HUS-johtaja US:lle: Teholla on nuoriakin potilaita – ”kuumat alueet” löydettävä!
Rokotteiden kohdentaminen vähentäisi merkittävästi tehohoidon tarvetta.
Koronarokotusten alueellista painottamista on perusteltu erityisesti sairaalahoidon kapasiteetin helpottamisella. Epidemian rauhoittuminen tarkoittaisi, että uusia rajoitustoimia voitaisiin välttää tai niitä voitaisiin purkaa aiemmin.
HUSin kehittämisjohtaja Visa Honkanen sanoo Uudelle Suomelle, että tällä hetkellä puolet tehohoidossa olevista potilaista on yli 60-vuotiaita. Rokotusten on todettu suojaavan lähes täydellisesti koronan aiheuttamalta vakavalta taudinkuvalta.
– Jos siis yli 60-vuotias väestö saataisiin rokotetuksi korkean esiintyvyyden alueilla, se leikkaisi tehohoidon potilasmäärästä puolet, Honkanen sanoo.
Uudellamaalla yli 60-vuotiaiden ikäryhmästä on vielä rokottamatta noin 100 000 henkilöä.
– Ja jos lisäksi osattaisiin hakea kuumat alueet, joilla tartuntoja on kaikkein eniten, lukua saataisiin vielä alaspäin. Se, että tehohoitopotilaista 50 prosenttia on yli 60-vuotiaita, tarkoittaa, että on nuoriakin potilaita, Visa Honkanen sanoo.
– He tulevat pääosin suuren esiintyvyyden alueilta. Jos sinne vielä pystyttäisiin kohdentamaan rokotteita, tulos olisi parempi. Se on merkittävän hyvä tapa säätää epidemian termostaattia alaspäin, Honkanen jatkaa.
ANTTI KIRKKALA | 31.03.2021 | 10:35
HUS-johtaja US:lle: Teholla on nuoriakin potilaita , kuumat alueet löydettävä!
8
139
Vastaukset
- Anonyymi
Koronarokotusten alueellista painottamista on perusteltu erityisesti sairaalahoidon kapasiteetin helpottamisella. Epidemian rauhoittuminen tarkoittaisi, että uusia rajoitustoimia voitaisiin välttää tai niitä voitaisiin purkaa aiemmin.
HUSin kehittämisjohtaja Visa Honkanen sanoo Uudelle Suomelle, että tällä hetkellä puolet tehohoidossa olevista potilaista on yli 60-vuotiaita. Rokotusten on todettu suojaavan lähes täydellisesti koronan aiheuttamalta vakavalta taudinkuvalta.
– Jos siis yli 60-vuotias väestö saataisiin rokotetuksi korkean esiintyvyyden alueilla, se leikkaisi tehohoidon potilasmäärästä puolet, Honkanen sanoo.
Uudellamaalla yli 60-vuotiaiden ikäryhmästä on vielä rokottamatta noin 100 000 henkilöä.
– Ja jos lisäksi osattaisiin hakea kuumat alueet, joilla tartuntoja on kaikkein eniten, lukua saataisiin vielä alaspäin. Se, että tehohoitopotilaista 50 prosenttia on yli 60-vuotiaita, tarkoittaa, että on nuoriakin potilaita, Visa Honkanen sanoo.
– He tulevat pääosin suuren esiintyvyyden alueilta. Jos sinne vielä pystyttäisiin kohdentamaan rokotteita, tulos olisi parempi. Se on merkittävän hyvä tapa säätää epidemian termostaattia alaspäin, Honkanen jatkaa.- Anonyymi
Teholla on nuoriakin potilaita , kuumat alueet löydettävä! sanoo HUS-johtaja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Teholla on nuoriakin potilaita , kuumat alueet löydettävä! sanoo HUS-johtaja.
– Suomessa on oltava varuillaan, sillä tilanne voi vielä pahentua ennen kesää. Sen vuoksi olisi hienoa, jos jaksettaisiin vielä kevät niin kuin suomalaiset ovat hyvin jaksaneet.
Sairaalahoidossa on tällä hetkellä 295 koronapotilasta, joista 50 on tehohoidossa. Viruksen leviämisvauhtia kuvaava R-luku on 0,90–1,05, eli eksponentiaalinen kasvu ei näytä enää jatkuvan.
– Tämä ei vielä tarkoita, että tilanne olisi ohi. Luvut ovat yhä korkealla eurooppalaisessakin vertailussa. Varovaisuutta on nyt noudatettu hyvin ja rajoitukset ovat selvästi auttaneet. Tätä on syytä jatkaa vielä kohtuullisen pitkään, jotta kesään päästäisiin mahdollisimman matalilta luvuilta, Salminen sanoi.
(Twitter) - Anonyymi

(Twitter)Jo vuonna -19, siis 2019 oli pääkaupnkiseudulla 70 % vieraskielisiä.
(Hallituksia on Suomesssa aina ollut, ja on nytkin, kaikenlaisia. päätöksiä tekemässä.) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jo vuonna -19, siis 2019 oli pääkaupnkiseudulla 70 % vieraskielisiä.
(Hallituksia on Suomesssa aina ollut, ja on nytkin, kaikenlaisia. päätöksiä tekemässä.)Osmo Soininvaara kirjoittaa tästä asiasta tänään.
- Anonyymi
Kuinka monta nuorta suomalaista pääkaupunkiseudulta hallitus uhraa?
- Anonyymi
HUS?
Ne ei selviä edes vesirokosta, tai huuliherpeksestä.
HUS käyttää koronaa oman hulluutensa lisäämiseen ja vallan välineenä.
HUSssa on enemmän kahjoja organisaation sisällä
kuin sen ulkopuolella. - Anonyymi
Teholla on nuoriakin potilaita – ”kuumat alueet” löydettävä!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2804733Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1353056Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k422918Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281531Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2271232- 471169
Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa
Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.7976Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58961Paskalaista valokuitulakiin
Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais52959Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?
Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu78931