuin muuttomatkalla.

    Tähän päälle hyttyset, joita rannassa riittää. Sinilevätilanne on vaihdellut, järvisyyhystä varoitan jos ei tykkää raapia niin, että lakanat on veressä.
    Mistään ei löydy sellaisia varakkaita ihmisiä, jotka haluaisivat asua tuossa. Varakkailla on varaa parempaankin. Kunhan taas halutaan tuhota yksi luonnontilainen pöpelikkö, lintujen ja hyönteisten paratiisi veden äärellä.

    Väärin, meitä on monia jotka haluaisimme näin asua! Ihan kateellisten panettelua nämä Hattulan miesten kommentit....

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    liittymisessä Hämeenlinnaan Hattulalla ja hattulalaisilla jää kyllä pelkkä kuuntelijan rooli liittymisneuvotteluissa, jos siis Hämeenlinna edes huolii lähes konkurssikypsää kuntaa siipensä suojaan

    Ei huolita, koska kunta on rakentanut kovaa kaikenlaista ja toiveissa on varmaan että naapuri maksaisi ne.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Menkää katsomaan maaperää. Sille ei pysty rakentamaan järjen rahoilla.

    Tekninen lautakunta kaavoitti Hattulasta paljon rakennuskelvotonta maata Prittisen aikana. Nämä pitäisi ottaa uudelleen tarkasteltaviksi, ettei kunta joudu maksamaan tulevaisuudessa kohtuuttomia korvauksia.

    Äänestä

Nyt Hattula riitelee Pihlajalinnaa vastaan oikeudessa ja tulee häviämään juttunsa. Miljoonakorvaukset ja oikeuskulut päälle. Monet asianajajat ja konsultit on palkattu kuntalaisten rahoilla, On siellä Hattulassa melkoisia riidanhaastajia.

Kunnan maine on mennyt "hyvänä työnantajana". Ei sinne kukaan enää halua töihin ja entisetkin livistää karkuun. Eikö se sotilastaustainen kunnanjohtajakaan saa peliä poikki? Luulisi olevan vähän jämäkkyyttä lyödä nyrkkiä pöytään. Lepsut ja kiltit naisjohtajat antoivat viime vuosina liikaa valtaa luottamushenkilöille, olivat ns. talutusnuorassa.

Äänestä
  • Pihlajalinna ei täyttänyt sopimuksessa olleita velvoitteitaan. Sopimus on kirjallinen ja laiminlyönnit on dokumentoitu. Ei passaa, että kuntaa laskutetaan palveluista joita kuntalaisille ei ole pystytty turvaamaan.
    Terveyskeskus on kuntalaisia varten ja sinne pitää palkata lääkäreitä tarpeeksi, että kuntalaiset pääsevät hoidattamaan vaivojaa. Selitykseksi ei kelpaa, että lääkäreitä on ollut vaikea saada.
    Tämän oikeusjutun Hattula voittaa.
    Kovat kustannukset tulee sen sijaan Juha Prittisen ja Jorma Immosen laittomista irtisanomisista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pihlajalinna ei täyttänyt sopimuksessa olleita velvoitteitaan. Sopimus on kirjallinen ja laiminlyönnit on dokumentoitu. Ei passaa, että kuntaa laskutetaan palveluista joita kuntalaisille ei ole pystytty turvaamaan.

    Kuka/ketkä masinoivat Prittisen ja Immosen irtisanomiset?

    Valitettavasti olet väärässä Pihlajalinnan suhteen. Se ei lähde häviämään oikeuteen ja kunnan suuri virhe oli se että ei sopinut kiistaa sopurahalla sillä se olisi ollut tuloa. Nyt tulee menoa.

    Äänestä

  • Sotilas tottelee käskyjä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sotilas tottelee käskyjä.

    Lepsu ote, kuri löystyy ja asiat velloo.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lepsu ote, kuri löystyy ja asiat velloo.

    Sotilas lyö päätä seinään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pihlajalinna ei täyttänyt sopimuksessa olleita velvoitteitaan. Sopimus on kirjallinen ja laiminlyönnit on dokumentoitu. Ei passaa, että kuntaa laskutetaan palveluista joita kuntalaisille ei ole pystytty turvaamaan.
    Terveyskeskus on kuntalaisia varten ja sinne pitää palkata lääkäreitä tarpeeksi, että kuntalaiset pääsevät hoidattamaan vaivojaa. Selitykseksi ei kelpaa, että lääkäreitä on ollut vaikea saada.
    Tämän oikeusjutun Hattula voittaa.
    Kovat kustannukset tulee sen sijaan Juha Prittisen ja Jorma Immosen laittomista irtisanomisista.

    Mites kävikään, vähän korvauksia kun palvelussa oli puutteita, mutta ei olisi saanut sopparia irtisanoa. Kalliiksi tuli tämäkin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuka/ketkä masinoivat Prittisen ja Immosen irtisanomiset?

    Prittinen itse on tehnyt niin pöljiä päätöksiä ja haistatellut asiakkailleen eli asukkaille, että ihan syystä lähti ja ihan itsensä masinoimana. Ei sitä Janakkalakaan ikävöinyt takaisin.
    Vielä kun purettaisiin ja perattaisiin hänen tyhmät päätöksensä. Esim. luonnonsuojelusta hän ei ymmärtänyt pätkääkään.

    Et taida tietää asiasta yhtään mitään. Kunnanjohtaja on ongelmien juurisyy ja Prittisen esimies toinen. Molemmat tehneet järkyttäviä virheitä ja hallinto-oikeuden päätös heitä eniten satuttaa.
    Nuo "vanhan liiton" johtajat luulevat vielä nykyäänkin pystyvänsä tuollaiseen ja tuskin ikinä oppivat, että kaikille ei kannata yrittää isotella.
    Kunnan pitäisi maksattaa korvaussummat heillä.

    Äänestä

Hattulassa on muutama änkyrä, jotka kiertää kylällä mesoamassa. Samat kyläheppelit kirjoittelevat näille palstoille arvostellen Hattulan päättäjiä. Syynä siihen on vain se, että näiden änkyröiden mielestä "päättäjät tekee Hattulasta liian haluttavan, tänne ei ulkopuolisia kaivata..." Itsekin olen tätä mellastusta joutunut kuulemaan ja totean vain, että tällainen pakonomainen halu jakaa Hattula eri leireihin ei johda mihinkään hyvään. Hattulaan kyllä mahtuu muuttajia, päättäjät ovat tehneet nyt fiksuja ratkaisuja ja nämä änkyrät voisivat vaikka mennä tunturiin huutelemaan!

Äänestä
  • Fiksuja ratkaisuja?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Fiksuja ratkaisuja?

    Samaa ihmettelen. En ole ainoatakaan havainnut mutta hölmöilyjen lista on iso.

    Äänestä

Hattulaa vaivaa alemmuuskompleksi.

Äänestä

Onko marssijärjestys taas epäselvä?
Valtuustolla päätösvalta, hallitus tekee työtä käskettynä.

Äänestä
  • Liian vaikeaa ymmärtää maalaisille.

    Äänestä

Onko siellä valtaapitävät niitä mitkä kaiken sekoittaa ja sählää ja sitten aiheuttaa lisää julkisuutta?

Äänestä

Eikö kukaan Hattulassa tajua että Puotila on se todellinen ongelma???

Äänestä
  • mutta hyvinhän se koplailee itselleen ja lähipiirilleen

    Äänestä

  • Kyllä kaikki sen jo nykyään tajuavat. Tuollaiset Puotilan tapaiset eivät vaan itse näe omassa toiminnassaan mitään vikaa. Tulee Trump mieleen...

    Äänestä

Jaa imitaattori?

Äänestä

The muttihan se veivaa ja vaivaa, ilmi selvä asia jota kylä päälliköt eivät näe.

Äänestä

Tänään 14.9. oli Hämeen Sanomissa oikein nappiin osunut kirjoitus Hattulan asioista. Olen samaa mieltä. Virkamiehissä ei ole yhtään kuntajohtamisen asiantuntiaa, pelkkiä sähläreitä koko kööri. Kaikki riitelevät luottamushenkilöt pitäisi vaihtaa ja nykyisten virkamiesten tilalle valita kunta-alan koulutuksen saaneita ihmisiä, hallintotieteiden ja kuntatalouden asiantuntijoita tai vaikkapa lakimiehiä. Muistakaa hattulalaiset seuraavissa kuntavaaleissa. Nykyinen porukka maksattaa hölmöilyistään suuret rahat kuntalaisten kukkaroista. Sääliksi käy Hattulaa. Vain surkimuksia on enää tarjolla kunnan virkoihin, ikävä kyllä, kun sana leviää riitaisesta porukasta. Joku käänne on tultava asioiden hoitoon.

Muuten hyvät rahat on tulossa niille kahdelle potkut saaneelle virkamiehelle.

Äänestä
  • Kirjoitit ikävästi osuvasti hölmöläisten Myssylän asioista. Kunnan johdossa on pelkkiä hölmöjä ja kalliiksi tulee veronmaksajille.

    Äänestä

Artikkelissa häsa valehtelee jotta on kertonut Hattulan asioista. Kertonut ei, ei ollenkaan ja syy on hyvin tiedossa. Lehti saisi hävetä ja myös valehtelua.

Äänestä
  • Pravda on puolueeton valehtelija.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pravda on puolueeton valehtelija.

    Edellä päätoimittajan linkku mikä kertoo totuuden. Hattulasta ei saanut kirjoittaa totta. Valehtelija ei ole puolueeton vaan valehteluun sitoutunut.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Edellä päätoimittajan linkku mikä kertoo totuuden. Hattulasta ei saanut kirjoittaa totta. Valehtelija ei ole puolueeton vaan valehteluun sitoutunut.

    opettelisit lukemaan edes, sitten olisi mahdollisuus ymmärtää

    Äänestä

Pravda on puolueeton totuus.

Äänestä

Hattulan ongelma on epäpätevä ja osaamaton kunnanjohtaja. Millä päästä eroon, siinä kuntalaisten ongelma.

Äänestä
  • Liikaa kai odottaa ymmärtäisi itse erota ????

    Äänestä

  • Epäpätevät ja osaamattomat valtuutetut sen kunnanjohtajan valitsivat. Ymmärtäisivät pysyä poissa listoilta seuraavissa vaaleissa. KAIKKI VAIHTOON!!!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Epäpätevät ja osaamattomat valtuutetut sen kunnanjohtajan valitsivat. Ymmärtäisivät pysyä poissa listoilta seuraavissa vaaleissa. KAIKKI VAIHTOON!!!

    Joe ei ehdokkaat vaihdu, minä jätän äänestämättä. Mokomia tolloja ei tarvita päätöstenteossa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Epäpätevät ja osaamattomat valtuutetut sen kunnanjohtajan valitsivat. Ymmärtäisivät pysyä poissa listoilta seuraavissa vaaleissa. KAIKKI VAIHTOON!!!

    Yksi kuningas sen valitsi ja nimen omaan epäpätevän ohjattavan valitsi.

    Äänestä

  • Everstin sotilasarvo ei näköjään pätevöitä kunnanjohtajaksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Everstin sotilasarvo ei näköjään pätevöitä kunnanjohtajaksi.

    On todellakin yllättävää !!!!!

    Äänestä

Kunta vuokrasi kunnanhallituksen jäseneltä kiinteistön nuorisotilaksi 1950 euron kuukausivuokralla viime joulukuussa. Nyt on käynyt ilmi, että se ei sovellukaan käyttöön, mutta vuokra juoksee koko ajan.
https://yle.fi/uutiset/3-12604238

Äänestä
  • Tästäkään asiasta Pravda ei tule kirjoittamaan vaan vaikenee mutta hyvä business vuokraa tyhjästä keräävälle,

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Tästäkään asiasta Pravda ei tule kirjoittamaan vaan vaikenee mutta hyvä business vuokraa tyhjästä keräävälle,

    Myssylän tapaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Myssylän tapaan.

    Pojat jakkaa Hattula kunnan rahoja kuten aina.

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Pojat jakkaa Hattula kunnan rahoja kuten aina.

    Pravda on hiljaa ja puolueeton totuus.

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Tästäkään asiasta Pravda ei tule kirjoittamaan vaan vaikenee mutta hyvä business vuokraa tyhjästä keräävälle,

    Ei voi kirjoittaa, kun Hattulan kuningas uhkaa heti järjestää potkut.

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Ei voi kirjoittaa, kun Hattulan kuningas uhkaa heti järjestää potkut.

    Kuningas vaatii ehdotonta uskollisuutta toimitukselta.

    Äänestä

Hattulaa mikään vaivaa, huippu paikka!

Äänestä
  • Vuokraatko Hattulan kunnalle nuorisotaloa ?

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Vuokraatko Hattulan kunnalle nuorisotaloa ?

    Epäilen myös.

    Äänestä

Kylläpä on hyvä asua Hattulassa, muuta Sinäkin tänne paratiisiin, hämeenlinnalainen!

Äänestä
  • Paratiisi omaan pussiin pelaaville herroille.

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Paratiisi omaan pussiin pelaaville herroille.

    Kunnan talous katastrof ja kouluolot kuin kehitysmaassa mutta eipä kiinnosta kunnanjohtoa.

    Äänestä

  • Vuokraatko minulle nuorisotalon, jonka kunta ensin remontoi huippukuntoon?

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Kunnan talous katastrof ja kouluolot kuin kehitysmaassa mutta eipä kiinnosta kunnanjohtoa.

    Kummasti nämä kiinteistöpisnekset ovat aina kunnan ykkös kohteita, rakennetaan vaikka torille kerrostalo, kun hanke on tarpeeksi "hyvä".

    Äänestä

Mikä ei vaivaisi? Hallulassa on pipo kireällä!

Äänestä

Hattulaisilla pipot löysillä, stetsonit päässä kuljetaan.

Äänestä
  • Herrat kulkee kuntalaisten rahoilla.

    Äänestä

Hattulass kaikk hyvin, mites Hämeenlinnan SCC-autotalo, joko on investorit saatu mukaan hankkeeseen?

Äänestä
  • Valehtelu kaikk hyvin on ihan herrojen elämäntapa Myssylässä vuodesta toiseen.

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Valehtelu kaikk hyvin on ihan herrojen elämäntapa Myssylässä vuodesta toiseen.

    Ei nykysuomessa hyvävelikerhon tarvitse enää valehdella, kaiken, lain mukaan lainvastaisenkin, voi tehdä avoimesti ja olla siitä myös ylpeä, se on nykyajan vallanväärinkäyttö-positiivisuutta, keho-posiviivisuuden tapaan.

    Vaikka olisi ihanteita, kuten oikeusvaltio, ei vaatimattomamman kuitenkaan tarvitse sentään hävetä itseään, hyvänen aika sentään.

    Äänestä

Kaikki vaihtoon kunnan johdosta: virkapoppoo ja luottamushenkilöt ja uudet, viisaammat tilalle. Vaikka eipä taida paljon halukkaita löytyä, kun kunnan maine on se mikä on ja huono maine on kiirinyt jo ympäri maan, ettei kannata hakea virkoihin ja luottamushenkilöiksi ei enää kukaan asettua ehdolle seuraavissa vaaleissa. Mikä sitten Hattulaa auttaa? Hämeenlinnako - ei ikinä!!! HML ei ala Hattulan oikeudenkäyntikuluja ja konsulttipalkkioita makselemaan.

Äänestä
  • Riidat voisivat vähentyä, jos johtoa vaihdettaisiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Riidat voisivat vähentyä, jos johtoa vaihdettaisiin.

    Puhdistakaa kunnantoimisto !

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Riidat voisivat vähentyä, jos johtoa vaihdettaisiin.

    Hyvä veli verkosto ei kaipaa riitoja. Riidat ovat niitä joita viimeksi kaivataan. Demokratia vs. hyvävelinismi, jälkimmäistä voidaan verrata ideologiattomaan diktatuuriin jossa tekemisen määrittelee alhaiset halut ja vietit, joiden nykyaikaisia tunnusmerkkejä ovat raha, valta, näkyvyys, näennäis-arvostus ja itse määritellyt saavutukset.

    Äänestä

  • Anonyymi00050 kirjoitti:

    Hyväveliverkoston kannattajajäsenet ovat pahimpia yhteikunnan ja ympäristön tuholaisia, jotka hyvävelikerhon mandaatilla tekevät mitä huvittaa vailla mitään järkevää päämäärää, vailla kontrollia ja laillisuusvalvontaa lainvalvojan ollessa itse osa laista viis veisaavaa hyväveliverkostoa.

    Eli, unohtakaa jo oikeusvaltio ja laillinen yhteiskuntajärjestys, sellaista ei ole.

    Äänestä

Mikä vaivaa? Paha korruptio korkeimmilla paikoilla ja lakia rikotaan urakalla.

Äänestä
  • No missä viranomaisessa laki oli jotain millä on jotain merkitystä.
    Voin vastata tähän helppoon kysymykseen jos joku ei tiedä vastausta, EI MISSÄÄN.

    Äänestä

Paljon olen nähnyt tähän ikään mutta Hattula on kuntien suhteen täysin omassa sarjassa. Yksi diktaattori vie ja muut tulee perässä kun lampaat perää nuollen. Rappio on todella täydellistä.

Äänestä
  • Oma etu on paras etu.

    Äänestä

  • #Hämtonissa 30 diktaattoria vie ja kukaan ei mahda mitään.
    #Hämtonin kannattaisi anoa lopettamistaan, ennen kuin #Hämton lopetetaan, se on paljon kunniakkaampaa, kuin tulla totaalisesti nolatuksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00050 kirjoitti:

    #Hämtonissa 30 diktaattoria vie ja kukaan ei mahda mitään.
    #Hämtonin kannattaisi anoa lopettamistaan, ennen kuin #Hämton lopetetaan, se on paljon kunniakkaampaa, kuin tulla totaalisesti nolatuksi.

    Narsismissa on se huono puoli että silloin paskakin tuoksuu parfyymilta, ja #Hämtonin tuoksua ei voi kuvailla parfyymiksi.

    Äänestä

Mistä tuollaisen kunnanjohtajan on Myssylä löytänyt ????

Äänestä
  • Tuollaista ei etsimällä löydä.

    Äänestä

Onneksi kuntaliitosta ei voi enään tapahtua.

Äänestä

Hattula on pyhäkoulupoika #Hämtonin viranhaltijoiden suhmurointien rinnalla. #Hämtonissa ollaan niin ovelia että lakia kunnioittavia ei edes palkata viranomais-virkoihin. Suhmurointi on helppoa kun sen osaa, tietenkin moraalitonta ja kunnalle tuhoisaa, mutta raha, se ratkaisee.

Äänestä
  • Tarkoitat tietysti Hattulaa mutta sekavana kirjoitit väärän kunnan nimen.

    Äänestä

  • Eikä pelkästään raha, vaan myös valta on tärkeää.

    Joku viisaampi on tehnyt lakeja, mutta ne ovat rahan ja vallan tiellä. Tarkoitin että ne ovat esteenä, eivät reittinä.

    Äänestä

Lulu voisi hakea Hattulan seuraavaksi kunnanjohtajaksi, niin saisimme lisää naurunaiheita. Näyttelisi suurta taloustietäjää sielläkin.

Äänestä

En voisi kuvitella tilannetta, jossa asuisin Hattulassa. Pelkkää pas jauhantaa omien intressi piirien makujen mukaisesti ja kaikki tietää että sen takana on yksi sairaalloinen vanha mies. Häpeä pilkku koko valtakunnan kuntakentälle ja älytön rasite koko yhteisölle. Ihmeelisesti pystyy vaan tuhoamaan toisten työuria. Aika hoitaa.

Äänestä
  • Hyvin todettu. Täydellisen sairas kunta.

    Äänestä

  • Anonyymi00052 kirjoitti:

    Hyvin todettu. Täydellisen sairas kunta.

    Olis aikoinaan liittyneet HML:aan. Kaduttaako? Nyt ei sitä paskakasaa enää mikään kunta huoli taakakseen!

    Äänestä

Kunnan virkamiehet ovat Hattulassa vain juoksupoikia, turha syyttää heitä.

Äänestä
  • Kunnan virkamiehillä ei ole tarpeeksi koulutusta, ei ainakaan kunan asioiden hoitoon sopivaa. kaikki raakit on sinne valittu, eivät ole muualle päässeet. Ne entisetkin kunnanjohtajat olivat ihan epäpäteviä.

    Äänestä

  • Anonyymi00053 kirjoitti:

    Kunnan virkamiehillä ei ole tarpeeksi koulutusta, ei ainakaan kunan asioiden hoitoon sopivaa. kaikki raakit on sinne valittu, eivät ole muualle päässeet. Ne entisetkin kunnanjohtajat olivat ihan epäpäteviä.

    No, kuka pätevä Hattulaan hakeutuisi, kun kunnan maine on tällainen?

    Äänestä

  • Anonyymi00053 kirjoitti:

    No, kuka pätevä Hattulaan hakeutuisi, kun kunnan maine on tällainen?

    Kuntaa johtaa kouluttamaton kunnanjohtaja ja tulokset on sen mukaisia. Seuraava moka jo tulossa.

    Äänestä

  • Anonyymi00053 kirjoitti:

    Kuntaa johtaa kouluttamaton kunnanjohtaja ja tulokset on sen mukaisia. Seuraava moka jo tulossa.

    Everstimatruusi osaa kaiken esim kuntalaisten rahojen hassaamisen ja maineen tuhoamisen matttilaisen kanssa ja palkkio juoksee.

    Äänestä

  • Anonyymi00053 kirjoitti:

    Everstimatruusi osaa kaiken esim kuntalaisten rahojen hassaamisen ja maineen tuhoamisen matttilaisen kanssa ja palkkio juoksee.

    Kova on palkka kunnan tuhoamisesta.

    Äänestä

  • Anonyymi00053 kirjoitti:

    Kova on palkka kunnan tuhoamisesta.

    Miten hattulalaiset eivät onnistu ikinä saamaan kuntaansa pätevää, osaavaa ja kolutettua (alan koulutuksen saanutta hallinto- tai lakitieteen hallitsevaa) johtajaa? Seuraavaksi virka auki niin pitkään ja tarvittaessa useampaan kertaan, että osaaja löytyy. Muuten kunnan johto on yhtä mokailua mokailun perään vuodesta toiseen.

    Toistan, kuka pätevä Hattulaan hakeutuisi, kun kunnan maine on tällainen?

    Äänestä

  • Anonyymi00053 kirjoitti:

    Toistan, kuka pätevä Hattulaan hakeutuisi, kun kunnan maine on tällainen?

    No ei kukaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00054 kirjoitti:

    No ei kukaan.

    Ei todellakaan. Hattula tukehtuu omaan sisäänlämpiävään saamattomuuteensa ja kuihtuu pois. Valtio pakkoliittäköön sen vaikka Valkeakoskeen tai Akaaseen, muttei IKINÄ toivottavasti Hämeenlinnan taakaksi.

    Äänestä

Hattula, sattula ja nihattula !

Äänestä
  • Joku vammainen keksinyt nimiä.

    Äänestä

Kylläpäs Hattula on sitten ihana paikka asua ja elää! Ei kyllä ikinä Hämeenlinnaan varmaankaan kukaan halua muuttaa: parkkitalot, SCC jne., uusiakin hölmöyksiä tulossa!

Äänestä

Ei sellaista päivää, ettei Hattulan asioista olisi aamun lehdessä kirjoitettu - ja aina on esillä jokin päättäjien hölmöily. Tänään viimeksi (3.11.) nuorisotalojupakka, johon on upotettu rahaa kymmeniä tuhansia euroja - hukkaan! Sellaista se on, kun kunnan johdossa ei ole YHTÄKÄÄN lakia tai hallintoa osaavaa. Siellä ollaan tietämättöminä ja taitamattomina puuhastelevinaan jotakin kauniita uudistuksia, mutta kun asiantuntemus ja hallinnon kiemuroiden hallitseminen puttuu, niin tulos on SUSI. Mitähän seuraavaksi?

Äänestä
  • Meillä hattulalaisilla alkaa kyllä olla mitta täysi, kun näitä päätöksiä seuraa. Lainarahoillako näitä kaikkia kalliita konsultteja ja selvityksiä kustannetaan? Vakavasti aletaan harkita kunnasta poismuuttoa, jos ei päätöksentekomeininki muutu.

    Äänestä

  • Anonyymi00057 kirjoitti:

    Meillä hattulalaisilla alkaa kyllä olla mitta täysi, kun näitä päätöksiä seuraa. Lainarahoillako näitä kaikkia kalliita konsultteja ja selvityksiä kustannetaan? Vakavasti aletaan harkita kunnasta poismuuttoa, jos ei päätöksentekomeininki muutu.

    Hattula on jo yleinen naurun aihe.

    Äänestä

Hattula herättää ihailua ja kateutta (erityisesti Hämeenlinnassa!) hyvin hoidettujen kunnan asioiden takia.

Äänestä
  • Kerro yksikin hyvin hoidettu asia.

    Äänestä

  • Anonyymi00058 kirjoitti:

    Kerro yksikin hyvin hoidettu asia.

    Ei olla alettu rakentaan SCC-autotaloa.

    Äänestä

Puttilat ja Noderlundit kun hääräävät niin vastuu siirtyy veronmaksajan lonpsaan

Äänestä
  • Mielenkiintoinen näkökulma. Miten sinun mielenterveytesi laita on?

    Äänestä

  • Anonyymi00059 kirjoitti:

    Mielenkiintoinen näkökulma. Miten sinun mielenterveytesi laita on?

    Hattulan sairaudessa on pahinta sen piilossaolo. Muutama ryöhkeä vetelee naruja ja rahat kotiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00059 kirjoitti:

    Hattulan sairaudessa on pahinta sen piilossaolo. Muutama ryöhkeä vetelee naruja ja rahat kotiin.

    Isot pojat osaa pelin jolla jakavat itselleen kuntalaisten rahaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00059 kirjoitti:

    Isot pojat osaa pelin jolla jakavat itselleen kuntalaisten rahaa.

    Riskitöntä rahaa verrattuna perinteiseen pankkiryöstöön.

    Äänestä

  • Anonyymi00059 kirjoitti:

    Riskitöntä rahaa verrattuna perinteiseen pankkiryöstöön.

    Kuntalaisten rahoja ryöstetään mutta hyvin salataan.

    Äänestä

  • Anonyymi00059 kirjoitti:

    Kuntalaisten rahoja ryöstetään mutta hyvin salataan.

    Hattulan vaivana on vaan yksi ainoa äijä, joka siellä on vuosia häärännyt päällepäsmärinä. Siitä ja sen törkeästä käyttäytymisestä on nyt Journalisti-lehdessä kerrottu suorat sanat - jatkuvaa haukkumista, potkuilla uhkailua ym. toimittajia kohtaan. Hattulaa olisi pitänyt aina vaan kehua.

    Miksei hattulalaiset itse ole huomanneet, minkälainen manipulaattori kunnassa on toiminut?

    Häsan ja Kaupunkiuutisten päätoimittajat ovat rohkeita naisia ja puhuvat suoraan. Kiitos heille. Yle uutiset kertoi jo v. 2020 Hattulan omavaltaisesta ja ristiriitoja herättävästä diktaattorista, joka on 60-luvulta lähtien "johtanut" Hattulaa. Ylen jutussa kerrottiin mm. kuinka virkamiehet pakenevat kunnasta, naiskunnanjohtajaa uhattiin potkuilla ja kaksi johtavaa virkamiestä irtisanottiin henkilökohtaisten kaunojen vuoksi. Kunnan arviointikertomuksessa moitittiin kunnan poukkoilevaa päätöksentekoa. Samassa Ylen jutussa selvisi sekin, mitkä henkilökohtaiset kaunat olivat syynä Prittisen ja Wihersaaren potkuihin. Toivottavasti nämä irtisanotut saavat mojovat korvaukset ja palkkansa korkoineen irtisanomisajalta.

    Yksi johtaa ja hampaattoman lampaat seuraavat kuntalaisten edusta välittämättä. Korruptiota ei yhdessäkään kunnassa ole enempää.

    Äänestä

  • Anonyymi00059 kirjoitti:

    Yksi johtaa ja hampaattoman lampaat seuraavat kuntalaisten edusta välittämättä. Korruptiota ei yhdessäkään kunnassa ole enempää.

    Oikein suhmuroinnin kotipaikka. Hävetkää!

    Äänestä

  • Anonyymi00059 kirjoitti:

    Oikein suhmuroinnin kotipaikka. Hävetkää!

    Hattulalaiset herätkää nyt viimeistään seuravissa kunnallisvaaleissa!

    Äänestä

  • Anonyymi00059 kirjoitti:

    Häsan ja Kaupunkiuutisten päätoimittajat ovat rohkeita naisia ja puhuvat suoraan. Kiitos heille. Yle uutiset kertoi jo v. 2020 Hattulan omavaltaisesta ja ristiriitoja herättävästä diktaattorista, joka on 60-luvulta lähtien "johtanut" Hattulaa. Ylen jutussa kerrottiin mm. kuinka virkamiehet pakenevat kunnasta, naiskunnanjohtajaa uhattiin potkuilla ja kaksi johtavaa virkamiestä irtisanottiin henkilökohtaisten kaunojen vuoksi. Kunnan arviointikertomuksessa moitittiin kunnan poukkoilevaa päätöksentekoa. Samassa Ylen jutussa selvisi sekin, mitkä henkilökohtaiset kaunat olivat syynä Prittisen ja Wihersaaren potkuihin. Toivottavasti nämä irtisanotut saavat mojovat korvaukset ja palkkansa korkoineen irtisanomisajalta.

    Ja korvaukset pitäisi maksattaa virheet tehneillä kunnan päättäjillä!

    Äänestä

Liikenneympyrä pitäisi saada mutta pitää odottaa kun muutama tutkimus siitä meneillään mut kun se saadaan niin pyöritään kaikki samaan suuntaan.

Äänestä
  • Toivottavasti vastapäivään, ei niin kuin diktaattori määrää.

    Äänestä

Lammaslaumalla ei ole mihinkään asiaan mitään kantaa, kun yksi sanelee.

Äänestä
  • Eivät uskalla ottaa kantaa tai tulee potkut persuksiin. Hattulaa hallitaan pelolla!

    Äänestä

Liikenneympyrä kun eivät tiedä mihin suuntaan pyörisivät siinä.

Äänestä
  • Ei ne osaa ajaa liikenneympyrässä.

    Äänestä

Taas on Hattulassa päätetty uudemman kerran erottaa ne kaksi nimeltä tunnettua virkamiestä. Asiahan ei kuitenkaan ole vielä läheskään loppuun kirjoitettu. Aheen puiminen jatkuu ja arvatenkin kunta on kohta lirissä ja suuret korvaukset veronmaksajien niskassa. Kriisitilanne lähellä!

TV:ssä puhui vähän aikaa sitten (olisiko ollut paikallisuutisissa) yksi Tampereen yliopiston kuntatutkija, joka oli huolissaan seurannut Hattulan kunnan tilannetta ja sanoi kunnan olevan pelottavan suurissa vaikeuksissa siitä syystä, että johtamisessa oli puutteita. Lakiasioiden ja hallintosäännön tuntemus puuttui.

Äänestä
  • Hattulan mokat jatkuvat siihen asti kun sinne joskus toivottavasti saadaan päteviä, koulutettuja virkamiehiä. Ja sitähän saadaan odottaa. Kunnan maine on pohjalukemissa, eikä sinne enää päteviä taida hakeutua. Konsultteja ym. taivaanrannanmaalareita on kuunneltu jo ihan tarpeeksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00063 kirjoitti:

    Hattulan mokat jatkuvat siihen asti kun sinne joskus toivottavasti saadaan päteviä, koulutettuja virkamiehiä. Ja sitähän saadaan odottaa. Kunnan maine on pohjalukemissa, eikä sinne enää päteviä taida hakeutua. Konsultteja ym. taivaanrannanmaalareita on kuunneltu jo ihan tarpeeksi.

    Pätevät on jo joukko irtisanottu. Geriatrian apua tarvitsevat päättäjät jatkaa vallassa ja kulisseissa. Taas menee maine ja meidän rahoja !!! Penaan voi luottaa tässä tarinassa

    Äänestä

Uudelleen irtisanottu...voi herranjestas! Eikö lautakunnallakaan ollut hivenenkään järjen häivää, tai sanottakoon, että ainoat järkevät olivat irtisanomista vastustaneet ja eriävän mielipiteensä jättäneet lautakuntalaiset. Puheenjohtaja näyti olevan tässä asiassa totaalisesti harhaanjohdettu tai päänsä umpiluuta.

Kun erotetuille virkamiehille ei ennen erottamista ole annettu varoitusta tai huomautusta, on erottaminen maalaisjärjelläkin ajateltuna laiton ja saman tulee hallinto-oikeus aikanaan toteamaan. Joten varautukoon Hattulan kunta maksamaan suuret korvaukset. Aika kalliiksi tulee ottaa opikseen!

Äänestä
  • Kunnalla ei ole muuta mahdollisuutta kuin hävitä mutta ei tyhmät sitä tietenkään huomaa.

    Äänestä

Maan korruptunein kunta ja johto läpimätä.

Äänestä
  • Luuletko että #Hämtonissa noudatettaisiin maankäyttö- ja rakennuslakia.
    Hattulan ja Hämptonin ero on siinä, että Hattulassa virkamiehet yrittivät noudattaa lakia, Hämtonissa taasen vallitsee poliittis-virkamiehinen konsensus, ja harvemmin virkamies määrittelee toimintalinjoja ...

    Äänestä

Huhu kertoo YLEN ohjelma MOT on kiinnostunut Hattulan jatkuvista ongelmista. Toivottavasti saadaan hyvä ohjelma.

Äänestä
  • Oikein hyvä, että Hattulan asioita aletaan puida julkisemmin kuin vaan tällä palstalla ja Hämeen Sanomissa. Siinäpä saa kunnan johtoporras hävetä.

    Äänestä

  • Anonyymi00066 kirjoitti:

    Oikein hyvä, että Hattulan asioita aletaan puida julkisemmin kuin vaan tällä palstalla ja Hämeen Sanomissa. Siinäpä saa kunnan johtoporras hävetä.

    Oma etu edellä eikä sitä hävetä. Ison rappion kunta.

    Äänestä

  • Toi oliskin hyvä juttu, etteä MOT tekisi ohjelman Hattulan mokailuista. Odotetaan vesi kielellä.

    Äänestä

Hattulassa on muutama politiikko jotka luulee olevansa herra talossa. Kateellisia katteellisia.

Äänestä
  • Ne on pistettävä kuriin, vaikka sitten vimeistään tuomioistuimen päätöksellä!

    Äänestä

  • Anonyymi00067 kirjoitti:

    Ne on pistettävä kuriin, vaikka sitten vimeistään tuomioistuimen päätöksellä!

    Kunnassa odotellaan käynnistääkö poliisi tutkimuksensa nuorisotalon tapauksesta. Toivottavasti!!

    Äänestä

Markkuko täälläkin valittaa??

Äänestä

Hattulan johtoporras suoraselkäisen rehellistä ja veronmaksajien etuja vaalivaa.

Äänestä
  • "veronmaksajien etuja vaalivaa"

    https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990132#L19P147
    Maankäyttö- ja rakennuslaki 5.2.1999/132
    147 § (29.11.2019/1203) Rakentamiseen liittyvä tilastointi
    "Haettaessa lupaa rakentamiseen tai rakennuksen korjaus- tai muutostyöhön taikka rakennuksen purkamiseen hakijan on liitettävä hakemukseen tiedot, jotka kunnan on väestötietojärjestelmästä ja Digi- ja väestötietoviraston varmennepalveluista annetun lain (661/2009) nojalla ilmoitettava väestötietojärjestelmään."

    https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2009/20090661#L2P15
    Laki väestötietojärjestelmästä ja Digi- ja väestötietoviraston varmennepalveluista 21.8.2009/661
    15 § Rakennuksesta järjestelmään talletettavat tiedot
    "Väestötietojärjestelmään talletetaan rekisteröinnin kohteena olevasta rakennushankkeesta ja rakennuksesta seuraavat tiedot: ..."

    https://www.vero.fi/henkiloasiakkaat/asuminen/kiinteistovero/keskenerainen-rakennus-ja-valmiusaste/
    Sivu on viimeksi päivitetty 1.1.2022
    Keskeneräisen rakennuksen valmiusaste vaikuttaa veroon
    "Kiinteistöveroa pitää maksaa myös keskeneräisistä rakennuksista. Veron määrään vaikuttaa rakennuksen valmiusaste eli se, kuinka valmis rakennus on.
    Saamme muilta viranomaisilta tiedot uusista rakennuksista ja rakennusten muutoksista, joihin on haettu rakennuslupaa."

    https://www.vero.fi/syventavat-vero-ohjeet/ohje-hakusivu/48219/kiinteistöjen-arvostaminen-kiinteistöverotuksessa5/#3.5.16-keskeneräiset-rakennukset-ja-rakennelmat
    Kiinteistöjen arvostaminen kiinteistöverotuksessa 2022
    "Rakennus katsotaan kiinteistöverotuksessa valmistuneeksi silloin, kun rakennukselle on myönnetty käyttöönottolupa. Jos keskeneräisyys jatkuu useita vuosia, tulee verovelvollisen antaa hankkeen vastaavan mestarin tai rakennustarkastajan lausunto hankkeen valmiusasteesta."

    https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990132#L20P153
    153 § (17.1.2014/41) Loppukatselmus
    "Rakennusta tai sen osaa ei saa ottaa käyttöön ennen kuin rakennusvalvontaviranomainen on hyväksynyt sen loppukatselmuksessa käyttöön otettavaksi.
    Loppukatselmus voidaan toimittaa, kun rakennushankkeeseen ryhtyvä on ilmoittanut rakennusvalvontaviranomaiselle, että: ..."

    https://yle.fi/a/74-20006150
    Analyysi: Kunta antoi irtisanotuille viranhaltijoille jo toiset potkut – hämäläisen Hattulan kunnan sotkut syvenevät
    "Irtisanomisten perusteena oli lopputarkastamattomien rakennuslupien suuri määrä. Kunta katsoi, että viranhaltijat olivat laiminlyöneet tehtäviään ja epäili heidän aiheuttaneen menetyksiä kiinteistöverotuotoissa."

    Kommentti.
    Hattulassa on siis tuhat rakennusta käytössä lainvastaisesti? Eikä näistä ole toimitettu verottajalle lausuntoa hankkeen valmiusasteesta.
    Ja nyt Hattulan johto syyttää asiasta tahoa joka ei lain mukaan vastaa asiasta.

    Äänestä

  • Anonyymi00069 kirjoitti:

    "veronmaksajien etuja vaalivaa"

    Niin mutta kun johto ei mielestään ole syyllinen tulee syyllisen olla joku muu.

    Kiitos erittäin valaisevasta linkistä! Lukekaa! Erityisesti toivoisi hattulalaisten lukevan. Järkyttävää miten paljon kunta on jo haaskannut rahaa em. tapauksen sumplimiseen eikä loppua näy.

    Ikävää luettavaa mutta totta. Pakko myöntää vaikka asunkin Hattulassa.

    https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2010/20100128#L2P25
    Valtioneuvoston asetus väestötietojärjestelmästä
    25 § (30.10.2014/852) Rakennushanketta kuvaavat tiedot
    Rakennushanketta kuvaavina tietoina talletetaan väestötietojärjestelmään:
    5) rakennustöiden aloittamispäivä ja rakennushankkeen valmistumispäivä;

    24 § (30.10.2014/852) Rakennustiedot
    Rakennuksen omistamista ja hallintaa, sijaintia, käyttöä, rakenteita ja ominaisuuksia sekä rakennustietojen ilmoittajaa koskevina tietoina talletetaan väestötietojärjestelmään:
    7) rakennuksen, sen perusparannuksen, laajennuksen tai muun lupaa edellyttävän muutostyön valmistumispäivä;
    8) rakennuksen käyttötarkoitus, käytössäolotilanne ja käytöstäpoistumispäivä;

    Kommentti.
    Jos rakennushanke ei ole lain mukaan valmistunut, ei rakennuksesta ole väestötietojärjestelmässä asetuksen 24 § mukaisia rakennustietoja.
    Jos väestötietojärjestelmässä on runsaasti vuosia sitten aloitettuja rakennushankkeita jotka eivät ole valmistuneet, on järjestelmä epäonnistunut, seurauksena huonosta lainlaadinnasta. Se ei ihme ole, kun laissa rakennuksetkin sisältyvät väestöön, eikä tälläisiä perustavanlaatuisia käsitevirheitä sisältävältä lailta voida odottaa yksityiskohtaisempaakaan tarkoituksenmukaisuutta. Vai onko tässä tarkoitus antaa verottajalle laaja harkintavalta?

    Joka tapauksessa Hattulan kunnan perustelut ovat teennäisiä.

    Äänestä

  • Anonyymi00069 kirjoitti:

    "veronmaksajien etuja vaalivaa"

    https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990132#L19P147
    Maankäyttö- ja rakennuslaki 5.2.1999/132
    147 § (29.11.2019/1203) Rakentamiseen liittyvä tilastointi
    "Haettaessa lupaa rakentamiseen tai rakennuksen korjaus- tai muutostyöhön taikka rakennuksen purkamiseen hakijan on liitettävä hakemukseen tiedot, jotka kunnan on väestötietojärjestelmästä ja Digi- ja väestötietoviraston varmennepalveluista annetun lain (661/2009) nojalla ilmoitettava väestötietojärjestelmään."

    https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2009/20090661#L2P15
    Laki väestötietojärjestelmästä ja Digi- ja väestötietoviraston varmennepalveluista 21.8.2009/661
    15 § Rakennuksesta järjestelmään talletettavat tiedot
    "Väestötietojärjestelmään talletetaan rekisteröinnin kohteena olevasta rakennushankkeesta ja rakennuksesta seuraavat tiedot: ..."

    https://www.vero.fi/henkiloasiakkaat/asuminen/kiinteistovero/keskenerainen-rakennus-ja-valmiusaste/
    Sivu on viimeksi päivitetty 1.1.2022
    Keskeneräisen rakennuksen valmiusaste vaikuttaa veroon
    "Kiinteistöveroa pitää maksaa myös keskeneräisistä rakennuksista. Veron määrään vaikuttaa rakennuksen valmiusaste eli se, kuinka valmis rakennus on.
    Saamme muilta viranomaisilta tiedot uusista rakennuksista ja rakennusten muutoksista, joihin on haettu rakennuslupaa."

    https://www.vero.fi/syventavat-vero-ohjeet/ohje-hakusivu/48219/kiinteistöjen-arvostaminen-kiinteistöverotuksessa5/#3.5.16-keskeneräiset-rakennukset-ja-rakennelmat
    Kiinteistöjen arvostaminen kiinteistöverotuksessa 2022
    "Rakennus katsotaan kiinteistöverotuksessa valmistuneeksi silloin, kun rakennukselle on myönnetty käyttöönottolupa. Jos keskeneräisyys jatkuu useita vuosia, tulee verovelvollisen antaa hankkeen vastaavan mestarin tai rakennustarkastajan lausunto hankkeen valmiusasteesta."

    https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990132#L20P153
    153 § (17.1.2014/41) Loppukatselmus
    "Rakennusta tai sen osaa ei saa ottaa käyttöön ennen kuin rakennusvalvontaviranomainen on hyväksynyt sen loppukatselmuksessa käyttöön otettavaksi.
    Loppukatselmus voidaan toimittaa, kun rakennushankkeeseen ryhtyvä on ilmoittanut rakennusvalvontaviranomaiselle, että: ..."

    https://yle.fi/a/74-20006150
    Analyysi: Kunta antoi irtisanotuille viranhaltijoille jo toiset potkut – hämäläisen Hattulan kunnan sotkut syvenevät
    "Irtisanomisten perusteena oli lopputarkastamattomien rakennuslupien suuri määrä. Kunta katsoi, että viranhaltijat olivat laiminlyöneet tehtäviään ja epäili heidän aiheuttaneen menetyksiä kiinteistöverotuotoissa."

    Kommentti.
    Hattulassa on siis tuhat rakennusta käytössä lainvastaisesti? Eikä näistä ole toimitettu verottajalle lausuntoa hankkeen valmiusasteesta.
    Ja nyt Hattulan johto syyttää asiasta tahoa joka ei lain mukaan vastaa asiasta.

    https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990132#L22P170
    170 § Keskeneräinen rakennustyö tai hylätty rakennus
    "Jollei aloitettua rakennustyötä tai muuta toimenpidettä ole saatu valmiiksi ennen luvan tai viranomaishyväksynnän raukeamista, kunnan rakennusvalvontaviranomaisen tulee velvoittaa asianomainen määräajassa saattamaan työ loppuun taikka ryhtymään muihin toimenpiteisiin, jotka terveellisyyden, turvallisuuden taikka ympäristölle aiheutuvan haitan tai häiriön vuoksi ovat tarpeen.

    Jos rakennus on osaksi tai kokonaan tuhoutunut, rakennustyö on jätetty kesken tai rakennuksen käyttämisestä on luovuttu, rakennuspaikka ympäristöineen on saatettava sellaiseen kuntoon, ettei se vaaranna turvallisuutta tai rumenna ympäristöä. Rakennus on myös riittävästi suojattava säältä ja mahdolliselta vahingonteolta."

    Kommentti.
    Jos rakennus kuitenkin on valmis, mutta loppukatselmusta ei ole suoritettu, on rakennusvalvontaviranomainen vailla keinoja.
    Jos rakennus on otettu käyttöön ennen loppukatselmusta, kunta VOI puuttua asiaan harkintansa mukaan, mutta sellaista velvollisuutta ei ole.

    https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990132#L24P182
    182 § Uhkasakko ja teettämisuhka
    Jos joku ryhtyy toimiin tämän lain tai sen nojalla annettujen säännösten tai määräysten vastaisesti taikka lyö laimin niihin perustuvan velvollisuutensa,
    kunnan rakennusvalvontaviranomainen, kunnan määräämä monijäseninen toimielin 13 a luvun mukaisissa asioissa tai Turvallisuus- ja kemikaalivirasto markkinavalvontaviranomaisena VOI päätöksellään velvoittaa niskoittelijan määräajassa oikaisemaan sen, mitä on tehty tai lyöty laimin. (22.8.2014/682)"

    Äänestä

  • Anonyymi00221 kirjoitti:

    Rakennuksen verotus laissa.
    https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1995/19951558#L2
    Laki verotusmenettelystä 18.12.1995/1558
    7 § (22.12.2005/1145) Velvollisuus antaa veroilmoitus tai muu ilmoitus
    Verovelvollisen on verotusta varten ilmoitettava Verohallinnolle veronalaiset tulonsa, niistä tehtävät vähennykset, tiedot varoistaan ja veloistaan sekä muut verotukseen vaikuttavat tiedot. (12.1.2018/15)
    10 § (22.12.2005/1145) Veroilmoituksessa tai muussa ilmoituksessa annettavat tiedot
    Luonnollisen henkilön ja kuolinpesän on annettava veroilmoituksessaan tiedot ja niitä koskevat selvitykset vain seuraavista omistamistaan varoista:
    1) kiinteistöt sekä kiinteistöverolain (654/1992) 2 §:n 2 momentin 1 ja 2 kohdassa tarkoitetut varat

    https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1992/19920654
    Kiinteistöverolaki 20.7.1992/654
    2 § Kiinteistö
    Kiinteistöllä tarkoitetaan tässä laissa tonttia, tilaa ja muuta Suomessa olevaa itsenäistä maanomistuksen yksikköä, joka on merkitty tai olisi merkittävä kiinteistönä kiinteistörekisterilaissa (392/1985) tarkoitettuun kiinteistörekisteriin. (22.12.2005/1152)
    Tämän lain säännöksiä kiinteistöstä sovelletaan myös:
    1) muulle kuin maanomistajalle kuuluvaan sellaiseen rakennukseen ja rakennelmaan, joka arvostetaan 15 §:ssä mainittujen perusteiden mukaan;
    15 § (18.11.2013/811) Kiinteistön arvostaminen
    Tätä lakia sovellettaessa kiinteistön arvona pidetään varojen arvostamisesta verotuksessa annetun lain (1142/2005) 5 luvun ja sen nojalla annettujen säännösten ja päätösten mukaisesti laskettavaa arvoa kiinteistöveron määräämisvuotta edeltävältä kalenterivuodelta.
    16 § (12.1.2018/19)
    Verovelvollisen ilmoittamisvelvollisuus
    Verohallinto lähettää verovelvolliselle, jolle määrätään kiinteistöveroa, selvityksen kiinteistöverotuksen perusteena käytetyistä kiinteistötiedoista. Verovelvollisen on tarkistettava selvitykseen merkityt maapohjan pinta-alaa, rakennusoikeutta, kaavatilannetta, rantaoikeutta, käyttötarkoitusta sekä omistus- ja hallintaoikeutta koskevat tiedot samoin kuin rakennuksen jälleenhankinta-arvon laskennan perusteena käytetyt tiedot ja käyttötarkoitus. Verovelvollisen on ilmoitettava Verohallinnolle tiedoissa ilmenevät virheet. Lisäksi on ilmoitettava selvitykseltä puuttuvat kiinteistöt ja rakennukset samoin kuin perusparannukset ja huomattavat korjaustoimenpiteet sekä tieto rakennuksen purkamisesta tai käytöstä poistamisesta.

    https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2005/20051142#L5
    Laki varojen arvostamisesta verotuksessa 22.12.2005/1142
    28 § Kiinteistön verotusarvo
    Kiinteistön verotusarvo määrätään erikseen maapohjan ja rakennusten osalta.
    29 § Kiinteistön maapohjan verotusarvo
    30 § (18.11.2013/812) Rakennuksen ja rakennelman verotusarvo
    Rakennuksen, rakennelman ja vesivoimalaitoksen arvoksi katsotaan jälleenhankinta-arvo vähennettynä seuraavilla vuotuisilla ikäalennuksilla:
    https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2021/20211138
    Valtiovarainministeriön asetus rakennusten jälleenhankinta-arvon perusteista 1138/2021
    Kommentti.
    Laissa "varojen arvostamisesta" tai asetuksessa "rakennusten jälleenhankinta-arvon perusteista" ei ole säädetty keskeneräisten rakennusten arvosta tai verottajan käyttämästä valmiusasteesta.

    Kommentti.
    Laista ei löydy hakemalla kohtaa jossa on erikseen mainittu verotuksen ilmoitusvelvollisena tietona rakennuksen "valmiusaste", mutta verohallinto on antanut ilmeisesti veromenettylain 7 § perusteella täydentävän määräyksen kiinteistöverolain mukaisten rakennusten arvostamisesta verotuksessa keskeneräisinä
    https://www.vero.fi/henkiloasiakkaat/asuminen/kiinteistovero/keskenerainen-rakennus-ja-valmiusaste/
    sekä tämän määräyksen mukaisen ohjeen verovelvollisen varoihin sisältyvistä rakennuksista annettavista tiedoista kiinteistöveroilmoituksen täyttöohjeessa.
    https://www.vero.fi/tietoa-verohallinnosta/yhteystiedot-ja-asiointi/lomakkeet/tayttoohjeet/kiinteistöverotus-2019---ilmoitusosan-täyttöohje/#5.4 Käyttötarkoitus ja omistusosuus_
    Kiinteistöveroilmoitus (lomake 3743) - täyttöohje
    Keskeneräisen rakennuksen valmiusaste 31. joulukuuta edellisenä vuonna
    "Ilmoita tässä rakennuksen valmiusaste prosentteina."

    https://yle.fi/a/74-20006150
    "Virasta pidättämisten jälkeen kuntajohto tilasi laajennetun tilintarkastuksen rakennuslupaprosessien vastuukysymyksistä ja kiinteistöverotuksesta. Tilintarkastajan selvityksessä kiinteistöverotuotoista ei löytynyt huomautettavaa."

    Kommentti.
    Jos "kiinteistöverotuotoista ei löytynyt huomautettavaa" on rakennusten valmiusaste ilmoitettu verottajalle verottajan ohjeiden mukaisesti.

    Äänestä

  • Anonyymi00233 kirjoitti:

    Pitäisikö verottajan ilmoittaa verotuksessa ilmoitetut tiedot kiinteistön valmiusasteesta ja rakennushankkeen valmistumisesta muille viranomaisille?
    Lain perusteella rakennushankkeen ja rakennusten tiedot kirjataan väestötietojärjestelmään.
    Väestötietojärjestelmän tietojen käsittelyn periaatteita voidaan hakea väestötietojärjestelmälain luvusta otsikolla "Rekisterinpitäjän tiedonsaantioikeudet sekä tiedon ilmoittamista koskevat velvoitteet".
    Laki väestötietojärjestelmästä https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2009/20090661#L3
    Lain lukuun on kirjattu.
    23 § Tiedonsaantioikeus viranomaisilta
    "Rekisterinpitäjällä on oikeus salassapitosäännösten estämättä saada muilta viranomaisilta 13–17 §:ssä tarkoitettuja tarpeellisia ja näiden viranomaisten toimialaa koskevia tietoja väestötietojärjestelmän tietojen ylläpitoa, tietojen oikeellisuuden varmistamista ja muuta käsittelyä varten. Tässä pykälässä tarkoitettuja muita viranomaisia ovat:
    5) kunnan viranomaiset;
    8) Verohallinto;"
    25 § Tietojen ilmoittamisvelvollisuus
    "Tämän lain 23 §:ssä tarkoitetuilla viranomaisilla sekä 24 §:ssä tarkoitetuilla henkilöillä, yrityksillä ja yhteisöillä on velvollisuus ilmoittaa tiedot väestötietojärjestelmän rekisterinpitäjälle välittömästi sen jälkeen, kun tiedoissa on todettu lisäys-, muutos- tai korjaustarve taikka rekisterinpitäjä on esittänyt lisätieto- tai selvityspyynnön. Tiedot on ilmoitettava henkilön, kiinteistön, rakennuksen tai huoneiston yksilöinti- ja tunnistetietoineen. Valtioneuvoston asetuksella annetaan tarkempia säännöksiä ilmoitusvelvollisuuden toteuttamisesta ja sisällöstä."

    Väestörekisterilain mukaan verottajalla on siis velvollisuus ilmoittaa väestörekisterin pitäjälle verovelvollisen ilmoittama rakennushankkeen valmiusasteen poikkeama väestörekisterin rakennustiedoista
    Valtioneuvoston asetus väestötietojärjestelmästä, rakennustiedot. https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2010/20100128#L2P24

    Kunnan rakennusvalvontaviranomaisen on vaikea olla selvillä rakennushankkeen valmiusasteesta.
    Maankäyttö- ja rakennuslaki ei tässäkään kohtaa velvoita rakennusvalvontaviranomaista, mutta oikeuttaa rakennusvalvontaviranomaisen tarkistamaan esimerkiksi käytetäänkö rakennusta ennen loppukatselmuksen suorittamista
    https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990132#L24P183
    Maankäyttö- ja rakennuslaki 183 § Tarkastusoikeus
    "Jos on perusteltu syy epäillä, että rakentamista tai rakennuksen kunnossapitoa koskevia säännöksiä, määräyksiä tai kieltoja on rikottu, rakennusvalvontaviranomaisella on oikeus päästä myös rakennukseen tai huonetiloihin."

    Loppukommentti.
    Maankäyttö- ja rakennuslain mukaisen kunnan rakennusvalvontaviranomaisen tekemän rakennushankkeen loppukatselmuksen tekemättömyys ei siten merkitse kiinteistöverotuksen alenemaa.
    Väestörekisterin rakennustiedot tulevat väestörekisteriin lain mukaan kahta kautta.
    1. Rakennushankkeeseen ryhtyneen pyydettyä loppukatselmusta ja rakennusvalvontaviranomaisen suoritettua loppukatselmuksen ja ilmoitettua rakennuksen valmistumistiedot väestörekisteriin.
    2. Rakennuksen omistajan ilmoitettua verottajalle valmiista rakennuksesta ja verottajan huomattua että rakennusta ei ole merkitty valmistuneeksi väestötietojärjestelmään.

    Lappeenrannan teknillisen yliopiston työelämäprofessorin sanoin, Busted.

    Äänestä

😎😎

Äänestä

Hattulassa luottamushenkilöiden ja virkamiesten roolit ovat ihan sekaisin. Valtuustossa joku hönkäisee julki jonkin hyvän idean (eli "valmistelee" asian) ja samassa siitä päätetään ja vielä sama porukka toimeenpanee päätöksen. Virkamieskunta seuraa huuli pyöreänä sivusta. Ei mikään ihme, että virkamiehet lähtevät lipettiin kunnasta. Tämä meno on jatkunut jo kauan eikä loppua näy.

Äänestä
  • Tätä se on, kun ei ole yhtään lakia tuntevaa ihmistä kunnan palkkalistoilla. Eipä kateeksi käy harvoja sinnikkäitä virkamiehiä, vai on ko niitä siellä enää ketään.

    Äänestä

YLE on sos.dem. mellastajien käsissä, tottakait likaavat porvarillista Hattulan johtoa.

Äänestä
  • Voisit vilkaista, kuka Yle:n jutun oli kirjoittanut: tunnettu Radio Hämeen toimittaja.

    Äänestä

Nuorisotilan vuokraus ei voi olla mitenkään laillista toimintaa, kun vähintään 30000 meni kankkulan kaivoon. . Niin monenlaista suhmurointia ja salailua kuntalaisilta. Viimeksi kun yritettiin saada Pappilanniemi myytyä, vain sisäpiiri tiesi kenelle ja mihin hintaan, mutta ei ollut julkista tietoa. Onneks ei mennyt myynti läpi. Miten voidaan vuokrata nuorisotila, eikä edes oteta selvää soveltuuko siihen. Nimet äkkiä vuokrasopimukseen, niin hyväveli saa vuokratuloja tyhjillään olevasta kiinteistöstä.

Äänestä
  • Paljonkohan Hattulalta vielä meneekään "Kankkulan kaivoon", kun pikkupoliitikot saavat huseerata tekemässä täysin valmistelemattomia päätöksiä.

    Äänestä

  • Anonyymi00216 kirjoitti:

    Paljonkohan Hattulalta vielä meneekään "Kankkulan kaivoon", kun pikkupoliitikot saavat huseerata tekemässä täysin valmistelemattomia päätöksiä.

    Onneksi ei muutettu muutama vuosi sitten Hattulaan vaikka kovin maireasti kosiskeltiin. Firma ja perhe jatkaa edelleen nykyisessä kotikunnassa ja sinne jää myös veroeurotkin!

    Äänestä

Puotila sai marionetin kunnan johtoon, jonka aikana on ennätysmäärä annettu työntekijöille varoituksia syystä tai toisesta. Onhan se nyt nähty, kuinka kunnan maine on suorastaan paska, kun kukaan ei edes hae avoimia työpaikkoja. Ei kukaan halua työskennellä kunnalla, jossa johdetaan pelolla.

Äänestä

Ei sua kukaan kaipaa tänne Hattulaan, älä luule itsestäsi liikoja.

Äänestä
  • En huolisi edes ilmaista tonttia Hattulasta tätä kärhämöintiä seurattuani.

    Äänestä

  • Mikä sä oot päättämään kuka täällä asuu tai ei. Näin 30 vuoden jälkeen ensimmäistä kertaa hävettää olla Hattulasta ja asua siellä 👎

    Äänestä

  • Anonyymi00226 kirjoitti:

    Mikä sä oot päättämään kuka täällä asuu tai ei. Näin 30 vuoden jälkeen ensimmäistä kertaa hävettää olla Hattulasta ja asua siellä 👎

    Mistä päättelit, etten ole tervetullut tänne luuseri 😂🤮

    Äänestä

Tulkaa Hattulaan maksamaan kunnan virheistä !!!!

Äänestä
  • Hyvä houkutin!

    Äänestä

  • Verottaja heräsi.

    Äänestä

  • Myssylässä asuvat sanoo mikään ei ole tosi kun ovat niin kusetettuja.

    Äänestä

Nyt se myrkyn lykkäs Hattulalle! Prittinen sanottiinkin irti väärästä virasta, kertoo pävän HäSa. Ei vois enää enempää naurattaa Hattulan hölmöilyt.

Äänestä
  • Kunnan johdossa ei ole lukutaitoisia ja näin voi käydä. Ymmärretään silti.

    Äänestä

  • Anonyymi00236 kirjoitti:

    Kunnan johdossa ei ole lukutaitoisia ja näin voi käydä. Ymmärretään silti.

    Voi herranjestas sentään tän kunnan toilailuja! Eikö täällä kukaan tiedä mistään mitään?

    Äänestä

  • Ei pidä uskoa kaikkea mitä lukee.

    Äänestä

  • Anonyymi00238 kirjoitti:

    Ei pidä uskoa kaikkea mitä lukee.

    Aivan. Tilanne on Hattulassa paljon pahempi luin mitä kirjuutetaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00239 kirjoitti:

    Aivan. Tilanne on Hattulassa paljon pahempi luin mitä kirjuutetaan.

    Ei kaikkea voi edes päästää julki!

    Äänestä

  • Anonyymi00238 kirjoitti:

    Ei pidä uskoa kaikkea mitä lukee.

    Kuinka voi irtisanoa virasta jota ei ole.
    Ja kuka vie palkkalistoilla olevalta työkalut.

    Äänestä

Tilanne Hattulass hyvä, kateelliset vaan täällä solvaa.

Äänestä
  • Ei tule olla kateellinen vaan antaa hyvienveljien ottaa kunnalta minkä haluaa.

    Äänestä

Rivitalon myynnistä uusi skandaali. Myytiinkö isälle vai pojalle?

Äänestä
  • Kunta ei saa kaupasta sentin pyörylää, se nyt ainakin on varmaa. "Ostaja" on protestilistalla ja taustalla hämäriä kiinteistökauppoja venäläisten kanssa mm.

    Äänestä

  • Anonyymi00245 kirjoitti:

    Kunta ei saa kaupasta sentin pyörylää, se nyt ainakin on varmaa. "Ostaja" on protestilistalla ja taustalla hämäriä kiinteistökauppoja venäläisten kanssa mm.

    Kuka siellä Hattulassa oikein päättää? Vastuuta tuskin kukaan kantaa töppäilyistä.

    Äänestä

  • Anonyymi00246 kirjoitti:

    Kuka siellä Hattulassa oikein päättää? Vastuuta tuskin kukaan kantaa töppäilyistä.

    Niin mutta kunta palkkaa konsultin tutkimaan tätäkin asiaa!

    Äänestä

  • Anonyymi00247 kirjoitti:

    Niin mutta kunta palkkaa konsultin tutkimaan tätäkin asiaa!

    Kun ei ole järkeä se on ostettava.

    Äänestä

Siitä rivitalosta.valesokkeli,tasakatto,huono kunto.sen arvo on pakkasen puolella.soittakaa purkuja tekevään yritykseen ja kysykää hinta.eli,ostohinta purkukustannukset ovat suuremmat kuin tontin arvo.🤔

Äänestä
  • Noinko on? Miksi sitä sitten joku remontoi?

    Äänestä

  • Anonyymi00250 kirjoitti:

    Noinko on? Miksi sitä sitten joku remontoi?

    Siitä saa köyhille ja kodittomille muka-asuntoja, niin voi sanoa että kunta on muka hoitanut lain mukaiset velvollisuutensa.

    Äänestä

Hattulan kunta tuli lähteneeksi tuulivoima bisnekseen. Isoja jälleen puhutaa. Kymmeniä vakavaraisia yrityksiä oli tarjolla mutta kunnan piti tietysti valita hämärä yhtiö jolla ei ole yhtään voimalaa. Miten tämäkin hanke tulee menemään reisille? Mutta kun ei ole järkeä matkassa nin ei.

Äänestä
  • Ja taas muhii uusi suuri moka tässäkin asiassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00252 kirjoitti:

    Ja taas muhii uusi suuri moka tässäkin asiassa.

    Kymmeniä tuhansia euroja jo kunnan rahaa kiinni.

    Äänestä

  • Anonyymi00253 kirjoitti:

    Kymmeniä tuhansia euroja jo kunnan rahaa kiinni.

    On ja monet on varoittaneet kuntaa hämärähankkeesta mutta ei mene perille.

    Äänestä

Turha on Hämptonin Don Quijoteiden taistella Hattulan tuulimyllyjä vastaan.

Äänestä
  • Kunta tulee tuhoamaan itsensä.

    Äänestä

  • Kyllä ne näkyy Hämeenlinnaan asti, että valitusta vaan vetämään. Onneksi junarata ei näy eikä kuulu.

    Äänestä

  • Anonyymi00258 kirjoitti:

    Kyllä ne näkyy Hämeenlinnaan asti, että valitusta vaan vetämään. Onneksi junarata ei näy eikä kuulu.

    Ei tarvitse valittaa sillä pelkkä kupla koko idee.

    Äänestä

Taas on uusi katastrofi kolkuttelemassa Hattulan ovella. Yksi virkamies lähti turhautunena lipettiin, ja kunnanjohtaja ihmettelee huuli pyöreänä, että mitä nyt sitten tehtäisiin tämän Hattulan Kehitys Oy:n kanssa ja miten se ruokahuolto sitten oikein järjestettäisiin. Kunnanhallituksen puheenjohtaja näyttää olevan ihan yhtä ulalla. Aina vaan sekaisemmaksi menee Hattulan päättymätön touhuilu.

Äänestä
  • Konsultit apuun!!! Ainahan niitten palkkaamiseen on rahaa löytynyt roppakaupalla.

    Äänestä

  • Tornando Mäntzälästä selvittämään kuusinumeroisella laskulla, miten Hatsulan Kehitys voisi kuitenkin antaa makkarankeiton innovatiivisen start up-liiketoiminnan kunntalaisten euroilla Hatsulan Kehityksen päälliköille, jotka eivät muista firmansa nimeä ja olemassa oloa. Kiirekiirekiire!

    Äänestä

Onkos Rexi Riihimäen kartano myynnissä?Entä joku golfyritys?

Äänestä
  • Herras mies viimeisen päälle ja lakia ja hyviä tapoja kunnioittava kunniakansalainen. Käsi nousee lippaan tai tarkemmin sanoen molemmat saman aikaisesti. Soturille myös.

    Äänestä

  • Hintapyyntö vain pari miljoonaa.

    Äänestä

Hattulaa mikään vaivaa. Hämeenlinnalla vaan alemmuuskompleksi SCC-tyrinnöistä. HäSa harjoittaa vaan tyhjä puhumista kuten aina ennenkin.

Äänestä

Kohta Hattulassa kunnanjohtaja on ainoa virkamies ja aika kyseenalainen sellainen. Saas nähdä mistä katastrofista saamme lukea huomisesta HäSa:sta. Ja hattulalaiset vaan kiittelee ja kumartelee ja kehuu kuntaansa. On varmaan "hianoo olla hattulalainen".

Äänestä
  • Huomenna taas uusi katastrofi ja kunta uppoaa koska johtaminen on osaamattomuutta.

    Äänestä

Hämeen Sanomien loistava taloustoimittaja Arno Juutilainen sais nyt hyvän jutun Hattulan suurista miehistä,isästä ja pojasta,myynnissä olevasta kartanosta,protesteista,miljoonaveloista ym.
Melkein valmiin tradenomipojan ura on lähtenyt lentoon.Mikähän on golfkenttien tulevaisuus?

Äänestä
  • Hämeen Sanomat nyt kirjoittelee mitä tahansa roskaa Rexistä. Tottakait menestyneelle liikemiehelle löytyy panettelijoita. Sos.demien suosimat SCC- Ritaluomat aina pakenee velkojaan Floridaan, Rexillä taas ei ole mitään paettavaa omallatunnollaan.

    Äänestä

Armeijan miehen kannattaisi pysyä aseidensa parissa ja jättää aivojen käyttö muille.

Äänestä
  • Siksi on valittu kunnanjohtajaksi, että muut saavat käyttää aivoja.

    Äänestä

Onko Hattulassa yhtään persua, jotka suurella taloustietämyksellään hetkessä pistäisivät asiat kuntoon ja kaikki velat muutettua saataviksi?

Äänestä
  • Kunnassa on jo suurta taloustietämystä kaksilla palleilla istumisesta. Joten mihin enää muita tarvitaan.

    Äänestä

Taas uusi katastrofi Hattulassa (Lue HäSa 23.2.2023). Kun ei kunnassa ole yhtään lakimiestä töissä, niin edes jääviysasioista siellä ei tiedetä tai niistä ei välitetä tuon taivaallista. Kunnanjohtajakaan ei nähtävästi tiedä, kun on monessa muussakin asiassa ihan ulalla. Paitsi palkkaa nostaa kyllä mielellään.

Äänestä
  • Taas Hattulassa ollaan tukkanuottasilla. Lue Häsa 28.3. Ei käy kateeksi rouva kunnanhallituksen puheenjohtajaa. Kunnan maine on pohjalukemissa, jos sellaista on ikinä ollutkaan.

    Äänestä

Hattula kokaan liity Hämeenlinnaan, aivan turha HäSan kirjoitella perättömiä huippukunnasta.

Äänestä

Taas uusi katastrofi Hattulassa. Eikö nää ikinä lopu. Nyt on tulleet moitteet eduskunan oikeusasiamieheltä ja kunta joutuu korvaamaan Hattula Golfille vuoden vuokrat ellei uuden valituksen jälkeen enemmänkin. Semmosta se on, hohhoijaa vaan näitä Hattulan touhuja. Kunnalta alkaa olla rahat vähissä kaikkien näitten selkkausten jälkeen. Mitähän niille erotetuille virkamiehille joudutaan korvaamaan? Voi meitä Hattulan veronmaksajparkoja!!!

Äänestä

Ei tainneet jo erotetttu rakennustarkastaja ja rexi olla kovin hyvissä väleissä?

Äänestä

Kyvytön osaamaton johto kunnalla ja veronmaksajille laskuja. Niitä riittää ja lisää tulee olemaan.

Äänestä
  • Onko kunnanhallituksessakaan yhtään osaavaa ja viisasta ihmistä vai pelkkiä puoluepukareita kaikki

    Äänestä

  • Anonyymi00281 kirjoitti:

    Onko kunnanhallituksessakaan yhtään osaavaa ja viisasta ihmistä vai pelkkiä puoluepukareita kaikki

    Entäs virkamiesjohto? Koko ajan katastrofista seuraavaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00282 kirjoitti:

    Entäs virkamiesjohto? Koko ajan katastrofista seuraavaan.

    Epäpäteviä kaikki, ei kunnallisalan eikä juridista koulutusta. Miksi tollasia hevosmiehiä valitaan hoitamaan kunnan asioita?

    Äänestä

  • Anonyymi00283 kirjoitti:

    Epäpäteviä kaikki, ei kunnallisalan eikä juridista koulutusta. Miksi tollasia hevosmiehiä valitaan hoitamaan kunnan asioita?

    Muita ei ole saatavilla.

    Äänestä

  • Anonyymi00284 kirjoitti:

    Muita ei ole saatavilla.

    Sepäs se, kuka sinne persläpeen haluaisi hakeutua töihin saatikka asumaan. Hyi hitto!!!

    Äänestä

Hatulaa mikään muu vaivaa kuin osaavien ihmisten puute kunnan johdosta. Asiantuntemusta ei tunnu olevan kellään miltään alalta. Siitä nämä kaikki mokat juontavat juurensa.

Äänestä
  • Taas päivän lehti (13.4.) kertoi uudesta mokasta. Myytiin tontti vaikkei ollut kaavoitusta. Onko kunnassa ketään, joka osaisi valmistella ajoissa ja huolellisesti päätettävät asiat, jotka tuodaan kunnanhallitukselle. Ilmeisesti ei, ja se on nähty niin monet kerrat ennenkin tässä muutaman viime vuoden aikana. Onko hallintojohtajaa, onko talousjohtajaa, onko yhtään lakihenkilöä, onko ketään, joka edes auttavasti ymmärtäisi kunnallislakia tai muuta lainsäädäntöä?

    Äänestä

  • Anonyymi00287 kirjoitti:

    Taas päivän lehti (13.4.) kertoi uudesta mokasta. Myytiin tontti vaikkei ollut kaavoitusta. Onko kunnassa ketään, joka osaisi valmistella ajoissa ja huolellisesti päätettävät asiat, jotka tuodaan kunnanhallitukselle. Ilmeisesti ei, ja se on nähty niin monet kerrat ennenkin tässä muutaman viime vuoden aikana. Onko hallintojohtajaa, onko talousjohtajaa, onko yhtään lakihenkilöä, onko ketään, joka edes auttavasti ymmärtäisi kunnallislakia tai muuta lainsäädäntöä?

    Mutta vielä tulee sekin aika, että Hattulan päättäjiin valitaan ensimmäinen, edes jollain lailla osaava henkilö.

    Äänestä

  • Anonyymi00288 kirjoitti:

    Mutta vielä tulee sekin aika, että Hattulan päättäjiin valitaan ensimmäinen, edes jollain lailla osaava henkilö.

    Tuleekohan vaan, jos siellä on samat päällepäsmärit.

    Äänestä

Oli muuten toinenkin juttu HäSassa tänään Hattulasta. Kai huomasitte, että kunnanjohtaja on tilannut konsulttiyhtiöltä selvityksen Hattulan Kehitys oy:n toiminnasta. Selvityksen tekemisestä yhtiö laskuttaa 167 euroa/tunti + alv + matkakulut. Kunnan ns. "johtaja" ei osaa sanoa, paljonko selvityksen tekemiseen menee aikaa. Mahtaa tulla taas aika iso lasku hattulalaisille - sitten aikanaan, kun selvitys valmistuu.

Äänestä
  • ...siis tuntipalkan päälle alvit ja matkakulut... aika kiva liksa. Kai tuohon hommaan saa menemään koko loppuvuoden, miksei enemmänkin, kun ei mitään aikarajaa ole annettu.

    Äänestä

  • Laskuttaa minkä huvittaa ja kansa maksaa

    Äänestä

  • Anonyymi00292 kirjoitti:

    Laskuttaa minkä huvittaa ja kansa maksaa

    No ainakin tulee kunnan asiat selvitettyä kun kunta ei niitä itse tiedä, toivottavasti.

    Äänestä

Taas skandaali kun myytiin tontti ilman kaavaa keskustasta. Onneksi viranomaiset puuttu suhmurointiin ja lahjoitus ostajalle jäi tekemättä.

Äänestä
  • Uskon edelleen, että kyllä Hattulassa vielä joskus onnistutaan jossakin asiassa, ihan vaikka sitten pienen pienessä sellaisessa!

    Äänestä

  • Anonyymi00294 kirjoitti:

    Uskon edelleen, että kyllä Hattulassa vielä joskus onnistutaan jossakin asiassa, ihan vaikka sitten pienen pienessä sellaisessa!

    Kunta on vitsi.

    Äänestä

Hämeenlinnalaiset ovat aina vaan kateellisempia hattulalaisille.

Äänestä
  • Hattulasta ei tule koskaan Hämeenlinnan osaa ei koskaan. Liittykää velkoinenne vaikka Rovaniemeen. Ja riitoinenne.

    Äänestä

Ex-kuntavirkamiehenä en voi kun ihmetellä kun Hattulan kunta ei osaa myydä laillisesti edes tonttia. Kuka on kunnanjohtaja ja osaamisensa?

Äänestä
  • Eräs evp Eversti on kunnanjohtaja.

    Äänestä

Hattulaa vaivaa se, ettei kunnassa ole päteviä virkamiehiä. Kunta tuntuu olevan nykyään konsulttien johtama. Koulutetut, palkkaa nauttivat asiantuntijat kehiin ja ÄKKIÄ! Eikä näille asiantuntijoille potkuja vuoden päästä.

Äänestä
  • Paljonkohan verovaroja on jo tuhlattu asianajajiin ja konsultteihin. Näkis vaan laskelmat!

    Äänestä

  • Anonyymi00303 kirjoitti:

    Paljonkohan verovaroja on jo tuhlattu asianajajiin ja konsultteihin. Näkis vaan laskelmat!

    Näin toivoo Hattulan veronmaksajat, joitten selkänahasta kaikki turhat kulut raapastaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00304 kirjoitti:

    Näin toivoo Hattulan veronmaksajat, joitten selkänahasta kaikki turhat kulut raapastaan.

    Ei tätä kunnan johtaja lainkaan ymmärrä joten sama meno jatkuupi.

    Äänestä

Kunnanhallituksessa on nyt myllerrys. Ei näytä löytyvän sopivia ja päteviä tyyppejä johtamaan. Onneksi se yksi pösö potkittiin sieltä pois! Sai jo tarpeeksi tuhoa ja sekasortoa aikaiseksi.

Äänestä

Hattulassa menee hyvin kun se ei liittynyt Hämeenlinnaan.

Äänestä

Hattula, Suomen paras kunta!

Äänestä

https://yle.fi/a/74-20132712
24.6.2025
Hallinto-oikeus kumosi toistamiseen Hattulan kahden viranhaltijan irtisanomiset

"Irtisanomisten perusteena kunta käytti suurta määrää lopputarkastamattomia rakennuslupia. Rakennuslain mukaan lopputarkastuksen tilaaminen on kuitenkin rakentamaan ryhtyvän vastuulla. "

Äänestä

Mikä vaivaa? Mafia juoksupoikana Järvinen

Äänestä
  • Tarkasti sanottu.

    Äänestä

  • Anonyymi00312 kirjoitti:

    Tarkasti sanottu.

    Vai oikein mafia? Sellaista sitten kas kun ei HPK puolue.

    Äänestä

Hattula on tällä seudulla jo yleinen naurun aihe. Monetkohan makeat naurut se vielä saa aikaiseksi kaikkine törmäilyineen ja munauksineen? Loppua ei näy. Säälittää muutamien "järkevien" hattulalaisten puolesta.

Äänestä
  • Luottamusmiehet kuin lapsia lasten leikeissä ja kunnanjohtaja möläyttää täysin mitä sattuu.

    Äänestä

  • Anonyymi00315 kirjoitti:

    Luottamusmiehet kuin lapsia lasten leikeissä ja kunnanjohtaja möläyttää täysin mitä sattuu.

    Kuka sitä kuntaa enää johtaa? Onko se Rydbeck, ainoa ihminen. Menisi hänkin itseensä. Ihan typerä kunta

    Äänestä

  • Anonyymi00319 kirjoitti:

    Kuka sitä kuntaa enää johtaa? Onko se Rydbeck, ainoa ihminen. Menisi hänkin itseensä. Ihan typerä kunta

    Pelkkä hölmölä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 21 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Hattulan asioista on kirjoitettava tähän HML-osastoon, kun ei niillä ole edes omaa osiota täällä. Niin mutta varsinaiseen asiaan: nyt sieltä lähtee hyvinvointijohtaja oltuaan 5 kuukautta töissä. Lehtijutusta (HäSa 30.3.) voi rivien välistä aika selkeästi lukea syitäkin lähtöön.

Pari virkamiestä sai juuri potkut ja riidat jatkuvat raastuvassa. Kunnanjohtaja lähti virkavapaalle ja tuskinpa tulee enää takaisin Hattulaan. Luottamushenkilöt tukkanuottasilla ja puolueista erotaan ja erotetaan. Liikettä ja säpinää piisaa. Mistä kaikki tämä kuohunta on saanut alkunsa? Loppua ei näy, vaikka muutama luottamushenkilö yrittää muuta näytellä? Ei käy kateeksi Hattulan päättäjiä ja kuntalaisia. Löytyyköhän kuntavaaleihin enää ehdokkaita, kun ilmapiiri on pahasti tulehtunut?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu