Aggressiivinen

Naapurissamme asuu varsin aggressiivinen koira (en tunne rotuja mutta luulisin että rottweiler). Kerran on sekä mieheni että minun kimppuuni yrittänyt hyökätä. Omistaja on onneksi tähän asti pystynyt pitämään koiransa aisoissa vaikka se aivan hullun lailla kaikkia vieraita haukkuukin ja pyrkii aina hyökkäämään. Pelottaa vaan että mitä jos koiran omistajan ote joku kerta lipsahtaa kun kyseessä on kuitenkin tosi voimakas koira ja suht pienenkokoinen omistajapariskunta. Tietävät kyllä itsekin koiransa vaarallisuuden kun vaihtavat suuntaansa aina kuin mahdollista jos on joku tulossa vastaan ja koiralla on joskus jopa sellainen koppa kuononsa ympärillä. Pelottaa todella mutta ei kai tuolle voi mitään... siis ainakaan ennen kuin koira puree jonkun sairaalakuntoon tai vielä pahempaa. En ymmärrä mitä iloa voi olla tuollaisesta koirasta jota ei kunnolla edes ihmisten ilmoille voi viedä.
11745
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

"ja koiralla on joskus jopa sellainen koppa kuononsa ympärillä." No jos sillä on jopa tuollainen koppa käytössä, niin ei se silloin pääse puremaan. ;)

Ehkä sinä voisit laittaa omistajien postilaatikkoon nimettömän lapun, jossa pyytäisit näitä käyttämään kuonokoppaa aina ulkoiluttaessaan koiraansa.

Oikein muuta sinä et voi asialle tehdä. Kyllähän se pelottavaa on, kun iso koira haukkuu, mutta sellainen tämä maailma on. Välillä hurjan pelottava paikka.

Äänestä
  • Niinpä. Kunhan se vaan tyytyisikin tuohon haukkumiseen, mutta kun aina pyrkii myös hyökkäämään kimppuun. Taidankin kokeilla tuota viestiä, toivottavasti omistajat eivät loukkaannu.

    Äänestä

meillä on aivan sama tilanne naapurimme kanssa.heidän uros rottweiler on todella agressiivinen ja hyökkii ja murisee kaikkea kohti.koira on jo kerran päässyt remmistä irti ja purrut entistä naapuriamme!naapurimme ei tehnyt asiasta ilmoitusta poliisille,joten saamme sydän kurkussa odottaa seuraavaa hyökkäystä.poliisi ei tee asialle mitään,vaikka olen ilmoittanut,että koiraa pidetään vapaana vaikka se ei usko omistajiaan.
mitä tehtävissä?!

Äänestä
  • luettavaa. Mutta tuohon kuonokoppa-asiaan lisäisin, että jos pitää kuonokopaa koiralla, niin sitten alkaa myös valitus koirasta. Olemme omat koiramme totuttaneet kuonokoppiin, koska niiden kanssa matkustetaan ahkerasti ja monessa keski-Euroopan maassa on julkisilla paikoilla pakko pitää koppaa, samoin laivoissa. Vaikka olisi kuinka pieni koira. Että näin!

    Äänestä

  • Mari kirjoitti:

    luettavaa. Mutta tuohon kuonokoppa-asiaan lisäisin, että jos pitää kuonokopaa koiralla, niin sitten alkaa myös valitus koirasta. Olemme omat koiramme totuttaneet kuonokoppiin, koska niiden kanssa matkustetaan ahkerasti ja monessa keski-Euroopan maassa on julkisilla paikoilla pakko pitää koppaa, samoin laivoissa. Vaikka olisi kuinka pieni koira. Että näin!

    Kyllä tämä meidän naapurin koiramme tarvitsisi sitä koppaa ihan aiheesta useamminkin kuin mitä nyt joutuu käyttämään. Kukaan ei varmasti valita koirasta turhaan (siis vain kuonokopan takia) siinä vaiheessa kun omistajat joutuvat vaihtamaan kulkureittiään ihan vain sen takia ettei koira taas kerran sekoa täysin kohdatessaan yhdenkään vieraan ihmisen. Että näin!

    Äänestä

  • koira kirjoitti:

    että normaalit ihmiset eivät valita koirasta jolla on kuonokoppa, mutta ainakin täällä missä minä asun, se olisi avoin ongelmienhaku. Eli meilläpäin asuu useita ihmisiä, jotka valittavat kaikkien koiranpidosta, oli aihetta tai ei. Eli ole onnelinen jos asut alueella, jossa ei ole suoraan sanottuna tyhmiä ihmisiä. Itse juuri kuulin omiin koiriini liittyviä juoruja, jotka olivat aika törkeitä. Kuinka niitä pidetän vapaana ja ne tekevät mitä sattuu jne. Tuossa nuo ovat parhaillaan tosiaankin vapaana, mutta olohuoneessamme;=)
    On täällä muitakin koiria ja muistan kuinka naapurin koira puri pyöräilijää pohkeeseen, mutta se onkin ihan eri asia, ainakin juorutätien mielestä. Itseäni ei kiinnosta muiden tekemiset, mutta sille kun ei voi mitään jos on joutunut juorujen kohteeksi. Eli lenkillä voi minulle sanoa mitä tahansa ja kotiimme voi soittaa ja haukkua. No tämä oli aiheen vierestä, mutta jos naapurissanne on agressiivinen koira, ja jos se on vapaana, niin mielestäni poliisi puuttuu siihen. Koirien vapaana pitohan on kielletty järjestyssäännön mukaan. Eri asia on jos koira on vapaana omistajan aidatulla pihalla ja ei pääse sieltä pois. Mutta sielläkään se ei saa olla yksin vapaana. Järjestyssääntö otti kantaa muistaakseni myös siihen. (Virkamiehillä vapaa pääsy ovelle). Eli soita vaan poliisille, ja mieti tarkkaan mitä sanot, on tilanteita jossa poliiisi ei voi olla tulematta. Mutta yleisillä teillä liikkujilla on oltava esteetön ja turvallinen kulku. Meinasin kirjoitaa peloton mutta se on väärä ilmaus, joku voi pelätä kirppuakin ja tällöinhän kaikkien kulku estetttäisiin pelon vuoksi.

    Ikävää jos asiat todella ovat teillä noin. Meillä ongelmana ei ole oikeastaan se, etteikö koiraa pidettäisi remmissä vaan se että koira on niin aggressiivinen että remmistä huolimatta se hyvin saattaisi hyökätä jos/kun omistajan ote lipeää koiran seotessa täysin vieraan ihmisen kohdatessaan. Kyseessähän ei nyt ole kuitenkaan mikään kovin pieni koira jota olisi helppo hallita. Valitettava ongelma, josta ei kuitenkaan voi poliisille tai muuallekaan valittaa ennenkuin vahinko on jo tapahtunut. Toivottavasti ei tapahdu minulle tai miehelleni :/

    mutta asiaa sen paremmin tietämättä:
    Jos pääsette puheyhteyteen omistajan kanssa, olisiko hän kiinostunut menemään koiransa kanssa esim. ongelmakoirakouluttajalle, tietysti eläinlääkärin kautta, jotta koiralta mahdollisesti saataisiin ikävä tapa pois. Omistajallekkin olisi mukavampaa ulkoilla koiransa kanssa. Yksinkertaisesti voi olla kyse siitä, että koiran mielestä ohikulkija tulee sen huolestumisalueelle ja se reagoi siihen. Huolestumisraja: on olemassa etäisyys jolla koira ei reagoi muihin ja taas sen sisäpuolella se reagoi. Ohikulkija etääntyy ja koira saa omasta mielestään palkkion räyhäämisestä. Menihän se pois! Ja kierre senkun pahenee! Koira saattaa pohjimmiltaan olla ihan tervepäinen, mutta jostain syystä se ei kestä muiden lähelle tuloa nyt. Siis tämä mitä tuli nyt mieleen, voihan johtua monesta muustakin syystä.
    Itselläni on koira jonka huolestumisrajan voin määrittää metrin tarkkuudella ja se on vielä eri perheenjäsenten kanssa erilainen. No, mutta sen kanssa voi tehdä töitä;=)

    Äänestä

  • koira kirjoitti:

    Kyllä tämä meidän naapurin koiramme tarvitsisi sitä koppaa ihan aiheesta useamminkin kuin mitä nyt joutuu käyttämään. Kukaan ei varmasti valita koirasta turhaan (siis vain kuonokopan takia) siinä vaiheessa kun omistajat joutuvat vaihtamaan kulkureittiään ihan vain sen takia ettei koira taas kerran sekoa täysin kohdatessaan yhdenkään vieraan ihmisen. Että näin!

    mutta itse ainakin vaihdan ihan tahallisesti lenkkisuuntaa, koska en jaksa kuunnella asiatonta valitusta koirastani tai neuvoja miten koiraa koulutetaan. Koirani ei siis tee yhtään mitään kenellekkään.
    Teillä on kuvaamasi perusteella toinen tilanne, mutta voin kuvitella mitä juoruajat puhuvat kun vaihdan koirani kanssa suuntaa. En vain jaksa kuunnella sitä piilovi..lua.
    Toivottavasti saatte asian ratkaistua ennen kuin tapahtuu vahinkoja!

    Kiitos neuvoista. Taidan ottaa omistajiin yhteyttä. Itse en kyllä tykkää puuttua toisten asioihin, mutta ei kai tässä muutakaan vaihtoehtoa ole kun eivät itse tunnu täysin ymmärtävän tilanteen vakavuutta. Ainakin sitä kuonokoppaa olisi tosiaan hyvä pitää koko ajan, jos eivät nyt opiskelijabudjeteillaan kouluttajalle yms. koiraansa raaskisi viedäkään.

    Toivottavasti saatte ongelman ratkaistua myös te, ja jos ei järkipuheella onnistu niin eihän noista muiden ilkeämielisistä kommenteista yleensäkään kannata paljoa välittää ainakaan niin kauan kun ne eivät pidä paikkaansa. Joskus oikeastaan toivoisi että tuollaisten turhaanvalittajien naapuriin muuttaisi koira joka oikeasti on ongelma. Kyllä siinä varmasti juorun aiheet hyytyisivät kun joku kaunis aamu täytyisi juosta rappukäytävässä kohtaamaansa hulluna raivoavaa koiraa pakoon. Mutta siis tsemppiä tosiaan myös sinulle. Eivät taida olla helpoimmasta päästä nämä ongelmat.

    laitettiin itseasiassa tänään osto ilmoitus maapalasta, 5-50 hehtaaria alle 100 km Hesasta. Saa nähdä päästäänkö pakoon kyläläisiä, naapurit meillä on mitä parhaimmat. Heitä tulee ikävä! Suunnitelma on rakentaa talo, niin että saadaan aurattavaa tietä 10km;=) pääsen siis traktorilla ajamaan. Ehkä sitten on meilläkin oma rauha. Ja tämä nykyinen talo laitetaan vuokralle, onneksi ollaan hyvätuloisia, niin voidaan tehdä tälläinen ratkaisu. Mutta toivottavsti teillä asia selviää ja lenkkeily ym. onnistuu ilman pelkoa!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

koira kirjoitti:

Naapurissamme asuu varsin aggressiivinen koira (en tunne rotuja mutta luulisin että rottweiler). Kerran on sekä mieheni että minun kimppuuni yrittänyt hyökätä. Omistaja on onneksi tähän asti pystynyt pitämään koiransa aisoissa vaikka se aivan hullun lailla kaikkia vieraita haukkuukin ja pyrkii aina hyökkäämään. Pelottaa vaan että mitä jos koiran omistajan ote joku kerta lipsahtaa kun kyseessä on kuitenkin tosi voimakas koira ja suht pienenkokoinen omistajapariskunta. Tietävät kyllä itsekin koiransa vaarallisuuden kun vaihtavat suuntaansa aina kuin mahdollista jos on joku tulossa vastaan ja koiralla on joskus jopa sellainen koppa kuononsa ympärillä. Pelottaa todella mutta ei kai tuolle voi mitään... siis ainakaan ennen kuin koira puree jonkun sairaalakuntoon tai vielä pahempaa. En ymmärrä mitä iloa voi olla tuollaisesta koirasta jota ei kunnolla edes ihmisten ilmoille voi viedä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu