käsittämätöntä

Nyt on vaan niin, että ns.paranormaaleita ilmiöitä
ei niinkään julkisuudessa käsitellä.

Esim. telepatiassa ei ole mitään yliluonnollista!

Sama koskee käsillä- tai henkiparantamista. Taidot voi oppia.
Luonnonenergiahan siinä toimii, vaikka käytettäisiin
mukana uskonnollisiakin tunnuksia.

Mielestäni skeptikot ovat hyvällä asialla karsiessaan
aivan mahdottomia virityksiä ihmisten uskomisgallerioista.

Vaikka "puuhaan" psi-ilmiöiden kanssa päivittäin, luen kirjastossa
myös skepsis ry:n julkaisun.

mies, jota psi;t kiinnostaa.

Minulla on kaikenlaisia ajatuksia herättäviä kokemuksia elämäni varrelta, mutta kerron näin alkuun yhden n. -86 , "sattumatta" jättämisen - siis krjaimellisesti!

Olimme tyttöporukassa (minä ja työkaverini) erään vanhan hotellin katutason baarissa.
Ystävättäreni pyysi minut seurakseen odottelemaan erästä miestä, jonka kannsa oli sopinut treffit.

Mies ilmaantui, mutta hänellä oli mukanaan toinenkin (ystävättärelleni/minulle tuntematon) mies.

Pian ystävättäreni "miesystävä" pyysi meitä poikkeamaan pari kerrosta ylempänä olevassa hotellihuoneessaan.
Itse olin aviossa, eikä intressejä moiseen ollut, mutta ystävättäreni sai minut taivuteltua "kymmeneksi minuutiksi esiliinakseen".

En alunperinkään tullut juttuun sen oudon herrahenkilön kanssa, koska hän oli juovuksissa ja asenteiltaan kovin sovinostinen - ei siis yrittänyt minua "iskeä".

Kävelimme käytävällä kohti ystävättäreni treffikaverin hotellihuonetta, kun sanaharkka minun ja sen "oudon" miehen välillä tiivistyi niin, että hän tuli luokseni ja tönäisi minut lujasti käytävän seinää vasten.
Kuinka ollakaan takanani olikin seinän verhoilulla "piilotettu" heiluriovi, joten lennähdin varauloskäynti portaikon puolelle.

Seuraavaksi istuinkin kyseisen kerroksen porrastasanteen ylittäneenä (ainakin toista metriä leveä) ja alaviistoon selkä edellä puoli kerrosväliä "lentäneenä" alemmalla tasanteella.
Matkaa pudotukselle oli vähintään kaksi ja puoli metriä tasanteen leveys.

Normaalivoimin se mies ei olisi kyennyt kapeassa käytävässä (ilman vauhtia) tönäisemään minua kuin selälleen retkottamaan porrastasanteen alapuolisille rappusille. Hidastihan paksu heiluriovi heti alkuvauhtia.

Ihmeellistä on se, ettei minuun sattunut yhtään, vaikka tömähdin istuvaan asentoon alatasanteelle, selkä ja pää seinään osuen.

Nousin ylös, pudistin pari tomuhiukkasta mustista housuistani ja lähdin nousemaan rappusia takaisin ylös, kun muu seurue vasta varovasti uskaltautui raottamaan heiluriovea (norm. kokoinen - ei seinästä väriltään erottunut) "tarkistaakseen" tilanteeni.

Ystävättäreni oli tietysti helpottunut, kun olin kunnossa - anteeksipyynnön esitti myös kiistakumppanini.
Jostain syystä (en ollut humalassa) suhtauduin asiaan ihan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.

Vasta samana iltana kotona kertoessani aviomiehelleni tapauksesta - jäin miettimään suojelusenkelin mahdollisuutta, koska tilanne oli mahdoton!